Läntisen konferenssin ykkönen tulee olemaan Detroitin ikääntynyt miljonääriklubi, joka on pelannut koko kauden todella vakuuttavasti ja ennen kaikkea ilman merkkejä heikoista osa-alueista. Lännen toinen vahva joukkue on viime kauden mestari Colorado Avalanche, joka on pelannut tasaisen hyvän kauden ilman viime kauden tähtipelaajiaan Peter Forsbergia ja Ray Bourqueta. Lisäksi se vahvistui viimeisenä siirtopäivänä, kun Pierre Lacroix teki trading deadlinen aikaan jälleen yhden merkittävän kaupan hankkimalla Darius Kasparaitiksen Pittsburghista. Näin ollen Colorado sai yhden NHL:n pelätyimmistä taklaajista jo ennestään vahvaan, fyysiseen puolustukseensa.
Läntisen konferenssin kolmanneksi näyttää tällä hetkellä sijoittuvan ehkä hieman yllättäen vahva ja tasainen San Jose. San Josen pistemäärä ei varmasti yllätä ketään, mutta ainakin St. Louisin ja Dallasin odotettiin ennen kauden alkua olevan läntisen konferenssin mustaksi hevoseksi veikatun Hailauman edellä. San Jose porskuttaa kuitenkin tasaisen varmasti eteenpäin, ja joukkueen koostumus on ihanteellinen sisältäen lähes kaiken kokeneita pelaajia (Owen Nolan, Gary Suter, Vincent Damphousse, Teemu Selänne, Mike Ricci) sekä nuoria loistavia tulevaisuuden nimiä (Marco Sturm, Brad Stuart, Patrick Marleau, Scott Hannan, Jeff Jillson). San Jose on myös hieno yhdistelmä hyökkäysvoimaa (Nolan, Damphousse, Marleau, Alex Korolyuk, Selänne, Sturm, Niklas Sundström) ja kovuutta (Nolan, Adam Graves, Bryan Marchment, Scott Thornton, Todd Harvey, Marcus Ragnarsson ja Mike Rathje).
Hait keräsivät viime kaudella komeat 95 pistettä. Tämä oli jo seitsemäs kerta peräkkäin, kun tänä vuonna 11-vuotissyntymäpäiväänsä juhliva Sharks paransi saldoaan edellisvuodesta. Tällä hetkellä Sharkseilla on kasassa 89 pistettä, eli mikäli joukkue pelaa edes kohtalaisen loppukauden, nähdään tänä vuonna jälleen parannusta viime kauteen verrattuna. Sharksien suunta on vahvasti ylöspäin ja joukkueella näyttää olevan edessään loistava tulevaisuus. Haiden valmentajaa Darryl Sutteria pidetään arvossa ja aiheesta. Sutter on saanut iskostettua joukkueeseensa samanlaisen taistelumentaliteetin kuin hänellä itsellään oli aikanaan. Sutterin perusteeseihin kuuluvat ennen kaikkea kova työ, agressiivinen etukarvaus ja puolustukseen pohjautuva koko joukkueen pelikuri.
Sharksin viime kauden yksi ikävimmistä muistoista oli ykkössentteri Vincent Damphoussen paha loukkaantuminen, joka pakotti tämän loistavan kahteen suuntaan pelaavan tähtisentterin olemaan sivussa puolet kaudesta. Tällä kaudella Damphousse on pelannut ehjän kauden ja mikäli hän ei loukkaannu loppukaudella, Sharksit saattavat mennä pitkälle kevään playoffeissa. Damphoussen menetys tuntuisi erityisesti alivoimapelissä, josta hän kantaa Haiden hyökkäysosaston päävastuun.
Gary Suter on Sharksin kokenein puolustaja ja ylivoimapelin paras kiekollinen puolustaja. Suter loukkaantui viime kaudella playoffien ensimmäisellä kierroksella St. Louisia vastaan, ja tämä söi Haiden ylivoimapeliä pahasti. Suter on toinen kokenut pelaaja, jonka puoleen Haiden päät kääntyvät playoffeissa. Sharksien ylivoimapeli ei ole toiminut runkosarjassa kovinkaan hyvin, sillä joukkue on vasta liigan 14. tehokkain ylivoimapelissä. Playoffeissa erikoistilannepelaaminen korostuu, ja siksi myös Suterin merkitys kasvaa.
Lännen neljännessä paikassa on tällä hetkellä tiukasti kiinni Chicago Blackhawks, joka on yksi koko liigan selvimpiä ylisuorittajia. Chicagon kausi on ollut tasaisen hyvä järkevien hankintojen ja mainion valmentajan Brian Sutterin onnistuneen työn ansiosta. Chicagon peli on ollut kahden erittäin hyvän ketjun (Nylander - Sullivan - Daze ja Zhamnov - Amonte - Calder) varassa, mutta ehkä positiivisimpana asiana Hawksien kannalta on nuorten Mark Bellin ja Kyle Calderin hyvä peli. Pitkästä aikaa Chicagolla on omia nuoria varauksia, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta. Lisäksi pitää muistaa, että näiden kahden takaa tulevat vielä Tuomo Ruutu, Mikhail Yakubov ja Pavel Vorobjev.
Hawksien kakkosketjun pieni, mutta taitava laitahyökkääjä Steve Sullivan ei selvästikään ole kevään pelaajia. Viime kaudella Sullivan teki yhteensä 34 maalia, mutta kauden lopun viimeisissä 25:ssä pelissä vain seitsemän maalia. Tämä johtui tosin pääosin kipeästä kädestä, jonka vuoksi hän pelasi puolikuntoisena. Tänä vuonna Sullivan loukkasi maaliskuun alussa vasemman olkapäänsä ja joutuu olemaan tämän vuoksi sivussa vielä ainakin viikon. Sullivanin merkitys joukkueelle on suuri ja tämän vuoksi Chicagolle olisi tietysti tärkeää saada hänet mahdollisimman nopeasti takaisin.
Viime kaudella Chicagon heikoin osa-alue oli surkea ylivoimapeli. Itseasiassa Windy Cityssä ei oltu nähty yhtä surkeaa ylivoimaa sitten kauden 1967-1968. Hawksit ampuivat koko kaudella vaatimattomat 41 ylivoimamaalia, joka oli toisiksi vähiten koko NHL:ssä. Heikon ylivoiman syy löytyi puolustuksesta, josta puuttui käsiä. Chicagon puolustus teki viime kaudella vain seitsemän ylivoimamaalia ja tämän vuoksi Chicagon managerin Mike Smithin oli pakko tehdä asialle jotain. Chicago etsi koko kesän kiekollista puolustajaa ja vihdoin tällainen löytyi, kun Smith osti konkaripuolustaja Phil Housleyn juuri ennen kauden alkua Calgarysta. Housleyn ansiosta Chicagolla on pitkästä aikaa (edellinen vastaava oli Gary Suter kaudella 1997-1998) kiekollinen, hyvin peliä lukeva ja tekevä ylivoimapuolustaja. Chicago onkin parantanut merkittävästi ylivoimapeliään ja sillä osa-alueella joukkue on tällä hetkellä koko NHL:n neljänneksi tehokkain.
Chicagon loppuohjelma on melko helppo. Joukkueella on jäljellä seitsemän ottelua, joissa se kohtaa mm. Columbuksen ja Nashvillen. Hyvän loppuohjelman lisäksi joukkueen henkisen tilan pitäisi olla kunnossa. Manageri Mike Smith ei nimittäin treidannut Chicagon supertähteä Tony Amontea trade deadlinen yhteydessä ja tämä oli joukkueelle osoitus siitä, että nykymiehistölle halutaan antaa täysi luottamus, työrauha ja mahdollisuus jatkaa hyvää kautta sellaisena kuin se on koko kauden ollut. Smith teki yhden siirron, mutta paljon merkityksettömälle paikalle. Hän hankki kokeneen puolustajan Lyle Odeleinin Columbuksesta ja antoi vaihdossa Jaroslav Spacekin, sekä toisen kierroksen varauksen kesälle 2002.
Lännessä kuudentena olevalla Los Angelesilla on kasassa yksi NHL:n kovimmista hyökkäysketjuista Jason Allison - Zigmund Palffy - Adam Deadmarsh, jonka avulla Kuninkaat ovat kääntäneet useita pelejä. Sillä on myös loistava valmentaja Andy Murray, joka on saanut La-La-La miehistä kaikki tehot irti. Lisäksi joukkue luottaa pelitapaansa. Kingsien tammikuu oli seuran historian kaikkien aikojen paras (11-3-0-0) ja pitkälti tämän loistavan kuukauden ansiosta Kuninkaat nousivat hätyyttelemään Lännen kolmatta sijaa. Viime aikoina Kingsien peli ei ole kulkenut aivan toivotulla tavalla, ja joukkue on tippunut kohti pudotuspeliviivaa.
Los Angelesin erikoistilannepelaaminen on erittäin hyvää. Joukkue on NHL:n paras alivoimajoukkue ja ylivoimalla Kuninkaat ovat kakkosina heti Detroitin jälkeen. Tämä on pieni ihme, sillä Los Angelesin menestystä epäiltiin ennen kauden alkua juuri erikoistilannepelaamisen vuoksi. Epäilyksille oli aihetta, sillä se menetti viime vuoden helmikuussa yhden liigan parhaimmista puolustajista, kun Rob Blake siirtyi Coloradoon. Kingsien toinen merkittävä menetys oli maalipyssy Luc Robitaillen lähtö viime kesänä Detroitiin. Joukkueen suurimpana heikkoutena pidettiin näin ollen ylivoimapeliä, josta lähti ykköspakki ja erittäin kova maalintekijä. Kingsien manageri Dave Taylor (entinen Kingsien huippupelaaja) teki kuitenkin kauden aikana merkittävän, erityisesti ylivoimapeliin vaikuttavan siirron hankkimalla Bostonista taitavan Jason Allisonin, joka teki viime kaudella peräti 95 pistettä (joista 44 ylivoimapistettä). Allison onkin ollut Los Angelesille merkittävä vahvistus nousussa kohti Läntisen konferenssin kärkeä.
Los Angelesin maalivahtikaksikko Potvin - Storr on ollut joukkueelleen kaikki kaikessa. Potvin on vaisun alkukauden jälkeen pelannut tämän vuoden puolella hyvin, eikä moitittavaa löydy myöskään Jamie Storrin esityksistä. Päinvastoin, Storr on ollut suorastaan loistava kakkosmaalivahtina. Joukkueen maalivahtiosaston kolmas NHL-tason maalivahti Stephane Fiset siirtyi trading deadlinen yhteydessä Montrealiin.
Kingsit tekivät trading deadlinen yhteydessä myös yhden merkittävän, tähän kauteen vaikuttavan siirron. Jere Karalahti ei saanut Murraylta riittävästi luottoa ja siirtyi Nashvilleen Kimmo Timosen seurakaveriksi. Tilalle tuli entinen Blues Brother, kaiken kokenut ja Italiassakin aikanaan pelannut Nashvillen ykköspyssy Cliff Ronning. Ronning tuo Kingsien hyökkäykseen valtavan määrän taitoa, ketteryyttä ja kokemusta. Samalla siirto antaa syvyyttä ja auttaa ylivoimaa.
Los Angelesin loppuohjelma on melko vaikea. Kuninkailla on jäljellä seitsemän ottelua, joista etukäteen tiukkoja vääntöjä käydään ainakin Vancouverin (kaksi kertaa; kotona ja vieraissa), Edmontonin, Dallasin, Detroitin ja San Josen kanssa. Runkosarjan viimeinen ottelu kotona Anaheimia vastaan pitäisi motivaatiotekijöiden vuoksi olla etukäteen selvä.
Los Angelesilla tulee joka tapauksessa olemaan tiukkaa playoffeihin pääsyn kanssa. Viime kaudella joukkue pelasi erinomaiset playoffit pudottamalla ensimmäisellä kierroksella kovan Detroitin ja taistelemalla toisella kierroksella loistavasti tulevan mestarin Coloradon kanssa - ottelusarja venyi seitsemään otteluun. Nämä kaksi huippujoukkuetta toivovat nyt varmasti, että eivät saisi Kuninkaita vastaansa...
Viides paikka kuuluu maaliskuussa uskomattomassa vireessä olleelle Phoenixille. Phoenix on lännen suurin ylisuorittaja ja hyvä osoitus siitä, että joukkue ei välttämättä tarvitse supertähtiä ollakseen menestyvä. Phoenixin menestys piilee enemmän koko joukkueen taistelussa ja loppuun asti pelaamisessa kuin supertähtien high-light -maaleissa. Kojootit leikkasivat täksi kaudeksi palkkakulujaan 10 miljoonalla taalalla, kun seura luopui Keith Tkachukista ja Jeremy Roenickista. Tämän lisäksi seura on vaihtanut viime kauden miehistään yli puolet. Uusia vastuunkantajia Arizonassa kuitenkin riittää.
Maalivahti Sean Burke on ollut joukkueen avainpelaaja, mutta ei suinkaan ainoa. Kojooteilla on nimittäin useita pelaajia, jotka ovat lyöneet itsensä vasta tämän kauden aikana lopullisesti läpi. Yksi näistä on minikokoinen Danny Briere - Kojoottien tuleva tähti.
Brieren tie nykyiseen asemaan on mielenkiintoinen. Kojoottien entinen manageri Bobby Smith laittoi liian pienenä ja heikkona pidetyn Brieren viime kaudella waiver listalle, josta kukaan ei huolinut häntä. Tämän jälkeen Briere pelasi Kojoottien farmissa, AHL:n Springfield Falconsissa. Nyt Briere pelaa Kojoottien ylivoimassa ja on joukkueen pistepörssin kakkosena... Tähän nopeaan kehitykseen on kolme selkeää syytä. Ensinnäkin Briere on ollut aina erittäin lahjakas pelaaja. Toisekseen hän on harjoitellut tämän kauden aikana paljon puolustuspeliään, jossa oli vielä viime kaudella suuria puutteita ja kolmanneksi hän hankki kesän aikana paljon voimaa (toinen Brieren heikko osa-alue vielä viime kaudella) voimamies Hugo Girardin opastuksella. Girard on Kanadan vahvin mies ja hän kilpailee myös "maailman vahvin mies" kilpailuissa.
Brieren historia on myös mielenkiintoinen. Hänet varattiin aikanaan ykköskierroksella numerolla 24. Varausnumero olisi ollut paljon korkeampikin, mikäli hän olisi ollut fyysisesti voimakkaampi ja pidempi. Brieren tehot varausvuonna QMJHL:ssä 1996 olivat nimittäin todella kovat; 67 ottelua, 67 maalia, 96 syöttöä ja 163 pistettä! Kaksi vuotta Brieren jälkeen ykkösenä varattu Vinnie Lecavalier jäi varausvuotenaan Brieren tehoista peräti 48 pistettä...
Coyotesin suomalaispuolustaja Teppo Numminen saavutti 1000 NHL ottelun kunnioitettavan rajapyykin maaliskuun 5. päivä pelatussa New Jersey -ottelussa. Hän sai lahjaksi joukkueelta jukeboxin ja seuralta Rolex-kellon. Tämän juhlaottelun jälkeen Teppo on ollut huikeassa vireessä. Hän merkkautti itselleen peräti neljä maalisyöttöä Jersey pelin jälkeisessä Vancouver pelissä, jonka Phoenix voitti murskaavasti 6-1. Canucks-ottelua seuraavassa Ottawa-pelissä Numminen paukautti kaksi maalia ja nosti kauden maalimääränsä 10 maaliin. Tällä hetkellä Tepolla on kasassa jo 12 maalia, mikä on hänen uusi hieno yhden kauden maaliennätyksensä.
Brieren, Nummisen ja Burken lisäksi Kojoottien uusia avainpelaajia ovat olleet sentteri Daymond Langkow, Montrealista siirtynyt Brian Savage, kovaa pelaava laituri Shane Doan (pelasi jo viime kaudella), puolustava hyökkääjä ja vuoden 2000 Selke Trophy -äänestyksen kakkonen Michal Handzus, nuori laituri Ladislav Nagy ja puolustajista Danny Markov, jolla on kasassa jo yli 30 tehopistettä sekä 200 taklausta. Kojoottien harmiksi Markov tosin loukkasi vasemman jalkansa ja on sivussa todennäköisesti koko loppukauden. Hänen tilalleen nostettiin farmista isokokoinen Dan Focht, joka oli seuran ykkösvaraus vuonna 1996. Myös isokokoinen rookie-keskushyökkääjä Krys Kolanos on pelannut paremmin kuin monet ennen kauden alkua odottivat.
Phoenixin loppuohjelma on vaikea. Joukkueella on jäljellä seitsemän ottelua, joista se tosin pelaa viisi kotonaan. Loppukauden vastustajista Phoenixin kanssa playoff -paikasta taistelevia joukkueita ovat Vancouver (kaksi kertaa), Edmonton ja Dallas. Näiden neljän kovan ottelun lisäksi Kojootit pelaavat Detroitia, St. Louisia ja San Josea vastaan.
Läntisen konferenssin kaksi suurinta alisuorittajaa St. Louis ja Dallas kuuluivat ennen kauden alkua mestarisuosikkeihin, mutta ovat tällä hetkellä vain taistelemassa playoffeihin pääsystä. Näillä kahdella joukkueella on ollut todella tuskainen kausi, mutta juuri nyt St. Louisin tulevaisuus näyttää hieman valoisammalta. Se nimittäin vahvistui trading deadlinen yhteydessä kanafarmari Ray Ferrarolla ja on pelannut viime aikoina hyvin. Dallasin kausi on puolestaan ollut pettymys sen jälkeen kun kiekko putosi lokakuun 5. päivä jäähän. Seura alkaa tätä menoa muistuttamaan paljon New York Rangersia: ylikalliita pelaajasopimuksia kesällä, tähtiä liikaa tähtien alla eikä minkäänlaista pitkän tähtäimen kehitystyötä, jolla olisi mahdollista kasata yhtenäinen joukkue.
Dallas teki trading deadlinen yhteydessä New Jerseyn kanssa suuren pelaajakaupan, jossa joukkueen henkisiin johtajiin lukeutuva Joe Nieuwendyk matkasi East Rutherfordin suolle Jamie Langenbrunnerin kanssa ja paluupostissa Texasiin tulivat Jerseyn Stanley Cupiin vuonna 2000 johtanut voimahyökkääjä Jason Arnott sekä kokenut taistelija Randy McKay. Molemmilla on tärkeää playoff -kokemusta mahdollisia loppupelejä silmällä pitäen, mutta sinne on Dallasilla vielä pitkä matka. Lähtijät Langenbrunner ja Nieuwendyk kuuluivat usean vuoden ajan Dallasin perusrunkoon, mutta heidän siirroillaan Dallas näytti jälleen, että seura haluaa menestystä Rangersin kaavalla; kaikki mulle heti tänne nyt!
Joukkueen sekoilut alkoivat itse asiassa jo viime kesänä, kun joukkueen entinen manageri ja entinen suurpelaaja Bob Gainey hankki vapaiden agenttien markkinoilta monta suurta nimeä, joilla kuitenkin kaikilla oli sama nimittäjä: Texasissa ei katsottu hankittujen pelaajien tulevia rooleja, vaan hankittiin pelaajia pelkän taidon ja taustan turvin. Tästä hyvänä esimerkkinä Jyrki Lumme, joka hankittiin Phoenixista tuomaan kiekollista taitoa puolustukseen, mutta "unohdettiin", että puolustusvoittoista taktiikkaa käyttävällä joukkueella on jo riveissään kaksi hyökkäävää puolustajaa Sergei Zubov ja Darryl Sydor. Dallas olisi siis tarvinnut kolmanteen pakkipariin huomattavasti enemmän fyysistä, puolustavaa puolustajaa (tyyliin Jon Klemm, Murray Baron tai Sean O'Donnell).
Lumpeen tavoin otettiin St. Louisista tähtisentteri Pierre Turgeon ja "unohdettiin", että Dallasilla pelaa samassa roolissa jo Mike Modano ja Joe Nieuwendyk. Turgeonin sijasta Dallasin olisi pitänyt ottaa maaliahne laitahyökkääjä korvaamaan Brett Hullin lähtö Detroitiin. Hullin tilalle Gainey kaavaili vasta 31-vuotiaana ensimmäisen huippukautensa pelannutta Donald Audettea. Audette oli pelannut loistavasti Atlantassa, jossa vastuuta, peliaikaa ja mahdollisuuksia tarjottiin niin paljon kuin tämä niitä pystyi vastaan ottamaan. Audetten tehot laskivat kuitenkin viime kaudella heti kun tämä siirtyi Buffaloon jakamaan hyökkäävää peliaikaa muiden kanssa. Dallasissa Audette pääsi pelaamaan hyvien ketjukavereiden kanssa, mutta ei onnistunut ollenkaan toivotulla tavalla (neljä maalia 20 ottelussa).
Audetten tavoin toinen entinen huippupelaaja Valeri Kamenski siirtyi Texasiin jakamaan Hullin jättämää aukkoa. Kamenskyn siirto oli yhtä älytön kuin Audettenkin; hän on entinen huippupelaaja, joka on parhaimmillaan tehnyt peräti 38 maalia Quebecissa (kaudella 1995-1996), mutta ei ole pelannut hyvällä tasolla neljään vuoteen ja uran kehityskäyrä on jo pitkään osoittanut jyrkästi alaspäin. Sekä Audette että Kamenski siirtyivät Dallasista pois melko pian.
Kesän hankinnat menivät siis kokonaisuutena pahasti pieleen, vaikka taaloja tuhlattiin oikein urakalla. Sekoilu jatkui kauden aikana, kun Dallas erotti valmentajansa Ken Hitchcockin ja otti tilalle apuvalmentaja Rick Wilsonin. Hitchcockin potkut tuntuvat edelleen ihmeellisiltä, sillä hän osoitti valmentajankykynsä aikaisemmin johdattaen Dallasin Stanley Cupin mestariksi vuonna 1999 ja seuraavalla kaudella finaaliin. Muutenkin Dallasin peli oli hyvällä mallilla Hitchcockin aikakaudella. Hitchcockin tilalle tullut Wilson ei ole saanut käännettyä laivaa missään vaiheessa, pikemminkin päinvastoin.
Dallasissa ollaan jälkeenpäin selitelty Hitchcockin potkujen taustalla olleen se, että pelaajat olisivat tulleet liiankin tutuiksi valmentajansa kanssa. Se on varmasti totta, sillä pitkään samaa joukkuetta ei yksinkertaisesti voi valmentaa tulematta pelaajille liiankin tutuksi. Mutta miksi joukkue vaihtaa pois jotain sellaista, joka on osoittanut taitonsa? Hitchcock oli taitonsa näyttänyt, eikä Dallasin peli ollut ainakaan huonompaa kuin tällä hetkellä. Vancouverissa tehtiin muuten joukkueen heikon alkukauden aikana päinvastainen liike. Canucksin manageri Brian Burke sanoi, että "Marc Crawford on saattanut tulla pelaajille liiankin tutuksi, mutta se ei ole hänen vikansa. Meidän pitää tehdä joitakin muutoksia pelaajiin ja hakea sitä kautta uutta jännitettä ja nostetta". Tämän jälkeen Burke teki kolme pelaajasiirtoa ja Canucks on ollut näiden jälkeen kuin toinen joukkue. Enää ei valmentajan naama ole puhututtanut eikä käynyt liian tutuksi.
Dallasin loppuohjelma on melko helppo. Stars pelaa vielä kahdeksan ottelua, joista viisi kotona. Se pelaa kaksi kovaa peliä Coloradoa vastaan, mutta kohtaa toisaalta Columbuksen, Minnesotan ja Anaheimin.
St. Louisin loppuohjelma on puolestaan melko vaikea. Blues pelaa runkosarjan kaksi viimeistä ottelua Detroitia vastaan ja kohtaa tämän lisäksi Phoenixin, Coloradon, San Josen, Chicagon ja Dallasin. Yhteensä St. Louisilla on jäljellä vielä kahdeksan ottelua, joista viisi kotona.
Läntisen konferenssin yhdeksäntenä taistelee nuori Vancouver Canucksin joukkue. Canucksit ehdittiin julistaa kauden puolessa välissä jo varmaksi golfkiertueelle lähtijäksi, kun eroa playoff viivalle oli lähes 20 pistettä, mutta manageri Brian Burken viime vuoden puolella tekemät kolme pelaajakauppaa antoivat joukkueelle uutta energiaa ja nostivat sen jälleen taisteluun playoff -paikasta. Tämän vuoden puolella Vancouver onkin ollut yksi NHL:n kovakuntoisimmista joukkueista. Canucksin ykkösketju Brendan Morrison - Todd Bertuzzi - Markus Näslund on ollut huikeassa kunnossa koko kauden. Tästä hyvänä osoituksena on Näslundin kakkossija NHL:n pistepörssissä pistein 33+44=77 ja Bertuzzin neljäs sija samassa tilastossa pistein 31+41=72. Bertuzzin arvoa nostaa lisäksi se, että hän oli alkukaudella 10 ottelua pelikiellossa mentyään vaihtoaitiosta puolustamaan Ed Jovanovskia, kun tämä tappeli Coloradon goonin Scott Parkerin kanssa.
Canucksin ykkösketjun hyvästä pelistä kertoo myös pelaajien +/- tilasto, joka on Canucksin kannalta mukavaa katsottavaa; Näslund, +17, Bertuzzi, +13 ja Morrison, +15. Kokonaisuutenakin Vancouverin hyökkäys on ollut todella tehokas. Joukkue on tehtyjen maalien määrässä koko NHL:n kakkosena heti Detroitin jälkeen 230 osumalla. Detroitilla on tällä hetkellä tehtyjä maaleja kasassa 235, eli peliesitysten jatkuessa hyvinä Canucksilla olisi mahdollista saada Detroitin miehistö kiinni tässä tilastossa.
Canucksit palasivat maaliskuun 21. päivä pitkältä kuuden ottelun vieraskiertueelta viiden voiton saattelemina ja täynnä uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Kiertueen ainoa tappio tuli viimeisessä ottelussa New York Islandersia vastaan Vancouverin kannalta harmittavan niukasti 3-2. Joukkueen kapteenilla Markus Näslundilla oli loistava paikka tasoittaa ottelu kolmannessa erässä rangaistuslaukauksesta, mutta Islesin maalivahti Chris Osgood sai estettyä tämän NHL:n tarkimman laukauksen omaavan pelaajan yrityksen. Osgood oli muutenkin ottelussa parhaimmillaan torjuen 36 kertaa. Osgoodin lisäksi ottelussa loistivat hyvän maalivahdin parhaat ystävät, eli tolpat, jotka torjuivat kaksi Canucksin laukausta.
Tämän pitkän kiertueen jälkeen Canucks pelasi neljä kotiottelua, voittaen näistä kolme. Canucks otti tärkeän voiton Los Angelesista ( maalein 4-0 ) ja Vancouverin maalivahti Dan Cloutier teki Canucks historiaa pelaamalla kauden seitsemännen nollapelinsä, ohittaen nollapelien määrässä Garth Snown ja legendaarisen Canucks maalivahdin Gary "The Suitcase" Smithin. Smith siirtyi aikanaan (vuonna 1973) Chicagosta Vancouveriin vaihdossa Canucksin kaikkien aikojen ykkösvaraukseen Dale Talloniin, joka varattiin kuuluisan onnenpyörän pyörityksen jälkeen vuonna 1970 (Buffalo voitti silloin onnenpyörän pyörityksen ja varasi Gilbert Perreaultin, joka muodosti myöhemmin kuuluisan French Connectionin yhdessä Rick Martinin ja Rene Robertin kanssa).
Vancouverin loppuohjelma on vaikea. Joukkueella on jäljellä kuusi ottelua, joista kolme kotona. Canucksilla on kuitenkin suuri tilaisuus vaikuttaa omiin playoff -mahdollisuuksiinsa, sillä kuudesta ottelusta kolme pelataan sellaisia joukkueita vastaan, jotka taistelevat Vancouverin kanssa playoff paikoista. Näistä kolmesta ottelusta kaksi pelataan Los Angelesia vastaan, joka on ainakin tällä hetkellä hieman alamaissa. Canucksin haave päästä playoffeihin näyttää kuitenkin kariutuvan olympiatauon jälkeisiin otteluihin San Josea ja Phoenixia vastaan, joista joukkue ei kerännyt kuudesta mahdollisesta pisteestä yhtään. Vancouverin kannalta olympiatauko tuli erittäin huonoon aikaan, sillä joukkue oli ennen taukoa hurjassa kunnossa, mutta sen jälkeen miltei yhtä heikossa vireessä kuin syksyllä NHL:n alkaessa.
Kahdeksantena lännen pudotuspelitaistossa on nuori Edmontonin joukkue. Öljyn tehot ovat olleet pitkälti hyvän ykkösketjun Comrie - Smyth - Carter varassa, joista tosin Smyth joutui olemaan pitkään loukkaantumisen vuoksi sivussa. Edmontonilla on hyvä puolustus Tommy Salon, Janne Niinimaan, Eric Brewerin ja Jason Smithin johdolla, ja vaikka joukkue menetti trading deadlinen yhteydessä kaksi runkopuolustajaa, Tom Potin ja Sean Brownin, niin Oilersin puolustuksessa riittää syvyyttä. Potista (ja Rem Murraysta) Oilers sai Mike Yorkin, joka pystyy auttamaan Oilersia maalinteko-ongelmissa ja samalla tuomaan leveyttä hyökkäykseen, joka ei ole tehnyt niin paljon maaleja kuin voisi odottaa. Toisaalta York on jälleen tyypillisen Oilers -hyökkääjän kokoinen; pieni, niin kuin lähes kaikki muutkin, lukuunottamatta Mike Grieria, Georges Laraqueta ja Ethan Moreauta. Kovaan peliin pystyvästä Brownista Oilers sai Bostonista nuoren puolustajan Bobby Allenin.
Oilers on todella hyvin liikkuva joukkue, joka taistelee joka vuosi playoff -paikasta. Viime kaudella Oilers keräsi 93 pistettä ja se riitti silloin Lännen taistelussa kuudenteen sijaan. Tällä kaudella Öljy saattaa hieman jäädä viime kauden pistemäärästä, mutta loppukauden mennessä hyvin mahdollisuuksia olisi kuitenkin playoffeihin asti. Loppukauden sarjaohjelma on hyvä. Edmontonilla on jäljellä kuusi ottelua, joista kolme kotona. Öljy kohtaa Albertan paikalliskilpailijansa Calgaryn kotona, pelaa Minnesotan kanssa sekä kotona että vieraissa ja kohtaa Los Angelesin, Anaheimin ja Phoenixin.
Lännessä kymmenentenä oleva Calgary oli pitkään kiinni playoff -paikassa ja jopa johti NHL:ää alkukaudella. Alkukaudella playoff -paikka näytti selvältä ja Calgaryssa onnistui kaikki. Tämän jälkeen joukkue on hiipunut selvästi, ja mahdollisuudet ottaa pudotuspelipaikka ovat menneet. Calgarylla on kuitenkin Jarome Iginlan johdolla mahdollisuus kiusata isompiaan, sillä se pelaa kolme viimeistä otteluaan Phoenixia, Edmontonia ja Vancouveria vastaan, ja näillä otteluilla saattaa olla vielä suuri merkitys muille lännen huikeassa pudotuspelitaistossa mukana oleville. Kaikki on vielä mahdollista ja runkosarjan lopusta tulee todella mielenkiintoinen. Yksi asia on kuitenkin selvä jo tässä vaiheessa. Lännessä kaksi hienoa joukkuetta joutuu jäämään sivuun playoffeista, eikä edes 90 pistettä todennäköisesti riitä playoffeihin. Epäselvää on kuitenkin vielä se, ketkä nämä kaksi hyvää joukkuetta tulevat olemaan.
