Kuvakooste: Maalijuhlaa ja pystypainia
Sportin ja KooKoon hehkutettu välieräsarja uhkaa lässähtää vaasalaisten ylivoimaisuuteen. Haastajana toiseen osaotteluun lähtenyt KooKoo sai mainiolta Sportilta kyytiä peräti maalein 7-2. Edes KooKoon provosointiyritykset eivät tuottaneet tulosta, vaan hämmentäjä Patrik Forsbacka lensi itse suihkuun.

Sportin fanipääty aloitti ottelun komeasti.

Olli Julkunen liimasi vaasalaisen pleksiin.

Kiekko pyöri alussa Sportin päädyssä.

Oskari Hakomäki kuitenkin selätti Mikko Rämön heti ensimmäisen erän puolessa välissä.

KooKoon tasoitusta ei tarvinnut kuitenkaan kauan odottaa, sillä Anssi Virkin tasoitusmaalia juhlittiin minuuttia myöhemmin.

Vaasaan saapuneet kouvolalaiset pääsivät osallistumaan juhlimiseen.

Jani Kiviniemi ja Jani-Petteri Helenius vaihtoivat kuulumisia.

Juha Juujärvi halusi myös vaihtaa kuulumisia tuomarin kanssa.

Joni Puurula yritti saada kiekkoa hallintaan.

Puurula joutui kuitenkin alimmaiseksi maaliin muiden kaaduttua sinne perässä.

Kory Bakerilta hukkui pelin tiimellyksessä kypärä päästä.

Juha Juujärvellä oli illan aikana paljon kuvioita piirrettäväksi.

Uusien kuvioiden piirtäminen ei Sportin maalintekoa ja juhlimista hidastanut.

Iivo Hokkasta ja Jussi Nättistä nauratti 3-2-maalin tekeminen.

Joni Puurula oli tänään mies paikallaan torjuen hienosti KooKoon maalintekoyritykset.

Jani Kiviniemi ohitti Rämön kolme kertaa illan aikana.

Patric Forsbacka kunnostautui taas pystypainin järjestäjänä.

Iivo Hokkasen komea veto kilahti tolppaan.

Kiviniemi näytti Anssi Virkille taklaamisen mallia.

Juujärven ja Jarno Kultasen ilmeet olivat vakavia viimeisessä erässä.

Kiekko livahti taas Rämön selän taakse.

Sami Blomqvist ja Jesse Lustberg tanssivuorossa.
Lue myös
Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 10
MESTIS | 10.3.2013 13:45
Kärkiseurojen kamppailu karsintapaikasta puhuttaa Piippuhyllyllä. Mietiskelyssä on myös finaaleiden ulkopuolelle jääneen Vaasan Sportin tulevaisuus, eikä näköalapaikoilta ylenkatsota myöskään kuumaa karsintasarjaa. lue lisää
Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 7
MESTIS | 17.2.2013 15:21
Kiekkoniilon juhla-aika on alkanut toden teolla. Tämän viikon Mestiksen piippuhylly paneutuu täydellisesti puolivälierien maailmaan. lue lisää
Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 37
MESTIS | 16.9.2012 13:07
Mestiksen piippuhyllylle istutaan jälleen sunnuntaisin. Tällä kertaa paneudutaan povaamaan tulevaa. lue lisää
Rajalan ja Rämön juhlaa – arpa osui seuraaville
MESTIS | 11.9.2012 10:15
Jatkoajan Mestis-toimitus valitsi perinteiseen tapaan tulevan kauden omat suosikkinsa eri kategorioiden palkittaviksi. Suurimpia palkintorohmuja olivat kaksi titteliä mieheen vieneet Juuso Rajala sekä KooKoo-veskari Mikko Rämö. Jäähykuninkaan titteli puolestaan oli selvääkin selvempi. lue lisää
Jokipojillekin lisenssi – Mestiksen sarjaohjelma julki
MESTIS | 28.6.2012 13:30
Mestiksen sarjaohjelma saatiin julkaistua torstaina, kun Jokipojillekin myönnettiin Mestis-lisenssi. Runkosarja alkaa 12.9.2012 ja päättyy 9.2.2013. lue lisää
Kommentit