Koovee - tähtäimessä sarjanousu

Suomi-sarja / Artikkeli
Koovee taistelee alkavalla kaudella noususta Mestikseen.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Koovee aloittaa tänä viikonloppuna seurahistoriansa 72. pelikauden. Viimeiset 11 kautta joukkue on tahkonnut Suomi-sarjaa, mutta nyt tavoitteena on nousta sarjaporrasta ylemmäksi Mestikseen.

Suomi-sarjan kärkipäähän alkaneella kaudella povattu Koovee tavoittelee sarjanousua maltilla, mutta määrätietoisesti. Perinteikkään tamperelaisseuran tavoitteena on onnistua nousemaan kotimaisen jääkiekkoilun toiseksi korkeimmalle sarjatasolle kevääseen 2019 mennessä. Yksi sen mahdollistaja on vuonna 2015 perustettu taustayhtiö KOOVEE Hockey Oy, jossa omistuspohjan laajentumisen myötä on saatu kasvatettua yhteistyökumppanien verkostoa.

Kokoonpanoon Liiga-kokemusta

Kooveen kokoonpano on vahvistunut viime kaudesta, jolloin sen tie nousi pystyyn pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kalajokelaista JHT:tä vastaan. Joukkueeseen on saatu uusia kasvoja sekä paluumuuttajia.

PÄÄSYSTÄ PELAAVAAN KOKOONPANOON TULLAAN KÄYMÄÄN KILPAILUA. SE TUO JOUKKUEEN TOIMINTAAN LISÄÄ TERVETTÄ TEKEMISEN MEININKIÄ

Hyökkääjä Ville Lehtonen ja maalivahti Juha Taponen palasivat tuttuun seuraan muualla vietettyjen Suomi-sarjakausien jälkeen. Näistä Lehtosen sopimus on vuoden ja Taposen kahden vuoden mittainen. AIK:sta joukkue sai vahvistuksekseen Ville Kiviniemen sekä Samuli Mäenalaisen, joiden sopimukset kattavat tämän kauden.

Kalle Niemenmaa ja Joni Muikku saapuivat tamperelaisseuran riveihin 2. divisioonasta. A-junioreista miesten sarjoihin etenivät Jere Vuorihuhta, Arttu Karukka, Niki Raiskio ja Niklas Malinen.

Uusista pelaajista nimekkäimpiä ovat Antti Hilden, Mika Niemi ja Henri Sandvik, joilla jokaisella on runsaasti kokemusta niin Liigasta kuin Mestiksestä. Viime kaudella kolmikko oli joukkueidensa johtavia pelaajia Suomi-sarjassa ja Hilden voitti pistepörssin. Niemi ja Sandvik onnistuivat myös sijoittamaan itsensä pörssin kärkikymmenikköön.

Kaikkien sopimukset kattavat kauden 2017-18. Kooveella on tällä hetkellä 29 sopimuspelaajaa, joten pääsystä pelaavaan kokoonpanoon tullaan täten käymään kilpailua. Se tuo joukkueen toimintaan lisää tervettä tekemisen meininkiä.

Valmennusjohto osaavissa käsissä

Joukkueen valmennustiimi jatkaa samassa muodossa kuin edelliselläkin kaudella. Päävalmentajana jatkaa Jyrki Rantala, aisaparinaan Mikko Manninen ja Ville Heino.

Maalivahtivalmentajana toimii Tomi Jortikka, jolla on pitkä ura seurassa niin pelaajana kuin valmentajana. Joukkueenjohtajaksi ryhtyi entinen maajoukkue- ja Liiga-pelaaja Juha Järvenpää, joka on keväästä saakka rakentanut Kooveelle kilpailukykyistä joukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle