KooKoo oli syksyn kiinnostavin

MESTIS / Artikkeli
KooKoo kiinnosti muun muassa Savonlinnassa.
Kuva © Antti Varonen
KooKoo oli Mestis-syksyn ykkönen kaikilla mittareilla mitattuna – niin kaukalossa kuin katsomoissakin.

MIKÄ ON SARJAN KIINNOSTAVIN VIERASJOUKKUE?

Viimeistä Mestis-kauttaan pelaava KooKoo oli pelillisesti syyspuoliskon paras. Se voitti eniten pelejä, teki eniten maaleja, päästi niitä vähiten ja lähti tauolle sarjakärkenä.

Yleisöäkin Kouvolassa kävi ylivoimaisesti eniten – noin 2000 silmäparin keskiarvolla. Taulukon kakkonen, TUTO, jäi kokonaisyleisömäärässä mitattuna KooKoosta melkein kymmenentuhatta lippua jälkeen. Hännänhuippu LeKiin verrattuna ero oli kuusinkertainen.

Näissä tilastoissa tuskin on mitään uutta kenellekään. Epäselvää ei myöskään ole siinä, ettei KooKoo olisi kerännyt eniten mediahuomiota kaikista Mestis-joukkueista. Liiganousun julkistaminen tuskin meni ohi edes satunnaisesti urheilua seuraavilta.

Vaan yhteen toistuvaan kysymykseen ei löydy oikeaa vastausta virallisista tilastoista: mikä on sarjan kiinnostavin vierasjoukkue?

Vastaus tähänkin on KooKoo.

Laskutapoja yleisömäärien vertaamiseen on monia. Tilastollisesti yksi syyspuolisko on vielä suhteellisen pieni otanta, sillä esimerkiksi ilmaislippujen jako johonkin yksittäiseen otteluun vääristää tilastoja. Kahdella eri tavalla päästään kuitenkin varsin samansuuntaisiin tuloksiin.

Verrataan ensin yleisökeskiarvoja paikkakunnittain ja vierasjoukkueen mukaan.

KooKoo kiinnosti kaikista vastustajista eniten Kajaanissa, Mikkelissä sekä Savonlinnassa, ja kuului kärkikolmikkoon kolmella muulla paikkakunnalla. Vain Jyväskylässä, Keuruulla tai hieman yllättäen paikallisvastustaja Heinolassa kouvolalaiset eivät kiinnostaneet sen kummemmin.

Paikallispeleistä myöskään Jukureiden ja SaPKon klassikko ei ainakaan tänä syksynä ollut mikään erityinen vetonaula kummassakaan kaupungissa – toisin kuin sarjanousija KeuPan vierailu Jyväskylässä. JYP-Akatemia sai houkuteltua KeuPa-peleihin lähes kolminkertaisen määrän katsojia normaalipeleihinsä verrattuna.

Keuruulaisia ei vierastettu sen kummemmin muuallakaan, vaikka joukkue ei Mestis-kannattajille entuudestaan tuttu ollutkaan.

Sen sijaan LeKi ja Peliitat löytyivät häntäpäästä myös vierasyleisömäärien osalta. Peliitat ylitti keskiarvon ainoastaan Keuruulla, eikä LeKin vetovoimakaan kovin kaksinen ollut.

Vierasjoukkueet kiinnostavuusjärjestyksessä, keskiarvo kaikilta paikkakunnilta:

1. KooKoo 3,2
2. TUTO Hockey 3,9
3. KeuPa HT 4,6
4. SaPKo 4,6
5. JYP-Akatemia 5,0
6. Kiekko-Vantaa 5,1
7. Jukurit 5,2
8. Hokki 5,7
9. LeKi 6,0
10. Peliitat 6,8

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yleisökeskiarvot vierasjoukkueen mukaan:

KAJAANISSA

KooKoo 875
LeKi 844
Jukurit 813
TUTO Hockey 804
KESKIARVO 789
Kiekko-Vantaa 777
JYP-Akatemia 772
SaPKo 747
KeuPa HT 728
Peliitat 721

 

MIKKELISSÄ

KooKoo 1618
SaPKo 1515
KeuPa HT 1463
Kiekko-Vantaa 1394
TUTO Hockey 1387
KESKIARVO 1375
Hokki 1278
JYP-Akatemia 1264
Peliitat 1210
LeKi 1142

 

JYVÄSKYLÄSSÄ

 KeuPa HT 1334 
 KESKIARVO 544 
 Hokki 503 
 TUTO Hockey 471 
 SaPKo 469 
 Kiekko-Vantaa 440 
 Jukurit 425 
 KooKoo 420 
 Peliitat 403 
 LeKi 360 

 

KEURUULLA

JYP-Akatemia 659
Peliitat 647
SaPKo 609
TUTO Hockey 599
KESKIARVO 580
Kiekko-Vantaa 579
KooKoo 568
Hokki 539
LeKi 473
Jukurit 466

 

KOUVOLASSA

Jukurit 2555
JYP-Akatemia 2149
TUTO Hockey 2014
Hokki 2002
KESKIARVO 1991
Peliitat 1989
LeKi 1949
Kiekko-Vantaa 1894
SaPKo 1885
KeuPa HT 1681

 

VANTAALLA

SaPKo 952
KooKoo 668
TUTO Hockey 615
KESKIARVO 610
KeuPa HT 595
Peliitat 588
JYP-Akatemia 573
Hokki 542
LeKi 479
Jukurit 473

 

LEMPÄÄLÄSSÄ

Hokki 367
KooKoo 330
SaPKo 328
JYP-Akatemia 323
KESKIARVO 313
TUTO Hockey 305
Jukurit 292
KeuPa HT 286
Peliitat 273
Kiekko-Vantaa 246

 

HEINOLASSA

Kiekko-Vantaa 583
LeKi 501
KeuPa HT 462
Jukurit 457
TUTO Hockey 444
KESKIARVO 440
KooKoo 410
JYP-Akatemia 396
Hokki 377
SaPKo 365

 

SAVONLINNASSA

KooKoo 991
Jukurit 791
KESKIARVO 788
TUTO Hockey 778
KeuPa HT 759
LeKi 727
JYP-Akatemia 726
Hokki 717
Peliitat 712
Kiekko-Vantaa 709

 

TURUSSA

Kiekko-Vantaa 1612
KeuPa HT 1542
KooKoo 1500
SaPKo 1470
LeKi 1448
KESKIARVO 1416
JYP-Akatemia 1378
Jukurit 1290
Peliitat 1273
Hokki 1190

 

Yllä vertailtiin siis yleisömääriä joukkueittain. Toinen mahdollinen laskentatapa on vertaus eri paikkakuntien yleisökeskiarvoihin. Tässä vertailussa KeuPa on yllätysykkönen Jyväskylän vierailujensa ansiosta, mutta KooKoo tulee hyvänä kakkosena.

Myös perinteikäs SaPKo on voittajien puolella. Sen sijaan LeKin ja Peliittojen ohella myös Hokki näyttäisi olevan vaikeasti markkinoitava.

Erotus katsojakeskiarvoihin kaikilla vieraspaikkakunnilla yhteensä:  

1. KeuPa HT +65
2. KooKoo +58
3. SaPKo +31
4. Jukurit +10
5. Kiekko-Vantaa 0
6. TuTo Hockey -1
7. JYP-Akatemia -7
8. Hokki -60
9. Peliitat -66
10. LeKi -68

 

Kuutisenkymmentä ekstrakatsojaa ei kuulosta kovin suurelta määrältä, mutta kun sen kertoo koko kauden lipputuloilla, puhutaan jo Mestis-tasolle ihan merkittävästä rahasummasta.

KooKoo ei ole ensi kaudella sarjansa suurin ja kaunein - mutta kuka on valmiina perimään siltä valtikan Mestiksessä?

» Lähetä palautetta toimitukselle