Kolme toivomusta: Vantaalle ratkaisijoita, jalkoja ja yleisöä

MESTIS / Artikkeli
Friman on ollut yksi K-Vantaan alkukauden onnistujista.
Kuva © Timo Savela
Kiekko-Vantaa lähtee joulutauolle viidenneltä tilalta. Viime kaudesta hurjasti petrannut vantaalaisryhmä on matkalla pudotuspeleihin, jos joukkueen peli pysyy edelleen vauhdikkaana ja fyysisenä.

1. Enemmän ratkaisijoita joukkueeseen

Kiekko-Vantaa oli kauden alkaessa lähes yhden ketjun varassa. Toni Leinonen-Tomi Tuomisto-Jere Laine näytti monelle närhen munat ja oli ilta toisensa jälkeen ratkaisijana. Yhden ketjun varaan on vaikea tuoda mitään pysyvää ja kestävää.

Kun Tomi Tuomisto allekirjoitti kahden vuoden sopimuksen HIFKin kanssa, yksi vantaalaisen pelin tähtipelaaja vaihtoi osoitetta. Tilalle ei heti ollut heittää yhtä murskaavaa ykkösnyrkkiä.

Parissa viikossa päävalmentaja Simo Mälkiä sai aikaan korvaavan ketjun: Nico Friman-Teemu Mielonen-Aleksi Järvinen. Myöhemmin myös Friman lähti kokeilemaan siipiään Liigassa, ja lohipakka meni taas uusiksi. Joukkueen kultakypärä Järvinen raataa kentällä niin ali- kuin ylivoimallakin.

2. Joulupukille toive saada toimivat jalat koko pelin ajaksi

Lohipaidat ovat menestyneet silloin, kun vauhtia on paljon ja vastustajaa saadaan horjutettua luistelulla ja kovalla fyysisellä pelillä. Liian usein vantaalaisten jalat ovat kuitenkin olleet ongelma, samoin otetut jäähyt, joita ei tosin ole yhtä paljon kuin viime kaudella.

Ottelu kestää kuitenkin 60 minuuttia, ja koko ajan on mahdollista saada aikaan tärkeitä maaleja tai nousta kiipelistä tasoihin. Usein lohipaitojen jalat ovat alkaneet painaa, ja vauhti on hiipunut. Tällaisen tilanteen ollessa kyseessä Kiekko-Vantaan pelaaminen käy vaikeaksi.

Ongelmana on tuolloin huonot ja hätäiset syötöt omalla puolustusalueella. Fyysisyys korostuu ja sitä mukaa myös jäähyt. Tästä oli hyvänä esimerkkinä harjoitusottelu KJT:tä vastaan, kun lohet voittivat niukasti 3-1, ja vain rutiinilla joukkue voitti Suomi-sarjan keskikaartin joukkueen.

3. Kuinka saada lisää yleisöä kotiluolaan

Kiekko-Vantaa on etsinyt identiteettiään alkukauden, ja on siinä jokseenkin onnistunut. Joukkue pelaa vauhdikasta ja fyysistä peliä, minkä olettaisi kiinnostavan kotiyleisöä. Kuitenkin katsojia on ollut keskimäärin 500 katsojaa per ilta.

Tämä ei riitä. Katsojia mahtuisi Tikkurilan Urheilupuistoon neljä kertaa enemmän eli noin 2000. Viime kaudella lyötiin ennätys kotipeleissä KooKoota vastaan, kun katsojia oli paikalla 770.

Eräs seikka tekee lohipaitojen matkan vantaalaisten sydämiin vaikeaksi, sillä lipunhinta on 15 euroa. Esimerkkinä voi mainita, että Jokereiden KHL-otteluun pääsee halvemmalla kuin Kiekko-Vantaan Mestis-otteluun.

Lipunhinta pitäisi saada niin alas, että vantaalaiset tulisivat paikanpäälle. Vasta kun katsomot täyttyisivät, voisi nostaa hintaa, mutta ei pitäisi mennä takaperin puuhun.

» Lähetä palautetta toimitukselle