Kolme toivomusta: Onnistumiset ruokkimaan toisiaan, SaPKolle lisää näkyvyyttä

MESTIS / Artikkeli
SaPKo kaipaa positiivista kierrettä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo lähti joulutauolle tehottoman syksyn myötä koko Mestiksen viimeiseltä sijalta. SaPKolla onkin kolme kainoa joululahjatoivetta: Peli täytyy saada sarjapaikan säilyttäviin uomiin, maalintekoon täytyy löytää lääkkeitä ja kaikenlaisia ”julkisuustempauksia” tarvitaan lisää, sillä talousvaikeuksien kanssa painivalle kaikki ylimääräinen näkyvyys on lähes elintärkeää.

1. Hei hei jumbopaikka!

SaPKo lähti joulutauolle koko sarjan viimeiseltä sijalta surkean syyskauden jälkeen. 33:sta pelatusta ottelusta savonlinnalaiset ovat pystyneet voittamaan vain yhdeksän, ja ottelua kohden joukkue on kerännyt karvan alle yhden pisteen.

SaPKon täytyykin löytää tekemiseensä rentous, jotta tiukat väännöt eivät joka kerta kääntyisi pässipaitojen niukoiksi tappioiksi. Ikuisesti voidaan toki spekuloida, että mitä jos yhden maalin ottelut olisivat kääntyneet toisinpäin, mutta karu totuus on, että maalin tappio tuo pistesarakkeeseen yhtä monta pistettä kuin rökäletappiotkin.

Vaikka SaPKoa onkin helppoa parjata huonon alkukauden jälkeen valmentajista pelaajiin, täytyy kuitenkin muistaa että 24:stä tappiosta peräti 11 (!) on päättynyt maalin erolla. Jos siis 33:sta ottelustaa joukkue on hävinnyt vain seitsemän yli maalin erolla, kertoo se, että on Savonlinnassa tehty jotain oikeinkin.

Näitä asioita ajatellen ei olisi mikään ihme, että voittoputken osuessa kohdalle kuitenkin kohtalaisissa uomissa oleva pelaaminen vapautuisi ja SaPKo pääsisi antamaan karsintapeikolle vanhat kunnon lumipesut (kunhan lörtsykaupunkiin pysyvät lumet vihdoin saadaan).

2. Vastuupelaajat herätys!

Pärjätääkseen SaPKon täytyy myös alkaa osua maalipuiden väliin. Liian usein SaPKo on luonut otteluissa vastustajaa enemmän tekopaikkoja, mutta on silti hävinnyt ottelun.

SaPKo on tehnyt vähiten maaleja koko sarjassa, ja joukkueessa on vain neljä miestä, jotka ovat onnistuneet tekemään joko viisi maalia tai enemmän. Yksi näistä miehistä on kaiken lisäksi joukkueessa vain 11 ottelua pelannut ja niissä huimat 8+8-tehot paukuttanut Ville Järveläinen.

Etukäteissuunitelmissa isossa hyökkäysroolissa olleet Oskar Essén ja Niko Kallela lähtivät joukkueesta erinäisistä syistä, joten vielä entistäkin tärkeämpää on, että tehottomasti pelanneet Ville Eskelisen ja Mika Mörskyn kaltaiset nimet löytävät tasonsa mahdollisimman pian joulutauon jälkeen.

Lisäksi SaPKo varmasti toivoo joululahjaksi, että kauden aikana useampaan otteeseen pässipaitaa kantaneet HPK:n sopimuspelaajat Järveläinen ja Robert Leino nähdään pässipaidassa mahdollisimman usein.

Molemmat miehet tuovat SaPKoon ratkaisevasti lisää hyökkäysvoimaa, ja tasan kolmasosan otteluista pelannut Järveläinen on vain kolmen pisteen päässä joukkueen pörssikärki Mikko Nuutisesta.

3. Seuralle näkyvyyttä

SaPKon budjetti on yleisen tiedon mukaan erittäin tiukka, ja seura ottaa varmasti ilolla vastaan kaiken näkyvyyden, jota on tarjolla.

Parhaana esimerkkinä Iiro Vehmasen tempaus ruveta laulamaan Turussa kesken erätaukohaastattelun oli loistavaa, täysin ilmaista mainosta SaPKolle, Mestikselle ja toki myös Vehmaselle itselleen.

Vehmasen TUTO-pelin laulusuoritus sai suurta huomiota jopa valtakunnallisissa lehdissä, ja sitä on katsottu videopalvelu Youtubessa yli 100 000 kertaa. Jokainen katsoja on nimittäin samalla nähnyt niin SaPKon logon kuin Vehmasen paidassa olleet mainoksetkin, joten ainakin SaPKon sponsorit ovat varmasti tyytyväisiä.

Lisää samankaltaisia, raikkaita ja hauskoja ideoita kaivataan, ja SaPKossa pelaa sen verran värikkäitä persoonia, että varmasti pelaajistossakin on innostusta myös kaikenlaisiin etukäteen suunniteltuihin PR-hommiin. Joukkueen näkyvyys vaikuttaa myös siihen, kuinka usein niin sanotut satunnaiskatsojat löytävät tiensä hallille.

Loppuun vielä päävalmentaja Janne Sinkkosen lähettämät terveiset savonlinnalaisille joulukuun puolivälissä pelatun Hokki-kamppailun jälkeen:

− Jos ei yleisö Savonlinnassa tule katsomaan pelejä sen takia, ettemme ole voittaneet tarpeeksi, niin tulkaa nyt katsomaan, kun nämä ovat joka kerta niin jännittäviä loppuun asti, ettei tiedä itsekään mitä tapahtuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös