Kolme toivomusta: Maaleja, yleisöä ja kärkipuolustaja Kajaaniin

MESTIS / Artikkeli
Hokki pääsi juhlimaan vieraissa ensimmäistä kertaa vasta marraskuussa.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Mestis-kauteen yhtenä suurimpina ennakkosuosikeista lähteneelle Hokille syksy oli vaikea. Joulutauolle lähdettäessä kajaanilaiset löytyvät sarjataulukon sijalta kymmenen.

Hokin syksy oli erittäin haasteellinen, ja kokonaan ilman tappioita rullanneen harjoitusottelukauden jälkeen kyyti oli aluksi sarjapeleissä kylmää. Erityisesti joukkueen hyökkäsosasto kärsi avainpelaajien loukkaantumisista, mikä näkyi tehtyjen maalien sarakkeessa.

Kauden erikoisuutena voidaan mainita Hokin vaikeudet vierasotteluissa, sillä ensimmäinen vierasvoitto tarttui mukaan Kokkolasta vasta marraskuun lopulla. Ketsuppipullon auettua peli on kuitenkin alkanut rullata paremmin myös vieraissa.

Kevättä kohti mentäessä ahnaasti kohti ratkaisupelejä himoitsevien linnapaitojen lahjalistalta löytyykin muutamia asioita, joita pukin kontista soisi löytyvän.

1) Takalinjat huutavat johtohahmoa

Hokin puolustus koki äärimmäisen kovan menetyksen, kun kapteenina toiminut Mikael Seppälä suuntasi kirkkaampiin valoihin KalPan paitaan. Seppälä muodosti kultakypärää kantavan Risto Mattilan kanssa yhden sarjan kovimmista puolustajapareista.

Hokki kaipaa jo määrällisestikin yhtä lisäpuolustajaa, ja sellaista seura alkoi myös hakea välittömästi Seppälän lähdettyä. Nuorta ylivieskalaista on vaikea korvata, sillä johtajuusominaisuuksien lisäksi Seppälän osaaminen molemmissa päissä kenttää oli aivan sarjan kärkitasoa.

Nykyisistä puolustajista jokainen on ottanut askelia eteenpäin, kun rooli on kasvanut, mutta selkeää johtohahmoa takalinjat edelleen huutavat, erityisesti omaan päähän. Kiekon kanssa virtuoosimainen Mattila pystyy kannattelemaan kiekollista pelaamista.

Ensimmäiseksi Hokin lahjalistalta siis löytyy monipuolinen, jo tasonsa Mestiksessä osoittanut puolustaja.

2) Maaleja – erityisesti isoille tykeille

Maalinteko on ollut Hokin isoin kompastuskivi tällä kaudella, ja joukkue onkin viimeistellyt koko sarjassa toiseksi vähiten täysosumia, takanaan ainoastaan Espoo United. Oma pää on pysynyt suhteellisen puhtaana, mutta ruudin ollessa märkää, on tuloksena ollut silti turhan usein tappio.

Viime aikoina erityisesti sairastuvalta palannut Joni Piipponen ja joukkueeseen uutena miehenä Kärppien A-nuorista liittynyt Tino Metsävainio ovat suoriutuneet pirteästi ja saaneet tehojakin aikaan. Alkukaudesta verkkoja tiuhaan tahtiin heilutelleet Christoffer Seppelinin tahti on hieman hyytynyt, mutta vaasalainen on silti alati vaarallinen.

Tehoja Hokissa kaipaillaan erityisesti joukkueen nimimiehiltä, kuten Niklas Näpiltä ja Timo Hiltuselta, jotka on kiinnitetty kajaanilaisnippuun nimenomaan tuloksentekijöiksi.

3) Jäähallin penkit kaipailevat yleisöä

Vimpelinlaakson jäähallin yleisömäärät ovat olleet ennen kautta pettymys. Katsojien kiinnostus on ollut lähes kaikilla Mestis-paikkakunnilla aikaisempaa vähäisempää, mutta Kajaanissa yleisökeskiarvo on pudonnut viime kaudesta yli sadalla, lähes 800 silmäparista alle 700:aan. Pudotus on lähes 13 prosenttia.

Sarja kiinnostaa yleisesti vähemmän, kun kaikki isoimmat joukkueet on nostettu Liigaan, ja osaltaan kajaanilaiskatsojien katoa voidaan selittää myös joukkueen ennakoitua heikommalla menestyksellä. Paikallisvastustaja IPK ja Espoo United ovat harvoja vieraita, jotka ovat houkutelleet väkeä halliin.

Kevään lähestyessä nuori, viihdyttävää kiekkoa pelaava joukkue kaipaa kaiken mahdollisen kannustuksen. Pukin säkistä voisi löytyä siis pienimuotoinen, tai miksi ei vähän isompikin kiekkobuumi Kainuuseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle