Kolme toivomusta: Hermes, pidä kiinni hyvistä asioista

MESTIS / Artikkeli
Kokkolan Hermeksen syksy on ollut onnistunut.
Hermeksellä on syyskaudella ollut aihetta juhlaan. Debyyttikaudeltaan otteitaan askel askeleelta parantaneen kokkolalaisporukan peli kulkee mallikkaasti, ja kolmen toiveen lista joulupukillekin on täynnä vain positiivisia asioita.

Koko syksyn kokkolalaiset ovat majailleet sarjataulukossa hyvillä sijoilla hätytellen kärkipään porukoita. Pahoilta tappioputkilta joukkue on välttynyt pois lukien marraskuun lopun ja joulukuun alun notkahdus, jonka aikana Hermes hävisi seitsemän ottelua putkeen.

Tänä jouluna Kokkolan Hermes toivoo joulupukilta malttia ja voimia säilyttää syksyn pelien positiiviset asiat.

1. Maalinteko hyvällä mallilla

Ensimmäisenä joulupukin toivelistalla on maalintekovoiman pysyvyys tasaisena niin, ettei toista seitsemän ottelun tappioputkea tarvitse enää keväällä katsella. Hermes on kuitenkin tähän mennessä tehnyt kolmanneksi eniten maaleja tällä kaudella, peräti 95 kappaletta. Vain yhden vähemmän siis kuin sarjataulukon toisena majaileva TUTO.

Maalintekoa helpottaa toki paljon se, että kokkolalaisten riveistä löytyy ratkaisijoita laajalta rintamalta. Parhaille maalintekijöille kuten Niklas Appelgren, Jussi Nättinen, Jesse Huhtala ja Joonas Huovinen pukki voisi tuoda ennen kaikkea terveyttä.

Maalivahtipeli on ollut Hermeksellä vahvaa.
Maalivahtipeli on ollut Hermeksellä vahvaa.

2. Hermot hyvin kasassa ja mölyt jääneet mahaan

Viime jouluna kokkolalaisten toivelistalla pyydettiin pitkää pinnaa ja malttia, jotka pukki lopulta Kokkolaan toimittikin. Viime syksyn jäähykuningas on nimittäin huomattavasti rauhoittunut: rangaistusminuutteja on kertynyt vähiten sarjassa, vain 297. Liekö hurja jäähyily sitten sarjanousijoiden oma tauti, sillä tällä hetkellä jäähykuninkuutta kantaa IPK 406:lla minuutilla.

Nyt toivelistalla onkin tämän viime joulun hittilahjan uusiminen. Jos pitkä pinna ja maltti vielä tälläkin kertaa matkaisivat Korvatunturilta Kokkolaan, on Hermeksellä hyvät asetelmat kevättä ajatellen.

3. Maalinsuulla kaikki hyvin

Kahden vahvan veskarin kanssa on helppo hymyillä! Hermeksen maalilla on kaikki ollut tänä syksynä mallillaan, sillä taitoa ja varmuutta sinne ovat tuoneet Mikael Edelmann ja Juraj Holly. Oikeastaan aivan sama, kumman vahtivuoroon määrää, voi kokkolalaisyleisö olla turvallisin mielin.

Jos terveyttä toivottiin maalintekijöille, on sitä syytä toivoa pukilta myös maalivahdeille. Vaikka Holly onkin paikannut joulutauon alla loukkaantunutta Edelmannia mallikkaasti, tarvitsee Hermes kevättä kohti mentäessä kaksi ehjää maalivahtia. Edessä häämöttävät kevään tosipelit ovat liian raskas taakka kantaa yksin.

» Lähetä palautetta toimitukselle