Kolme toivetta: SaPKo kaipaa puolustuspelaamiseensa huolellisuutta ja ykkösvahdilleen kirittäjän

MESTIS / Artikkeli
Pasi Räsäsen SaPKo keikkuu jälleen sarjan kärkikahinoissa.
Kuva © Antti Varonen
Hallitsevana mestarina kauteen lähteneen SaPKon syksyn ensimetrit olivat lähes painajaismaiset, mutta kauden edetessä joukkue on vakiinnuttanut paikkansa kärkikahinoissa. Pässipaidat ovat tällä hetkellä neljäntenä, mutta erityisesti joukkueen puolustuspelilliset otteet kaipaavat parannusta.

SaPKo hävisi kauden kolme ensimmäistä otteluaan, mutta ei ole sen jälkeen hävinnyt enempää kuin kahta ottelua peräjälkeen. Hallitseva mestari onkin hinannut tuloskuntonsa hyvälle tasolle, sillä joukkue on kauden alun jälkeen hävinnyt varsinaisella peliajalla vain viidesti.

Sarjataulukossa pässipaidat ovat neljäntenä, ja matkaa toisena olevaan Kiekko-Vantaaseen on kaksi pistettä. Joulun alla SaPKon toivomuslistalla on asioita, jotka toteutuessaan tekevät joukkueesta entistäkin vahvemman.

1. Puolustuspelaamiseen eheyttä

SaPKon puolustus on paperilla Mestiksen kärkeä. Jokaisesta puolustajaparista löytyy kiekollista osaamista ja puolustuspelaamiseen orientuneita pelaajia. Puolustus on kuitenkin sortunut yllättävän useasti lepsuihin virheisiin omalla alueella ja sieltä poistuttaessa.

Pelin avaamisessa SaPKo kaipaa puolustajiltaan aiempaa varmempaa otetta. Viime kaudella Casimir Jürgens toi pelivälineen kovalla prosentilla puolustusalueelta kohti hyökkäysaluetta. Jimi Kuronen ja Jarno Pavén eivät  toistaiseksi ole kyenneet samaan. William Mäkinen on puolestaan parantanut sillä osa-alueella hiljalleen.

Parannettavaa löytyy toisaalta myös hyökkääjien pelaamisesta omalla alueella. Laitahyökkääjien antama tuki kiekolliselle puolustajalle on ollut ajoittain vajavaista, jolloin puolustajan syöttösuunnat ovat vastustajan paineen alla olleet vähissä.

Tilan vähyys ja pahimmillaan yksi vapaana oleva syöttösuunta onkin johtanut roiskimiseen, jonka seurauksena vastustajat ovat rokottaneet SaPKoa hyökkäysalueen kiekonriistojen jälkeen.

2. Tulosta syntyy laajalla rintamalla myös jatkossa

Liigassa ennen Mestis-kauden alkua piipahtanut Rasmus Hämäläinen on yksi joukkueen hyökkäyspelillisistä kulmakivistä ja kantaa kultakypärää tehoilla 8+15. Jonatan Tanuksen ja Teemu Lepauksen kaltaisia pistelinkoja ei tällä kaudella joukkueesta nouse, mutta hyökkäyksen laajuus ja tehokkuus on ollut SaPKon ase myös tällä kaudella.

Hämäläisen takana Niklas Salo, Jaakko Lantta, Matias Lainio ja Joona Monto hätyyttelevät kukin jo 20 tehopisteen rajaa, ja Kasper Piitulainen on 11 maalillaan maalipörssin yhdeksäs.

Viime kaudella Hämäläinen takoi 23 maalia, ja Tanus peräti 40 maalia. Vastaavia maalimääriä ei nyt nähdä, mutta Lainio ja Mikko Lahtela ovat tehneet jo yhdeksän osumaa. Kymmenen maalia tehnyt Salokin on noussut useissa otteluissa valokeilaan.

Kun vielä Kalle Saramäki ja Toni Henttonen säestävät tehoillaan kärkiketjujen lentoa, on SaPKo jälleen vaarallinen kevään ratkaisupeleissä. Sitä pässipaitojen valmennusjohto ainakin toivoo.

3. Urpolahti saa terveen ja Mestis-tasoa olevan kirittäjän

Tilanne SaPKon maalin suulla oli vielä kauden alussa vakaa, mutta Joonas Toivosen pitkän poissaolon myötä vastuu on kasautunut liialti ykkösvahti Roope Urpolahden harteille. Toivonen on esiintynyt koko kauden aikana vain viidessä ottelussa, ja edellisen kerran hän oli tolppien välissä lokakuun lopulla Ketterää vastaan.

Luukkuvahdin paikan on ottanut 20-vuotias Roni Sairanen, joka on pelannut kolme viimeistä kautta pääasiassa A-nuorten Mestistä. Sairasen debyytti Mestiksessä on vielä tekemättä, sillä SaPKo on käyttänyt maalillaan myös HIFK:n Niilo Halosta kahden ottelun ajan.

Maalivahtitilanteen yksipuolisuudesta johtuen Urpolahti on torjunut jo 21 ottelussa. Pässipaitojen 11 edellisestä ottelusta hän on pelannut jokaisen, joten Sairaselle on tuskin luvassa vastuuta jatkossakaan.

Urpolahti on suoriutunut vastuustaan pääasiassa hyvin ja kykenee 40 ottelunkin runkosarjaan, mutta Toivosen kuntoutuminen toisi hänelle tarvitsemansa kirittäjän. Jos Toivosta ei maalin suulla nähdä, saattaa joukkue turvautua jälleen laina-apuun tai suunnata katseensa maalivahtimarkkinoille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös