Kolme toivetta: Imatralta maalintekijätilaston välikatto Nevadaan ja peräluukku kiinni

MESTIS / Artikkeli
Ketterä on tehnyt ison kasan maaleja syyskaudella.
Kuva © Antti Varonen
Täksi kaudeksi Mestikseen noussut Imatran Ketterä on yllättänyt monet ennakkoluulottomuudellaan ja iskukyvyllään. Joukkue on yksi potentiaalisia menestyjiä kevätkauttakin ajatellen.

Ketterä on pelannut syyskauden tehokkaasti, sillä joukkue on takonut syyskaudella pelaamissaan 26 ottelussa peräti 92 maalia. Lukema on TUTOn ja KeuPan jälkeen eniten tehtyjä maaleja koko sarjassa. Toisaalta Ketterä on myös päästänyt liki sata maalia, joten Imatralla on koettu kihauksia suuntaan, jos toiseenkin. Viides sija sarjataulukossa on silti positiivinen suoritus.

Joukkueen kultakypärä Tomi Iso-Mustajärvi on Mestiksen pistepörssissä kuudennella tilalla iskettyään 22 ottelussa 31 (17+14) tehopistettä. Hän on saanut ihailtavasti tulitukea Joona Jääskeläiseltä, Jesse Juntheikiltä ja Santeri Vuodilta.

Tuoreen Mestis-joukkueen ei varmasti odotettu olevan näin korkealla sarjataulukossa, mutta hyvin tähän asti menneen kauden suotuisalle jatkumiselle on perusteltavia syitä − ainakin sikäli, kun muutamat asiat loksahtavat uomiinsa.

1. Maalille joku, joka saa keväällä tärkeät kiekot kiinni

Ketterän maalivahdeilla Santeri Lipiäisellä sekä Jere Myllyniemiellä on ollut kiireinen syyskausi, sillä kumpikin on saanut huhkia tolppien välissä tasaisen tappavalla tahdilla. Tappavalla − sanan kuvainnollisessa merkityksessä siksi, ettei kumpikaan ole pelannut aivan sillä tasoilla kuin menestyvän joukkueen maalivahdin kaikki sarjat huomioiden tulisi pelata. Kummankaan torjuntaprosentti ei ole edes kovin lähellä siedettävänä pidettävää 90 prosentin rajaa.

Veskareista Myllyniemi on kaiken kokenut konkari ja Lipiäinen nuorempi kirittäjä. Kaksikon kemiaa sen tarkemmin tuntematta dueton pitäisi olla juuri oikeanlainen tukemaan joukkueen peliä illasta toiseen. Keväällä Ketterä tarvitsee parempaa maalivahtipeliä.

2. Kärkihyökkääjille taustatukea

Iso-Mustajärvi ja Jääskeläinen ovat ylivoimaisesti joukkueen parhaat maalintekijät. Iso-Mustajärvi lähentelee jo 20 tehtyä maalia ja Jääskeläinenkin on pussittanut pikkumustan jo yli kymmenen kertaa. Muita kaksinumeroisia maalimääriä iskeneitä pelimanneja imatralaisilla ei olekaan. Juntheikki ja Vuoti ovat tehneet hyviä pistemääriä, mutta tasaisemmalla jakaumalla kuin kaksi edellä mainittua.

Kokeneelta Lippojoelta sopii odottaa lisää tehopisteitä.
Kuva © Antti Varonen

Ketterä tarvitsee esimerksiksi Janne Kettuselta ja kokeneelta puolustajalta Jarno Lippojoelta enemmän tehopistetukea, jotta mahdollisuudet menestykseen avautuisivat toden teolla. Myös Jere Laineen soisi heiluttavan maaliverkkoja nähtyä tiuhemmin.

3. Pois jäähyaitiosta, mikäli joukkue haluaa potentiaalinsa mahdollistamaa menestystä

Vaikka Ketterä ei ole kuluttanut rangaistujen penkkiä aivan ylettömän paljon, on keskimääräinen minuuttilukema ottelua kohden kuitenkin Mestiksen viidenneksi suurin. Karvan yli 12 istuttua jäähyminuuttia 60 minuutin lätkämatsin aikana on liikaa menestystä halajavalle joukkueelle. Joukkueen yläpuolella sarjataulukossa olevista joukkueista vain K-Vantaa on kerännyt vähemmän jäähyminutteja syyskauden aikana kuin Ketterä, joten juuri nuhteettomassa pelissä saattaisi piillä sarjanousijan menestyssauma.

Ketterällä ei ole ketään yksittäistä pelaajaa, joka olisi jäähyillyt erityisen paljon syyskaudella − ja imatralaisten kannalta hyvä niin. Puolustaja Samuli Tanhua on istunut pelaajista eniten jäähyllä, eikä hänen lukemansa 43 minuttia "oikeuta" kuin jäähytilaston 13. tilaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle