Aatu Hämäläinen on noussut jälleen IPK:n kultakypäräksi. MIehen rinnalle joukkue kaipaa muitakin ratkaisijoita.

Sami Kemppainen

Kolme toivetta: Iisalmessa odotetaan maalintekijää ja tasaisuutta suorituksiin

Iisalmen Peli-Karhujen toinen kausi Mestiksessä on syksyn osalta ollut pienoista vuoristorataa. Syksy käynnistyi hyvin ja etenkin kotona peli kulki. Maaottelutauko marraskuussa koitui kuitenkin joukkueelle kompastuskiveksi ja huonot otteet tauon jälkeen pudottivat joukkueen ainakin hetkeksi pudotuspelijunasta.

IPK on kotonaan sarjan kärkijoukkueita. Karhulauman aktiivinen pelitapa ja pieni kaukalo ovat tuottaneet vaikeuksia vastustajalle, ja kotiottelujen suhteen IPK onkin Mestiksessä komeasti kolmannella sijalla.

Vieraissa sitä vastoin onkin ollut vaikeampaa. Yhdestätoista vieraskamppailusta saldona on vain kaksi kolmen ja yksi kahden pisteen voitto, ja sillä ollaan komeasti jumbopaikalla. 29 vieraissa tehtyä maalia on sekin Mestiksen häntäpäätä.

Jatkoaika esittelee, mitä IPK saattaisi tänän vuonna pukinkonttiinsa toivoa.

1. Maalintekijä vaikka maailman ääristä

Karhulauma on syksyn aikana ollut suoraan sanottuna tehoton. 70 tehtyä maalia on toiseksi heikoin heti syksyn murheenkryynin Hermeksen jälkeen. Myöskään yhtään todellista ratkaisijaa ei joukkueesta ole noussut, vaan pisteet ja maalit ovat hajautuneet tasaisesti joukkueen kesken.

Tästä osoituksena on karhupaitojen lähes totaalinen puuttuminen sarjan 50 parhaan pistemiehen joukosta. Listalla paras iisalmelainen on vasta sijalla 44, jolla komeilee Aatu Hämäläinen tehoin 5+12=17. Maalintekijätilastossa tilanne on lähes yhtä huolestuttava, sillä Janne Katosalmi löytyy tilastosta vasta sijalta 22. Katosalmella maaleja kasassa on yhdeksän kappaletta.

Joulupukin olisikin syytä suunnata IPK:lle lahjaa miettiessään ensisijaisesti pelaajamarkkinoille. Kun KalPasta lainalla ollut Topi Piipponenkin siirtyi ilmeisen pysyvästi takaisin kalakukkokaupunkiin, on karhulauman hyökkäyskalusto auttamatta kapea. Jos Henri Fominin toipumisen myötä kukaan nykyisestä kalustosta ei kasva maalintekijän saappaisiin miehen syöttöjen ruokkimana, tulisi rooliin löytää pikimmiten raamit täyttävä ratkaisija.

2. Notkahduksiin ei varaa

Hyvin pudotuspelivauhdissa vielä ennen maaottelutaukoa ollut IPK valahti tauon jälkeen tappiokierteeseen, josta kurssi alkoi palautua vasta viimeisen kolmen peräkkäisen kotiottelun aikana, kun joukkue napsi elintärkeät seitsemän pistettä.

Toiseen samanlaiseen syöksyyn joukkueella ei yksinkertaisesti ole varaa, sillä tuolloin pudotuspelit ja samalla seuran uskottavuus alkavat karata. Myös piristyneet Peliitat ja Hermes hengittävät niskaan ja karsintakurimuskin on tappioiden myötä pelottavan lähellä.

Oman haasteensa tasaisuuden säilyttämiselle tuo kapea materiaali. Vaikka viime kauteen verrattuna Janne Sinkkosella on varustesalkussaan paremmat palat kuin viime kaudella, ylimäärin varsinkaan laatupalasia ei salkusta löydy.

Laadukkaasti etenkin kotonaan viisikkona puolustanut IPK on heti pulassa, mikäli puolustusarsenaalista puuttuvat oman pään luottomiehet Damir Galin tai Iiro Sulin. Tästä nähtiin esimakua, kun Sulin sairasti tauon jälkeen parin pelin verran alavartalovammaa. Ei liene sattumaa, että joukkueen heikoin jakso syksystä sijoittui juuri noihin peleihin.

3. Kansa takaisin hallille

Viime kaudella muilla Mestis-paikkakunnilla ihasteltiin Iisalmen katsojamääriä ehkä hieman kateellisenakin, kun yleisöä kävi läpi kauden liki tuhannen katsojan keskiarvolla. Nyt kuherruskausi on ohi ja yleisö odottaa myös tuloksia. Ilmaisottelu Hermestä vastaan oli joukkueelta varsinainen mahalasku, eikä toiminut ainakaan kaivattuna mainoksena joukkueesta.

Tämä näkyikin seuraavien ottelujen katsojamäärissä, jotka olivat 600 silmäparilla IPK:n lyhyen Mestis-historian alhaisimmat alle. Joukkueella onkin edessään iso haaste houkutella kriittinen kiekkokansa takaisin lehtereille, sillä tunnelmaa, tukea ja lippunsa maksaneita katsojia joukkue nimenomaan kaipaa.

Lue myös

Janne Katosalmi ja Riku Korhonen sopimuksiin IPK:n kanssa

MESTIS | 20.4.2018 17:17
IPK:n viime kauden toiseksi paras maalintekijä Janne Katosalmi jatkaa karhunutussa kolmatta kautta putkeen. Uutena vahvistuksena Iisalmeen saapuu Kajaanin Hokista Riku Korhonen. lue lisää

IPK solmi tukun jatkosopimuksia − Aleksi Autio jatkaa tolppien välissä

MESTIS | 10.4.2018 18:56
IPK tiedotti tiistaina merkittävistä pelaajasopimuksista, kun ykkösmaalivahdiksi nousseen Aleksi Aution lisäksi kapteeni Otto Huttunen, puolustaja Lauri Heinonen sekä hyökkääjät Jevgeni Fofanov, Jussi Viitanen ja Samu Pyykkönen solmivat vuoden jatkon karhupaitoihin. lue lisää

SaPKo äityi hurjaan iskuun ja nousi neljän maalin takaa-ajoasemasta johtoon − IPK vastasi samalla mitalla

MESTIS | 16.3.2018 21:02
IPK johti kotiotteluaan päätöserään lähdettäessä jo 5−2, mutta SaPKo teki ottelun seuraavat neljä maalia ja nousi hurjalla kirillä 6−5-johtoon. IPK nousi ottelun jälkimmäisellä puoliskolla vielä 6−6:een ja meni hetkeä myöhemmin jälleen johtoon lukemin 7−6. lue lisää

Tunteet kuumenivat loppuhetkillä Savonlinnassa

MESTIS | 14.3.2018 21:35
SaPKon ja IPK:n välisessä puolivälieräottelussa räiskyivät jälleen tunteet, eikä isoilta rangaistuksilta vältytty. Isoimmasta rangaistuksesta vastasi vierailijoiden Juuso Nevalainen, joka komennettiin ottelun loppuhetkillä suihkun puolelle. lue lisää

SaPKon ja IPK:n välisessä ottelusarjassa toinen ulosajo - Fofanov suihkuun laitataklauksesta

MESTIS | 12.3.2018 19:55
IPK:n Jevgeni Fofanov sai pelirangaistuksen laitataklauksesta toisessa puolivälieräottelussa SaPKoa vastaan. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Henri Fomin

IPK #47 L lh
s. 1991 Rovaniemi
177CM / 79KG
SOPIMUS: 2018