Kolme syytä: Vahvimpienkin otteista löytyy heikkoja kohtia

MESTIS / Artikkeli
TUTOn kausi päättyi vierestä seurattuihin pronssijuhliin.
Kuva © Timo Savela
TUTOn kausi päättyi pronssipeliin Espoo Unitedia vastaan. Pronssi, kuten paljon toivottu finaalipaikkakin, jäi kuitenkin toistamiseen saavuttamatta. Vahvasta runkosarjasta ja pudotuspelien alusta huolimatta turkulaisten peliä häiritsi kolme syytä, jotka jättivät TUTOn pois kauden huipennuksesta.

Tehottomuus − se koko kauden kiusankappale

Runkosarjassakin turkulaisia kiusannut vaiva, joka iski pudotuspeleissä kriittisimmällä hetkellä K-Vantaata vastaan. TUTO sai painetta aikaiseksi, tuli nopeita vastahyökkäyksiä ja yksilösuorituksia, mutta maaliin asti kiekko ei tietään löytänyt.

Jo se, että kuudesta pelistä yksi venyi historialliseen 157 minuuttiin ja toinen miltei sataan minuuttiin, kertoo siitä, että tarvittavat ratkaisijat puuttuivat. 

Missä maltti, missä huolellisuus?

Runkosarjan tasaisen varma kulku pelistä toiseen ei riittänyt pudotuspeleihin asti. Kun jo ylempänä esille tuotu tehottomuus ei ottanut helpottaakseen, alkoi mennä maltti. Ja kun meni maltti, katosi myös huolellisuus. Kauden alussa mestaruussuosikiksi povatun TUTOn hermot eivät olleet aivan finaalitasoa.

Suuret odotukset

Kaudesta toiseen TUTO on nimetty yhdeksi mestaruussuosikeista. Sportin, Jukureiden ja KooKoon lähdettyä sarjasta on näkyvimmän ja seuratuimman seuran titteli jäänyt turkulaisille. Titteli onkin pääpiirteissään muuten kannettu hyvin. Vain mestaruus puuttuu.

TUTOn runkosarjan loppu muuttui pelailuksi jo pitkään varmana olleen kakkossijan myötä. Aina voi miettiä, lähtikö TUTO pudotuspeleihin turhankin itsevarmana, mutta tosiasia on myös se, että paineet ja odotukset pelaajien harteilla ovat isot. Ylisuorittaminen saa koko paletin hajoamaan, minkä myötä myös finaalit ovat jääneet toistaiseksi haaveeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle