1) Hyökkäyksessä oli johtavia pelaajia, muttei pelillistä johtajaa
Paperilla HIFK:n hyökkäys oli kauteen lähdettäessä omaa luokkaansa. Viime kaudella joukkue teki runkosarjassa eniten maaleja, tällä kaudella sijoitus tehtyjä maaleja vertaillessa oli Liigassa kymmenes.
Vaihtuvuus hyökkäyksessä ei ollut isoa, mutta sitäkin merkittävämpää. Teemu Ramstedt jätti riveihin aukon, jota kukaan ei pystynyt täyttämään. Viime kaudella juuri Ramstedt oli se pelaaja, joka saattoi omilla oivalluksillaan kääntää ottelun virtauksen kohti vastustajan hyökkäyspäätä. Samaten sentteri oli palanen, joka teki ympärillään olevista pelaajista parempia, vastaavaa pelaajaa HIFK:lla ei tällä kaudella ollut.
Tom Nybondaksen riskipeli ykkössentterin suhteen siis epäonnistui. Roope Hintz pystyi kauden loppua kohti nousemaan pelilliseksi ykkössentteriksi, mutta käänteentekeväksi pelaajaksi hänestä ei ollut. Kokonaisuutena keskustan kapeus näkyi karulla tavalla helsinkiläisten otteluissa, sillä esimerkiksi puolustajana viime kaudet pelannutta Saku Salmelaa jouduttiin peluuttamaan keskushyökkääjänä.
Juhamatti Aaltonen tuli suurella rahalla hyökkäyksen ykköspyssyksi. Kauden alussa Aaltonen tarjosi rahoilleen vastinetta, mutta kauden loppua kohti joukkueen ykköshyökkääjä vaipui kakkoskoriin ja ratkaisevassa välieräottelussa jopa vilttiketjuun. 20 ottelun maaliton putki kauden tärkeimmällä hetkellä koko Liigan kalleimpiin pelaajiin lukeutuvalta hyökkääjältä on saldo, jota ei voi hyväksyä.
Johtavan pelaajan puuttuminen näkyi erityisesti ylivoimapelissä. Runkosarjassa HIFK:n ylivoimapeli oli tuloksellisesti Liigan heikointa. Pudotuspeleissä joukkue iski yhdessä ottelussa Tapparaa vastaan peräti kolme ylivoimamaalia, mutta loput 12 pudotuspeliä tuottivat vain kaksi osumaa miesylivoimalla.
2) Puolustuksen aukot jäivät liian suuriksi
Jos hyökkäyksessä muutokset olivat lukumäärältään pieniä, puolustuksessa muutokset olivat merkittäviä. Edelliskauden runkopuolustajista vain Daniel Grillfors, Tommi Taimi sekä Miihkali Teppo jatkoivat riveissä. Matt Generous palasi joukkueeseen marraskuun alkupuoliskolla.
Vastaavasti Joonas Järvinen, Yohann Auvitu, Lauri Taipalus sekä Keith Aulie jättivät kesällä joukkueen. Heitä paikkaamaan Nybondas hankki Joe Finleyn, Teemu Erosen sekä Saku Salmelan. Puolustuksessa oli siis jo lähtökohtaisesti yhden kärkipuolustajan vaje, vaikka riveihin olisi laskettu Generous jo kauden alusta lähtien. Kun Taimi vielä jätti joukkueen kesken kauden, puolustuksessa oli kaksi paikkaa täyttämättä. Toisen täytti huimapäisillä esityksillään kokoonpanoon noussut Miro Heiskanen.
Puolustusta tuli paikkaamaan keikkasopimuksella laadukas Marcus Högström, mutta apu oli vain tilapäinen. Lopullisesti paikka täytettiin vasta Ryan O'Connorin saavuttua KooKoosta siirtorajan kynnyksellä.
HIFK:ssa laskettiin, että jokaisen puolustajan suoritustaso pysyy vähintään edelliskauden tasolla, mutta totuus valkeni liian myöhään. Kokonaisuutena puolustusta vaivasi myös hyökkäyksessä nähty johtajuusvaje. Esimerkiksi Joonas Järvisen panos viime kauden puolustuksessa oli aliarvioitu, eikä joukkueesta löytynytkään tällä kaudella molemmissa kenttäpäädyissä yhtä suoritusvarmaa puolustajaa.
Johtajuusvaje koski erityisesti puolustajien hyökkäyspelaamista, sillä hankinnoista Finley otti haltuunsa alakerran johtajan roolin. Hyökkäyksien avaamisessa sekä ylivoiman viivapelaamisessa pakisto tyytyi liikaa vastuun siirtelyyn, kun olisi ollut paikka naulata omalla ratkaisulla.
3) Loukkaantumiskierre, vaihtuvuus ja jatkuva ketjuruletti sekoittivat pelin
Osansa HIFK:n kauteen toivat myös loukkaantumiset. Eniten pelattuja pelejä oli Lennart Petrellillä, jolta jäi väliin vain kolme runkosarjan ottelua. Vähintään viiteenkymmeneen otteluun Petrellin lisäksi ylsivät vain Juuso Salmi sekä Juhamatti Aaltonen. Pahimmillaan sivussa oli kentällisen verran runkopelaajia.
Loukkaantumiset voivat toimia tekosyynä, mutta kolmen edellisen kauden aikana HIFK on kärsinyt niin paljon loukkaantumisista, ettei kyse voi olla enää sattumasta tai huonosta tuurista. Helsinkiläisten johdon on istuttava kauden jälkeen alas ja pohdittava syitä jokavuotiseen loukkaantumiskierteeseen.
Kuten todettu, joukkue oli jo lähtökohtaisesti kasattu riskillä. Avainrooleja oli soviteltu pelaajille, joilla ei ollut näyttöä vastaavan roolin hallitsemisesta. Kun kura osui tuulettimeen, joutui Nybondas tekemään korjausliikkeitä siirtomarkkinoiden kautta. Kaikkiaan peräti kahdeksan miestä liittyi joukkueeseen kauden aikana joko kokoaikaisesti tai pätkäsopimuksella. Heistä yksikään ei pystynyt omalla panoksellaan nostamaan joukkueen kurssia.
Jatkuvat muutokset miehistössä vaikuttivat myös kokoonpanoihin. Ketjuruletti alkoi kauden ensimmäisestä ottelusta ja päättyy vasta pronssiotteluun. Kun kentälliset vaihtuvat jokaiseen otteluun, oli pelin kokonaisvaltainen kehittäminen työn ja tuskan takana.
HIFK ei missään vaiheessa kautta löytänyt peliinsä rakennetta, jolla se olisi voinut haastaa varsinkaan Tapparaa välierissä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kärppiä vastaan sekä puolivälierissä TPS:ää vastaan HIFK pystyi löytämään tiet voittoon tervehtyneen ja leveän rosterinsa sekä tiettyjen pelaajien yksilötaidon avulla. Tapparaa vastaan pelilliset ongelmat kasvoivat kuitenkin niin suuriksi, että pelkkä tahto ja nopeus eivät riittäneet sarjan kääntämiseksi.