Kolme syytä: Kärkipelaajien epäonnistumiset ja yleinen sekavuus torpedoivat KooKoon kauden

LIIGA / Artikkeli
Greenin loukkaantumiset olivat KooKoolle kova isku.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
KooKoon jäi lopulta kolmanneksitoista, vaikka joukkueen tavoitteena oli paikka pudotuspeleissä. Päävalmentaja- ja pelaajatilanteen sekavuus vesittivät lopulta hennonkin mahdollisuuden pidemmästä keväästä.

1. Kuka kantaisi vastuun? − Sekava kärkipelaajatilanne

Ennen kauden alkua näytti siltä, että hyvän paluukauden Liigassa pelannut KooKoo oli vahvistunut entisestään. Josh Greenin ja Juha-Pekka Haatajan kaltaisten johtohahmojen lisäksi joukkueeseen hankittiin muun muassa Jarkko Immonen, Kai Kantola ja Terry Broadhurst. Etenkin kolmen vuoden sopimuksen tehnyt Immonen otettiin vastaan messiaan lailla.

Paperilla vahvalta näyttänyt kokoonpano ei kuitenkaan suoritunut kentällä toivotusti. Esimerkiksi Immonen teki 46 ottelussa vain tehot 3+6, eikä myöskään kesken kauden HIFK:n kaupattu Kantola ottanut suurta roolia. Broadhurst suoriutui kaudestaan hyvin, mutta vastaavalla kokoonpanolla täytyisi saada enemmän aikaan. 

Tilannetta vaikuttivat entisestään Jarkko Malisen laihahko kausi ja kapteeni Josh Greenin loukkaantumiset. Myös Malinen vaihtoi Kouvolan Helsinkiin, mitä ennen hän ehti 40 ottelussa tehot 3+21. KooKoo-kapteeni puolestaan kärsi useista loukkaantumisista läpi kauden.

Kärkiosaston sekavuus vaikeutti varmasti kouvolalaisten peliä, sillä erikoistilanteiden kulmakivet hioituivat pikku hiljaa pois. Greenin johtama ylivoima oli syksyllä hyvässä vireessä, mutta erikoistilannepelaamisen taso laski kauden loppua kohden.

2. Maalivahtien käsittämättömät loukkaantumiset

KooKoolla oli kauden aikana peräti yhdeksän maalivahtia kokoonpanossa. Varusteet päällensä pukivat Juha Järvenpää, Samu Perhonen, Leland Irving, Niko Hovinen, Tomi Rautio, Markus Ruusu, Valtteri Laurinantti, Lassi Yrjölä ja Niklas Treutle.

Elokuusta helmikuun puoleenväliin asti jatkunut maalivahtiturbulenssi loi varmasti epävarmuutta joukkueeseen, sillä pahimmillaan torjujaa etsittiin vielä pelipäivän aamuna. Pätkäsopimukset kuluttivat myös taloudellisia resursseja, sillä kukaan tuskin pelasi hyvää hyvyyttään. Yksi kysymys on, olisiko KooKoolla ollut varaa hankkia vahvistuksia kesken kauden, jos maalivahtitilanne olisi ollut stabiili.

Yhdeksän veskarin lisäksi joukkueessa oli pahimmillaan peräti kymmenen pelaajaa loukkaantuneena. Talvella vieraspelikiertueella joukkue pelasi ilman kolmea kärkisentteriään. Ketjukoostumuksia ja peliä lienee mahdotonta hioa, jos ei ole tietoa, ketkä kaukaloon hyppäävät.

3. Päävalmentajarumba − ilmapiiristä toiseen

Kouvolalaisjoukkue aloitti kolmannen perättäisen kauden Petri Mattilan komennuksessa. Peli ei kuitenkaan lähtenyt lentoon hyvän kauden avausottelun jälkeen, vaan KooKoo joutui pian kuuden ottelun tappioputkeen.

Huhut huonosta ilmapiiristä ja pelillistä erimielisyyksistä lähtivät kulkemaan hallin käytävillä nopeasti. Jatkoajan tietojen mukaan useat kärkipelaajat raportoivat erimielisyyksistään päävalmentajan kanssa. 

Mattila sai lopulta väistyä marraskuun puolivälissä tappiollisen vieraskiertueen jälkeen. Joukkue oli tuolloin voittanut 21 ottelustaan vain kuusi, ja pisteitä oli kertynyt ainoastaan 15. Keskustelua kuitenkin herätti yksi kysymys: tuliko reagointi liian myöhään?

Tilalle palkattu Tuomas Tuokkola käansi laivan kurssia parempaan suuntaan, ja etenkin joukkueen joulukuu oli erinomainen. Valmentajanvaihdokset kuitenkin vaikuttivat varmasti joukkueen arkeen, sillä uusi pääkäskijä tuo aina jotakin uutta mukanaan. 

Tuokkola onnistui herättelemään KooKoota ja sai joukkueen pelaamaan rohkeammin, mutta suurin muutos oli varmasti ilmapiriin keventyminen. Marraskuun puoliväli oli ehkä silti liian myöhäinen ajankohta vaihtaa päävalmentajaa, sillä tappioita oli kertynyt vyölle jo 15. 

» Lähetä palautetta toimitukselle