Kolme syytä, miksi Espoo United jäi pudotuspelijunasta

MESTIS / Artikkeli
Niko Marttila ei onnistunut Mestis-joukkueen peräsimessä.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoo Unitedin kauden päättyminen runkosarjaan oli suuri pettymys. Kokoonpanolla olisi pitänyt pystyä parempaan, mutta paremman valmennuksen ja tiiviimmän joukkuepelin ryhmät menivät edelle.

Ensimmäisellä kaudellaan pronssimitalit saavuttanut Espoo United oli sen jälkeen tiiviisti otsikoissa talousongelmiensa takia. Niistä voi hakea syitä ajoittain aneemiselle peli-ilmeelle, mutta syitä epäonnistumiseen oli muitakin.

1. Valmennuksen auktoriteetti

Espoo Unitedin päävalmentajalla Niko Marttilalla oli aiemmin merkittävää valmennuskokemusta vain junioreista. Vaikka hän olikin tehnyt siellä hyvää työtä, on eri asia valmentaa miesten joukkuetta. Tässä asiassa Unitedille kävi samoin kuin vuotta aiemmin, jolloin Timo Hirvonen ei saanut päävalmentajana ryhtiä otteisiin. Silloin suunta kääntyi Raimo Summasen liittyessä valmennustiimiin, mutta nyt samanlaista muutosta ei valmentajiin tehty kauden aikana.

Selvimmin valmennuksen puutteet näkyivät siinä, että joukkue ei onnistunut kovinkaan helposti kääntämään otettaan heikkojen jaksojen jälkeen, vaan se näkyi niin otteluiden sisällä kuin kauden kestäessä, sillä tappioputkia nähtiin usein. Kauden aikana Espoo United onnistui voittamaan vain neljä kertaa 12 kerrasta ottelun, kun edellisen pelin voitto oli kääntynyt tappioksi.

2. Pelaajiston ylimielisyys

Joukkueen asenne ei ollut vaadittavalla tasolla koko kauden läpi. Vaikka kokemusta joukkueessa oli hyvin, nähtiin usein takeltelua etukäteen heikkoja vastustajia vastaan.

Kenties pahimmin asenneongelma näkyi viime kaudella Mestiksen puolustajaeliittiin kuuluneessa Miika Franssilassa, joka ei saanut Espoossa juuri mitään aikaan. Peliaika tippui vähitellen, ja lopulta sopimus purettiin Franssilan suunnatessa Isoon-Britanniaan.

3. Hyökkäyksen kärkitehot

Aleksi Järvisen tehopisteet olivat 14+21 kauden 50 ottelussa. Saldo ei ole huono, mutta kun pisteet riittävät sisäisen pistepörssin voittoon, ollaan ongelman ytimessä. Kauden päättäneistä kultakypäristä vain LeKin Antti Kangasniemi jäi Järvisen taakse pistepörssissä, ja hänkin oli samoissa pisteissä Järvisen kanssa, viisi ottelua vähemmän pelanneena ja vähemmän maaleja tehneenä.

Edes loukkaantumisien piikkin ei voida laittaa turhan suurta osaa, sillä Juuso Forsströmin ja Kim Hirschovitsin pistekeskiarvot olisivat tuoneet täyden kauden aikana 36 pistettä, eli pisteen Järvisen saldoa enemmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle