Hyvä alku antoi kiekkofaneille liian ruusuisen kuvan karhujen iskukyvystä, ja talven synkät kuukaudet löivät kuin märkä rätti joukkueen kasvoille. Loukkaantumiset, pelisysteemin ongelmat ja valmentajan vaihto koettelivat joukkuetta.
Janne Sinkkosen johdolla joukkueen peli-ilme pestiin uuteen kuosiin, ja joukkue nousi tuhkasta kuin Feeniks-lintu karsintojen kautta takaisin Mestikseen.
1. Loukkaantumiset koittelivat
Iisalmen Peli-karhut lähti kauteen jälkiviisaana todettuna liian kapealla materiaalilla. Joukkueen kärki oli terävä, mutta leveyttä ei Mestiksen kärkitasolle ollut riittävästi.
Kun joukkueen kapteenin Otto Huttusen kausi tuli päätökseen jo 12-ottelun jälkeen, ja liki samaan aikaan Janne Pälve joutui pitkäksi aikaan telakalle, oli alku syöksykierteelle kylvetty. Kun myöskään yhteistyöseura KalPan materiaalista ei ollut apuja kokoonpanohuoliin, oli luonnollista, että kapealla materiaalilla operoinut joukkue alkoi väsyä otteluruuhkassa.
2. Jäähyt ja pelitapa eivät kantaneet Mestiksessä
Sarjanousija IPK lähti kauteen varsin samalla pelikirjalla kuin millä menestys Suomi-sarjassa oli syntynyt. Joukkue karvasi aktiivisesti ja iski nopeasti ja lujaa. Oliko syy taktiikassa vai pelaajiston taidoissa toteuttaa sitä, mutta Jukka Niirasen pelikirjalla syvältä karvannut karhulauma aukesi luvattoman usein vastaiskuille.
Kun voimakas mailahäirintä toi joukkueelle erityisesti hölmöjä hyökkäyspään jäähyjä ennätystahtiin, ei menestysreseptiä syntynyt. Vaikkei hienoa työtä aikaisemmilla kausilla joukkueen peräsimessä tehneen Niirasen hartioille voi liikaa vaikeuksien syitä vyöryttää, oli muutosta haettava valmentajan vaihdolla.
3. Kevät herätti pelaamaan
Valmentajan vaihdon myötä joukkueen peliin tuli pieniä, mutta ratkaisevia askeleita voittavan jääkiekon suuntaan. Eritoten Sinkkonen sai puristettua olemassa olevista pelaajista entistä enemmän, vaikkei toki Ainars Podzinsin tulon myötä kasvanutta maalintekopotentiaalia sovi vähätellä.
Tasoaan nostaneista pelaajista voi mainita muun muassa Jevgeni Fovanovin, joka vakiinnutti paikansa joukkueesta vasta koeajan kautta ja sai peliaikaa vyölleen alkukaudesta vain ajoittain. Mies kasvoi jäähyherkästä ongelmapelaajasta kauden aikana todelliseksi työjuhdaksi, joka loi toisen otteita parantaneen Adam Zborilin kanssa loppukaudeksi aina vaarallisen kolmoskentän.
Kentän kolmas jäsen, Roberts Locans väläytteli niin ikään piilossa pitämiään taitoja ajoitellen, mutta pelikurin kanssa vaikeuksissa ollut latvialainen pelasi liian usein itselleen ennemmin kuin joukkueelleen.
Kokonaisuutena joukkue paransikin peliä laajana rintamana kohti kevättä, mikä olikin isoin yksittäinen tekijä karhulauman sarjapaikan säilyttämisessä.
