KHL:n finaalit: TsSKA Moskova - Metallurg Magnitogorsk

KHL / Artikkeli
TsSKA Moskova edustaa läntistä konferenssia KHL-finaaleissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
60 ottelun runkosarja on takana, kolme kierrosta pudostuspelejä on pelattu - vain kaksi parasta joukkuetta jäljellä. Finaaleissa vastakkain asettuvat ensimmäistä kertaa KHL:n kahdeksanvuotisen historian aikana loppuotteluihin edennyt TsSKA Moskova ja finaaleissa aiemmin kertaalleen nähty Metallurg Magnitogorsk, joka voitti toissa kaudella Lev Prahan erittäin värikkään finaalisarjan jälkeen niukasti voitoin 4-3.

Finaalisarjassa kohtaavat kaksi sarjan parasta pelaajaa, kun kentällä nähdään KHL:n kolminkertainen pistepörssin voittaja Aleksander Radulov ja viisinkertainen pistepörssin voittaja Sergei Mozjakin. He ovat kohdanneet toisensa kertaalleen aiemmin finaaleissa, kun kaudella 2010-11 Radulovin edustama Salavat Julajev Ufa voitti yllättäen finaaleihin edenneen Mozjakinin edustaman Atlant Mytištšin voitoin 4-1.

Tuolla kaudella Mozjakin todella hinasi tiiviisti puolustanutta Atlantia reppuselässään, sillä ennakkoon Atlantin ei pitänyt taistella paikasta finaaleihin. Mozjakin teki runkosarjassa 61 pistettä, kun seuran toiseksi paras pistemies ylsi vain 29 pisteeseen. 

Ennen kauden alkua Jatkoajan KHL-ennakossa arvioitiin viime kaudella konferenssin finaaleissa SKA:ta vastaan otteluvoitoissa 3-0-johtoasemasta sulanut TsSKA läntisen konferenssin ja koko sarjan suurimmaksi suosikiksi. TsSKA olikin varmasti lähes jokaisen sarjaa aktiivisesti seuraavan suurin mestarisuosikki, sillä niin hyvin rakennettu nippu se oli ennakkoon. Itäisen konferenssin puolella Metallurg arvioitiin puolestaan toiseksi vahvimmaksi joukkueeksi Salavatin jälkeen - joka taipui juuri Metallurgille konferenssin finaaleissa.

TsSKA:n tie finaaliin

Läntisen konferenssin piikkipaikalta pudotuspeleihin lähtenyt TsSKA sai vastaansa pudotuspelien avauskierroksella erinomaisen runkosarjan lopun pelanneen Slovan Bratislavan. Suurena ennakkosuosikkina ottelusarjaan lähtenyt TsSKA pudotti Slovanin neljässä ottelussa, mutta ottelusarja oli tuloksien lisäksi myös pelillisesti varsin tasainen.

Ennakkoluulottomasti selvästi isompaansa vastaan lähtenyt Milos Rihan valmentama Slovan olisi ansainnut noilla otteilla enemmän voittosarakkeeseen, mutta onnikaan ei ollut heidän puolellaan. Slovan sai luotua yllättävän paljon huippupaikkoja, mutta tehottomuus ja Ilja Sorokinin erinomaiset otteet maalilla pitivät Slovanin lopulta voittojen osalta nollakerhossa. Yhdessä Moskovassa pelatussa pelissä Slovan pääsi jatkoajalle. 

Konferenssin välierissä TsSKA sai vastaansa Jokerit yllättäneen, erittäin fyysisen ja kurinalaisesti puolustaneen Torpedon, joka pyrki myös TsSKA:ta vastaan käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja vastustajan voittamiseen, aivan kuten Jokereita vastaan. Nämä kaksi ottelusarjaa olivat mielestäni pudotuspelien kuumimmat.

Torpedo vei avauspelin Moskovassa, mutta hävisi seuraavat neljä ottelua, minkä myötä Peteris Skudran suojattien kausi päättyi. Tämä sarja oli odotetusti selvästi kuumempi ja fyysisempi kuin TsSKA:n ja Slovanin välinen ottelusarja. Tässä ottelusarjassa Torpedon maalivahtipelikään ei ollut sillä tasolla, mitä olisi vaadittu.

Konferenssin finaaleissa nähtiin viime kauden toisinto, kun TsSKA sai vastaansa hallitsevan mestarin Pietarin SKA:n. Viime kaudella TsSKA johti tätä samaista ottelusarjaa voitoin 3-0, mutta SKA vei seuraavat neljä peliä ja TsSKA:n kausi päättyi siihen. Tällä kertaa TsSKA ei antanut KHL:n rikkaimmalle seuralle mitään mahdollisuuksia. Mikko Koskinen pelasi vahvasti SKA:n maalilla, mutta TsSKA sai revanssinsa viemällä ottelusarjan puhtaasti 4-0. Maalisuhde oli moskovalaisten eduksi 9-4.

Torpedo on pystynyt kaatamaan seuran kertaalleen, mutta muuten moskovalaiset ovat marssineet voitosta voittoon.

Tässä kohtaa täytyy muistuttaa, että SKA pelasi erinomaisesti ja todella yhtenäisesti aiemmilla kierroksilla pudottamalla avauskierroksella runkosarjassa toiseksi sijoittuneen Lokomotivin voitoin 4-1 ja perään vielä vahvaan vetoon Sergei Oreškinin komennossa päässeen Dinamo Moskovan voitoin 4-2. TsSKA pystyi pitämään tiiviin pakettinsa kasassa erinomaisesti, minkä myötä SKA:lla oli suuria vaikeuksia päästä huippupaikoille. TsSKA riisui SKA:n erinomaisesti aseista, mihin Lokomotiv ja Dinamo eivät pystyneet.

TsSKA kohtasi erikoisesti matkalla finaaliin läntisen konferenssin sijoilta kahdeksan, seitsemän ja kuusi mukaan päässeet joukkueet. Ainoastaan Torpedo on pystynyt kaatamaan seuran kertaalleen, mutta muuten moskovalaiset ovat marssineet voitosta voittoon. Runkosarjan toisen peräkkäisen voiton lisäksi vakuuttava meno on jatkunut pudotuspeleissäkin. TsSKA:n kaikki kolme vastustajaa ovat olleet profiileiltaan hyvin erilaisia.

Metallurgin tie finaaliin

Metallurg joutui pelaamaan kolme ottelua TsSKA:ta enemmän finaalipaikan eteen. Pudotuspelien avauskierroksella se sai vastaansa selvästi pienemmillä resursseilla operoivan Avtomobilist Jekaterinburgin, joka osoittautui magnitogorskilaisille yllättävän haastavaksi vastustajaksi. Jekaterinburgilaiset puolustivat vahvasti omaa maaliaan, mutta jättiyllätykseen Eero Elon ja Tommi Kivistön edustama seura ei pystynyt venymään.

Ottelusarja oli tilanteessa 2-2, kun siirryttiin viidenteen peliin Magnitogorskiin. Metallurg voitti tuon ottelun kotonaan 4-2 ja teki viimeisen maalin tyhjiin. Ottelussa maalivahteina pelasivat Ilja Samsonov, 19, ja Igor Ustinski, 21, sillä Metallurgin nuori lahjakkuus pääsi pelaamaan ottelusarjassa neljä peliä, joista kahdesta tuli tappio tilille. Kokeneella Vasili Košetškinilla, 33, oli ilmeisesti jotain pientä vammaa, sillä hän pelasi ottelusarjassa vain toisen ja kolmannen pelin, joissa ei päästänyt maaliakaan. Metallurg eteni ottelusarjasta lopulta jatkoon voitoin 4-2.

Konferenssin välierissä Metallurg sai revanssin viime kaudella seuran samassa vaiheessa tippuneesta Sibiristä, joka operoi selvästi pienemmillä resursseilla, mutta kuitenkin isommilla kuin Avtomobilist. Viime kaudella Sibir sai pidettyä Metallurgin pelottavan kovan ykkösnyrkin erinomaisesti kurissa, mutta tässä ottelusarjassa samainen ketju teki tuhojaan ja pisti erittäin kurinalaisesta pelitavastaan tunnetun Sibirin ajoittain melkoiseen karuselliin. Samsonovia ei Metallurgin maalilla enää tässä tai seuraavassa ottelusarjassa nähty. 

Ottelusarjan käännekohta nähtiin Novosibirskissa pelatussa neljännessä ottelussa, jossa Mozjakin teki jatkoajalla hienolla henkilökohtaisella suorituksella voittomaalin, jonka myötä Metallurg siirtyi sarjassa 3-1-johtoon. Sibirin tulisieluinen maalivahti Alexander Salak menetti malttinsa, koska Sibirin pelaajien mielestä kyseessä oli Metallurgilta väärä vaihto, joka se olikin. Salak sai viiden ottelun pelikiellon lopun tapahtumista, kun hän ryntäsi protestoimaan tilannetta. Samalla Salakin maila osui tuomaria, joka rikkoi tuomarin koskemattomuussääntöä.

Nikita Bespalov torjui Sibirin maalilla ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan hyvin, mutta ottelusarjan viides peli päättyi silti Magnitogorskissa kotijoukkueelle niukasti 2-1 - ja ottelusarja meni Metallurgille 4-1. Ottelusarja olisi voinut saada uuden luonteen, jos Sibir olisi vienyt neljännen pelin jatkoajalla.

Konferenssin finaaleissa Metallurg sai vastaansa kaksi raskasta seitsemän ottelun sarjaa Ak Bars Kazania ja Avangard Omskia vastaan pelanneen Salavatin. Edes Salavatin erinomaisten suomalaispelaajien Sami Lepistön ja Teemu Hartikaisen vahvat otteet eivät riittäneet enää kolmannen peräkkäisen suurseuran kaatoon. Metallurg voitti mielestäni viihdearvoltaan todella korkeaksi nousseen ottelusarjan lopulta voitoin 4-1.

Edes Salavatin erinomaisten suomalaispelaajien Sami Lepistön ja Teemu Hartikaisen vahvat otteet eivät riittäneet enää kolmannen peräkkäisen suurseuran kaatoon.

Kaksi sarjan otteluista Metallurg vei vasta jatkoajalla, mutta sarja ratkesi Metallurgin parempaan puolustus- ja maalivahtipeliin. Lisäksi Salavatin puolustus oli suurissa ongelmissa Mozjakinin tähdittämän ykkösketjun kanssa. Salavatilla oli kaikki eväät Metallurgin kaatoon heikkouksistaan huolimatta, mutta isot virheet puolustuspelissä maksoivat paljon - erityisesti kolmospakkipari Zakhar Arzamastsev - Filipp Metljuk oli ajoittain pahasti tuuliajolla Metallurgin hyökkäyspään virtuoosien kanssa.

Metallurg kohtasi matkalla finaaliin itäisen konferenssin sijoilta seitsemän, neljä ja kolme mukaan päässeet joukkueet. Finaalivastustaja TsSKA on selvästi kovempi kuin yksikään tähänastisista vastustajista, mutta myös haastaja Metallurg pääsee finaalisarjaan hyvin levänneenä.

Enää on vain viimeinen näytös jäljellä. Pystyykö finaalien ennakkosuosikki TsSKA ottamaan historiansa ensimmäisen Gagarin Cupin voiton, vai voittaako Metallurg sen toistamiseen viimeiseen kolmeen kauteen? Molemmat joukkueet saavat ennen finaaleja noin viikon mittaisen huilin alle, ja TsSKA:lle lepoa tulee vielä muutama päivä enemmän kuin Metallurgille.

TsSKA on vielä viime kauttakin enemmän päävalmentajansa näköinen joukkue

Runkosarjan toistamiseen peräkkäin voittanut TsSKA tunnetaan Euroopan historian menestyneimpänä jääkiekkoseurana. Perinteikäs seura on ollut kuitenkin vasta kolmatta kauttaan KHL:n ehdottomia suurseuroja, sillä tuota aiemmin joukkue ei ollut rahallisilta resursseiltaan parhaiden luokkaa. Ensimmäinen kausi uuden rahoituksen jälkeen meni nykyään Minnesota Wildin päävalmentajana toimivan John Torchettin alaisuudessa vaatimattomasti, eikä amerikkalainen saanut joukkueesta alkuunkaan kaikkea irti.

Kaksi viimeisintä kautta Dmitri Kvartalnov on tehnyt fantastista työtä Moskovan jätin peräsimessä. Iso sulka on annettava myös toimitusjohtaja Sergei Fedorovin suuntaan. Joukkuetta on rakennettu sarjan suurimpiin kuuluvan pelaajabudjetin turvin todella järkevästi.

TsSKA:n pelillinen identiteetti on vailla vertaansa koko sarjassa. Joukkueen luisteluvoima, työmäärä, viisikon yhtenäisyys ja tiiviys, fyysisyys, suoraviivaisuus ja erinomainen maalineduspelaaminen ovat asioita, joista TsSKA tunnetaan. Lisäksi TsSKA:lla on laaja pelaajarinki, jota Kvartalnov osaa hyödyntää erinomaisesti.

Samaa ei voi sanoa ikärakenteeltaan vanhemmasta Metallurgista, jolla ei ole yhtä syvä pelaajarinki. Vielä pudotuspeleissäkin TsSKA:lla on ollut varaa kierrättää rohkeasti pelaajia. Kentälle on saatu oikeastaan jokaiseen peliin tuoreita kavereita, jotka painavat hullun lailla kuin ajokoirat Kvartalnovin pelikirjan oppeja äärimmäisen kurinalaisesti noudattaen. TsSKA:ssa ei ole tilaa sooloilijoille - ainoastaan NHL:ään mahdollisesti takaisin suuntaavalla Radulovilla on tiettyjä vapauksia, mutta näiden kahden kauden aikana myös Radulov on joutunut käymään katsomon puolella heikkojen esitysten takia.

Joukkuetta läpi pudotuspelien on kantanut vasta 20-vuotias huippulupaus Ilja Sorokin, jonka otteet ovat olleet korkealla tasolla erinomaisesti pelaavan puolustuksen takana. Sorokin nappasi kauden aikana ykkösvahdin paikan itselleen viime kaudella joukkuetta kannatelleen Stanislav Galimovin ja Ruotsin maalissa Suomea vastaan MM-finaalissa vuonna 2011 pelanneen Viktor Fasthin nenän edestä.

Ailahtelevasti kauden aikana pelannut Fasth on valmiina tuuraamaan, jos Sorokin sairastuu tai loukkaantuu. Galimov myytiin puolestaan kesken kauden Ak Barsiin, jossa hän otti ykkösvahdin tontin.

Sorokinin työskentelyä helpottaa sarjan parhaiten viisikkona puolustava pelaajisto. Joukkueen pelaajat blokkaavat erinomaisesti vetoja, ja lisäksi tuntuu, että TsSKA:n pelaajien mailat ovat aina laukovan pelaajan edessä, minkä myötä kiekot lähtevät taivaan tuuliin.

TsSKA:ta vastaan on todella vaikea päästä ylivoimahyökkäyksiin. Pelinlukutaito on se, missä TsSKA on puolustaessa vailla vertaansa koko sarjassa. Joukkueen pelaajista valtaosa on pohjattomalla työmoraalilla varustettuja erinomaisia kahden suunnan pelaajia, joilta ei fyysisyyttä tai nopeutta puutu.

Moskovassa kaivataan Gagarin Cupia.
Moskovassa kaivataan Gagarin Cupia.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Nikita Zaitsev - TsSKA:n betonisen puolustuksen ykkösnimi

TsSKA:n puolustuksen toinen ykköspakkiparin puolustaja on mahdollisesti Torontoon kauden jälkeen suuntaava Nikita Zaitsev, 24, joka ihastuttaisi NHL:ssä syvissä vesissä pitkään tarponeen joukkueen kannattajia - niin hyvä pelaaja hän on. Kokonaisvaltainen ja joukkueensa pudotuspelien tehokkain puolustaja Zaitsev on kiistatta sarjan parhaita puolustajia, ja mielestäni koko sarjan paras puolustaja, vaikka vertailu ei ihan yksinkertaista ole. Zaitsevin pelissä ei ole enää olemassa selkeitä heikkouksia.

SKA:ta vastaan viimeisestä pelistä sivussa ollut Denis Denisov on pelannut paljon kauden aikana Zaitsevin pakkiparina, mutta syytä tuohon poissaoloon ei tiedetä. Denisovilla saattoi olla jotain pientä vammaa tai sairastuminen taustalla, mutta eiköhän hän ole pelikunnossa, kun finaalit alkavat torstaina. Selvästi kokeneempi Denisov on pitkälti Zaitsevin tapainen pelaaja, mutta ei aivan yhtä hyvä.

Avangardin viime kauden ehdottomiin luottopuolustajiin kuulunut Nikita Pivtsakin saapui kesken kauden ja on saanut hyvin vastuuta pudotuspeleissä. Hänen vastuunsa on kasvanut valtavasti runkosarjan peliajasta, mutta olihan hän toisaalta Avangardin kaltaisen ison organisaationkin ehdottomia avainpuolustajia. Salavatissa viime kaudella isoa ruutua kantaneelta Aleksander Kutuzovilta on nähty vahvaa peruspeliä, mutta henkilökohtaisesti olisin odottanut häneltä enemmän hyökkäyssuuntaan - toki ylivoima-aikakin pienentyi siirron myötä.

Puolustuksen fyysisintä kalustoa edustaa Grigori Panin, joka on toisaalta liikkeeltään ehdottomasti joukkueensa huonoimpia. Panin tunnetaan fyysisen pelin lisäksi likaisesta pelistä ja törkeistä taklauksistaan, jotka ovat TsSKA:ssa jääneet minimiin. Hän pitää aivan varmasti huolen siitä, että vastustajan pelaajat saavat Sorokinin vartioiman maalin edessä puutavaraa.

Monet saattavat muistaa hänet Ak Barsin riveistä toissa kaudelta, kun hän suorastaan teloitti Matt Murleyn järjettömällä taklauksellaan, kun Murley oli jo polvillaan jäässä laitaa vasten Paninin ensi kaadettua hänet. Hän kolasi suoraan Murleya päähän, mistä rapsahti 11 ottelun pelikielto. Tuo ei ole todellakaan ainut törkeys, mihin kovaotteinen puolustaja on sortunut KHL:ssä. TsSKA:ssa Kvartalnov on saanut hänet kuitenkin hyvin ruotuun, eikä ylilyöntejä ole juuri sattunut.

Pudotuspeleissä vastuuta on saanut myös AHL:ssä ja ECHL:ssä viime vuosina pelannut Artjom Sergejev, 23, joka on vahva kaksinkamppailija, mutta päässyt useampaankin otteeseen pudotuspeleissä Kvartalnovin puhutteluun kesken pelin erilaisten virheiden takia. Pelaajiltaan valtavasti vaativa Kvartalnov osaa toimia erinomaisesti nuorien pelaajien kanssa, joille hän uskaltaa antaa rohkeasti vastuuta. Sergejevin otteet ovat parantuneet koko ajan, ja asennetta nuorukaisen pelistä ei ainakaan puutu.

Kvartalnovin toissa kauden luottopakki Sibiristä, varsin monipuolinen Igor Ožiganov, 23, on jäänyt yllättävänkin pieneen rooliin. Puolustusta täydentävät Mihail Naumenkov, Torpedossa viime kaudella varsinkin kiekollisessa pelissä väläytellyt Artjom Blažijevski ja loukkaantumisen takia vain muutaman pelin pelannut Bogdan Kiselevitš, joka on erittäin rautaisella asenteella varustettu väkivahva puolustaja. Kiselevitš sai puolustajista Zaitsevin jälkeen toiseksi eniten vastuuta runkosarjassa, joten hänestä voidaan puhua selkeänä menetyksenä.

TsSKA:n hyökkäyksen "ajokoirat" tekevät järjettömän työmäärän joukkueensa eteen

Erittäin kovalla intensiteetillä pelaavan, todella luisteluvoimaisen TsSKA:n karvauspelaaminen on ollut pudotuspeleissä ihailtavaa seurattavaa. Kiekolliselle pyritään antamaan kärkikarvaajan toimesta kova paine, jota kakkoskarvaaja tukee erinomaisesti syvältä. Konferenssin todella kuumassa välieräsarjassa Torpedon puolustajat olivat ajoittain täysin mankelissa TsSKA:n erinomaisen karvauspelin alla, minkä myötä puolustajille tuli isojakin virheitä kovan paineen alla.

SKA:lla oli samoja ongelmia TsSKA:n kanssa. Finaalivastustaja Metallurgilla on laadukkaita ja kokeneita pakkeja, mutta on jännittävä nähdä, miten Metallurg pääsee TsSKA:n paineen alta pois. Avauspeli pelataan vielä Moskovassa, jossa kotijoukkue painaa päälle todennäköisesti kuin yleinen syyttäjä. TsSKA ei kuitenkaan karvaa tyhmästi, vaan tekee sen erittäin järkevästi.

Hyökkäyksen ykkösviulua soittaa herra 47 - joka tunnetaan myös nimellä Radulov. Äärimmäisen taitava hyökkääjä on vähemmän yllättäen tehoilla 3+8 joukkueensa paras pistemies. Radulovin miinuspuolena pudotuspeleissä on ollut muutama täysin typerä jäähy pelin kriittisillä hetkillä, mikä toki sekin on tuttua Radulovia.

Tälläisistä asioista Kvartalnov ei pidä pätkääkään, mutta noita vain tulee, kun Radulov elää peleissä valtavalla tunteella. Huhuissa on liikkunut, että Radulov olisi tekemässä paluun maailman parhaaseen kiekkosarjaan NHL:ään. Radulovilla on potentiaalia olla myös NHL:ssä tähtihyökkääjä oikeanlaisessa ympäristössä.

Joukkueen ulkomaalaiskalusto on täyttänyt paikkansa vähintääkin hyvin pudotuspeleissä. Huippuvaarallisen ranskalaissentteri Stephane Da Costan pelikäsitys sekä syöttö- ja laukaisutaito ovat sarjan eliittiä. Yksi Da Costan suurimmista vahvuuksista ovat todella ovelat ja yllättävät ratkaisut hyökkäyspäässä. Erinomaisella laukauksella varustettu maaliahne Geoff Platt on jatkanut pudotuspeleissä siitä, mihin jäi runkosarjassa. Yhdeksään peliin kuusi maalia on erinomainen saldo häneltä. Kanadalainen kuitenkin menettää finaalien kolme ensimmäistä ottelua pelikiellon vuoksi.

Pudotuspelit sairastuvan puolelta aloittanut Simon Hjalmarsson on päässyt paremmin ja paremmin peliin mukaan. Hän aloittanee finaalit ykkösketjussa Plattin paikalla. Runkosarjassa joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja Jan Mursak oli koko SKA-sarjan sivussa loukkaantumisen takia, mutta toisaalta hänen otteensa kahdeksassa pelissä jättivät paljon toivomisen varaa. 

Detroit Red Wingsin alempien ketjujen työmyyränäkin pelannut Mursak on Slovenian toiseksi paras jääkiekkoilija Anze Kopitarin jälkeen. Hänen odotetaan palaavan kuun puolivälissä takaisin sairastuvalta, mutta voi olla, että hän ei kerkeä enää toipua pelikuntoon.

Suomalaispelaajista mestaruuden voittaa joko TsSKA:n polkukone Antti Pihlström tai Metallurgin Oskar Osala.

Suomalaispelaajista mestaruuden voittaa joko TsSKA:n polkukone Antti Pihlström tai Metallurgin Oskar Osala. Salavatin viime kauden maalitykki Pihlström tuo TsSKA:n joukkueeseen juuri niitä avuja, joista hän on tunnettu maajoukkueessa. Pihlström on nostanut runkosarjan otteistaan profiiliaan. Pihlströmin kaltainen erittäin luisteluvoimainen työhevonen on kuin tehty Kvartalnovin joukkueeseen, vaikka tulos hyökkäyssuntaan onkin jäänyt vaatimattomaksi.

Roman Ljubimov, 23, ja Ivan Telegin, 24, ovat nimiä, joihin kannattaa kiinnittää erityishuomiota finaaleissa. Jälkimmäisenä mainitulla on kaikki edellytykset palata takaisin Pohjois-Amerikkaan - tällä kertaa NHL:ään. Ljubimov muistetaan viime kevään jokerikorttina, kun hän sai toisen kärkisentterin roolin TsSKA:sta ja täytti sen hyvin.

Seuran oman juniorimyllyn käynyt Ljubimov on erittäin ovela ja kovalla työmoraalilla varustettu pelaaja, joskin tasaisuutta otteisiin kaivattaisiin lisää. Taitavasti peliä lukeva luisteluvoimainen virtuoosi on osoittanut, että kädet eivät jäädy kovimmissakaan paikoissa. Hän vaikuttaa henkisesti kypsältä pelaajalta, joka ei ala puristaa mailaa, kun panokset ovat huipussaan. Pehmeillä käsillä varustettu Ljubimov on esiintynyt edukseen tämänkin kauden pudotuspeleissä.

Telegin on selvästi erityyppinen pelaaja kuin Ljubimov. Teleginistä kertoo paljon, että hän on saanut vastuuta ykkösali- ja ylivoimassa. Valtavalla työmoraalilla ja taistelutahdolla varustettu Metallurg Novokuznetskin kasvatti on joukkueensa fyysisintä kalustoa. Telegin on väkivahva, suoraviivainen, röyhkeä, fyysinen, luisteluvoimainen ja mitään pelkäämätön TsSKA-soturi. Hän "syö" kiekkoja alivoimalla, taistelee maskimiehenä ja on erittäin hyvä maalineduspelaaja.

NHL:ssä hänellä olisi varmasti eväitä näillä näytöillä ottaa paikka alemmista ketjuista. Taitotason rajallisuus estänee isomman roolin saamisen, kun puhutaan maailman kovimmasta kiekkoliigasta. Työmoraalilta Telegin on suomalaistyylinen periksiantamaton ikitaistelija, joka ei luovuta koskaan. Tälläisellä asenteella varustettuja pelaajia TsSKA:ssa vilisee useita. Mahtuuko mukaan Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin?

Sibirin viime kauden paras pistemies ja hyvin kahteen suuntaan pelaava TsSKA:n oma kasvatti Dmitri Kugryšev ei ole niitä fyysisimpiä pelaajia, eikä hän ole vielä saanut parastaan esiin pudotuspeleissä. Häneltä odotetaan viime kauden otteiden ja nousujohteisen runkosarjan perusteella selvästi enemmän, sillä hänen pitäisi pystyä ratkomaan näitä pelejä. Erinomaisten hyökkäyspään taitojensa lisäksi hän puolustaa ja takakarvaa hyvällä asenteella. Kesken kauden seuraan saapui hieman yllättäen Kirill Petrov, joka ei ole yhtään TsSKA:n näköinen pelaaja. Petrovilla on korkea taitotaso, mutta asenteeltaan hän ei ole TsSKA:n tapainen periksiantamaton taistelija. Petrovin otteet ovat kuitenkin olleet vähintäänkin kelvollisia pudotuspeleissä.

Pudotuspelit ykkössentterinä aloittanut Andrei Svetlakov, 20, ei onnistunut odotetulla tavalla saamassaan kovassa näytönpaikassa Radulovin rinnalle, vaikka esiintyi samalla paikalla runkosarjan loppupuolella hyvin. Svetlakov muistetaan kahdesta maalistaan Suomea vastaan nuorten MM-finaalissa. Hän on pudonnut kuitenkin todella olemattomaan rooliin ison näytönpaikkansa jälkeen. Viime kauden pudotuspeleissä Jokereita vastaan ylikierroksilla käynyt luisteluvoimainen ja hieman kuriton Igor Makarov on jäänyt Svetlakovin tavoin pieneen rooliin.

Armotonta, fyysistä ja melko taitavaakin työhevosten osastoa edustavat Vladimir Zharkov, Sergei Andronov, isokokoinen Jevgeni Korotkov ja luisteluvoimainen Maksim Mamin. Tämän nelikon työmoraalissa ei ole valittamisen aiheita. SKA:ta vastaan vastuuta saanut hyvä kahden suunnan sentteri Mihail Junkov muistetaan vastustaja Metallurgin mestaruusjuhlista toissa kaudelta. Playoffeissa hän on pyörinyt pitkälti rotaatiopelaajana, viime peleissä nelossentterinä.

Svetlakovin epäonnistuttua ja Mursakin ollessa poissa Junkoville riittää varmasti vastuuta alempien ketjujen sentterin tontilla. Hän on tunnollinen sentteri, joka hoitaa roolin kuin roolin, tosin ylempiin ketjuihin hyökkäyspään taidot eivät riitä TsSKA:n kaltaisessa suurseurassa.

Metallugi Magnitoroskilla on jotain, mitä TsSKA:lla ei ainakaan vielä: KHL-mestaruus.
Metallugi Magnitoroskilla on jotain, mitä TsSKA:lla ei ainakaan vielä: KHL-mestaruus.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Viisi kertaa KHL:n pistepörssin voittaneen Mozjakinin tähdittämä Metallurg Magnitogorsk lähtee haastajana finaalisarjaan

Metallurg lähtee hakemaan KHL-historiansa toista mestaruutta saman huippuketjun, Sergei Mozjakin - Jan Kovar - Danis Zaripov, johdolla. Ketju oli täysin pitelemätön toissa keväänä, kun kausi päättyi mestaruusjuhliin. Tätä ketjua on rikottu kauden aikana useaankin otteeseen, viimeksi kesken edellisen pelin, kun Wojtek Wolski ja Zaripov vaihtoivat paikkoja 0-2-tappioasemassa. Tuon muutoksen jälkeen Metallurg tuli rinnalle ja ohi.

Kovar ja Mozjakin ovat pelanneet kuitenkin koko kauden yhdessä, ja välillä kolmantena lenkkinä on ollut Zaripovin sijaan Wolski. Viime pelistä huolimatta Zaripov aloittanee "omalla paikallaan" Kovarin ketjussa. Tämä kolmikko on ollut käynnistysvaikeuksien jälkeen puhdasta kultaa joukkueelleen - sarjan paras hyökkäystrio.

Tätä toisiaan erinomaisesti täydentävää kolmikkoa on yritetty vuosien saatossa pysäyttää usean eri joukkueen toimesta, mutta siinä on vain aniharvoin onnistuttu. Viime kauden pudotuspeleissä Sibir löi Metallurgin tylysti kanveesiin konferenssin välierissä pimentämällä joukkueen ykkösketjun erinomaisesti.

Viime kauden Sibir onkin tietyllä tapaa heikennetty versio TsSKA:sta, sillä joukkueissa on paljon samaa, vaikka rahallisilta varoiltaan TsSKA on selvästi isompi seura. Tällä kaudella Sibir jäi kuitenkin Metallurgin jalkoihin samassa vaiheessa, eikä se saanut pidettyä Kovarin ketjua alkuunkaan viime kauden tavoin pimennossa.

On jännittävä nähdä, miten Kovarin ketjun taikurit pystyvät vastaamaan TsSKA:n erittäin kurinalaiselle, hurjasti töitä tekevälle, erittäin luisteluvoimaiselle, todella fyysiselle ja erinomaisesti viisikkona puolustavalle joukkueelle. Oletan vahvasti, että TsSKA pyrkii taklaamaan näitä tähtiä todella paljon ja sekoittamaan kaikella mahdollisella tavalla tuon kolmikon peliä.

Jos TsSKA onnistuu samaan pelihuumorin näiltä herroilta pois, on se todella vahvoilla sarjan voiton kannalta. Mozjakinia ja Zaripovia on vain vaikea saada kuumenemaan siinä, missä muun muassa Radulov on räjähdysherkkä pelaaja. Mozjakin ei ole ottanut runkosarjan ja pudotuspelien aikana vielä jäähyn jäähyä.

Lyhyilla vaihdoilla ja tasaisemmin ketjuja peluuttavan Kvartalnovin joukkojen pitää painaa kovia taklauksia näihin herroihin. Sääntöjen rajamailla TsSKA:n pelaajat tulevat varmasti yrittämään hämmentämään Metallurgin suuria tähtiä. Runkosarjassa eniten kahden minuutin jäähyjä kerennyt TsSKA on ottanut pudotuspeleissä liikaa turhiakin jäähyjä, mutta sen alivoima on ollut timantinkovaa.

SKA:n ykkösnyrkki Vadim Šipatševin johdollakaan ei pystynyt murtamaan tuota alivoimaa, joka paineistaa oikea-aikaisesti kiekollista ja lukee vastustajaa kuin avointa pelikirjaa. Ennen kaikkea alivoimanelikon blokkaus- ja mailapelaaminen on täyden kympin luokkaa. Pystyvätkö Mozjakinin ja Zaripovin kaltaiset virtuoosit avaamaan tuon nelikon?

Mestaruuskaudelta tuttu maalivahti on Magnitogorskin muuri edelleen

Kiistatta KHL:n parhaisiin maalivahteihin lukeutuva Košetškin on ollut mestaruuskauden kaltaisessa huippuvireessä. Konferenssin finaaleissa Salavatia vastaan ei ollut epäselvyyttäkään siitä, kummalla joukkueella oli parempi maalivahti. Metallurgin puolustus voi luottaa siihen, että kaksimetrinen maalivahti ottaa ilman maskia tulevat perusvedot kiinni ja pystyy venymään myös ihmepelastuksiin, joita tullaan tarvitsemaan kivenkovaa TsSKA:ta vastaan. Košetškin tunnetaan lempinimellä "cat", mikä kertoo jotain hänestä.

Metallurgin kakkosmaalivahti on helmikuun loppupuolella 19 vuotta täyttänyt melko isokokoinen Samsonov, joka oli viime kesänä NHL:ssä tällä kaudella hurjaa jälkeä tehneen Washington Capitalsin ykköskierroksen varaus. Braden Holtbyn ykkösveskarin paikkaa Samsonov tuskin koskaan uhkaa, mutta Samsonov on pystynyt pelaamaan KHL:ssä hyvällä tasolla jo 18-vuotiaana, mihin vain aniharvat ovat pystyneet.

Košetškin tunnetaan lempinimellä "cat", mikä kertoo jotain hänestä.

Nopeasti ei muistu mieleen 18-vuotiaana vakuuttavasti esiintyneitä maalivahteja sarjassa muita kuin vastustaja TsSKA:n nykyinen ykkösvahti Sorokin, joka oli pikkuseura Metallurg Novokuznetskin ykkösvahti 18-vuotiaana. Molempien nuorukaisten tulevaisuus lienee NHL:ssä. Käsittämättömästi Samsonov ei kuitenkaan ollut ykkösmaalivahti nuorten MM-kisoissa.

Puolustuksen kovin kolmikko on kovaa tekoa tällä tasolla. Metallurgia koko uransa edustanut seuraikoni Jevgeni Birjukov, 29, on maailmanmestari keväältä 2012, ja oli joukkueensa avainpuolustaja mestaruuskaudella. Hän on ollut erinomainen myös tämän kauden pudotuspeleissä. Birjukov on puolustanut eleettömän varmasti, lisäksi kiekollisena hän tekee vain harvoin paineistettunakaan huonoja ratkaisuja.

Birjukovin tavoin hänen pakkiparinsa Viktor Antipin, 23, on edustanut koko uransa Metallurgia. Antipinin suurimmat vahvuudet ovat erinomainen luistelu ja kiekollinen pelaaminen. Pienikokoinen puolustaja on ajoittain vaikeuksissa puolustaessa ja maalineduspelaamisessa isoja hyökkääjiä vastaan, mutta hän paikkaa koon puutetta erinomaisella liikkeellä ja hyvällä pelinluvulla. Antipin ja Birjukov edustivat molemmat viime keväänä Venäjää MM-kisoissa.

Puolustuksen kivenkovan kärkikolmikon täydentää kokenut kanadalaispuolustaja Chris Lee, 35, joka oli Antipinin ja Birjukovin tavoin voittamassa toissa kaudella seuralle mestaruutta. Lee on pelannut Metallurgissa kolmen viimeisen kauden aikana 167 runkosarjapeliä tehden peräti 114 pistettä. Hän on kiistatta tämän sarjan parhaita kiekollisia puolustajia. Ylivoimalla hän on myös joukkueen kovassa ykkösylivoimassa.

Lee jättää väliin ensimmäisen finaaliottelun pelikieltonsa vuoksi, mikä on iso kolaus Metallurgille. Kanadalainen on ollut jokaisella kolmella KHL-kaudellaan pakkien pistepörssissä neljän joukossa, mutta ei ole koskaan voittanut tuota tilastoa. Hänellä on uraltaan kuitenkin SHL:n (2013) ja Saksan DEL-liigan (2012) pakkien pistepörssien voitot - KHL:stä on tilillä kaksi kakkossijaa.

Metallurgin puolustuksen täydentävät selkeästi parin kauden aikana varsinkin kiekollisessa pelissä kehittynyt Aleksei Bereglazov, 21, fyysinen ja ilkeä puolustava puolustaja Rafael Batiršin, 29, ja Sergei Terešenko, 24, jolta löytyy vahvan kamppailupelaamisen lisäksi myös painava laukaus. Terešenko laukoi muun muassa pudotuspelien avauskierroksella Avtomobilistia vastaan aivan järjettömän kovan pommin yläpeltiin. Bereglazov ja Terešenko ovat Metallurgin omia kasvatteja Antipinin ja Birjukovin tavoin.

Kokenut Jaroslav Habarov on edustanut seuraa koko ikänsä, mutta hän ei ole viime peleissä pelannut, mahdollisesti loukkaantumisen vuoksi. Habarov oli vielä mestaruuskaudella joukkueensa runkopuolustajia. Kesken kauden Admiralista hankittu Denis Osipov on saanut jonkin verran vastuuta. Hän on ollut pienemmissä seuroissa kärkipakkeja, mutta Metallurgissa ei missään nimessä.

Toisin kuin TsSKA, Metallurg kuormittaa valtavasti avainpuolustajiaan. Lee on pelannut lähelle puolta tuntia ottelusta toiseen. Muutenkin joukkueiden peluutuksessa on selkeitä eroja. TsSKA pyörittää neljää ketjua tasaisesti lyhyillä vaihdoilla, kun taas Metallurgilla Kovarin ketju on pelannut keskimäärin 20 minuuttia ottelua kohden. Vastuu ei magnitogorskilaisten riveissä jakaannu yhtä tasaisesti. Toki Radulov pelaa TsSKA:n riveissä selvästi enemmän kuin muut hyökkääjät.

Mozjakin - Kovar - Zaripov on sarjan paras ketju - saako edes TsSKA heidät kuriin?

Kolmatta kauttaan yhdessä pelaava Kovarin ketju osoittautui liian vaikeaksi pideltäväksi Avtomobilistille, Sibirille ja välierissä Salavatille. Metallurg oli toissa kaudella vielä riippuvaisempi tästä ketjusta, joka hinasi seuran mestariksi Mozjakinin hurjan vireen johdolla. Ketjun yksilöt täydentävät ja lukevat toisiaan äärettömän hyvin.

Hyökkäys on mielestäni vielä leveämpi kärjen osalta kuin mestaruuskaudella, jolloin Kovarin ketju teki lähes kirjaimellisesti kaikki joukkueensa pisteet pudotuspeleissä. Tämä tähtiketju ei vielä tuolle tasolle päässyt, mutta ei se kaukana siitä ole.

Joukkueensa sisäistä pistepörssiä pudotuspeleissä johtava kapteeni Mozjakin on johtanut joukkojaan esimerkillisesti kohti Gagarin Cupia. Pystyykö Mozjakin ketjukavereidensa johdolla murtamaan myös TsSKA:n äärimmäisen kurinalaisesti puolustavan viisikon? Tämä tehtävä osoittautui esimerkiksi SKA:n tähtiketjulle Šipatševin johdolla liian vaikeaksi tehtäväksi, mutta Mozjakin on parempi kuin yksikään SKA:n tähtiketjun pelaajista - häntä pidetään yleisesti Radulovin ohella parhaana pelaajana.

Mozjakinin ohella Metallurgin ykkösnyrkin täydentävät silkinpehmeästi luisteleva Zaripov ja ketjun erinomaisesti tasapainoittava, hyvin kahteen suuntaan töitä tekevä tšekkisentteri Kovar. Zaripov ei ole liikkeeltään erityisen hyvä, mutta lukee peliä äärettömän hyvin, ja lisäksi laukaisu- ja syöttötaito ovat sarjan eliittiä. Zaripovia ja Mozjakinia on erittäin vaikea saada kuumenemaan, mutta tätä TsSKA tulee varmasti yrittämään. Jos heidän pelinsä saa pois raiteiltaan, on Metallurg vaikeuksissa.

Kovar on erittäin tärkeä pala ykkösketjua, sillä hän on erityyppinen pelaaja kuin vähemmän puolustusintoiset Zaripov tai Mozjakin. Aloitusvoittoja kovalla prosentilla voittavalta tšekiltä löytyy erinomaisten hyökkäyspään ominaisuuksien lisäksi fyysistä osaamista, kovaa asennetta puolustuspelaamiseen, röyhkeyttä ja suukin käy, siinä, missä ketjun laiturit ovat tuolla saralla täysin näkymättömiä pelaajia. Kovar myös puolustaa tarvittaessa tähtilaitureitaan. Hän on tärkeä tasapainoittava elementti ketjussa.

Ykkösketju on saanut pudotuspeleissä erinomaista tukea toiselta kärkiketjulta, jota johtaa Kovarin maanmies Tomas Filippi, 23, laidoillaan kesken kauden hankittu Aleksander Sjomin ja Torpedosta kesällä ostettu tähtihyökkääjä Wolski.

Filippi taitaa Kovarin tavoin kahden suunnan pelaamisen. Aiemmin urallaan vain Tšekin sarjoissa pelannut sentteri on tietyllä tavalla joukkueensa näkymättömimpiä pelaajia. Hän on varsin monipuolinen pelaaja, mutta oikeastaan mikään ominaisuus ei ole erinomaisella tasolla. Tuon takia hän ei erityisesti erotu hyökkäyksen tähtiä vilisevästä joukosta, mutta ansaitsee kauden suorituksestaan hyvän arvosanan.

Ongelmapelaajan maineen NHL:ssä saanut Sjomin tunnetaan tuon lisäksi erityisesti muun muassa maailmanluokan rannelaukauksestaan. Asennepuolen ongelmistaan tunnettu Sjomin on ollut erittäin hyvä pudotuspeleissä ja on lähes piste per peli -tahdissa. Sjomin onkin tuonut uutta ulottuvuutta ratkaisurintamaan. Hän on laittanut jopa kroppaa likoon heittäytymällä ajoittain kiekkojen eteen. Hän lienee kuitenkin joukkueen suurista nimistä se, jonka peli-ilon TsSKA voi saada helpoiten pois raiteiltaan.

Huipputaitava Wolski on nopea, ovela ja syöttötaito sekä pelikäsitys ovat korkealla tasolla. Hän osaa pelin rytmittämisen taidon. Tämä kaksikko ei kalpene TsSKA:n kakkosketjun laitureiden rinnalla - ei sitten yhtään. 

Neljään peliin tehot 3+2 tehnyt voimahyökkääjä Osala oli erittäin hyvässä vireessä ennen loukkaantumistaan. Hän ei ole tuon jälkeen pelannut peliäkään, mutta apuvalmentaja Viktor Kozlov antoi lausunnon hiljattain, jonka mukaan Osala saattaa sittenkin toipua finaalisarjaan. TsSKA:ta vastaan Metallurg kaipaisi kipeästi suomalaista, joka on joukkueensa fyysisin hyökkääjä. Kuten Kozlov totesi, Osala on erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle.

TsSKA:ta vastaan Metallurg kaipaisi kipeästi suomalaista, joka on joukkueensa fyysisin hyökkääjä.

Nyt seuran hyökkäyksen fyysisin pelaaja on Jevgeni Timkin, joka esitteli aikanaan Vitjazissa melkoisen virtuoosimaisiakin suorituksia kiekollisena. Kuin juna raiteillaan kulkeva Jaroslav Kosov on isokokoisena, luisteluvoimaisena, melko fyysisenä ja suoraviivaisena pelaajana tärkeä roolipelaaja.

Joukkueen omiin kasvatteihin lukeutuvat Bogdan Potehin, 23, ja Vladimir Kaletnik, 21, ovat olleet pudotuspeleissä vakionimiä alemmissa ketjuissa. Energinen ja nopea Potehin on tullut tunnetuksi tehottomana pelaajana, joka on saanut viime vuosien aikana näyttömahdollisuuksia kärkiketjuissakin asti. Hän on kuitenkin saanut pienessä roolissa pudotuspeleissä seitsemän pistettä aikaan, joten on varmasti täyttänyt roolinsa. Toista kauttaan KHL:ssä pelaava Kaletnik on hyvä luistelija, mutta vielä kovin raakile. Tällä kaudella nuorukainen on kuitenkin ottanut isompaa roolia ja pelannut säännöllisesti.

Seuran omiin kasvatteihin lukeutuu myös konkarisentteri Aleksei Kaigorodov. Seuraa kymmenettä kautta edustava Denis Platonov on puolestaan hiipunut pahasti parhaista vuosistaan. Kesken kauden Barysista "kotiin" palanneen syöttökone Kaigorodovin liike on vaatimatonta, mutta erinomainen peliäly ja syöttötaito riittävät pitämään miehen vielä KHL:ssä pinnalla, vaikka hän onkin kaukana parhaiden päiviensä tasosta.

Kaudella 2010-11 viiteen ensimmäiseen peliin kahdeksan maalia tehnyt isokokoinen Platonov on nykyään kuin varjo noista vuosista. Hän on hukannut täysin maalijyvänsä ja pudonnut nelosketjun työhevoseksi. Platonov tunnettiin aikanaan luotettavana maalintekijänä, mutta samaa ei voi sanoa enää.

Metallurg yrittää pitää itäisen konferenssin mainetta yllä finaaleissa.
Metallurg yrittää pitää itäisen konferenssin mainetta yllä finaaleissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Yhteenveto:

Finaaleissa iskevät vastakkain KHL:n suurimmat supertähdet Radulov ja Mozjakin. Radulov on voittanut sarjan pistepörssin kolmesti, kun puolestaan tämän kauden pistepörssinkin voittaneella Mozjakinilla voittoja on jo viisi. Muita pistepörssin voittajia ei heidän lisäkseen ole.

Kumman otteet finaaleissa ovat vakuuttavampia? Siinä on myös yksi asia, jota kannattaa seurata. Radulov on erittäin tulisieluinen ja temperamenttinen pelaaja, kun Mozjakin puolestaan vaikuttaa rauhalliselta ja analyyttiseltä kaverilta, joka ei tulistu juuri koskaan.

Suomalaisväriä finaaleihin tuo nousujohteisesti pudotuspeleissä esiintynyt TsSKA:n polkukone Pihlström, joka sopii erinomaisesti TsSKA:n pakettiin. Runkosarjan otteet jättivät paljon toivomisen varaa, mutta pudotuspeleissä otteet ovat parantuneet. Juuri Pihlströmin kaltaisella taistelevalla asenteella varustettuja pelaajia TsSKA on täynnä, osa vain suomalaista vielä selvästi taitavampia. Pitää kuitenkin muistaa, että Pihlström oli vielä viime kaudella Salavatin hyökkääjistä paras maalintekijä 16 osumallaan.

Metallurgin Osala saattaa toipua finaalisarjaan pelikuntoon, mutta varmuutta tuosta ei ole. Joka tapauksessa yksi suomalainen tulee voittamaan Gagarin Cupin.

Siinä, missä TsSKA tunnetaan melko suoraviivaisena, fyysisenä, erittäin luisteluvoimaisena ja viisikkona täydellisyyttä hipoen pelaavana joukkueena, on Metallurg profiililtaan erilainen. Metallurg on ennen kaikkea taitojoukkue, joka ei pysty fyysisyydessä vastaamaan TsSKA:lle, ei myöskään luisteluvoimassa. Kyllä Metallurgillakin on pelaajia, jotka pystyvät vahvaan taklauspeliin, mutta sillä saralla he eivät TsSKA:ta vastaan vertailussa pärjää. Pelitavaltaan joukkueiden pelaamisessa onkin selkeitä eroja.

Merkittävin tekijä ottelupareja analysoidessa löytyy aina tolppien välistä, sillä maalivahtipelissä ei saa antaa vastustajalle yhtään tasoitusta. TsSKA:n 20-vuotias maalivahti Sorokin pomputteli hieman kiekkoja SKA:ta vastaan ja teki muutamia hänelle epätyypillisiä virheitäkin, mutta kokonaisuutena hänen otteensa ovat olleet erinomaisia. Nuoresta iästään huolimatta Sorokin vaikuttaa olevan henkisesti erittäin vahva. Hän tottui Novokuznetskin vuosinaan kovaan kiekkosateeseen, mutta pääsee nyt pelaamaan timantinkovan puolustuksen takana. Tämä nuorukainen menee vielä pitkälle urallaan. Ihan jokainen ei nimittäin loista parikymppisenä Euroopan parhaan jääkiekkoseuran ykkösmaalivahtina.

Metallurgin Košetškin on selvästi kokeneempi ja monissa liemissä keitetty konkari, joka on osoittanut erinomaisia otteita. Hän on jo torjunut Metallurgin kertaalleen mestariksi, ja tuskin häneen kaatuvat mestuushaaveet tälläkään kaudella. Molemmilta joukkueilta löytyy erinomaiset maalivahdit, mutta ehkä siitä huolimatta TsSKA:n maalivahtipelin ylle voidaan laittaa pientä kysymysmerkkiä.

Sorokin ei ole kuitenkaan pelannut finaaleissa koskaan aiemmin, kun kokeneella Košetškinilla on kokemusta MM-kisoista, KHL-finaaleista ja lukuisista pudotuspelisarjoista. SKA-sarjassa Sorokin oli yhdessä pelissä hieman epävarman oloinen, mutta muuten esitykset olivat tutulla tasolla. Košetškin on ollut vuosikausia sarjan huippuveskareita. Lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että Košetškinilla riittää enemmän torjuntatöitä.

Valmentajien kaksintaistelu on mielenkiintoinen. TsSKA:n Kvartalnov on erittäin arvostettu valmentaja Venäjällä, samalla hän on kiistatta myös sarjan parhaita valmentajia ellei paras. Kvartalnov osaa iskeä joukkueellaan erinomaisesti vastustajan heikkouksiin. Mike Keenanin kesken kauden Metallurgin päävalmentajan korvannut apuvalmentaja Ilja Vorobjov on tehnyt hyvää työtä Metallurgin kanssa.

Ennen Keenanin ja sitä aiemmin Paul Mauricen tulkkina lehdistötilaisuuksissa toiminut päävalmentaja oli mukana apuvalmentajana seurassa jo mestaruuskaudella. Tässä suhteessa etu kallistuu kuitenkin TsSKA:n suuntaan, mutta Vorobjov on enemmän kysymysmerkki kuin suoranainen heikkous, sillä hänen otoksensa päävalmentajana on vielä kovin pieni. Alku on ainakin ollut lupaava.

Molemmat joukkueet ovat puolustaneet erittäin hyvin, mutta tälläkin osa-alueella on pieni etu TsSKA:n suuntaan. Metallurgin puolustuksen kolme kärkimiestä ovat samat kuin mestaruuskaudella. Hyökkäyksien osalta voidaan todeta, että Metallurgilla on parempi ykkösketju kuin TsSKA:lla, vaikka myös moskovalaisilla on erittäin kova ykkösnyrkki. TsSKA:n hyökkäys on puolestaan leveämpi ja fyysisempi kuin Metallurgin.

Erikoistilanteiden merkitys tulee olemaan suuri. Alivoimapelissä on tilastojen valossa selkeä etu TsSKA:lla, jonka alivoimapelaaminen on ollut esimerkillistä. Joukkueen alivoiman erikoismiehet ovat erittäin uhrautuvia, lukevat peliä erinomaisesti ja ennen kaikkea mailanhäirintäpelaaminen on täyden kympin luokkaa. Moskovalaisten alivoimapelaaminen on todella aktiivista. Joukkueen alivoimasta löytyy pelaajia, jotka heittäytyvät tarvittaessa vaikka pää edellä kiekon eteen, jos voittaminen sitä vaatii. 

Metallurgin alivoimapelaamisen taso on yli yhdeksän prosenttia heikompaa tilastojen valossa kuin TsSKA:n. Tilastot noin 15 pelin otoksessa valehtelevat useasti paljonkin, johtuen sattuman osuudesta, eritasoista vastustajista ja hyvin pienestä otannasta. Omin silmin nähtynä voidaan kuitenkin todeta, että TsSKA:n alivoimapelaaminen herättää enemmän luottamusta. Ei ero todellisuudessa ole kuitenkaan aivan niin suuri kuin tilastot kertovat.

Moni tekijä vaikuttaa tilastoihin näin lyhyessä otoksessa. Esimerkiksi Metallurgilla on kakkosvahti pelannut neljä peliä ailahtelevin ottein. Tietenkin myös vastustajan ylivoimapelin vaarallisuus vaikuttaa, sillä toisilla joukkueilla se on selvästi parempaa kuin toisilla, kun vastustajat ovat olleet eri joukkueita molemmilla.

Ylivoimalle Metallurgilta löytyy erittäin pelottava ykkösylivoima ja muutenkin ylivoimapeli on se ase, mistä joukkue elää. Metallurgin ylivoimaprosentti on yli kuusi prosenttia parempi kuin TsSKA:lla. Mozjakinin tähdittämä ykkösylivoima on taikonut huippupaikkoja tyhjästäkin, mutta miten se pystyy murtamaan TsSKA:n äärimmäisen kovan alivoimapelin? TsSKA:n ylivoimapeli ei mielestäni ole kuitenkaan kuin korkeintaan piirun verran heikompaa, vaikka tilastot kertovat toista. TsSKA ei nojaa ihan yhtä paljon ykkösylivoimaansa kuin Metallurg.

Maalineduspelaaminen on merkittävä ja erittäin tärkeä osa jääkiekkoa. Tällä osa-alueella muun muassa Jokerit hävisi viime kaudella TsSKA:lle. Finaaliparissakin vaaka kallistuu TsSKA:n suuntaan. TsSKA:n suurimpia vahvuuksia on juuri pelaaminen oman maalin edessä, ja vastustajan maalille joukkue ajaa röyhkeästi ja tekee erinomaisesti maskia. Vaikka pelataan isossa kaukalossa, TsSKA:n pelissä on silti piirteitä pohjoisamerikkalaisesta kiekosta.

Tämän kauden TsSKA on kiistatta yksi 2000-luvun Euroopan parhaista seurajoukkueista ellei jopa paras. Kvartalnovin alaisuudessa joukkue pelaa sellaista kiekkoa, joka on lähempänä pohjoisamerikkalaista. TsSKA:n pelitapa toi sille kuitenkin runkosarjassa eniten kahden minuutin jäähyjä, mutta sekään ei estänyt runkosarjan voittoa.

Joukkueen tapa pitää vaihdot lyhyinä ja kierrättää pelaajia ottelusta toiseen toimii täydellisesti ja palvelee joukkueen etua. Vastustaja Metallurg taas luottaa siihen, että supertähtiä kuormittamalla saadaan paras tulos aikaan.

Toissa kauden Metallurgin mestarijoukkue oli fantastinen taitojoukkue, jonka pelitapa oli varsin kaukana nykyisestä TsSKA:n pelityylistä. On vaikea verrata tasoltaan tämän kauden Metallurgia seuralle mestaruuden tuoneeseen joukkueeseen, mutta tämän kauden joukkue voi olla jopa parempi, sillä terävimmässä kärjessä on hieman enemmän leveyttä.

Ennakkosuosikki TsSKA saa kotiedun finaalisarjaan. Tässä parissa paljon ratkeaa siihen, pystyykö TsSKA pimentämään Mozjakinin tähdittämän ykkösketjun. SKA:n ykkösnyrkki Šipatševin johdolla teki hurjaa jälkeä Lokomotivia ja Dinamo Moskovaa vastaan, mutta TsSKA sai tuon ketjun tähdet sammumaan, mihin suurseuroihin lukeutuvat Lokomotiv ja Dinamo eivät pystyneet. Käykö Metallurgin ykkösketjulle sama, vai löytävätkö he aseet TsSKA:ta vastaan?

 

Oletetut kokoonpanot:

TsSKA:
Hjalmarsson - Da Costa - Radulov
Kugryšev/Petrov - Ljubimov - Telegin
Zharkov - Andronov - Pihlström
Mamin - Junkov - Makarov

Zaitsev - Denisov
Pivtsakin - Kutuzov
Panin - Sergejev
Ožiganov

Sorokin
Fasth

Päävalmentaja: Kvartalnov

Metallurg:
Mozjakin - Kovar - Zaripov
Sjomin - Filippi - Wolski
Kosov - Kaigorodov - Potehin
Platonov - Kaletnik - Timkin

Birjukov - Antipin
Lee - Bereglazov
Batiršhin - Terešenko
Osipov

Košetškin
Samsonov

Päävalmentaja: Vorobjov

- TsSKA:n loukkaantuneet: Mursak ja Kiselevitš.
- Metallurgin loukkaantuneet: Osala ja Habarov (?).
- Platt on sivussa kolmesta ensimmäisestä pelistä pelikiellon vuoksi.
- Lee on sivussa avauspelistä pelikiellon vuoksi.
- Mursakin paluuajankohdasta on puhuttu huhtikuun puolessa välissä.
- Denisovin pitäisi olla käsittääkseni pelikunnossa.
- TsSKA:n päävalmentajan poika Nikita Kvartalnov ei ole saanut vastuuta ollenkaan pudotuspeleissä.
- TsSKA kierrättää pelaajia ottelusta toiseen, joten ketjujen ennakoiminen ei ole aivan yksinkertaista. Metallurg ei vastaavanlaista kierrätystä harrasta.

Tiet finaaleihin:
TsSKA - Slovan 4-0 (neljännesvälierä)
TsSKA - Torpedo 4-1 (puolivälierä)
TsSKA - SKA 4-0 (välierä)

Metallurg - Avtomobilist 4-2 (neljännesvälierä)
Metallurg - Sibir 4-1 (puolivälierä)
Metallurg - Salavat 4-1 (välierä)

Kauden aiemmat kohtaamiset:
11.9 TsSKA - Metallurg 1-3
3.2 Metallurg - TsSKA 1-3

Yli- ja alivoimaprosentti:
TsSKA 17,7 (8.), 90,8 (1.)
Metallurg 23,9 (3.), 81,7 (10.)

Sisäisen pistepörssin kärkipaikalla:
Aleksander Radulov, TsSKA 3+8 (13 peliä)
Sergei Mozjakin, Metallurg 8+10 (16 peliä)

Eniten tehtyjä maaleja:
Geoff Platt, TsSKA 6 (9 peliä)
Sergei Mozjakin, Metallurg 8 (16 peliä)

Tehokkain puolustaja:
Nikita Zaitsev, TsSKA 1+6 (13 peliä)
Chris Lee, Metallurg 1+8 (16 peliä)

Ykkösmaalivahdit:
Ilja Sorokin, TsSKA 95,2, 1,16, 12-1 (voitot-tappiot)
Vasili Košetškin, Metallurg 95,1, 1,45, 10-2 (voitot-tappiot)

Arvio: TsSKA voittaa Gagarin Cupin voitoin 4-2!

» Lähetä palautetta toimitukselle