Seuraavassa siis kaksi kohtaa joihin jääkiekossa mieluiten puuttuisin:
1. Telomiset
Lääke tähän olisi teoriassa yksinkertainen. Sellainen, jota on peräänkuulutettu monelta taholta monta kertaa, eli VASTUSTAJAN KUNNIOITUS.
Nopeasti sanottu, mutta miten se siirretään käytäntöön eli kentälle? Näkisin, että valmentajien vastuu on erityisen suuri, jos toki lopullisen vastuun kantavat tietenkin itse pelaajat. Vaan kyllähän valmentajien asenne heijastuu turhan helposti pelaajiin. Jokaisen jääkiekon parissa työskentelevän olisi tajuttava, ettei menestystä voi eikä saa tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Jokin raja on oltava, ja mielestäni se kulkee vastustajan tahallisessa vahingoittamisessa. Useimmat loukkaantumiset ovat tietenkin puhtaita vahinkoja, mutta uskallan väittää että niitäkin saataisiin vähennettyä tietoisella ajattelutavan muutoksella. Kuten?
Esim: Poikittainen maila on julma ase. Jokainen joka ottaa mailan käteen ja tuuppaa sillä kokeeksi kaveriaan tietää että se tuntuu. Jos vielä vauhti on kova, voivat seuraukset olla tuhoisat. Eikö maalin edustaa saisi putsatuksi ihan käsilläkin tönimällä? Eikö maila ole kiekon pelaamista varten? Niinpä kaikki muu mikä kentällä tapahtuu tulisi tapahtua ilman mailaa! Taklaukset, tönimiset tai mitä ikinä peliin kuuluukin!
Valmentajien tulisi ihan junnuista asti toitottaa taklausten puhtautta ja varoittaa riskeistä: Laidan lähellä taklaaminen on aina hirvittävän vaarallista! Sellaista tilannetta ei yksinkertaisesti saisi syntyä, että vastustaja tuupataan päin laitaa! Silloin on enää onnen kauppaa, vältytäänkö loukkaantumisilta.
Aina puhutaan ylilyönneistä. Niitä tapahtuu, se on totta. Puhutaan kiihkeistä peleistä ja niihin kuuluvasta tunnelatauksesta. Jälleen totta. Mutta mikään tunnekuohu, mikään epäkohta ei saisi sumentaa järkeä niin, että vastustaja ajetaan takaapäin tai tönäistään päin laitaa! Myöskään poikittaisen mailan ei kuuluisi sisältyä kovaan peliin.
Jos pelaaja olisi junnusta asti opetettu välttämään vaarallisia otteita kuin ruttoa, väittäisin että ylilyönnitkin ilmenisivät jonain muuna kuin hengenvaarallisina otteina. Mikä siinä on muka niin vaikeaa, että taklatessa pidettäisiin kyynärpäät alhaalla? Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei ajettaisi laidan vieressä kenenkään päälle?
Joskus tulee mieleen kultaisena sääntönä tunnettu lause: "Kaikki mitä tahdot sinulle tehtävän, tee samoin muille."
Käsittämättömän viisas ja syvällinen ajatus. Jotakin siitä kannattaisi ehkä muistaa kaukalossakin. Eikä nyt kenenkään kannata alkaa saivarrella että tuon ohjeen noudattaminen tappaisi kontaktipelin jääkiekosta. Sitä se ei tee. Taklaukset kuuluvat jääkiekkoon, tekevät sen oikean tuntuiseksi. Itseni on ajeltu pari kertaa pystyyn siniviivalla kun olen katsonut vain kiekkoa, ja lukemattomia kertoja minut on niitattu laitaan. Mutta niinhän sen pitää ollakin! Säännöt sallivat taklaukset, ja kun niitä saa osakseen tietää pelaavansa sitä oikeaa peliä. Mutta kontaktipeliä voi pelata puhtaastikin, sillä lailliset taklaukset on sääntökirjaan tarkasti merkityt. Niiden opettelu olisi jokaisen pelaajan perusvelvollisuuksia.
Toivottavasti joskus näemme liigan, jossa jokainen pelaaja tietää vastuunsa itseään ja vastustajaansa kohtaan.
Kirjoitin ylläolevan sepustuksen melkoisena tajunnan virtana, joten omituisia ajatuksen katkeamisia/hyppäyksiä saattaa esiintyä. Koettakaa kestää.
(Jätin silti tarkoituksellisesti pois korkeat mailat ja huitomiset, sillä niitä koskettelee läheisesti epäkohta numero kaksi.)
2. Kahva (ja mailapeli yleensäkin)
Ongelma on olemassa ja kauan tiedostettu. Liian lepsusti sitä on koetettu poistaa, mutta kovien otteiden avulla se ehkä vielä voisi onnistua. Ja kun puhun kovista otteista, tarkoitan KOVIA OTTEITA!
Näkisin, että kahvaamisen poistamiseen ei tepsi enää mikään muu kuin liioiteltu nollatoleranssi. Jääkiekkomaila on tarkoitettu kiekon pelaamiseen, piste. Joissakin tapauksissa toki vastustajan maila voi myös olla pelaamisen kohteena, muttei MISSÄÄN OLOISSA TOINEN PELAAJA!
Periaatteessahan tämä tarkoittaisi sitä, että joka kerta kun pelaajan maila nousee tarkoituksellisesti koskettamaan vastustajan vartaloa, nousisi myös tuomarin käsi jäähyn merkiksi. Rankka linja, joka toisi aluksi tonneittain jäähyjä, mutta joka VOISI toimia. Se on monasti nähty, että pelaajat pelaavat sen linjan mukaan joka kulloinkin vallitsee. Jos linja ei sallisi mailahäirintää ollenkaan, siihenkin totuttaisiin nopeasti. Tämä on tietenkin vain optimistista haihattelua, mutta ehkäpä hyvinkin kokeilun arvoista? Tuomareilta vaadittaisiin tietenkin paljon. Tarvittaisiin hieman sadistisia "hullun kiilto silmissä" puhaltavia suuri-egoisia oikeudenjakajia, jotka viis veisaavat pelaajien ja valmentajien mussutuksesta. Samoin itse SM-liigalta tarvittaisiin täysi tuki tuomareiden nollatoleranssille, jotta valmentajien urputus loppuisi. Tämän linjan myötä katoaisivat automaattisesti myös huitomiset ja korkeat mailat, sillä eihän kukaan rohkenisi nostaa mailaansa enää muutenkaan!
Ohhoijaa, mutta meikä taitaakin olla oikea idealisti ja pilvilinnojen rakentelija kun moisista haaveilee... Mutta kyllä nauttisin suunnattomasti pelaajien hölmistyneistä ilmeistä kun boksin ovi kävisi tiuhaan tahtiin. Ja tuomari sanoisi: "Turpa kiinni tai tulee lisää penaltia!"
Neitikiekkoa, saattaisi joku sanoa. Mutta mitä neitikiekkoa se on, jossa kova kontaktipeli sallitaan mutta mailahäirintää ei? Minä kutsuisin sitä jääkiekoksi puhtaimmillaan! Ajatelkaa: Peli jossa Ojanen ja Barkov saavat kieputella ilman virveliä vastustajat solmuun! Peli jossa Jarkon kaltaiset taiteilijat nousisivat uuteen kukoistukseen, mutta jossa olisi paikkansa myös Ville Niemisen ja Jukka Hentusen tapaisille power-forwardeille! Peli jossa tunteet käyvät kuumina mutta ketään ei vahingoiteta! Peli jossa... ääähh, nyt mä heräsin! Juuri kun tämä alkoi olla hauskimmillaan! Damn! Saiskohan sitä uudestaan unen päästä kiinni?