Kesän vapaat agentit - eurooppalaisia maalivahteja tarjolla

NHL / Artikkeli
Vahvan kauden Flamesissa pelannut Karri Rämö on kesän kuumimpia vapaita maalivahteja.
Kuva © Getty Images
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä aukeavat taas vapaiden agenttien markkinat. Tämän vuoden maalivahtimarkkinat tarjoavat oikeastaan vain yhden potentiaalisen ykkösmaalivahdin ja hän tulee Suomesta.

Jhonas Enroth, SWE, 27v - 131 NHL-ottelua, 43 voittoa ja viisi nollapeliä

Kesken kauden Sabresin ykkösmaalivahdin paikalta Starsin kakkosvahdiksi siirtyntyt Enroth on ensi kertaa urallaan vapailla markkinoilla. Viime kauden lopun 13 ottelua lukuunottamatta Enroth on edustanut NHL:ssä vain Sabresia, ja se näkyy myös miehen tilastoissa.

Pienikokoinen maalivahti paikkaa vähäistä peittävyyttään nopeudella. Enrothin pelaaminen ei ole tasaista ja se on näkynyt myös Ruotsin maajoukkueessa. Enroth toki johdatti Ruotsin maailmanmestaruuteen keväällä 2013, jolloin hänet valittiin myös turnauksen parhaaksi vahdiksi.

Maalivahti on yleensä parhaassa iässä vasta noin kolmekymppisenä, joten Enroth ei ole missään nimessä menetetty tapaus. Ykkösvahdin roolia ei tänä kesänä hänelle ole missään NHL:ssä tarjolla, joten siirto KHL:ään on mahdollinen. Toki esimerkiksi Flyers on kakkosvahtia vailla ja siihen rooliin Enroth sopii.

Viktor Fasth, SWE, 32v - 63 NHL-ottelua, 26 voittoa ja neljä nollapeliä

Suomessa Fasth muistetaan parhaiten MM-kisoista 2011, jolloin Ruotsin maalilla turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valittu Fasth päästi finaalissa Suomea vastaan kuusi maalia. Tuolloin 28-vuotias Fasth oli pelannut juuri uransa vasta ensimmäisen kauden Ruotsin ylimmällä sarjatasolla ja NHL:ään hän päätyi lopulta kolmekymppisenä. Nyt aika NHL:ssä saattaa olla ohi.

Fasthin viime kausi Oilersin maalilla meni pahasti penkin alle loukkaantumisten vuoksi ja hän pelasi 26 ottelussa huonoilla tilastoilla. Yllämainitun maatoverin tavoin pienikokoinen Fasth on osoittanut aiemmilla kahdella NHL-kaudellaan mihin hänestä on, mutta viime kauden jälkeen hänellä tuskin riittää työntantajia jonoksi asti.

On mielenkiintoista nähdä, miten Fasthin ura jatkuu nyt. Jokin joukkue, joka etsii tasaista tandemia, kuten Sabres, voisi olla hänestä kiinnostunut. Puhtaaksi kakkosvahdiksi hän tuskin NHL:ään jää; sen sijaan matka saattaa jatkua Venäjälle.

Viktor Fasthin viime kausi meni pitkälti loukkaantuneena.
Viktor Fasthin viime kausi meni pitkälti loukkaantuneena.
Kuva © Getty Images

Thomas Greiss, GER, 29v - 89 NHL-ottelua, 36 voittoa ja kolme nollapeliä.

Greiss liittyy kahden yllämainitun kaveriksi pelaajiin, jonka siirtyminen takaisin Eurooppaan ei yllättäisi lainkaan. Viime kaudella Penguinsissa pelannut saksalaisvahti on NHL-vuosinaan osoittanut olevansa ihan kelpo kakkosvahti kelle tahansa, mutta siihen se jääkin.

Penguinsissa nuoremmat vahdit ovat valmiina ajamaan Greissistä ohi, joten hän joutuu tänäkin kesänä etsimään uutta joukkuetta itselleen. Paluu NHL:n pohjamutiin ajautuneen Coyotesin riveihin ei yllättäisi, sillä kyseessä on hänelle tuttu ympäristö. Arizonassa peliaikaakin saattaisi irrota eniten.

Michal Neuvirth, CZE, 27v - 168 NHL-ottelua, 66 voittoa ja seitsemän nollapeliä

Tšekkivahti varattiin Capitalsiin kesällä 2006 erittäin lupaavana vahtina ja hänelle povattiin vahvaa tulevaisuutta Yhdysvaltain pääkaupungin joukkueessa. Neuvirth pääsi pelaamaan Capitalsissa ykkösvahtina vain yhden kauden ajan, eikä potentiaali koskaan täyttynyt siellä.

Viimeisen kahden kauden aikana Neuvirth on edustanut kolmea eri joukkuetta. Toissakaudella hänen tiensä vei kesken kauden Capitalsista Sabresiin, josta matka jatkui viime kauden aikana Islandersiin.

Neuvirthilla on kesän vapaista vahdeista eniten potentiaalia tehdä maalivahdeille yleinen vanhemman iän läpimurto. Neuvirthille sopisi paikka jonkin keskikastin joukkueen tandemissa, jossa molemmat vahdit pelaisivat kauden melko puoliksi. Tällainen joukkue voisi olla esimerkiksi Flames.

Karri Rämö, FIN, 29v - 122 NHL-ottelua, 43 voittoa ja neljä nollapeliä

Kesän vapaista vahdeista tällä hetkellä kuumin on suomalaisvahti Rämö. Juuri heinäkuun ensimmäisenä 29 vuotta täyttävä Rämö palasi toissakaudella NHL:ään neljän Venäjälle vietetyn vuoden jälkeen. Hän oli viime kauden yllättäjäjoukkue Flamesin ykkösvahti, mutta ura todennäköisesti jatkuu toisaalla.

Kevään 2006 Suomen mestari on siinä mielessä huonossa tilanteessa, että vaikka hän onkin kesän vahdeista kovin, lähes kaikilla joukkueella on jo maalivahtikaksikko valmiina. Selkeää ykkösvahdin paikkaa ei ole tarjolla kuin Sabresissa. Flyersiin tai Islandersiin Rämö saattaisi mennä kakkosvahdiksi haastajan rooliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle