Keränen seurannassa paluuottelussaan − kannanotot neljältä taholta

LIIGA / Artikkeli
Keränen mietteliäänä ottelun jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Michael Keränen palasi Ilvekseen muutaman kauden tauon jälkeen. Keränen pelasi HIFK-ottelussa tupsukorvien ykkösvitjassa. Numero 11 oli tarkassa seurannassa koko ottelun ajan.

Michael Keränen liittyi Ilvekseen saatuaan lähtöpassit KHL-seura Jokereista. Nyt paluun Liigaan tehnyt Keränen pääsi Ilveksen tuloksentekoyksikköön ottelussa HIFK:ta vastaan. Ottelu päättyi maalein 1-4.

Keräsen peliä leimasivat keskiviikon ottelussa verkkaisuus ja tietynasteinen varovaisuus. 

− Keräsestä huomasi, että ymmärtää peliä. Hän on kokoajan valppaana, puhui kuitenkin Ilves-päävalmentaja Karri Kivi ottelun jälkeen.

Ylipitkiä vaihtoja ja harhasyöttöjä

Keräsen ottelu alkoi puolentoista minuutin HIFK-pyörityksellä tupsukorvien puolustuspäässä. Myös toisen erän alussa Keränen pelasi käytännössä kaksi vaihtoa perätysten, sillä Aleksi Mustosen johtamasta kakkosketjusta jo kaksi hyökkääjää oli kentällä.

Keränen pysyi omalla paikallaan puolustuskuviossa, eikä höntyillyt mihinkään suuntaan. Kontaktia Keränen ei juuri vastustajiin ottanut. 

Vastahyökkäykseen päästyään Ilves ja Keränen hukkasivat mahdollisuutensa umpihuonoon syöttöön.

Seuraavissa vaihdossa Keränen esitti yhden hyvän takakarvauksen saaden kiekon omalle joukkueelleen hetkellisesti. 

Tapio Laakso toi eräässä vaihdossa kiekon hyökkäsalueelle ja syötti Keräselle, jonka rannekuti viuhui yli ja ohi Kevin Lankisen vartioiman HIFK-maalin.

− Vaikea alku. Olin kuitenkin pelaamatta jonkin tovin. Pelaaminen ja harjoitteleminen eivät ole sama asia, pohti pelimies itse taiston tauottua.

Sama laulu, eri erä

Toisen erän alussa Keränen pelasi yhden todella lyhyen ja yhden todella pitkän vaihdon. Laituri kunnostautui jälleen laukaisupuolella, mutta tälläkään kertaa veto ei suuntautunut maalia kohti.

Keränen sai keskimmäisessä erässä myös muutaman hyvän syötön perille ketjukavereilleen, vaikka Ilves-ykkösen ottelu oli kauttaaltaan hankala.

Kolmas erä alkoi myös HIFK:n pitkällä mylläkällä Ilves-päädyssä. Keränen antoi pienen tönäisyn Marcus Högströmille laidan tuntumassa.

Keränen pääsi muutamaan otteeseen pelaamaan ylivoimaakin, mutta oikean puolen b-pisteellä häärinyt peluri ei väläytellyt potentiaaliaan vielä keskiviikon pelissä.

− Odotan Keräseltä tietenkin tehoja ja hyökkäyspään johtajuutta. Olisin laittanut hänet lähtökohtaisesti hieman jalkavampaan ketjuun, esimerkiksi Mustosen vierelle.

− Voihan se olla niinkin, että tämäkin ketju tekee jatkossa tulosta. Ensimmäiset pelit ovat kuitenkin tärkeitä itseluottamuksen löytymisen kannalta, kommentoi Ilves-kannattaja Aki Matoniemi.

Keränen vaihtoi Otto Koivulan kanssa ketjuja kolmannen erän puolivälissä, mutta muutos ei tuonut kuin hetkittäisen piristysruiskeen Keräsen pelaamiseen. Roope Hintzin viedessä HIFK 3-1-johtoon oli Keränen todistamassa maalin syntyä lähietäisyydeltä.

Keräselle kirjattiin kauden avauskamppailustaan pisteet 0+0, teholukema -2 ja kuusi laukausta. Peliaikaa Keränen kellotti 19 minuuttia ja 11 sekuntia.

» Lähetä palautetta toimitukselle