Ken Hitchcockin paluu Dallasiin - Ympyrä sulkeutuu

NHL / Artikkeli
Ken Hitchcock palaa Dallasiin, josta kaikki kaudella 1997-98 alkoi.
Kuva © Getty Images
Dallas Starsille kuluva kausi oli raskas pettymys. Starsia neljä kautta valmentaneen Lindy Ruffin sopimus päättyi ja uutta ei ollut syytä solmia. Runkosarjan päätyttyä Stars palkkasikin Ken Hitchcockin uudeksi päävalmentajaksi. Hitchcock on tuttu Starsille ajoilta, jolloin Teksasissa juhlittiin Stanley Cupia. Uusi valmentaja tuo silti mukanaan paljon nostalgiaakin tärkeämpiä asioita.

Moni vanha fani hyppii tällä hetkellä riemusta tai vaihtoehtoisesti tärisee pelosta. Ken Hitchcockin nimi komeilee Stanley Cupissa. Toisaalta niin komeilee myös Joe Nieuwendykinkin. Yksi Dallas Starsin suurimmista sankareista toimi seuran toimitusjohtajana vuosina 2009-2013. Nieuwendyk ei onnistunut palauttamaan Starsia voittajien joukkoon ja sai lopulta tehdä tilaa Detroitista saapuneelle Jim Nillille

Nillin palkatessa Hitchcockin kyseessä ei ollut kuitenkaan nostalgian kaipuu. Starsia neljä vuotta valmentanut Lindy Ruff oli todennäköisesti menettänyt äänensä pukukopissa. Joukkue kärsi alkukaudesta erittäin pahoista loukkaantumisista, mikä ei silti selitä sitä, miksi Stars oli koko kauden todella epätasainen.

Todellisuudessa Hitchcockin nopea palkkaus kielii kiireestä. Starsin on selvitettävä puolustuksen ja maalivahtien kohtalo tämän kesän aikana. Tämän vuoksi oli tärkeää, että joukkue sai nopeasti valmentajan. Nyt Stars voi Hitchcockin kanssa alkaa välittömästi räätälöimään runkoa syksyksi.

Oikea mies oikealla hetkellä

Hitchcockin saapumiselle on muutama erittäin oleellinen syy. Stars haluaa voittaa ja se haluaa voittaa heti. Vaikka joukkueella on kattava nippu huolia, sillä on myös kattava nippu aseita, joilla se pystyy menestymään välittömästi.

Hitchcockilla on maine valmentajana, joka "puhuu itsensä ulos" joukkueista. Jokainen pesteistä NHL:ssä on päättynyt potkuihin. Samalla Hitchcock on palkattu aina uudelleen ja uudelleen. Syyt tälle ovat erittäin selvät. Kyseessä on valmentaja, jolla on valtava määrä kokemusta ja joka rakastaa pelin opiskelemista sekä jokaista pientä yksityiskohtaa siinä.

Hitchcock käyttää myös todella paljon aikaa puolustuksen ja erikoistilanteiden toimivuuteen. Starsin ylivoima oli viime kaudella pettymys, mutta alivoima suorastaan pohjanoteeraus. Päävalmentaja, joka keskittyy jokaiseen yksityiskohtaan, on juuri oikea lääke teksasilaisille.

Vanhassa vara parempi?
Kuva © Getty Images

Samalla osa faneista - Starsin ja muidenkin joukkueiden - pelkää, että Starsin peli muuttuu jälleen puolustamisen riemuvoitoksi. Muutaman vuoden koko liigaa pelityylillään viihdyttänyt joukkue palaisi menneiden aikojen puolustushirviöksi. Hitchcock ilmoitti Dallasissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, etteivät asiat kuitenkaan tule toimimaan näin.

Kun Hitchcockin kaudella 2015-16 valmentama St. Louis Blues pudotti pudotuspeleissä Starsin, Hitchcock ilmoitti Starsin olevan NHL:n tulevaisuus. Lehdistötilaisuudessa tuleva päävalmentaja ilmoitti, ettei edes mieti kuluvaa kautta Starsin osalta, vaan alkaa rakentaa juuri edellisen, kauden 2015-16 varaan.

Seguin on monin tavoin samanlainen pelaaja kuin Modano aikoinaan

On myös hyvä huomioida, että ennen Starsiin siirtymistään 1990-luvulla Hitchcockin valmentama, jo kuopatussa IHL-liigassa toiminut Michigan K-Wings pelasi erittäin hyökkäysvoittoista peliä. Starsin runko pakotti valmentajan muuttamaan pelityylinsä puolustusvoittoisemmaksi. Hitchcockilla on siis teoriassa kyky mukautua pelaajamateriaalin mukaan.

Oman lukunsa tarinaan tuo Hitchcokin menneisyys Starsin presidentin Jim Litesin ja omistajan Tom Gaglardin kanssa. Gaglardi olisi jo aikoinaan halunnut Hitchcockin valmentamaan Starsia, mutta joukkueen ostaminen oli tuolloin vielä kesken ja lopulta tuolloin toimitusjohtajana toiminut Nieuwendyk valitsi toisin. Kun Nill kuluvan kauden jälkeen jätti jäähyväiset Ruffille, kysyivät Lites ja Gaglardi tältä, minkä asian hän katsoo tärkeimmäksi asiaksi uuden valmentajan suhteen. Vastauksen oltua ansioluettelo Hitchcock on ollut todennäköisesti helppo valinta.

Suuri määrä työtä ei ole jälleenrakennus

Stars ei heikosta kaudestaan huolimatta ole alkuunkaan surkea joukkue, ainakaan paperilla. Maalivahtiosastoa on aika uusia, puolustus vaatii muutoksia ja joukkue tarvitsee ainakin yhden laiturin maalintekoa varten. Silti Hitchcockilla on käsissään laadukas runko. Keskushyökkääjien laajuus esimerkiksi on täsmälleen samaa luokkaa kuin hänen saapuessaan Starsiin kaudella 1997-98. Siinä missä Mike Modano ja Joe Nieuwendyk olivat vahva kaksikko, Tyler Seguin ja Jason Spezza ovat sitä myös. 

Kuluvan kauden suurimpia outouksia olikin Ruffin visio peluuttaa Cody Eakinia ensimmäisen kentän keskushyökkääjänä. Eakin on hyvä pelaaja, mutta hänellä ei ole riittävää pelisilmää tuohon rooliin. Ei nyt, eikä varmasti tulevaisuudessakaan. Hitchcock ehtikin jo ilmoittaa Seguinin palaavan takaisin omaan rooliinsa välittömästi.

Samalla Seguinin rooli laajenee. Ei ylivoimaa ilman alivoimaa. Onkin erittäin tärkeää huomata, että tällä hetkellä Seguin on monin tavoin samanlainen pelaaja kuin Modano oli aikoinaan. Modanosta kasvoi juuri Hitchcockin alaisuudessa monipuolinen pelaaja, ja tuo kasvu oli yksi tulevan mestaruuden takeista.

On liian aikaista sanoa onnistuuko sama Seguinin kohdalla, mutta hänen taitotasonsa riittää varmasti muutokseen. Mahdolliset haasteet tulevat enemmänkin henkisen kestävyyden puolelta. Muutoksen voi nähdä myös enemmänkin seuraavan askeleen ottamisena, jotta Seguinista tulisi entistäkin kokonaisvaltaisempi pelaaja.

Pelaajat, kuten Jamie Benn ja Tyler Seguin, haluvat ennen kaikkea menestyä.
Pelaajat, kuten Jamie Benn ja Tyler Seguin, haluvat ennen kaikkea menestyä.
Kuva © Getty Images

Toinen valtava muutos tulee olemaan puolustajien peluuttamisessa. Stars on jo kaksi kautta peluuttanut kahdeksaa puolustajaa ja se on ollut epäonnistunut resepti. Yhdestä virheestä joutuu viikoksi katsomoon ja seurauksena itseluottamus alkoi monella rakoilla. Esimerkiksi aiemmin äärimmäisen lupaavasti esiintynyt Stephen Johns alkoi keskittyä vahvuuksiensa sijaan virheiden varomiseen.

Samalla Stars teki viime kaudella väkisin Esa Lindellistä John Klingbergin pakkiparin. Lindell kehittyi kyllä kauden kuluessa, mutta pari ei ole paras valinta tulevaisuuden kannalta. Kumpikin luistelee liian verkkaisesti ja siksi kiekko ei liiku riittävän nopeasti. Lindell tarvitsisi vierelleen räjähtävästi liikkeelle lähtevän Johnsin tai Julius Hongan.

Lindell tarvitsisi vierelleen Stephen Johnsin tai Julius Hongan

Juuri Honka saattaa olla Klingbergin ohella puolustaja, joka tulee hyötymään eniten Hitchcockin saapumisesta. Ainoa syy miksi Honka pelasi niin suuren osan kaudesta Texas Starsissa, oli nuorten puolustajien ylitarjonta.

Honka oli loppukaudesta suorastaan ylivoimainen ja saattoi ottaa jopa askelia taaksepäin kehityksessään NHL-pelaajaksi. Monesti Honka teki kiekolla temppuja, jotka johtivat kiekonmenetykseen. AHL:ssä oli mahdollista varastaa kiekko takaisin ja jatkaa dominointia. NHL:ssä vastaava tilanne olisi varmasti usein johtanut vastustajan maaliin. Hongalle paras paikka kehityksen kannalta on tämän vuoksi NHL ja Starsin on tehtävä ensi kaudeksi hänelle tilaa. Samalla Hitchcock pystyy opettamaan Honkaa, kuinka käyttää räjähtävää luistelua, erinomaista laukausta ja pelisilmää ilman, että puolustaminen kärsii liikaa.

Hitchcock tulee myös puuttumaan Starsin hyökkääjien pelaamiseen, jotka auttoivat tällä kaudella puolustusta hyvin heikosti. Joukkue tarvitsee toimivaa viisikkopeliä ja se tarvitsee sitä nopeasti. Kari Lehtonen ja Antti Niemi saivat kauden aikana ansaitusti paljon kritiikkiä, mutta usein heidät myös jätettiin aivan tekemättömään paikkaan. Hitchcockin alaisuudessa onkin mahdollista, että pelaajat kuten Radek Faksa nousevat aivan uudelle tasolle. Samalla esimerkiksi Seguin on puolustavana pelaajana erittäin aliarvostettu. Nillin sanoja lainaten: "Taitavat pelaajat voivat pelata hyvää puolustuspeliä, puolustavat pelaajat eivät voi pelata välttämättä hyvää taitopeliä."

Lisäksi oma lukunsa on Starsin kapteeni Jamie Benn. Hitchcock mainitsi moneen kertaan Bennin nimen lehdistötilaisuudessa ja aina kapteenina. Jos Benn omaksuu Hitchcockin vision, sen ostaa koko joukkue ja silloin tie on jälleen auki kirkkaimpien kärkijoukkueiden luokse. Minne Benn menee, sinne Stars menee. Kapteeni - kuten myös Seguin ja Spezza - pelasi suuren osan kaudesta loukkaantuneena. Pitkä kesä antaa mahdollisuuden parantua kunnolla ja syksyllä harjoitusleirille saapuneekin joukko motivoituneita, mutta myös vammoistaan parantuneita pelaajia.

Nostalgiaa vai tervettä järkeä?

On erittäin tärkeää ymmärtää, että Hitchcock on vasta ensimmäinen askel Starsin kesälle. Las Vegasiin saapunut uusi joukkue antaa tietyn määrän poikkeuksellisia mahdollisuuksia. Stars tarvitsee uuden maalivahdin, ellei jopa kaksi. Koska joukkueet saavat suojata vain yhden omistaan, voi markkinoilla olla tänä kesänä poikkeuksellisen paljon lupaavia maalivahteja.

Hitchcock välittää vahvasti siitä, minne Stars on matkalla

Mikäli Stars haluaa Klingbergin vierelle täysin tuoreen nimen, sellaisen etsiminen kaupan kautta saattaa onnistua myös kesällä normaalia helpommin. Roolipelaajia ja maaleja tekevän laiturin Stars voi etsiä heinäkuussa vapailta markkinoilta. KHL:n suuntaan siirtyneellä Valeri Nitšuškinilla on sopimustaan vielä vuosi jäljellä, joten hän ei välttämättä palaa, ainakaan vielä.

Kun puhutaan Hitchcockista, sana "nostalgia" astuu mukaan tarinaan. Sitä ei voi täysin sivuuttaa, sillä Hitchcock aikoi kaiken aikaa eläköityä juuri Dallasin lähelle. Tämän vuoksi on kiehtovaa, että uusi sopimus ei ole pitkä. Samalla siinä on pykälä, joka mahdollistaa Hitchcockille paikan aikanaan organisaation sikariportaassa, mikäli pesti valmentajana päättyy. 

Ken Hitchcock on aina ympäröinyt itsensä laadukkailla apuvalmentajilla, esimerkkinä Kirk Muller. Stars kaipaa ensi kaudeksi yhtä laadukasta osaamista.
Ken Hitchcock on aina ympäröinyt itsensä laadukkailla apuvalmentajilla, esimerkkinä Kirk Muller. Stars kaipaa ensi kaudeksi yhtä laadukasta osaamista.
Kuva © Getty Images

Sen lisäksi että Hitchcock tuntee hyvin Litesin ja Gaglardin, hänellä on vahvat siteet Starsin muuhunkin organisaatioon. Hitchcock välittää vahvasti siitä, minne Stars on matkalla. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että Nill ja Hitchcock etsivät erinomaisen joukon apuvalmentajia. Esimerkiksi nykyään Montreal Canadiensin apuvalmentajana toimiva Kirk Muller oli Hitchcockin apuna Bluesissa. Canadiensin palkattua Claude Julienin, Muller ei pysty lähivuosina nousemaan tuossa organisaatiossa korkeammalle. Hitchcockin valmentaessa Starsia vuosi kerrallaan tilanne voi olla toinen.

Samalla Hitchcock ilmoitti tarvitsevansa ympärilleen valmentajia, joilla on kyky käskeä häntä "painumaan muualle", kun tilanne sitä vaatii. Tämä on tärkeä asia, ettei Hitchcockin ääni menetä merkitystään liian nopeasti.

Ensimmäinen askel on nyt kaikesta huolimatta otettu. Kesällä niitä on otettava monta lisää. Jos askeleet ovat oikeita, Stars saattaa syksyn ja talven aikana olla jälleen matkalla suurien joukkoon. Hitchcock on vain voiton päässä Al Arbourista kolmanneksi voittoisimpana NHL-valmentajana. Sen vuoksi onkin hienoa, että tämä voitto saavutetaan joukkueessa, josta kaikki alkoi. Mikäli Hitchcock jää aikanaan eläkkeelle juuri tämän pestin jälkeen, on ympyrä todella sulkeutunut.

» Lähetä palautetta toimitukselle