Kauden kovimmat pistelingot - nyt on Tavaresin vuoro

NHL / Artikkeli
Islandersin ja nyt myös koko NHL:n ykkösmies on John Tavares.
Kuva © Getty Images

1. John Tavares, New York Islanders

Viime vuonna yhden tehopisteen päähän pistepörssin voittamisesta jäänyt Tavares nälkäisempi kuin koskaan. Tavaresin voitto kuivui kokoon, kun Benn keräsi päätöskierroksella neljä tehopistettä ja sai syöttöpisteen tyhjään maaliin tehtyyn osumaan yhdeksän sekuntia ennen päätösottelun loppua. Tavares on kuin ärsytetty karhu, joka on valmis iskemään vaikka sata tehopistettä tällä kaudella.

Kesän 2009 ykkösvaraus on hinannut häntäpäähän vuosiksi jumittuneen Islandersin mukaan vahvaksi ehdokkaaksi pudotuspelijoukkueeksi. Pistepörssin voiton ohella Tavares on tiukasti kiinni myös arvokkaimman pelaajan Hart Trophy -palkintotaistossa.

2. Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins

Vaikka Crosby onkin edelleen maailman paras jääkiekkoilija, pistepörssin voitto menee toisena vuotena putkeen sivu suun. Viime kaudella voiton vei pieni vamma, jonka vuoksi välistä jäi viisi runkosarjaottelua. Nyt, vaikka Crosby pysyisikin terveenä, hän ei pysty vastaamaan Tavaresille. Penguinsin hyökkäysosasto on selvästi Islandersia laajempi, joten ratkaisijoita löytyy vahvemmalta rintamalta.

Crosby ei kuitenkaan tule jäämään Tavaresista kauas. Hän saa ketjukaveriskeen mielenkiintoisen Phil Kesselin, jonka kanssa yhteispelin on toimittava ensimmäisestä ottelusta lähtien tai ketjurotaatio käynnistyy.

3. Jamie Benn, Dallas Stars

Nousi viime kaudella hieman varkain koko NHL:n kovimmaksi pistemieheksi ja ottikin palkintokaappiinsa Art Ross Trophyn. Voimahyökkääjä ja Starsin henkinen johtaja tekee kentällä mitä ikinä tahdotaankin, lähinnä positiivisessa mielessä.

Suoraviivainen maalintekijä, älykäs syöttelijä. Menee loppuillan maalikoosteisiin lähinnä upean syöttökuvion kuin yksilösuorituksen vuoksi. Benn on tutkaparinsa kanssa kaikki kaikessa Starsille, joka janoaa tällä kaudella pitkiä pudotuspelejä.

4. Tyler Seguin, Dallas Stars

Ja tässä on se tutkapari. Kaksikosta maaliahneempi ja taitavampi on täydellinen pari rauhalliselle ja kovaa pelaavalle Bennille.

Seguinin piste per peli -tahti oli viime kaudella Benniä isompi, mutta on tästä kaksikosta kuitenkin se kakkosviulua soittava veijari, jos niin voi edes sanoa.

Viime kauden ykkönen, Jamie Benn, sivuutetaan nyt kärjestä.
Kuva © Getty Images

5. Aleksandr Ovetškin, Washington Capitals

Taistelee jälleen kerran sekä maali- että pistepörssin voitosta. Joutuu selviämään alkukaudesta ilman tutkapariaan Nicklas Bäckströmiä, mutta se ei menoa haittaa. Ovetškin sai viime kaudella peliinsä taas lisää monipuolisuutta ja hän on kokonaisvaltaisesti NHL:n parhaimpia laitureita jälleen.

Ovetškinin tehopisteistä tälläkin kertaa valtaosa on tehtyjä maaleja. Ovetškinin pitäisi palata myös syöttöpisteiden suhteen yli 50 pisteen mieheksi, jotta pistepörssin voitto matkaisi muutaman vuoden tauon jälkeen Capitalsin kapteenille.

6. Claude Giroux, Philadelphia Flyers

Ehkä hieman yllättäen, Giroux on viiden viime kauden tehopisteet yhteen laskutta koko NHL:n kovin pistenikkari. Jäi viime kaudella kärkikymmenikön ulkopuolelle, mutta palaa sinne ryminällä. Melko pienikokoinen taituri yrittää palauttaa Flyersin takaisin pudotuspelijoukkueeksi. Giroux on joukkueen kapteeni.

Girouxin apuna häärii huiman viime kauden pelannut tšekkilaituri Jakub Voracek. Takaisin valtikkansa Flyersin kovimpana pisteniilona ottava Giroux kävi keväällä voittamassa MM-kultaa ja iski sielläkin piste per peli -tahdilla pisteitä tililleen.

7. Vladimir Tarasenko, St. Louis Blues

Kauden kovin maalitykki jää yhteistehopisteissä hieman kärjen taakse, kun niin suuri osa tehopisteistä syntyy maaleilla.

Syöttelijänä olisi varaa kehittyä, mutta ei ole mikään onneton pelikäsitykseltään. On kuitenkin siis pistepörssitaistelussa suuresti maaliensa varassa, joita voi syntyä tuplasti enemmän kuin syöttöpisteitä.

8. Anze Kopitar, Los Angeles Kings

Maailman kaikkien aikojen paras slovenialaispelaaja on jälleen todella vahva ehdokas kauden parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi, mutta palaa myös taisteluun pistepörssin kärkisijoista. Kaikessa jääkiekkoiluun liittyvissä asioissa hyvä sentteri muodostaa lähes täydellisen ketjun Bruinsista saapuneen Milan Lucicin ja slovakialaistykki Marian Gaborikin kanssa. Ketjusta löytyy tilaa tekevä voimahyökkääjä, vahva kahdensuunnan sentteri ja tuulennopea maalinsylkijä.

Kopitarin piste-ennätys on toistaiseksi 81 tehopistettä, mutta pistää sen lukeman uusiksi, kunhan Gaborik pysyy terveenä. Ketjukaverit korkealla taklaus- ja maalipörsseissä sekä Kopitar korkealla pistepörssissä tarkoittaa sitä, että Kings palaa huipulle yhden konttausvuoden jälkeen.

Kanadalaiskapteenit ovat kovia pistemiehiä, kuten Claude Giroux on.
Kuva © Getty Images

9. Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche

Viime kausi taisi olla sellainen paljon puhuttu toisen kauden kirous tälle toissakesän ykkösvaraukselle. Monille vastustajille aivan liian nopea MacKinnon on saanut nyt vahvan kesän alle ja on valmis painamaan hieman varkain huimat tehot Avalanchen tasaisessa hyökkäysarsenaalissa.

On taitava kiekonkäsittelijä, mutta rikkoo usein vastustajan puolustuksen pelkällä nopeudellaan. Hakee maltilla syöttöpaikan ja osaa ratkaista itsekin. Ottaa viimein paikkansa Avalanchen ykkösylivoiman pyörittäjänä.

10. Ryan Johansen, Columbus Blue Jackets

Viime kaudella lopullisen läpimurtonsa tehnyt vahva pelintekijä muodostaa NHL:n kuumimman ketjun Nick Folignon ja Blackhawksista saapuneen Brandon Saadin kanssa. Satakiloinen, mutta erittäin sulavaliikkeinen taituri on mahtava yhdistelmä keskushyökkääjälle ja näillä ominaisuuksilla varustettua Johansenia on vaikea pitää kurissa.

Blue Jackets on vähitellen parantanut asemiaan voimasuhdevertailussa ja heidän ykköstähtensä kauteen on Johansen. Toissakaudella ylittyi 60 tehopisteen raja, viime kaudella 70 tehopisteen ja nyt vuorossa on seuraava kymmenluku.

» Lähetä palautetta toimitukselle