NHL-kausi etenee syksyn synkkenevissä illoissa. Kuluneen viikon aikana on saatu todistaa Jori Lehterän mahtivirettä tämän nauttiessa maagisen Vladimir Tarasenkon tarjoiluista. Chicago Blackhawksin Antti Raanta puolestaan on seilannut viikon Chicagon ja Rockfordin väliä.
Los Angeles Kings kärsii edelleen puolustajakatoa, kun myös Alec Martinez joutui sivuun tositoimista. Dallasissakin on istuttu lääkärien pakeilla ja nyt teksasilaiset saavat odotella pitkälle ensi vuodelle Valeri Nitsuskinin paluuta kaukaloon lonkkaleikkauksen jäljiltä. Myös Buffalossa ja Columbuksessa kärsitään pakkipulaa loukkaantumista takia.
Jatkoajan NHL-viikkokatsaus luo tällä viikolla silmäyksen Winnipeg Jetsin puolustuspelaamiseen, Troy Grosenickin NHL-debyyttiin ja legendojen kunnianosoitukseen. Erästä nuorta lupaustakaan ei unohdeta. NHL-toimittaja Tommi Kröger kysyy ja vastaa, verkkolehden päätoimittaja Antti Wennström vastaa.
Connor McDavid nousi otsikoihin myös hieman tavanomaisesta poikkeavalla tavalla tapeltuaan ja murrettuaan kätensä. Mitä ajatuksia McDavidin tappelu herättää? Eikö supertähtien tulisi keskittyä vain maalintekoon ja likaiset työt muille?
Kröger: Connor McDavidin ei tule tapella, ei koskaan tai missään tilanteessa. Maailman parhaimpien käsien tulee iskeä voittomaaleja ja jaella maagisia lättysyöttöjä ketjukavereilleen, ei takoa luuvitosta vastustajan nelosketjun laiturin leukaperiin.
Tappelu on valinta eikä sattuma.
Samalla on helppo ymmärtää, miksi McDavid turhautuu koukkimisiin, koputteluihin ja huuteluihin. Toisaalta juuri tällaisessa tilanteessa nuori herra McDavid tarvitsee mielenlujuutta, sillä häntä tullaan testaamaan ja haastamaan tämän jälkeenkin. Ja etenkin nyt, kun on nähty miehen tapa reagoida.
Wennström: McDavidin kehuminen ja sankariksi ylistäminen on typeryyden ylistämistä. Voitte ensinnäkin kysyä Jason Allisonilta, miltä rystysen lyöminen pleksiin tuntuu - auttaako se peliuraa. Toisekseen, vertaukset blokkaamiseen ja vaaraan kolauttaa pää pukukopissa ovat ihmeellisiä.
Tappelu on valinta eikä sattuma. Tappelu ei auta voittamaan, eikä ole vastustajan maalinteon estämistä. Fiksu, johtava pelaaja osaa hoitaa tilanteen siististi. Hän ehkä tönii ja sitoo, mutta lähinnä odottaakseen suojelijan ehtimistä paikalle. Todellinen johtaja ei peräänny henkisesti, mutta ei myöskään sorru tällaiseen idiotismiin. Jack Eichel nosti juuri osakkeitaan.
Winnipeg Jets on onnistunut kehittämään tiiviin puolustuspelisysteemin, joka on turhauttanut vastustajia ja kohottanut Jetsin matalalentoon alkukaudesta. Riittääkö Jetsin pelisysteemi ja pelaajamateriaali pudotuspeleihin?
Kröger: Ottaessaan vastaan Winnipeg Jetsin päävalmentajuuden viime tammikuussa Paul Mauricelle oli varsin pian selvää, kuinka joukkue voisi saavuttaa menestystä lyhyellä aikavälillä. Puolustus, puolustus, puolustus.
Yhdessä apuvalmentaja Charlie Huddyn kanssa kevään, kesän ja syksyn aikana hiottu puolustussysteemi pohjaa erittäin tiiviiseen oman alueen mies- ja aluepuolustuksen liittoon, jossa erivapauksia ei tunneta. Viisikon jokainen jäsen on sitoutettu ja sitoutunut puolustuskonseptiin. Jets onkin ollut alkukaudesta eräs liigan ahkerampia laukausten blokkaajia koko liigassa.
Tiivis puolustusalueen peli yhdistettynä perimauricelaiseen aggressiiviseen vastahyökkäyspelaamiseen tuo helposti useita vaarallisia vastahyökkäyksiä. Mauricen ajattelutavan mukaan siis paikkoja otteluiden ratkaisemiseen.
Jetsin peli on näyttänyt yllättävänkin hyvältä alkukauden aikana ja nostattanut fanien toiveita pessimistisen kesän jälkeen. Vaikka kausi onkin vielä nuori, on Jets hyvässä vauhdissa matkalla kohti pudotuspelejä. Oikeastaan ainoa peikko tällä reissulla on loukkaantumiset, joita kapea pelaajarinki ei kerta kaikkiaan kestä.
Troy Grosenick teki NHL-ennätyksen napatessaan eniten torjuntoja debyyttinsä nollapelissä. Mikä ihmeen Grosenick?
Wennström: Hieno suoritus! Grosenick on ilman varausta vapaana agenttina Sharksin organisaatioon napattu sälli. Saapui organisaatioon viime vuonna ja pelasi Harri Säterin kakkosveskana. Nyt 25-vuotias pelaaja ei ollut aikanaan riittävän lahjakas varattavaksi, eikä kyllä ole vieläkään mikään lupaus tai tuleva ykkösvahti.
Toki suurempiakin ihmeitä on NHL:ssä nähty. Vielä Grosenickin tekniikassa on kuitenkin aukkoja, ja farmista nostetuilla pelaajilla alkaa viimeistään kolmannen pelin jälkeen yleensä tulla romahduksia. Ylipelaaminen ja muut virheet korostuvat.
Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten on, että Grosenick pelasi ensimmäisen collegevuotenaan nyt Devilsin kakkosveskaksi yrittävän Keith Kinkaidin varamiehenä.
Grosenickin NHL-debyytti on minuuttien päässä.
Peter Forsberg, Mike Modano, Rob Blake, Dominik Hasek, Pat Burns ja Bill McCreary nimetään tänä vuonna Hockey Hall of Fameen. Mitä mieltä olet valinnoista?
Kröger: Yleisesti valinnat ovat onnistuneet eikä kenenkään läsnäoloa voida kyseenalaistaa. Pelaajista jokainen oli oman aikakautensa ehdotonta maailman eliittiä, Pat Burns fantastinen ja menestynyt valmentaja ja Bill McCreary aikansa johtava NHL-erotuomari.
Enemmänkin valinnoissa aiheuttaa meteliä väittely siitä, ketä ei valittu. Eric Lindros nostattaa tunteita puolesta ja vastaan. Phil Housley, Dave Andreychuk ja Theoren Fleury kuuluvat ilman muuta jossain vaiheessa Hall of Fameen, ehkä vuoden päästä? Omalla listallani juuri Housley olisi noussut Blaken edelle. Myös oman nuoruusvuosien suosikkipelaajani Lindrosin olisin jo toivonut tulleen valituksi.
Wennström: Burnsin valinta tietysti lämmittää eniten. Tiukka ja kova valmentaja, jonka menestyminen kolmessa Original Six -seurassa on edelleen ällistyttävä erikoisuus. Kolme parhaan valmentajan titteliä, ja kaikki eri seuroissa. Noiden palkintojen erikoisuus oli muuten se, että Burns ei voittanut parhaan valmentajan pystiä kaudella, jolla hänen joukkueensa voitti mestaruuden.
Peter Forsberg vetää valinnallaan taas yhden saavutuksen Eric Lindrosin nokan edestä. Hämmentävä kierre legendaarisesta pelaajakaupasta toi ensin Stanley Cupin Lindrosin hylkäämälle organisaatiolle, ja nyt Forsberg valitaan, kun taas Lindros jää edelleen nuolemaan näppejään. Ehkä ikuisesti? Pidän kaiken kaikkiaan valintoja onnistuneena. Mukana ei ole tällä kertaa kysymysmerkkejä kuten Dino Ciccarelli.
Forsberg on muuten vasta kolmas ruotsalainen, joka valitaan Hall of Fameen. Börje Salming ja Mats Sundin ovat aiemmat, ja Forsberg nyt mielestäni ansaitsee paikan selkeämmin kuin Sundin. Nicklas Lidström on seuraava.
Vancouver Canucks mylläsi kesällä henkilöstöään niin seurajohdossa, valmennusportaassa kuin pelaajistossaankin. Alkukausi läntisessä Kanadassa on sujunut onnellisten tähtien alla. Mikä tekijä on vaikuttanut menestykseen eniten? Mihin asti Canucks voi tällä kaudella yltää?
John Tortorellan aikainen epäjääkiekko on nyt historiaa.
Kröger: Tärkein yksittäinen tekijä on eittämättä päävalmentajan vaihtuminen. John Tortorellan aikainen epäjääkiekko on nyt historiaa eikä tulisieluista kanadalaista Vancouverissa ikävöidä. Tortorella onnistui, Vancouverissakin, luomaan ympärilleen pelon, uhkailun ja epäuskon värittämän hyvin negatiivisen ilmapiirin, joka masensi erityisesti Canucksin pelin sielun, Sedinin veljekset.
Nyt tuo ilmapiiri on siis historiaa ja uudet tuulet puhaltavat. Canucks teki kesällä pari hankintaa hyökkäyspäähän, jotka ainakin näin alkukaudesta ovat osoittautumassa erittäin onnistuneiksi.
Anaheimista Ryan Kesler –kaupassa saapunut Nick Bonino on ollut kenties joukkueen paras hyökkääjä ja vapailla papereilla hankittu Radim Vrbata täydentänyt hienosti Sedinin kaksosten ykkösvitjaa.
Pudotuspeleihin joukkue ilman muuta menee, mutta mistään Stanley Cup –suosikista ei toki vielä voida puhua. Ei ainakaan vielä.
Wennström: Ensinnäkin maalivahtitilanne on pitkästä aikaa stabiili. Se on hyvä pohja rakentaa. Ja onhan Canucksilla myös hyvä pakisto. Toinen plussa.
Canucks alisuoritti tuloksellisesti aika rankasti Tortorellan alaisuudessa. Myös ristiriitainen sankari Kesler on poissa. Freesi valmentaja on saanut joukkueen pelaamaan tasollaan ja voittamaan otteluita. En vielä julistaisi Canucksia pudotuspelijoukkueeksi, mutta mitään elämää suurempaa heikkoutta joukkueessa ei ole. Näen Canucksin taistelevan Lännen viimeisistä pudotuspelipaikoista.
Viikon 46 pelaaja: Jakub Voracek, Philadelphia Flyers
Vaikka St. Louis Bluesin dynamic duo Tarasenko - Lehterä venyttääkin verkkoja läntisessä konferensissa, löytyy kaksikolle vähintään tasavertainen kilpakumppani idästä. Philadelphia Flyresin Claude Giroux pelaa uransa parasta kiekkoa päästessään nautiskelemaan liigan tämän hetken kuumimman hyökkääjän Voracekin tarjoiluista. Samalla Voracek on nostanut itsensä liigan pistepörssin kärkeen ja tahkonnut viimeiseen viiteen otteluun kymmenen tehopistettä.