NHL-kauden ensimmäinen kuukausi on ehtinyt päättyä, ja näin ollen moni jyvä on erottunut jo akanoista. Anaheim Ducks pitää yhä hallussaan kärkipaikkaa läntisessä konferenssissa; idässä piikkipaikalle on kipuamassa hyvässä vireessä oleva Tampa Bay Lightning.
Myös Pittsburgh Penguins, St. Louis Blues ja Toronto Maple Leafs viettivät voittokkaita loppuviikkoja, kun taas Columbus Blue Jackets joutui toteamaan loukkaantumissumansa todella kovaksi haasteeksi. Hieman yllättäen Los Angeles Kings alkoi näyttävän kotiotteluputken jälkeen lahjoittamaan pisteitä vieraissa, ja vastaavasti lokakuussa jokaisen pelinsä hävinnyt Carolina Hurricanes otti täydet pisteet viikonlopun kahdesta ottelusta.
Suomalaisista muun muassa Olli Jokiselta odotetaan vielä syttymistä meneillään olevaan kauteen. Sen sijaan esimerkiksi Jori Lehterän ja Olli Määtän otteet ovat jopa ylittäneet odotukset. Jälkimmäistä odottaa kuitenkin leikkaus ja sairasloma.
Taalaliigassa päästiin myös kunnolla pelikieltojen makuun, kun useampi pelaaja innostui telomaan vastustajia sääntöjen vastaisesti. Rangaistujen joukkoon kuuluivat John Moore, Alexandre Burrows, Jordan Nolan, Anton Voltšenkov ja Andrew Ference.
Uuden sopimuksen taas allekirjottivat vapaana agenttina ollut Carlo Colaiacovo (Philadelphia Flyersiin) ja Boston Bruinsin päävalmentajana jo vuosia työskennellyt Claude Julien.
NHL-soppaa kynillään hämmentävät tällä kertaa Miikka Heinonen ja Mikko Saarela.
Alkusyksyn yli neljän tehdyn maalin keskiarvolla pelannut Pittsburgh Penguins on nyt saanut onnistumisia myös omassa kenttäpäädyssä, mistä kertoo muun muassa Marc-Andre Fleuryn kolme nollapeliä. Alkaako uuden valmennusjohdon kädenjälki näkyä, vai onko joukkueen ainoa todellinen vahvuus edelleen runkosarjaan sopivissa maalikarkeloissa?
Heinonen: Pittsburgh Penguinsilla on ollut monta vanhaa vahvuutta, kuten tuhoisa ylivoimapeli, mutta myös tukku tuttuja heikkouksia. Tasakentällisin pelatessa kolmannen ja neljännen hyökkäyskolmikon antama taustatuki joukkueen tähtihyökkääjille on aivan yhtä köyhää kuin ennenkin. Beau Bennettiä odotetaan sairasosastolta kuin kuuta nousevaa tasapainottamaan tilannetta.
Marc-Andre Fleury on esittänyt lokakuun alkupuolen jälkeen varmoja otteita, mutta suurin kiitos kanadalaisen nollapeleistä kuuluu valmennusjohdolle ja puolustajille. Penguins hallitsee kiekkoa niin tunnollisesti, että vastustajan on vaikea rakentaa riittävää määrää hyviä hyökkäyksiä joukkuetta vastaan.
Puolustajista ainoastaan Olli Määttä ja Paul Martin saavat täysin puhtaat paperit, mutta kukaan Rob Scuderista Simon Despres'hin ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia merkittävästi. Loukkaantumisesta toipuva Robert Bortuzzo korvannee pian Määtän. Bortuzzolle tilanne on siinä mielessä uusi, ettei hänen tarvitse enää olla ainoa päänaukoja Penguinsin riveissä. Steve Downie ja Blake Comeau ovat antaneet mukavan ilkeän ensivaikutelman Consol Energy Centerillä, mikä saattaa vielä loppukaudestakin nousta arvoon arvaamattomaan.
Saarela: Sanotaan nyt vaikka näin, että niin kauan kuin pingviinilauma tekee enemmän maaleja kuin vastustaja, on Penguinsilla kaikki hyvin. Puolustajien peli ei keskimäärin varsinaisesti hivele silmiä, mutta viisikkopuolustus on ollut ajoittain toimivaa. Mielenkiintoista nähdä, miten Määtän poissaolo vaikuttaa puolustukseen.
Valmennusjohdon toimivuudesta taas en halua henkilökohtaisesti vielä tässä vaiheessa kovin suuria johtopäätöksiä tehdä. Menneenä yönä alkanut viiden vieraspelin putki on hyvä mittari tämän hetken tasosta, vaikka suurin osa vastustajista ei olekaan aivan sarjan huipulta.
Vahvuudet Penguinsilla toki ehdottomasti on hyökkäyspelissä ja niin kauan kuin se on tarpeeksi hyvällä tasolla, keskinkertainen puolustus on toisarvoista. Toki alempien ketjujen pistemäärät voisivat olla korkeammat, mutta Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin saavat huikeaa tulosta aikaan pelasi laidalla käytännössä minkälainen pari tahansa. Niin kauan kuin nämä herrat pysyvät terveenä, tulee Pittsburghin kiekkoylpeys pysymään kärjen tuntumassa.
Kesällä Nashvilleen matkanneen James Nealin laukaukset ovat löytäneet verkon perukoille, suomalaisvahti Pekka Rinne on ollut odotetun kova Predatorsin tolppien välissä, ja 20-vuotias Filip Forsberg on iskenyt hyvän määrän pisteitä. Kannattelevatko he joukkuetta Keskisen divisioonan kärkipaikalla jatkossakin?
Heinonen: Predatorsin alkukausi on ollut vakuuttava. En odottanut, että James Neal onnistuisi täyttämään näinkin pian kesällä huimiin korkeuksiin kohonneet odotukset. Pekka Rinne ja Shea Weber taas ovat olleet jo vuosia pelipaikkojensa ehdotonta eliittiä, eikä siksi valmentajan vaihtuminen tai hyökkäyspeliin panostaminen voi kaivertaa syvää lovea kaukalon omaan päähän.
Uudelle valmentajalle, Peter Laviolettelle, lienee kuitenkin pienet aplodit paikallaan. Joukkue pelaa kovimmassa divisioonassa ja pitää silti takanaan muun muassa Dallas Starsia ja Chicago Blackhawksia. Valitettavasti tämä kertoo myös viimeisimpänä mainittujen alisuorittamisesta menneellä viikolla.
Predators tulee tippumaan lähemmäs konferenssin keskikastia joulun lähestyessä, mutta tekeminen näyttää toistaiseksi pudotuspelipaikan suhteen erittäin hyvältä.
Saarela: James Neal ei ole edellä mainittujen Crosbyn tai Malkinin kaltainen pelaaja. Hän ei ole se, joka luo maalipaikkoja, kun muut pelaajat eivät ole vireessä. Samassa ketjussa täytyy olla kaveri, jonka vahvuuksiin kuuluu kiekon jakaminen millin tarkkuudella ketjukaverin lapaan. Suurimmat vahvuudet Nealin pelissä ovat maalipaikkaan hakeutuminen ja ilmiömäinen kyky ratkaista pelejä.
Nämä vahvuudet nousevat tällä hetkellä hyvin esille Forsbergin ja Mike Ribeiron rinnalla. Forsberg tekee töitä, mutta pystyy myös kiekolliseen peliin. Ribeiro on ketjun pelinrakentaja ja Neal maalintekijä. Ribeiro ja Forsberg eivät kumpikaan ole NHL:n terävintä kärkeä, mutta tarpeeksi ruokkimaan Nealin kaltaista ratkaisijaa.
Mitä Predatorsin kärkikamppailuun tulee, ei materiaali vain ole riittävä. Playoff-paikkaan tämä joukkue voi kuitenkin yltää, vaikka sitäkään ei voi vielä millään tasolla varmaksi sanoa. Sympatiapisteet joukkue ehdottomasti kerää viihdyttävällä pelillään.
Washington Capitals ja Barry Trotz? NHL:ää on pelattu jo kuukausi, mutta vieläkään tämä yhtälö ei kuulosta luonnolliselta. Onko Washingtonissa tällä hetkellä liikaa uusia nappuloita, jotka vasta pyrkivät löytämään paikkaansa pelilaudalla, vai pitääkö syyttävä sormi kääntää jälleen kapteeni Aleksandr Ovetškiniin?
Heinonen: Pidin Barry Trotzin työskentelystä Nashvillessa ja odotin innolla miehen näkemistä Capitalsin penkin takana. Uskon, että Trotz osoittaa vielä olevansa yksi NHL:n parhaista valmentajista, mutta täysin uudenlaisessa ympäristössä se vie aikansa.
Sen sijaan en ole koskaan luottanut siihen, että kapteenin kirjain Aleksandr Ovetškinin rinnassa tai Matt Niskasen istuttaminen pitkäaikaiseksi luottopuolustajaksi olisivat tekoja, jotka vievät joukkuetta lähemmäs Stanley Cupia.
On kuitenkin positiivista nähdä, kuinka Ovetškin pelaa piste per peli -tahdilla, eikä silti vie kaikkea mediahuomiota Washingtonin kiekkopiireissä. Myös Mike Greenin onnistumiset ilahduttavat. Nämä ovat kuitenkin vain valonpilkahduksia jatkossakin jatkuvan kompuroinnin keskellä.
Saarela: Capitalsin valmentajavalinnassa mentiin ihan toiseen suuntaan Adam Oatesin suosimasta pelityylistä. Siinä missä Oates antoi pelaajille vapauksia, pysyy Trotzin Capitals ankarassa kurissa ja nuhteessa.
Pienikokoinen Barry Trotz on kyllä selkeästi auktoriteetillaan saanut Aleksanteri Suuren hallintaansa. Syyttävää sormea ei pidä osoittaa Ovetškiniin, sillä hän pelaa tällä hetkellä vastuullista kiekkoa. Vihdoinkin pelaamiseen on tullut sitä paloa, jota nähtiin ennen kuin miehestä tuli The Great Number 8. Hän karvaa aktiivisesti ja ajaa maalille lähes entiseen tapaan. 12 otteluun on kertynyt nyt 13 pistettä ja puolustaminenkin on kiinnostanut. Tätä enempää ei enää voi vaatia. Paatti vuotaa jostain ihan muualta.
Ongelmia Capitals-leirissä on kaksi. Puolustuspäähän tehdyistä hankinnoista huolimatta puolustajien pelaaminen on ajoittain melkoista sähellystä, joka voi vähentyä ja todennäköisesti vähentyykin pitkässä juoksussa. Toinen ongelma on maalin suulla. Braden Holtby ei vain vielä ole menestyvän NHL-joukkueen ykkösvahdin tasoa. Taso ailahtelee aivan liikaa, jopa pelin sisällä.
Toronto Maple Leafs oli hyvällä pelipäällä viime viikolla. Yhdeksi Blackhawks-ottelun hahmoksi nousi Leo Komarov syötettyään joukkueen voittomaalin. Onko Komarov, Maple Leafs ja Stanley Cup -mestaruus nähtävissä samassa lauseessa jonain päivänä, vai saako Toronto toimia vain ponnahduslautana Leksalle tämän NHL-uralla? Tuleeko Komarov olemaan kauden lopussa joukkueen tärkein työmyyrä, yksi kärkikenttien pistenikkareista, vai jotain muuta?
Heinonen: Leo Komarov rouhi tynkäkaudella 42 Maple Leafsin ottelussa tiensä kannattajien sydämiin. Nyt palattuaan Torontoon, mies lähestyy tuolloin tehtyä pistemäärää, vaikka takana on vasta 11 ottelua. Suomalaisille tai KHL:n seuraajille ei ole yllätys, että Komarovilta löytyy taklausinnon lisäksi myös peliälyä ja käsiä. Kysymys kuuluu, miten kiekkokansa Kanadassa ja koko Pohjois-Amerikassa pysyy housuissaan, kun tykinkuula-Leo alkaa pitää ilta toisensa jälkeen myös puolustajia ja maalivahteja pilkkanaan?
Komarovin monipuolisuuden vuoksi Maple Leafs on nyt juuri oikea joukkue hänelle. Seura ei ole Sabres, jossa harva ketjukaveri osaa pitää edes mailaa oikeinpäin, eikä liioin Kings, jossa pelipaikka olisi jossain yläkatsomon ja neloskentän välillä. Maple Leafsilla on paitsi mahdollisuus nousta yhdeksi itäisen konferenssin ennakkosuosikeista lähivuosina, myös tilaa Komaroville kaikilla osa-alueilla, joissa hän itse osoittaa pärjäävänsä.
Maple Leafs ja pudotuspelit samassa lauseessa eivät sisälly enää joka toiseen NHL-vitsiin. Jos joku joukkue ei vielä ota vaahteranlehtipaitoja tosissaan, Komarovin käsittelyn jälkeen lienee eri ääni kellossa.
Saarela: Komarovin ja Maple Leafsin soisi kulkevan yhteistä tietä vielä jatkossakin, mutta ihan lähivuosina ei Torontossa kannua nostella. Playoff-joukkue tämä porukka voi toki olla jo tällä kaudella ja rooli Maple Leafsissa on iso ja sopii Leksalle kuin nakutettu. Lisäksi taaloja tulee virolaissyntyisen rouhijan tilille lähes kolme miljoonaa vuodessa vielä kolmen kokonaisen kauden ajan. Mihin tällaisesta tilanteesta olisi toista kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaavalla kiire poistua?
Komarov nauttii Torontossa fanien suurta suosiota, mutta ei muissa NHL-joukkueissa olla kuultu tästä 27-vuotiaasta suomalaisesta muuten kuin sivukorvalla. Nyt on Komarovin aika vakiinnuttaa paikkansa yhdessä maailman kovimmista kiekkokaupungeista, minkä hän epäilemättä tekeekin. Tämän jälkeen jos menestystä ei ala reilun vuoden päästä näkymään eikä kuulumaan, löytyy varmasti kiinnostusta myös muista joukkueista.
Näen Komarovin Maple Leafsin kakkos- tai kolmosketjun työmyyränä ja ärsyttäjänä, mutta myös kohtuullisella tulosvastuulla. Lisääntyvän NHL-kokemuksen myötä mieheltä voi jatkossa odottaa arviolta 40-50 pisteen kausia.
Viikon 44 pelaaja: Pavel Datsjuk, Detroit Red Wings
Pavel Datsjuk oli alkukauden loukkaantuneena, mutta se ei ole otteissa näkynyt. Red Wings keräsi viikon kolmesta ottelusta viisi pistettä, eikä vähiten 4+3-tehot iskeneen taikurin ansiosta. 36-vuotias venäläishyökkääjä näyttää jatkavan dominointiaan niin kauan kuin terveystilanne sallii pelaamisen NHL-tasolla. Red Wingsin johtoporras tuskin voisi kuvitella nuorille pelaajilleen parempaa esikuvaa.