Kanada mestaruusjahtiin uudistuneella joukkueella

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Jake Virtanen on Helsingissä Kanadan tärkeimpiä palasia.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Ei McDavidia, ei Domia, ei Reinhartia, ei Duclairia. Kanada saapuu Helsinkiin puolustamaan mestaruutta kovasti uudistuneella porukalla. Tästä huolimatta Kanadalla on jälleen kasassa turnauksen yksi kovimmista joukkueista.

Kanadan nuorten maajoukkue on kokenut suuria uudistuksia. Suurin osa viime vuoden kultajoukkueesta on jo yli-ikäisiä. Robby Fabbri ja Connor McDavid pelaavat jo NHL:ssä, vaikka ikänsä puolesta he voisivat osallistua kisoihin.

Vaahterapaidoissa pelaa kuitenkin yhteensä jopa 12 ensimmäisen kierroksen varausta, joista seitsemän on huudettu viime kesän varaustilaisuudessa.

Maalivahtitilanne parempi kuin vuosiin

Kanadan maalivahtitandemin muodostavat vuonna 1996 syntyneet Mackenzie Blackwood sekä Mason McDonald. Samuel Montembeault hoitaa kolmosmaalivahdin roolin.

Blackwood on lähtökohtaisesti joukkueen selkeä ykkösmaalivahti. Kanadalla ei ole vuosiin ollut yhtä lahjakasta maalivahtia tolppien välissä. New Jersey Devilsin viime kesänä toisella kierroksella varaama veräjänvartija on tällä kaudella torjunut kiekkoja OHL:ssä Barrie Coltsin paidassa 26 ottelussa 93,2 prosentin tarkkuudella.

193-senttinen ja 98-kiloinen maalivahti on kuitenkin turnauksen kaksi ensimmäistä ottelua pelikiellossa joulukuun alussa OHL-kaukalossa tekemänsä viikateiskun johdosta. Näin ollen Kanada joutuu pelaamaan ottelut Yhdysvaltoja ja Tanskaa vastaan ilman ykkösmaalivahtiaan.

McDonald saanee siis vastuuta ainakin kahden ensimmäisen ottelun verran. 19-vuotias Calgary Flamesin toisen kierroksen varaus vuodelta 2014 pelaa Charlottetown Islandersin paidassa QMJHL:ssä. Tällä kaudella hänen torjuntaprosenttinsa 19 pelatun ottelun jälkeen on 90,1.

Puolustuskokemus lepää Hickettsin harteilla

Kanadan puolustus koostuu tänäkin vuonna pääosin 19-vuotiaista. Ainoastaan Ottawa Senatorsin ensimmäisellä kierroksella viime kesänä huutama Thomas Chabot on syntynyt vuonna 1997. Myös Travis Dermott voidaan periaatteessa laskea tähän "junioriosastoon", koska hän täytti 19 vuotta vasta tiistaina (22.12.). Myöhäisestä syntymäpäivästä johtuen hänetkin varattiin vasta viime kesän varaustilaisuudessa.

Kokemusta puolustukseen tuo viime vuoden kultajoukkueessa pelannut Joe Hicketts. Hicketts on 173-senttimetrin pituisella varrellaan koko joukkueen lyhyin pelaaja. Detroit Red Wingsin organisaatioon kuuluva pelaaja tulee todennäköisesti toimimaan maansa kapteenina. Hän on myös WHL-joukkue Victoria Royalsin kapteeni jo toista kautta, ja on tällä kaudella pelaamassaan 29 ottelussa tehnyt 30 tehopistettä.

Vuoden 2014 varaustilaisuuden ensimmäiseltä kierrokselta huudetuista pelaajista Kanadan joukkuetta edustavat Haydn Fleury sekä Travis Sanheim. Kumpikin heistä on juniorijoukkueidensa tärkeimpiä palasia ja heiltä odotetaan paljon myös tässä turnauksessa.

Tämän vuoden puolustus ei yllä viime vuoden tasolle. Kultajoukkueessa mukana olivat muun muassa vuoden 2013 varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen varauksista Darnell Nurse, Josh Morrissey, Samuel Morin ja Shea Theodore. Nurse on jo tällä kaudella ollut NHL-joukkueensa Edmonton Oilersin tärkeimpiä puolustajia. Heikompaa puolustusta kompensoi kuitenkin parempi maalivahtiosasto.

Onko Stromesta ja Marnerista astumaan viime vuoden tähtien saappaisiin?

Viime vuoden mestarijoukkueen tärkein palanen oli 1. ketju, jonka muodostivat Max Domi, Sam Reinhart ja Anthony Duclair. Kukaan heistä ei ole enää ikänsä puolesta kykeneväinen osallistumaan. Viime kesän ensimmäinen varaus Connor McDavid on loukkaantumisen vuoksi sivussa turnauksesta. Vaikka hän olisi terveenä, Edmonton Oilers olisi tuskin antanut hänen osallistua.

Viime vuoden joukkueesta mukana ovat hyökkääjistä vain Lawson Crouse, Brayden Point sekä Jake Virtanen. Puoliksi suomalainen Virtanen on turnauksen ainoa NHL-kokemusta omaava vaahterapaita. Hän on pelannut tällä kaudella Vancouver Canucksin paidassa 19 ottelua, joissa on onnistunut iskemään tehot 1+3. Virtasen vahvuus on hänen fysiikkansa – hän jakelee 94-kiloisella kropallaan todella kovia taklauksia aina tilaisuuden tullessa. Eikä jää koskaan kakkoseksi. 

Reinhartin ja Domin saappaisiin ollaan asettamassa Dylan Stromea ja Mitchell Marneria. Viime kesän 3. ja 4. varaukset ovat OHL-joukkueidensa kapteeneita ja molemmat heiluvat pistepörssin kärkisijoilla. Kumpikin heistä pelaa todennäköisesti NHL:ssä ensi kaudella, joten toista mahdollisuutta alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuteen ei välttämättä ole tulossa. Stromen ja Marnerin ketjuun kolmanneksi lenkiksi on kaavailtu Crousea. Crouse sopii pelityyliltään enemmän 3. tai 4. kentän rouhijaksi, joten on hyvin mahdollista että ennemmin tai myöhemmin hänet korvataan esimerkiksi harjoitusotteluissa loistaneella Travis Konecnylla

Tehot eivät kuitenkaan makaa missään nimessä pelkästään Stromen, Marnerin tai Konecnyn harteilla. Kanadalla löytyy taitoa vaikka millä mitalla ja pisteitä voidaan odottaa niin Brayden Pointilta, Brendan PerliniltäAnthony Beauvillierilta kuin Mathew Barzaliltakin. 

Puolustavampiin rooleihin Kanadalla on laittaa John Quennevillea, Mitchell Stephensiä sekä vasta ensi vuoden varaustilaisuudessa mukana olevaa 193-senttistä ja 96-kiloista Julien Gauthieria.

Hyvin sujuneet harjoitusottelut menestyksen tae?

Kanada on pelannut neljä harjoitusottelua. Joukkue pelasi Torontossa CIS All-Starsia vastaan kaksi ottelua joulukuun puolivälissä. CIS oli ensimmäisessä ottelussa vahvempi lukemin 4-5 voittolaukauskilpailun jälkeen. Toisen ottelun Kanada voitti selvin 5-0-lukemin. Vaahterapaidat matkasivat tämän jälkeen harjoitusleirille Imatralle, jossa joukkue pelasi kaksi harjoitusottelua Valko-Venäjää ja Tshekkiä vastaan. Valko-Venäjä kaatui 7-1 ja Tshekki 1-0.

Onnistumisia on tullut siis hyvin laajalla rintamalla. Kokonaisuudessaan vaahterapaidoilla on jalkeilla täysin iskukykyinen joukkue, mutta viime vuoden kaltaista dominanssia ei tulla näkemään. Joukkueen yllä on paljon kysymysmerkkejä, joten varmaksi mestariksi tai edes mitalistiksi maata ei voi veikata. Olisi kuitenkin suuri shokki, mikäli Kanada ei selvittäisi tietään mitalipeleihin.  

Kenraaliharjoitus hallitsevalla mestarilla on vielä keskiviikkona Helsingissä Ruotsia vastaan. Kanada aloittaa turnauksensa tapaninpäivänä Yhdysvaltoja vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle