Kanada tuuletti selkeää voittoa Tšekistä.

Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Kanada ja Ruotsi kohtaavat nuorten MM-kisojen finaalissa

Nuorten MM-kisojen välierät on saatu pakettiin. Finaalissa kohtaavat Ruotsi ja Kanada.

Ruotsi voitti kisaisäntä Yhdysvallat nuorten MM-kisojen ensimmäisessä välieräottelussa. Tehokkaan kolmannen erän ansiosta Juniorkronor siirtyi jo neljän maalin karkumatkalle. Kisaisäntä kampesi vielä kahden maalin päähän, mutta taistelu ei enää riittänyt. Loppulukemiksi kirjattiin 4−2 Ruotsille.

Toisessa välieräkamppailussa Kanada kohtasi Tšekin. Vaikka Tšekki siirtyi ottelussa ensin 1−0-johtoon, oli loput ottelusta kanadalaisten heiniä. Ottelu repesi lopulta kovin yksipuoliseksi näytökseksi, jossa Tšekki oli selkeä vastaantulija. Loppulukemat Kanadalle 7−2.

Mitalipelien aikataulut

Pronssipeli
Pe klo 23.00 Yhdysvallat – Tsekki

Finaali
La klo 03.00 Kanada – Ruotsi

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kisojen tähdistökenttä valittu - kultajoukkue Kanadasta vain yksi mahtui tähdistöön

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 6:07
Finaalin ratkettua nuorten MM-kisojen tähdistökenttä ja parhaimmat pelaajat palkittiin. Kultaa voittaneelta Kanadalta tähdistöön pääsi vain yksi pelaaja. Yhdysvalloilta kenttään pääsi kaksi pelaajaa, hopeaa saavuttaneelta Ruotsilta myös kaksi ja Tšekiltä yksi. lue lisää

Kanada on nuorten maailmanmestari - Steenbergen ratkaisi loppuhetkillä

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 5:23
Kanada voitti Ruotsin nuorten MM-kisojen finaaliottelussa lukemin 3-1. lue lisää

Nuorten MM-kisojen välieräparit ratkenneet

MAAJOUKKUE | 3.1.2018 5:33
Nuorten MM-kisojen puolivälierät saatiin päätökseen myöhään keskiviikkoaamuna. Välierissä nähdään Tšekki, Ruotsi, Kanada ja Yhdysvallat. lue lisää

Kanada varmisti lohkovoiton, Valko-Venäjä joutuu karsimaan

MAAJOUKKUE | 31.12.2017 10:26
Lauantaina nuorten MM-kisoissa pelattiin kaikkiaan neljä ottelua. Suomen lisäksi voittoon vyöryivät odotetusti Tšekki, Ruotsi ja Kanada. lue lisää

Turnauksen kaikki varausikäiset pelaajat - ketkä varataan ja milloin?

MAAJOUKKUE | 26.12.2017 12:00
Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa nähdään myös tulevan kesän potentiaalisia NHL-varauksia. Jatkoaika kokosi yhteen kaikki turnauksen varausikäiset pelaajat. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat