KalPan maalihanat tukossa, HPK ja KooKoo heiluttavat verkkoja

LIIGA / Artikkeli
KooKoon ja HPK:n kohtaamisesta odotetaan runsasmaalista.
Tiistain Liiga-kierroksella kelpo kertoimia tarjotaan KalPan maalinteon nihkeyden jatkumiselle sekä KooKoon ja HPK:n maalijuhlille.

KalPa, alle 2,5 maalia, 1,93

Alavireisesti viime ajat esiintynyt KalPa saa vastaansa piristyneen Ilveksen. KalPan ongelmat ovat olleet viimeistelyssä, sillä joukkueen alakerran pelaaminen on tarjonnut mahdollisuudet voittoon.

KalPa on viimeisissä viidessä ottelussa tehnyt vain seitsemän maalia. Joukkueen tehtyjen maalien määrä koko sarjassa on sarjan toiseksi pienin, Jukurit on tehnyt yhden maalin vähemmän.

Kuopiolaisjoukkue on tehnyt varsinaisella peliajalla enemmän kuin kaksi maalia viimeisissä kymmenessä ottelussa vain kahdesti. Viimeisessä viidessä ottelussa ryhmä ei ole kahden maalin rajaa onnistunut ylittämään kertaakaan.

Ilveksen puolustus ja- maalivahtipeli eivät lukeudu sarjan vankimpiin, mutta se on pystynyt pitämään viime peleissä muun muassa Tapparan ja TPS:n yhdessä täysosumassa. KalPan tehoja syö lisäksi joukkueen parhaan maalintekijän Alexander Ruutun poissaolo. Kuopiolaisten alle kolmen maalin jäämisestä tarjottu kerroin 1,93 on kelpo pelikohde.

KooKoo-HPK, yli 5,5 maalia, 2,10

Kouvolassa kohtaavat viime aikoina kohtalaisen runsasmaalisia otteluita pelanneet KooKoo ja HPK. Ottelussa taistellaan myös tiukasti viimeisestä pudotuspelipaikasta, sillä joukkueet ovat tasapisteissä pudotuspeliviivan alapuolella.

Molemmista ryhmistä löytyy hyökkäysvoimaa, mutta puolustuspelaaminen on osoittanut haavoittuvaisuutensa. Viimeksi näiden joukkueiden välillä taottiin kaikkiaan yhdeksän maalia.

KooKoon viimeisissä viidessä ottelussa kuusi maalia tai enemmän on tehty kolmessa kamppailussa. HPK:n otteluissa vähintään kuusi maalia on syntynyt neljässä viimeisistä viidestä ottelusta.

HPK:lta on alkanut löytyä Oula Palven ketjun takaakin ratkaisuvoimaa ja KooKoolla puolestaan Michael Keräsen johdolla hyökkäyspäässä on alkanut syntyä tehoja vuodenvaihteen tienoilla olleen heikon jakson jälkeen. Tilanteita ja osumia nähdään varmasti molempiin päihin, joten yli 5,5 maalin kokonaismaalimäärästä tarjottu kerroin 2,10 on kokeilemisen arvoinen kohde.

Pelicans, 3,10

Viiden ottelun tappioputkensa SaiPaa vastaan lauantaina katkaissut Pelicans vierailee neljän ottelun tappioputkessa olevan Lukon vieraana.

Lukon tavaramerkkinä ollut tiivis puolustuspelaaminen on viime kierroksilla vuotanut, sillä viimeisissä viidessä ottelussa joukkueen verkkoon on tehty 15 maalia. Yksi iso tekijä tämän takana on ollut heikko alivoimapelaaminen, sillä joukkueen alivoimaprosentti viimeisistä viidestä ottelusta on vain 57.

Lukolla on ollut vaikeuksia myös hyökkäyspelinsä kanssa, mikä on näkynyt myös ylivoimassa: Lukko on myös ylivoimalla sarjan heikoin joukkue. Pelicansinkaan ylivoima ei ole sarjan vakuuttavinta, mutta viime kierroksilla onnistumisia on tullut erikoistilanteistakin, mikä tuo etua lahtelaisryhmälle. 

Pelicanskin on tuskaillut maalinteon kanssa, mutta SaiPaa vastaan onnistumisia tuli, mikä varmasti kasvatti itseluottamusta. Lahtelaisryhmä on Lukkoa jäljessä sarjataulukossa ainoastaan neljä pistettä, joten pisteidenkin merkitys ottelussa on iso. Lukko on ollut pääsääntöisesti kotonaan hyvä, mutta nykyvire ei vakuuta. Pelicansin vierasvoitosta tarjottu kerroin 3,10 on lähtökohtiin nähden varsin maistuva kerroin.

» Lähetä palautetta toimitukselle