Kaberlen paluu

NHL / Artikkeli
Poldi Kladnon kasvatti Tomas Kaberle allekirjoitti uuden sopimuksen. Kolmivuotisen sopimuksen arvo on 5,75 miljoonaa dollaria, jossa seuralla on optio viimeiseen kauteen. Kaberle aloittaa sopimuksen myötä neljännen kautensa Torontossa.

23-vuotias tsekki tuli yleisön tietoisuuteen vuonna 1998, jolloin hän murtautui sensaatiomaisesti suoraan harjoitusleiriltä Leafsien kokoonpanoon. Nousujohtoinen käyrä on jatkunut ja viime kaudella Kaberle teki oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä pisteillä 6+39=45. Neuvottelevat osapuolet, Kaberlen agentti Jay Fee ja Toronton puolella sopimusneuvotteluita hoitava Bill Watters, pitivät molemmat tulosta hyvänä. Tilanteen ratkettua Pat Quinn ehti muistuttamaan medialle, ettei Kaberle ole ihmeidentekijä, vaan hyvä nuori puolustaja, jolta ei tule odottaa liikaa.

Kaberle vastaanotti uutisen uudesta sopimuksesta riemulla tiistaina ja oli keskiviikkona jo matkalla Torontoon. Torstaina vuorossa oli lääkärintarkastus ja perjantaina ensimmäiset yhteiset harjoitukset joukkueen kanssa. Tämän vuoden debyyttinsä Kaberle teki lauantain kotiottelussa Coloradoa vastaan.

Pat Quinn voi olla lopputulokseen tyytyväinen, sillä hieman haavoittuvasta puolustuksesta huolimatta Leafsit ovat aloittaneet kauden onnistuneesti ja Kaberlen mukaantulo pitäisi tuoda uutta potkua tasaviisikko- ja ylivoimapelaamiseen. Bryan Berardin loukkaantumisen jälkeen Kaberle on ollut oikeastaan Toronton pakeista ainoa, jolla on ollut kykyä kuljettaa kiekko vastustajan päätyyn. Leafsien takkuilevan ylivoiman pitäisi hyötyä tästä elementistä paljon, vaikkei laukominen tunnetusti ole Kaberlen parhaita puolia. Viime kaudella Kaberlen tilastoja komisti ylivoimamaalien kohdalla pyöreä nolla.

Kaberlen saapuminen tietää uusia muutoksia puolustajapareihin, joista toivottavasti Aki Berg hyötyy. Viime kaudella Kaberlen pakkiparina oli useimmiten Bryan McCabe, joten jos Quinn tyytyy laittamaan nyt Kaberlen ja McCaben yhteen, tarkoittaa se paikan aukenemista Dimitri Yushkevichin viereltä. Tähän asti pelatuissa peleissä Berg on ollut selvästi ruotsalaista Anders Erikssonia parempi, joten paikka kuuluisi Bergille, mutta Pat Quinnilla on yleensä tapana muodostaa puolustajaparit selvästi hyökkäävästä ja puolustavasta puolustajasta, jolloin enemmän hyökkäävänä puolustajana tunnettu Eriksson on vahvoilla. Bergin pariksi jäisi näin vanha tuttu Cory Cross. Kaberlen saapuminen tarkoittaa myös väistämättä sitä, että Bergin peliminuutit tulevat kokemaan pienen inflaation.

Kaberlen tapaus tulee asettamaan linjan sopimusneuvotteluille tulevaisuudessa Torontossa, sillä vain Anders Erikssonilla ja Bryan McCabella on sopimus ensi kaudesta. Viime vuosina Torontossa on avokätisesti jaettu rahaa pelaajille ja tuloksena on saatu paljon tasoon nähden ylipalkattuja pelaajia (Eriksson, Cross, Green, Corson etc.). Harmaita hiuksia aiemmin Bill Wattersille aiheuttanut Dimitri Yushkevichin sopimus päättyy tähän kauteen, ja ei tarvitse olla kummoinen meedio ennustamaan vaikeita neuvotteluja. Yushkevichin agenttina toimii Mark Gandler, josta Toronton sikariportaalla ei ole juurikaan hyvää sanottavaa.

Farmin toivot

Farmissa Kaberlen maanmiehet puolustajalupaukset Karel Pilar ja Petr Svoboda ovat ongelmissa. Pilar on joutunut valmentaja Lou Crawfordin epäsuosioon, aivan kuten Svoboda viime vuonna. AHL:n nopea tempo ja fyysisyys on ollut Tsekin Extraliigan surffailuun tottuneelle Pilarille jonkinasteinen kulttuurishokki. Kymmenen pelin saldona on hyökkäävällä puolustajalla vaatimaton yksi syöttöpiste. Draftissa numerolla 39. varattu Pilarin tulisi jatkossa parantaa otteitaan ja asennettaan, tai maitojuna Eurooppaan voi tulevaisuudessa tulla ajankohtaiseksi.

Svobodan ongelmat ovat hänen vuoden kokemuksesta huolimatta olleet fyysisellä puolella. Nuori tsekki ei ole pystynyt esittämään tarpeeksi aggressiivista pelaamista illasta toiseen, mikä on NHL-puolustajalle välttämättömyys. Tästä huolimatta on Svoboda ainakin tällä hetkellä valmiimpi pelaaja NHL:ään kuin Pilar.

St.John`sin vanha sotaratsu, puolustaja Nathan Dempsey on aloittanut kauden hyvin. 11 pelatussa pelissä on pisteitä kertynyt mukavat 1+9, jolla ollaan joukkueen sisäisessä pistepörssissä sijalla kaksi. Kaikki Dempseyhin asetetut odotukset ennen kauden alkua kaatuivat huonoon harjoitusleiriin, jossa Dempseyn itseluottamus ei ollut paras mahdollinen. Ilman epävarmoja otteita harjoitusleirillä Dempsey pelaisi nyt todennäköisesti Toronton kuudentena puolustajana tai waiverlistan kautta siirtyneenä pelaajana jossain muussa NHL-joukkueessa. Kuluva kausi ratkaisee pitkälti sen, onko Dempseyn tulevaisuus NHL:ssä vai luoko hän uraansa AHL:ssä.

Muut lehdet

CHL-liigan Memphis River Kingsiin passitettu Jon Zion ei ole ilmoittautunut paikan päälle ja hän tiettävästi harjoittelee viimekautisen seuransa OHL:n Ottawa 67`s kanssa. Viime vuonna Zion oli yksi OHL:n parhaista puolustajista ja oli mm. ehdolla OHL:n parhaaksi puolustajaksi.

Chris Murray lopetti uransa rannevamman takia. Viime joulukuun 26. päivä Murray loukkasi oikean ranteen nivelsiteet ja vamma ei ole parantunut halutusti.
Tulevaisuus on 25. lokakuuta 27-vuotta täyttäneelle Murraylle kysymysmerkki, sillä rannevamma todennäköisesti estää hänen haaveet palomiehen ammatista. Murrayn NHL-uran saaliiksi jäi 242 peliä, 16 maalia, 18 syöttöä ja 550 jäähyminuuttia.

Farmijoukkue St.John`s tarvitsisi lisää kovuutta, sillä lyhyen ajan sisään kaksi tärkeää pelaajaa kärsi aivotärähdyksen. Ensiksi maalivahti Mikael Tellqvist joutui yliajetuksi ja myöhemmin viikon sisään ykköskentän Bobby House taklattiin avojäällä samaantyyliin kuin Eric Lindros. Huonona merkkinä tulevaa varten oli, ettei yksikään pelaaja antanut kunnolla takaisin. Tilannetta ei paranna St.John`sin ainoan pugilistin Doug Doullin saama nilkkavamma, joka pitänee hänet poissa peleistä noin kolme kuukautta. Kaberlen allekirjoitettua sopimuksen, on ylhäällä Torontossa yksi puolustaja liikaa, joten kahdensuunnan sopimuksen omaava Wade Belakin kohtalona voi olla kutsu farmiin, huolimatta hänen hyvistä otteistaan viimeaikoina. St.John`sissa Belakin fyysisille kyvyille olisi juuri nyt tilausta.

Maalissa Curtis Joseph aloitti kauden hieman epävarmasti muutaman puolustajan tapaan, mutta on parantanut peliään kauden alusta huomattavasti. Tästä todisteena on kotiotteluissa Bostonia ja Pittsburghia vastaan pelatut nollapelit, joiden ajoitus oli muutenkin oiva, sillä Kanadan olympiajoukkueeseen pelaajia tutkaileva Wayne Gretzky oli paikan päällä seuraamassa molempia pelejä. Kanadan olympiajoukkueen valmentajana toimii Salt Lake Cityssä Leafsin päävalmentaja Pat Quinn.

Tryout-sopimuksen kautta tiensä Leafseihin pelannut Corey Schwab teki debyyttinsä vierasottelussa Bostonia vastaan, jonka Leafsit hävisivät 2-1 jatkoajan jälkeen. Ottelu oli Schwabin vahva näyttö häviöstä huolimatta ja Schwabia pidettiin Toronton parhaana pelaajana. Yhteensä torjuntoja kertyi 32, johon sisältyi nippu huipputorjuntoja. Schwabin vahva näytös osoitti, ettei Leafsien tarvitse kiirehtiä farmissa olevan Mikael Tellqvistin kanssa, sillä Schwab on kykenevä hoitamaan varamaalivahdin tehtävät suhteellisen hyvin.

» Lähetä palautetta toimitukselle