Kärppien pelaaja-arviot 2015-2016: Myös kolmas Marjamäen kausi poiki mitalin

LIIGA / Artikkeli
Kärppien kausi 2015-2016 päättyi välieräpettymyksen jälkeen pronssijuhliin.
Kuva © Emil Hansson www.hansson.kuvat.fi
Lauri Marjamäen aikakauden kolmas ja viimeinen kärppäkausi päättyi jälleen mitalijuhliin, tosin tällä kertaa mitali oli pronssinen. Joukkueessa oli useita onnistujia, mutta joukosta löytyi myös hienoisia pettymyksiä.

Maalivahdit

7,5
Sami Aittokallio
Onnistui tärkeissä otteluissa hyvin, mutta tasaisuus etenkin runkosarjaotteluissa jäi usein puuttumaan. Joutui kilpailemaan koko kauden paikastaan, ensin Iiro Tarkin ja myöhemmin Sami Rajaniemen kanssa.Rajaniemi nappasi runkosarjan lopulla aloittavan maalivahdin roolin pitemmäksi aikaa, mutta Aittokallio torjui kaksi viimeistä välieräottelua Tapparaa vastaan.
7,5
Sami Rajaniemi
Pelicansin sopimuspelaaja, joka ei saanut juurikaan peliaikaa Lahdessa. Hankittiin lainasopimuksella paikkaamaan Kärppien maalivahtiosastoa Tarkin päätettyä uransa. Vakuutti otteillaan lainapestin alusta lähtien, jonka myötä muutaman viikon lainasopimusta jatkettiin kauden loppuun saakka. Vahvat otteet etenkin runkosarjan lopulla oikeuttivat aloittavan maalivahdin ruutuun pudotuspelien alkupuolella.
7
Iiro Tarkki
Aloitti toisen kautensa Kärpissä käytännössä jaetulla ykkösmaalivahtistatuksella, mutta päätti uransa yllättäen kauden puolenvälin tienoilla. Vahtivuoron vuorottelun ja loukkaantumisien myötä otteluita kertyi viimeisen syyskauden aikana 12, joissa päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,21 ja torjuntaprosentti 91,52.

Puolustajat

7,5
Jani Hakanpää
Suoriutui runkosarjassa melko hyvin, nostaen huomattavasti tasoaan etenkin välieräsarjassa Tapparaa vastaan. Erityisesti fyysisyydessä ja kiekollisessa pelaamisessa nähtiin huomattavaa parannusta kevään ratkaisupeleissä. Kärppien ainoa pelaaja joka oli pelaavassa kokoonpanossa jokaisessa Kärppien liigaottelussa.
9.5
Lasse Kukkonen
Täytti jälleen kerran kaikki odotukset joita Kukkoselta osataan Oulussa odottaa. Pelasi sata lasissa jokaisen ottelun syksystä kevääseen.
7
Arto Laatikainen
Edelliskauteen verrattuna otteet eivät olleet enää samalla tasolla. Suoriutui melko hyvin, muttei varsinaisesti loistanut missään vaiheessa kautta.
7,5
Adam Masuhr
Pisteiden valossa päättynyt kausi sujui yhtä hyvin kuin edellinen kausi Kärpissä, mutta otteet eivät olleet enää samalla tasolla etenkään kiekon kanssa. Kiekolliset yritykset jäivät turhan usein hedelmättömiksi.
Iski kuitenkin tontiltaan 10 maalia runkosarjan ja pudotuspelien aikana.
6,5
Aleksi Mäkelä
Pelasi päättyneen kauden Hokissa, päästen Kärppien loukkaantumisien myötä tekemään liigadebyytinsä Oulussa. Ei varsinaisesti loistanut, mutta osoitti lupaavia merkkejä tulevaisuuden kannalta. Esiintyi kärppäpaidassa yhteensä 18 kertaa, keräten yhteensä kolme syöttöpistettä. Solmi kauden päätteeksi kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kärppien kanssa.
7
Mikko Niemelä
Loukkaantumiset pitivät Niemelän pitkään poissa kokoonpanosta, jonka myötä pelattuja otteluita kertyi runkosarjassa vain 29. Onnistui keräämään saman määrän pisteitä (5) kuin viime kaudella, vaikka otteluita kertyi 12 ottelua vähemmän.
9
Markus Nutivaara
Pelasi todellisen läpimurtokauden viime kevään onnistuneiden pudotuspelien jälkeen, lähes kymmenkertaistaen viime kauden runkosarjan pistesaldonsa. Loisti sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, mutta kausi päättyi loukkaantumiseen ensimmäisen välieräottelun ensimmäisessä erässä. Siirtyy ensi kaudella kahden vuoden tulokassopimuksella Columbus Blue Jacketsiin.
7
Atte Pentikäinen
Kausi sujui pitkälti seitsemäntenä puolustajana, joskin runkosarjaotteluita kertyi jonkin verran Hakanpään pakkiparina. Iski jälleen yhden maalin ja onnistui pysyttelemään melko hyvin pois jäähyaitiosta.
8
Taneli Ronkainen
A-nuorissa kautensa aloittanut Ronkainen pääsi loukkaantumisien myötä esiintymään yli puolessa Kärppien runkosarjaotteluista. Todellinen näytönpaikka ilmaantui Nutivaaran loukkaannuttua pahasti välieräsarjan ensimmäisessä ottelussa, eikä
Ronkainen tuottanut pettymystä. Kuuluu todennäköisesti jo ensi kaudella runkopuolustajiin.

Hyökkääjät

10
Sebastian Aho
Käsittämättömän hyvä ja tasainen läpi kauden. Ohipeli tuntuu olevan Aholle täysin vieras käsite. Suhteellisen pienestä koostaan ja nuoresta iästään huolimatta poikkeuksellisen vahva vääntäjä. Seuraava pysäkki on rapakon tuolla puolen.
7
Mika Niemi
Mihin katosi Niemen Mika? Alkukaudella ajoittain jopa dominoinut sentteri oli joulun jälkeen pelkkä varjo entisestään. Puolustuspään peli sujui keväälläkin mallikkaasti, mutta Kärppien tasoisen seuran ykkössentteriltä vaaditaan paljon enemmän.
8,5
Jesse Puljujärvi
Puljujärven peli lähti pyörimään toden teolla vasta nuorten MM-kullan jälkeen, mutta loppukausi sujuikin lähes hurmostilassa. Itseluottamus huipussaan illasta toiseen kaukalossa viilettänyt nuorukainen oli Kärppien kevään tärkeimpiä pelaajia. Loukkaantumisista huolimatta nakutti kymmeneen pudotuspeliin yhdeksän pistettä. Ratkaisi myös alle 18-vuotiaiden finaalin hattutempullaan – puolikuntoisena, miten muutenkaan.
6
Kim Hirschovits
Kärppien paidassa esiintyneestä Hirschovitsista oli vaikea uskoa, että kyseessä on sama pelaaja, joka voitti koko Liigan pistepörssin edellisenä kautena. Pieniä väläytyksiä lukuunottamatta peli ei lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa.
6,5
Miro Aaltonen
Runkosarjassa pisteiden valossa hyvin suoriutunut Aaltonen hyytyi täysin keväällä. Pudotuspeleissä edes paikka pelaavassa kokoonpanossa ei ollut selvä. Kentälle päästessään ei kyennyt tuomaan joukkueelle lähes minkäänlaista hyötyä.
7
Julius Junttila
Runkosarjan 15 maalia on toki kiitettävä saldo, mutta panos pudotuspeleissä jäi lähes mitättömäksi. Pikakiiturin luistelukaan ei näyttänyt keväällä totutun sulavalta. Alkukeväästä kärsitty loukkaantuminen tuskin helpotti asiaa.
8
Juuso Ikonen
Pelasi yllättävän hyvät pudotuspelit niin pelillisesti kuin myös pisteissä mitattuna. Parhaimmillaan hyvää suorittamista, mutta tasaisuus jäi uupumaan. Kokonaiskuva kaudesta kuitenkin positiivinen.
7,5
Ivan Huml
Oululaislegendan kärppäura sai ansaitsemansa lopun kärppäpaidassa. Kaikin puolin vaikea kausi, mutta kevään tärkeimpinä hetkinä Iivana Julma osoitti omistavansa todellisen kärppäsydämen.
9
Mika Pyörälä
Rikkaan miehen Mika Pyörälä. ’Spede’ osoittaa vuosi toisensa jälkeen arvokkuutensa joukkueelle raatamalla kaukalossa tilanteessa kuin tilanteessa. Valmentajan ihannepelaaja ansaitsi näytöillään itselleen myös paikan maajoukkueessa.
7
Esa Pirnes
Pirneksen kaudesta ei voida puhua varsinaisena pettymyksenä, mutta pelaamista leimasi ajoittain näkymättömyys. Ylivoimalla tavaramerkiksi muodostunutta rannelaukaustakaan ei nähty niin usein kuin aiemmilla kausilla.
8
Saku Mäenalanen
Mäenalasen lopullinen läpimurto jäi toteutumatta tälläkin kaudella, mutta piilevä potentiaali on nähtävissä piippuhyllylle asti. Onnistunut monipuolistamaan peliään.
6,5
Antti Kalapudas
Huikean debyyttiottelun jälkeen tulokset jäivät laihaksi. Karhunosa kaudesta sujuikin pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Lainapesti KalPaan loppukauden ajaksi toi tulevaisuuden kannalta tärkeää pudotuspelikokemusta.
9
Juho Keränen
Keräsen upea kärppäura tuli tänä keväänä päätökseensä, ainakin toistaiseksi. Neloskentän ihannepelaaja: vie paineen lähes poikkeuksetta vastustajan päätyyn. Taklaa kovaa, mutta puhtaasti. Sattuupa aina silloin tällöin iskemään myös maalin jos toisenkin.
6
Simon Suoranta
Ajoittaiset väläytykset eivät missään vaiheessa kautta konkretisoituneet tasaiseksi suorittamiseksi. Ei kehittynyt edellisiin kausiin verrattuna, pikemminkin päinvastoin. Maiseman vaihto tekee oletettavasti hyvää uralle.
8
Miska Humaloja
Loukkaantuneiden tuuraaminen vaihtuikin neloskentän vastuusentterin rooliin. Takuuvarma suorittaja runkosarjassa, pudotuspelit osoittautuivat vielä hieman liian kovaksi palaksi.
7,5
Sakari Manninen
Saapui täydentämään rosteria kevään siirtorajalla HPK:n kauden jo päätyttyä. Ei kyennyt lopulta kantamaan kärkivastuuta, mutta suoriutui lainapestistään silti kiitettävästi.
8
Jari Sailio
Toinen siirtorajapakolainen Mannisen ohella. Marjamäelle Espoon vuosilta tuttu työmyyrä herätti oululaisissa aluksi epäilyjä, jotka kuitenkin osoittautuivat nopeasti turhiksi. Ei häikäise kiekolla, mutta repii ja raastaa kyllä senkin puolesta.
Kärppien paidassa pelasivat päättyneellä kaudella myös hyökkääjät Aku Kestilä, Sami Pekkala, Sami Anttila, Aleksi Rekonen, Markus Piispanen, Radek Koblizek ja Janne Kuokkanen sekä puolustajat  Joni Pitkänen ja Reko Tornberg. Kärppien maalilla nähtiin Aittokallion, Rajaniemen ja Tarkin lisäksi Niko Hovinen ja Antti Lehtonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle