JYPin tutut kulmakivet ja nuorten vastaus huutoon

LIIGA / Artikkeli
JYPin pelaajat pelipaikkakohtaisessa järjestyksessä. Pelaajia ei ole aseteltu ketjuihin tai pakkipareihin. Pelipaikan kärkipelaaja on listassa ylimpänä.
Kuva ©
Ailahtelevan viime kauden jälkeen JYP lähtee alkavaan kauteen haastajan viitta harteillaan. JYPin rungosta lähti monia luottopalasia pois ja tilalle on otettu lähinnä nuoria omia kasvatteja. JYPin joukkueesta löytyy jälleen tuttuja luottopelaajia, jotka muodostavat laadukkaan kärjen. Jos JYP mielii edetä pitkälle kevääseen, on aika uusille vastuunkantajille.

Vaikka viime kauden vakiokokoonpanon pelaajista lähti noin kymmenkunta, ei JYP ole hankkinut organisaation ulkopuolelta kuin kolme pelaajaa: paluumuuttajat Mikko Mäenpään sekä Darryl Boycen ja Jokereista suuremman roolin perässä tulleen Markus Hännikäisen.

Jyväskyläläisten terävä kärki Eric Perrinin, Tuomas Tarkin ja Mäenpään johdolla tulee takaamaan JYPille useita voittoja. Mutta tässä kohtaa nousee JYPin kohdalla varsin kriittinen kysymys esiin. Onnistuvatko Markus Nenosen ja Juuso Ikosen kaltaiset nuoret lupaukset tekemään todellisen läpimurtonsa?

JYPiä ei aiempien kausien tapaan voida lukea yhdeksi runkosarjan voittajasuosikiksi, eikä kotiedun saaminen pudotuspeleihinkään tule olemaan helppoa. Realistinen ja täysin saavutettavissa oleva tavoite tälle nipulle on suoran pudotuspelipaikan nappaaminen.

Tarkki vastuunkantajana, löytääkö Rajaniemi tasaisuuden?

Tarkki aloittaa kolmannen kauden JYPin ykkösvahtina, mikä sopii hänellä varsin hyvin. 34-vuotias maalivahti kuuluu edelleen Liigan ehdottomaan eliittiin, eikä tasonromahdusta ole näköpiirissä. Tarkki on helppo luokitella voittavaksi maalivahdiksi, sillä hän pystyy viemään joukkueensa voittoon vaikka täysin omalla panoksellaan. Kauden alla pelatut harjoitusottelut kielivät siitä, että Tarkki on täysin valmis samaan tälläkin kaudella.

Sami Rajaniemi tulee tarjoamaan Tarkille tarvittavia lepovuoroja. Rajaniemi oli JYPin kakkosmaalivahti jo viime kaudella pelaten muun muassa JYPin viimeiset puolivälieräottelut. Rajaniemen ongelmana oli kuitenkin tasaisuuden löytäminen. 22-vuotiaalle maalivahdille voidaan kaavailla viime kaudesta hieman kasvavaa roolia, eikä noin 20 matsin rupeama olisi mikään ihme - varsinkin, jos JYP etenee pitkälle Champions Hockey Leaguessa.

Pakkaa sekoittaa myös maailmankansalainen Dennis Saikkonen. Saikkosen kausi kulunee pääosin Mestiksen puolella, mutta pystyy paikkaamaan myös JYPissä, jos tarve sitä vaatii.

Mikkojen valtakuntaa täydentävät nuoret lupaukset

Varsinkin puolustusosastoon pätee perinteinen menestyksen kaava, sillä mukaan mahtuu rutkasti kaiken kokeneita konkareita ja uransa alkutaipaleella olevia potentiaalisia nuoria. Erityisesti Valtteri Kemiläinen lukeutuu niihin nuoriin, jotka saattavat murtautua nopeastikin suuren yleisön tietoisuuteen.

Harjoitusotteluiden perusteella JYPin ykköspuolustajaparia ollaan rakentamassa todella kiekolliseksi. Mäenpää ja Kemiläinen ovat pelanneet yhdessä kaikki neljä ottelua, eikä kaksikon yhdessä pitäminen olisi mikään ihme. Mäenpään kiekolliset taidot eivät tarvitse esittelyitä ja hän kuuluukin ehdottomaan kiekollisten puolustajien eliittiin koko Liigassa. Kemiläinen on onnistunut kehittämään liikettään huomattavasti ja on nappaamassa paikan avauskuusikosta. Kemiläisen juonikkuus tuo oman mausteen JYPin ylivoimapeliin.

Toiseen puolustajapariin on jälleen tarjolla rintama Mikkoja. Mikko Kalteva tuo puolustuspäähän lisää kokoa ja näköä, eikä ylivoimavastuukaan olisi ihme. Mikko Luoma pyrkii pesemään kasvonsa epäonnistuneen kauden jälkeen. Jos JYP mielii pärjätä, syytä tähän myöskin olisi, sillä Luoma kuuluu valmennuksen luottopelaajiin niin yli- kuin alivoimallakin.

Kolmanteen puolustajapariin JYPillä on heittää kaksi vakuuttavaa maalinedustan luutijaa. Peruspuolustajina tunnetut Valtteri Hietanen ja Mikko Viitanen eivät ihastuta kiekollisella taidolla, mutta pitävät oman maalinedustan puhtaana. Viitasen kovalle laukaukselle voisi olla käyttöä myös ylivoiman puolella.

Tämän kuusikon takana ensimmäisenä pelipaikkaa kyttäävät Aleksi Salonen ja Henri Auvinen. Nuorukaisten vahvuudet liittyvät hyvin eri osa-alueisiin, sillä Salonen tuo kiekollista taitoa ja Auvinen kovuutta omalle alueelle.

Salmion läpimurto odottelee nurkan takana.
Kuva © Timo Savela

Saapuuko nuorukaisten juna laiturille aikataulussa?

Eric Perrin tulee olemaan JYPin hyökkäyspelin tuki ja turva jälleen kerran. Edes Perrinin hartiat eivät ole tarpeeksi leveät, jotta hän pystyisi kantamaan joukkuetta läpi kauden. Tässä kohtaa katse kääntyykin tulitukeen - erityisesti Jani Tuppuraiseen. JYPistä löytyy myös rintama nuoria hyökkääjiä, joista erityisesti Mikko Salmion otteet ovat herätelleet toiveita läpimurrosta. Silti hyökkäyksestä löytyy useita isompia ja pienempiä kysymysmerkkejä.

Nenosen maine kasvaa hurjaa vauhtia - eikä syyttä. Nuorukaisen rannelaukaus on lähes uniikkia tasoa Liigassa. Potentiaalia riittää aina 20 maaliin saakka, mutta vaarana on huomattavasti pienempään satoon.  Asetetaanko hänet jälleen alempiin ketjuihin pienempään rooliin, vai lähdetäänkö poikasesta kasvattamaan todellista maalintekijää?

Salmiosta on muodostunut luotettava puolustava hyökkääjä, jolla on aineksia kehittyä myös hyväksi maalintekijäksi. Nuorukainen tuo mieleen Ossi Louhivaaran - tosin hieman taitavamman version. Astetta suurempi kysymysmerkki on Ikonen. Raskaan kauden keskellä tulos jäi hyvin laihaksi, vaikka pudotuspeleissä nähtiin jo valonpilkahduksia. Uuden haasteen edessä on myös nuori Hännikäinen, joka tuo leveyttä ja energiaa alempiin ketjuihin.

Tuppuraisen paluu vanhalle tasolleen on JYPin suuria elinehtoja. Kaikki tietävät hänen taitonsa, joiden avulla muhoslainen voi yltää vaikka pistepörssin voittoon saakka. Tuomas Pihlman on kaukana muutaman vuoden takaisesta mestaruuden takuumiehestä. Liike on heikentynyt, mutta hän tulee laukomaan jälleen muutaman maalin tutulta tontiltaan b-pisteiden välistä. Antti Jaatinen saattaa nousta jopa ykkösketjuun, mutta tasaisuuden tulisi nousta huomattavasti paremmalle tasolle.

JYPillä on käytännössä kaksi laituria, joista takuuvarmasti tietää, mitä käteen jää. Petr Hubacek repii, raastaa ja tekee siinä sivussa kymmenkunta maalia. Valmennuksen luottopelaaja nauttii suurta roolia erikoistilannepelissä. Markus Poukkula on pelaajatyypiltään hyvin paljon Hännikäisen kaltainen. Hän tuo alempiin ketjuihin rutkasti energiaa ja luisteluvoimaa tehden siinä sivussa muutaman maalin.

JYPin sentteriosasto on hyvin mielenkiintoinen ja tuleekin todennäköisesti elämään runsaasti kauden aikana. Perrinin takaa löytyy Anssi Löfman, joka saattaa löytyä myös laiturin tontilta. Kapean sentteriosaston vuoksi Löfman on luonteva valinta Perrinin kakkosviuluksi.

Alemmat sentterin tontit täyttävät loputtomasti näkymätöntä työtä tekevät Boyce ja Miika Lahti. Varsinkin Lahdella on potentiaalia 30:n pisteen rajan rikkomiseen, mutta rajallinen taito ja verkkainen liike tiputtavat pois kärkiketjuista. Boyce näytti edellisellä visiitillään, että tuo joukkueeseen huomattavasti fyysisyyttä ja alivoimaosaamista. Lisäksi hän puolustaa omiaan vaikka nyrkeillään, jos tilanne sitä vaatii.

Haastajien asemasta löytyy runsasti nuoria pelaajia, jotka varmasti tulevat saamaan tililleen myös pelejä JYPin nutussa. Topi Nättinen väläytteli taitoaan jo viime kaudella, mutta kaipaa erityisesti lisää voimaa. Samu Markkula on näyttänyt jo ennakkoluulottoman pelityylinsä myös Liigan puolella. Listan ulkopuolelta erityisesti Joose Antosen ja Julius Nättisen nimet ovat mielenkiintoisia. Molemmat ovat päässeet näyttämään kiekolliset taitonsa harjoituspeleissä, eikä muutamat ottelut JYPin nutussa olisi yllättäviä.

» Lähetä palautetta toimitukselle