JYPin reissaaminen Sportin mahdollisuus, Ässien ylivoimapeli kunnossa

LIIGA / Artikkeli
Sport sai Ilvestä vastaan onnistumisia, jotka nostavat itseluottamusta.
Kuva © Saana Hakala
Keskiviikon pitkävetokierroksella kertoimia haetaan JYPin matkaväsymyksen kustannuksella sekä runsaasti jäähyilevien Ässien ja SaiPan maalijuhlilla.

Sport ML, 2,15

Sport päätti pitkän tappioputkensa lauantaina Ilveksen kustannuksella. Voitto oli henkisesti tärkeä myllerryksen keskellä tarponeelle vaasalaisryhmälle. Itsessään ottelu ei ollut Sportilta mikään vakuuttava esitys, mutta jokainen onnistuminen nostaa joukkueen itseluottamusta. 

Ilvestä vastaan peräti kaksitoista miestä pääsi pisteille. Puolustuslinjoja vahvistamaan hankittu William Wrenn avasi maalihanansa vaasalaisten paidassa, lisäksi avainpelaajista Markus Nenonen sai tärkeitä onnistumisia tililleen. 

JYP on puolestaan pelannut ailahtelevasti. Kolmen viime ottelun aikana jyväskyläläiset ovat taipuneet Ilvekselle sekä KalPalle, jotka molemmat iskivät viisi maalia JYPin verkkoon. Oman alueen pelaamisessa onkin tullut paljon nukahduksia. 

Lisäksi JYP pelasi tiistaina CHL:ää Tsekeissä. Vaikka ottelusta tuli voitto, matkan rasitus varmasti näkyy vierasjoukkueen otteissa. 

Pelicans 2,15

Jukurit on voittanut kaksi peräkkäistä ottelua, mutta joukkueen hyökkäyspelaamisessa on edelleen rakenteellisia ongelmia. Voittopeleissä vastustajan maalivahdit ovat torjuneet molemmissa otteluissa alle 20 kertaa. 

Pelicans on ailahdellut viime peleissä, mutta pystynyt metsästämään tasaisesti. Kiekonhallintatilastoissa Pelicans on kaksikosta selvästi edellä. Pelicans on laukonut Liigassa kolmanneksi eniten, Jukurit selvästi vähiten. Jukurien maalia kohti on lauottu kolmanneksi eniten kiekkoja, joten kiireinen ilta tulee myös keskiviikkona. 

Myös materiaalin puolesta etu on lahtelaisilla. Kiekollista leveyttä riittää useampaan kentälliseen ja myös takalinjoilta löytyy tukea hyökkäyspelaamiseen Mikko  Kousan sekä Libor Sulakin muodossa.

Jukureilla taas ratkaisijoiden leveys on huomattavasti vaatimattomampaa. Joukkueen kultakypärää kantava Zach  Budish on iskenyt vasta 16 tehopistettä.   

SaiPa - Ässät yli 5,5 maalia, 2,45

Vastakkain ovat kaksi Liigan eniten kahden minuutin rangaistuksia ottanutta joukkuetta. Erikoistilanteita on lupa odottaa siis myös keskiviikkona. 

Ässien ylivoima on ottanut suuria harppauksia kauden aikana. Viimeisessä viidessä ottelussa joukkuen ylivoima on onnistunut useammin kuin joka kolmannella kerralla. SaiPan ylivoimatehokkuus vastaavalla jaksolla on ollut tasan 20 prosentia. 

SaiPalla on lisäksi ollut vaikeuksia alivoimalla, jonka onnistumisprosentti on lappeenrantalaisilla viiden ottelun jaksolla vaatimaton 71. 

Kokonaisuutena Ässien peleissä on isketty runsaasti maaleja viime kierroksilla. Viimeisen seitsemän ottelun jaksolla Ässien peleissä on tehty vähintään kuusi maalia viidesti. Myös SaiPan otteluissa on nähty molempiin kenttäpäätyihin kohtalaisesti maaleja. 

» Lähetä palautetta toimitukselle