JYP-Akatemia 2015-2016 − vahvuuksina perisuomalaiset aseet

MESTIS / Artikkeli
Dennis Saikkonen on tekemässä paluuta Akatemian ykkösmaalivahdiksi.
Kuva © Timo Savela
Viime kaudella vihdoin pudotuspeleihin murtautunut JYP-Akatemia lähtee nappaamaan toista peräkkäistä pudotuspelipaikkaa. Jyväskyläläisjoukkue lähtee kauteen huomattavan osan terävästä kärjestä menettäneenä, joten joukkueen ympärillä velloo kosolti kysymysmerkkejä.

JYP-Akatemia kamppaili viime kaudella pitkään jopa Mestiksen kolmossijasta, mutta lopulta runkosarjan päätteeksi käteen jäi viides sija. Puolivälierissä vastaan asettui Kajaanin Hokki, jota vastaan jyväskyläläiset kävivät tiukan sarjan. Pienten marginaalien sarja kääntyi lopulta kajaanilaisille voitoin 4−2.

Vaikka Akatemialla oli hyvät mahdollisuudet jatkaa pelejä vieläkin pidempään, viime kauden voi sanoa olleen onnistunut. Joukkue kaavailtiin ennen kautta taistelemaan viimeisistä pudotuspelipaikoista, mutta lopulta pelien päättyminen runkosarjaan ei ollut edes lähellä.

Akatemian yksi suurimmista aseista löytyy penkin takaa. Valmennustiimi jatkaa samassa muotissa, kirkkaimpana tähtenä viime kauden parhaaksi Mestis-valmentajaksi valittu Jukka Ahvenjärvi. Apuvalmentajana jatkaa fysiikkapuoleen erikoistunut Jarkko Hyytiä ja maalivahtivalmentajana Roy Hellgren.

Vahvuudet omassa päässä

Maalivahtiosasto kokee pientä muutosta viime kauteen verrattuna, sillä hajapelejä pelanneet Juhana Aho ja Sami Rajaniemi vaihtoivat maisemaa. Tämän lisäksi viime kaudella läpimurron miesten tasolle tehneelle Veini Vehviläiselle kaavaillaan reilua mahdollisuutta JYPin puolella.

Tämän vuoksi katseet kääntyvätkin suomalais-sveitsiläiseen Dennis Saikkoseen. Viime kaudella Saikkonen jakoi vastuuta Vehviläisen kanssa, mutta erityisesti toissa kaudella Saikkonen näytti kuuluvansa tämän sarjan eliittimaalivahteihin. Tuolloin hän tilkitsi Akatemian veräjää 94,3 prosentin varmuudella.

Pakkaa sekoittaa myös hieman puskista esiin ponnistanut Markus Ruusu. 18-vuotias maalivahti varattiin viime kesän varaustilaisuuden kuudennella kierroksella Dallas Starsiin. Akatemiasta voidaankin sanoa, että vahvuudet ovat suomalaiselle jääkiekkoilulle varsin tuttuja. Hyvän valmennuksen lisäksi maalivahtipelaaminen kuuluu joukkueen suurimpiin vahvuuksiin.

Puolustuskalusto jatkaa hyvin pitkälti samalla miehistöllä kuin viime kaudella. Lähtökohtaisesti ainoa muutos on Sami Nikun vaihtuminen Petrus Pietiläiseen. Tämä vaikuttaa kauden alla askeleelta taaksepäin, sillä Pietiläinen on vielä Nikuakin keskeneräisempi projekti. 19-vuotias Pietiläinen on toistuvasti maksanut oppirahoja harjoituspelien aikana.

Akatemian puolustuskalusto on kuitenkin melko hyvissä kantimissa. Pakkikuusikon johtotähdet Jaakko Jokinen ja Olli Aitola olivat jo viime kaudella erinomaisia puolustajia tälle tasolle, ja kehitys on jatkunut kesän aikana mallikkaasti. Aitolasta voikin povata puolustajien pistepörssin kärkinimiä.

Myös Ville Virtanen on mielenkiintoinen nimi hurrikaaniryhmän takalinjoilla. Yleispakkina tunnettu Virtanen joutuu usein paikkailemaan virheitään jäähyillä, mutta hänen potentiaalinsa riittää aina liigatasolle asti. Kuusikon viimeisistä paikoista kilpailevat Joona Erving, Aleksi Honka ja Joni Kallio.

Mikko Virtanen ärjyy tällä kaudella joukkueen kapteenina.
Kuva © Timo Savela

Hyökkäys läpimurtojen varassa

Akatemian hyökkäyskalusto on kokenut suuria kolauksia. Viime kauden kapteeni Valtteri Hotakainen on vakiinnuttanut paikkansa JYPin puolella ja Samu Markkula suuntasi uusien haasteiden perässä SaPKoon. Lisäksi Julius Nättinen suuntasi rapakon taakse OHL:n Barrie Coltsiin.

Kun tähän lasketaan vielä päälle, että pahimmillaan myös Joose Antonen, Topi Nättinen ja Henri Kanninen ovat liigan puolella, käytännössä koko hyökkäyksen kärkikuusikko on poissa Akatemian käytöstä.

Jyväskylässä toivotaankin kädet ristissä, että viimeisessä harjoitusottelussa osumaa ottanut kapteeni Mikko Virtanen on pelikunossa, kun kiekko tippuu jäähän ensi keskiviikon sarja-avauksessa. Virtanen on hyvä kahden suunnan pelaaja, mutta on esitellyt juonikkuuttaan myös hyökkäyssuuntaan.

Kun uusia tulijoita ei tullut kuin omasta juniorituotannosta, Akatemian kauden onnistuminen on omien nuorten läpimurtojen varassa. Akatemiasta löytyy ketjullinen viime kaudella Nuorten SM-sarjaa tahkonneita pelaajia, jotka ovat vielä kirjoittamattomia kortteja tälle tasolle. 

Harjoituskauden aikana oli kuitenkin nähtävissä valoa tunnelin päässä. Erityisesti Samuel Salonen ja Taavi Tiala olivat ottaneet selviä harppauksia eteenpäin viime kaudesta. Erityisesti Salosessa on suurta potentiaalia nousta ratkaisijan rooliin ensi kauden hurrikaaniryhmässä.

Arvio: Akatemian kokemat menetykset hyökkäysosastolla eivät olisi näkymättä missään muussakaan joukkueessa. Joukkue on harjoituspeleissä onnistunut rakentamaan riittävän määrän maalipaikkoja, mutta erityisesti viimeisissä otteluissa viimeistely on ollut tuskaista.

Suurin puute Akatemian ryhmässä on taidossa. Hyökkäysten rakentelu on harjoituskaudella ollut todella tuskaisen näköistä, ja keskialueen ylittäminen on tuntunut hetkittäin ylitsepääsemättömältä haasteelta. Akatemian suurin ase onkin pelin kääntäminen keskialueen riistoista, kun vastustaja ei ole ehtinyt ryhmittäytymään puolustusasemiin.

Akatemian vahvuus erityisesti maalivahtiosastolla vie kuitenkin jyväskyläläiset pudotuspeleihin. Jyväskyläläisten kausi tullee sujumaan melko ailahtelevissa merkeissä, mutta joukkue raapii riittävästi voittoja napatakseen jälleen runkosarjan viidennen sijan.

» Lähetä palautetta toimitukselle