Jukurit on pelannut pirteästi Savon derbyissä.

Petri Lyytikäinen www.pietusphoto.fi

Jukurit kuittasi Savon derbyn palkinnon − "Annetaan se heille toistaiseksi"

KalPa ja Jukurit ovat ottaneet toisistaan mittaa tällä kaudella Savon herruudesta. Tällä kertaa Jukurit kuittaa palkinnon itselleen. KalPan toimitusjohtajan puheista päätellen se ei kuitenkaan jää Mikkeliin pysyvästi.

2000-luvun alkupuolella KalPa ja Jukurit ottivat mittaa toisistaan Mestiksessä. Vuonna 2007 oli tasonmittauksien vuoro, jolloin Liigassa viimeiseksi jäänyt KalPa ja Mestiksessä toisena ollut Jukurit kohtasivat jälleen.

Kevään 2007 jälkeen keskinäisiä kohtaamisia saatiin odottaa miltei 10 vuotta, mutta jännitteitä on edelleen. Molemmat ovat myyneet nimittäin halliinsa katsojia roimasti enemmän, kun verrataan joukkueen keskiarvoihin.

Mikkelin jäähallissa katsojia on ollut kolmena kertana 4200. Myös Kuopiossa katsojamäärä on ollut joka pelissä neljäntuhannen tuntumissa.

− Koko Liigassa tällaiset ottelut ovat todella tärkeitä juttuja. Näissä on luontaisestikin sitä jännitettä, eikä sitä tarvitse tekemällä keksiä, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman myöntää.

− Pelillisestikin Jukurit on tänä vuotta pärjännyt meitä vastaan hyvin, joten nämä ovat olleet siltä osin onnistuneita tapahtumia.

Myös vierasjoukkueiden fanit ovat liikkuneet vitostietä etelästä pohjoiseen ja toisinpäin. Tätä on avittanut seurojen luoma yhteistyö, missä molempien joukkueiden fanit pääsevät vierashalliin viidellä eurolla.

− KalPalta tämä idea lähti. Se oli kova juttu ja nyt myös JYP on lähtenyt siihen mukaan meidän kanssa, Jukureiden markkinointipäällikkö Joni Vesalainen tuumasi.

Mikkelissä kaikki vierasfanit pääsevät halliin enintään kahdeksalla eurolla. Vieraskannattajia halutaankin halliin tunnelman vuoksi.

− En usko siihen, että kukaan rikastuu vieraskannattajilla, Vesalainen näkee.

Totta kai, jokainen Savon derby aloitetaan savolaisen laulua kuunnellen. Lisäksi Savon derbyn voittajalle on luvassa palkintopatsas, jossa on Savon maan kartta.

Palkinto jää tällä kertaa Jukureille, sillä mikkeliläiset ovat olleet Savon derbyissä niskan päällä.

− Annetaan se Jukureille toistaiseksi haltuun tämän kauden jälkeen, Saksman hymyilee.

Jukureiden markkinointipäällikkö Vesalainen myöntää, että patsaan kesän jälkeinen olinpaikka pelottaa jo nyt. Mikkeliläiset ehtivät kuitenkin koko kesän kuittailla kuopiolaisille.

− Kyllähän se ensi vuosi pelottaa sen suhteen. KalPa haluaa sen patsaan takaisin, mutta me voimme nyt koko kesän ajan kuittailla heille. Sinikeltainen savo -linjalla mennään kesän yli, myhäilee Vesalainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Lehdistökatsaus: mitkä joukkueet yllättivät asiantuntijat?

LIIGA | 14.3.2017 8:00
Kauden alla mediassa ennustettiin runkosarjan loppusijoituksia. Tuttuun tyyliin osa veikkauksista osui, mutta hutikutejakin ammuttiin. Tässä muutama poiminta kauden yllättäjistä, niin hyvässä kuin pahassakin. lue lisää

Maanantaijää, viikko 10: Suosi suomalaisia, unohda ulkomaalaiset

LIIGA | 6.3.2017 9:43
Runkosarjaa on enää viikko jäljellä, joten Maanantaijäällä keskitytään edelleen pudotuspeleihin. Myös ulkomaalaisten pelaajien puuttuminen pistepörssin kärkipaikoilta puhuttaa. lue lisää

Analyysi loppukaudesta: Ilves nousee pudotuspeleihin, HIFK kuivilla

LIIGA | 23.2.2017 11:00
Liigan runkosarjan lopun tasaisin taisto käydään pudotuspeliviivan ympärillä. HIFK:n jatkopelipaikka on kriisipuheista huolimatta jo käytännössä varma. lue lisää

Maanantaijää, viikko 5: Yksi jääkiekkoseura myynnissä, muut menestymässä

LIIGA | 30.1.2017 9:00
Tällä viikolla Maanantaijäässä muistellaan lämmöllä edellisviikon tuplapelikierrosta, ihastellaan hienoja voittoputkia ja toivotetaan hyvää matkaa longislandilaiselle kiinteistömogulille. lue lisää

Vihellyksen jälkeen: Syyskausi pakettiin - Löytyykö Tapparan mestaruusjunalle pysäyttäjää?

LIIGA | 23.12.2016 14:00
Liiga on siinä pisteessä, että noin puolet kauden peleistä on runkosarjan osalta pelattu. Joulutauon myötä Vihellyksen jälkeen -podcast perkaa syyskauden tapahtumia. lue lisää

Kommentit

Ville Hyvärinen

Jukurit #5 L p
s. 1991 Kuopio
190CM / 95KG
SOPIMUS: 2018