Jukurit 2014-2015 - kärkikahinoissa jälleen kerran

MESTIS / Artikkeli
Juuso Akkanen kipparoi Jukureita tulevalla kaudella.
Kuva © Timo Savela
Viime kaudella sekä pelillisten että pelin ulkopuolisten ongelmien kanssa paininut Mikkelin Jukurit lähtee tulevaan kauteen uudella ilmeellä, vaikka muutokset pelaajistossa ovatkin olleet vähäisiä. Tuttu pelaajisto ja Antti Pennasen mukanaan tuoma yhtenäinen pelitapa ovat aseita, joilla mikkeliläisryhmä taistelee paikasta auringossa kovin panostuksin kauteen lähteneiden TUTOn ja KooKoon kanssa.

Viime kaudella runkosarjan mahalaskun jälkeen huikean nousun pudotuspeleissä aina finaaliin saakka tehnyt Mikkelin Jukurit pääsee tulevalla kaudella jatkamaan pitkälti samoilla sävelillä, mihin edellinen kausi päättyi.

Vaihtuvuus joukkueessa on ollut pientä, sillä viime kauden pelaajista peräti 20 jatkaa sarvipäiden riveissä. Muutamat kärkipään menetykset joukkue on onnistunut paikkaamaan melko hyvin ja harjoitusotteluiden perusteella muutamat viime kaudella pienemmässä roolissa olleista pelaajista ovat nostaneet tasoaan, mikä lupaa hyvää kilpailua pelipaikoista.

Kesken viime kauden mikkeliläisjoukkueen peräsimeen tullut Antti Pennanen on päässyt nyt rakentamaan mieleisensä joukkueen ja se on näkynyt harjoitusotteluissa lupauksia herättävinä otteina kaukalossa.

Joukkue on kahdeksasta harjoitusottelustaan voittanut kuusi ja hävinnyt kaksi. Tappiopeleissä KooKoota vastaankaan Jukurit ei kuitenkaan hävinnyt huonolla pelillä, vaan oli ajoittain jopa niskan päällä.

Tolppien välissä kansainvälistä väriä

Viime kaudella Jukureiden kautta leimasivat valmentajasotkujen lisäksi maalivahtiosaston yllä leijuneet kysymysmerkit. Kauteen ykkösvahtina lähtenyt Petteri Similä petti pahemman kerran, mutta siitä huolimatta vahvoja otteita maalilla esittänyt Tadeas Galansky pysyi varamiehen roolissa. Joulun jälkeen joukkue hankki riveihinsä leikkauksesta toipuneen Juha Toivosen, jonka ura jukuripaidassa kesti kahden ottelun verran, joissa torjuntaprosentiksi kertyi 82,2.

Toivosen ja Similän poistuttua miesvahvuudesta Galansky sai vastuuta maalilla siihen saakka, kunnes Lukosta loppukauden lainalle joukkueeseen tullut Oskari Setänen vei ykkösmaalivahdin paikan ja torjui joukkueen kylmänviileillä otteillaan pitkälle.

Tulevalla kaudella Galansky saa aisaparikseen Ranskan mestaruuden voittaneen Briançonin riveistä Mikkeliin siirtyvän 26-vuotiaan Ronan Quemenerin, jolla on kokemusta myös Ranskan maajoukkueen paidasta. Pennasella onkin käsissään positiivinen ongelma maalivahtien suhteen, sillä harjoituskauden otteiden perusteella kumpaankaan maalivahtiin joukkue ei tule kaatumaan. 

− Pitkä kausi edessä, se 60 peliä, mutta kyllä minä lopun kaiken olen sellainen yhden maalivahdin mies. Annetaan ajan sitten näyttää, kumpi se ykkösmaalivahti tulee olemaan, Pennanen totesi.

Kummankin maalivahdin torjuntatyyli on hyvin rauhallinen, joskin Galanskyltä voidaan odottaa myös melkoisia akrobaattitemppuja tarpeen vaatiessa. Quemener valittiin viime kaudella Ranskan liigan pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi, joten se antaa jonkinlaisia viitteitä miehen pään kestävyydestä tiukemmissakin paikoissa.

− Saatiin hyvät referenssit kaverista ja on meidän arvojen näköinen jätkä. Varmaan yksi joukkueen kovimmista pelaajista tekemään töitä ja harjoittelemaan, kehui urheilujohtaja Tommi Kerttula ranskalaisvahtia.

Vaarasuo on puolustuksen johtohahmoja.
Vaarasuo on puolustuksen johtohahmoja.
Kuva © Timo Savela

Puolustuksessa paljon vanhaa, mutta myös jotain uuttakin

Puolustuspää ei ole viime kauteen nähden suuria muutoksia kokenut. Viime kauden pakistosta joukkueessa jatkavat Jani Forsström, Ilkka Vaarasuo, Juha-Petteri Purolinna, Juuso Akkanen, Roy Pihlström, Elmeri Laamanen sekä keväällä joukkueeseen liittynyt, vanha tuttu Samuli Piipponen.

Roni Rukajärvi siirtyi Peliittoihin ja Pasi Järvinen lopetti uransa, mutta tilalle hankittiin kiekollisesti vahvat Jarno Paven ja Santeri Lukka, joista molemmat ovat harjoituskaudella osoittaneet kuuluvansa pelaavaan kokoonpanoon. Erityisesti Lukan laukaus on erittäin käyttökelpoinen ase ylivoimapeliin. Paven taas hyvän liikkeensä ansiosta on hyvin vaarallinen pelaaja hyökkäysalueella. Molemmat tuovat myös rightin puolen kätisyydellään variaatiomahdollisuuksia erityisesti ylivoimapeliin.

− Ollaan pyritty hakemaan monipuolisia pelaajia. Monipuolisuuden lisäksi on mietitty vähän kätisyyksiä ja haettu pelaajia molemmille kätisyyksille, avasi päävalmentaja Pennanen joukkueen rakennusprosessia.

Järvisen poistuminen vei mukanaan paljon kokemusta ja johtajuutta, mutta pelillisesti menetys ei ollut korvaamaton. Uudet tulokkaat täyttävät harjoituspelien perusteella kiekollisen roolin ja jatkajista Vaarasuo, Akkanen ja Forsström tuovat paljon kokemusta ja voimaa puolustuspäähän.

Kun vielä vanhat tutut Purolinna, Pihlström ja Piipponen täydentävät pakiston, niin laatua löytyy neljään puolustajapariin. Oman mausteensa soppaan tuo myös oma kasvatti Elmeri Laamanen, joka on harjoituskaudella esittänyt miehekkäitä otteita. Isokokoinen puolustaja on osoittanut pysyvänsä Mestis-vauhdissa ja nyt hänelle olisi tärkeää saada miesten pelejä alle.

− Ellu (Laamanen) on pelannut hyvin ja mennyt eteenpäin fyysisesti. Ehkä sellaista henkistäkin kasvua on tapahtunut, näkee vähän että tästä voi jotain tullakin, kommentoi Pennanen nuorta puolustajaa.

Hyökkäyksessä tiukkaa kilpailua pelipaikoista

Hyökkääjistä merkittävimmät lähtijät olivat Liigaan siirtyneet Toni Hyvärinen, Toni Jalo ja Jesse Rohtla. Paikkaajiksi joukkue hankki JYP-Akatemian edelliskauden pistekärjen Riku Pitkäsen ja Hokissa hyvää jälkeä tehneet Timo Hiltusen sekä Anthony Guttigin. Muita uusia kasvoja joukkueessa ovat SaiPasta siirtynyt Roope Hämäläinen sekä KHL-joukkue Jokereista lainalle tullut Teemu Turunen.

Joukkueen sentteritilanne on lähtökohtaisesti erittäin hyvä. Oula Palve, Iivo Hokkanen, Hämäläinen ja oma kasvatti Erno Ripatti muodostavat sentterinelikon.

Lisäksi laitahyökkääjistä Joonas Kalliola, Pentti Nöyränen ja Guttig pystyvät pelaamaan myös keskellä, joten variaatioita löytyy. Erityisesti 19-vuotias Ripatti on osoittanut, että kesän aikana on tapahtunut runsaasti kehitystä ja samalla itseluottamus on kasvanut huimasti.

− Hokkanen, Palve, Hämäläinen. He ovat oikein hyviä pelaajia ja minulla on vankka usko siihen, että he tulevat kasvamaan ja kehittymään, Pennanen ennakoi.

− Tälle yhteisölle on myös erittäin hieno juttu, että sieltä omista junioreista on tulossa pelaajia. Uusi, lahjakas pelaaja Ripatti, jolle halutaan antaa paikkaa näyttää, että pystyykö hän pelaamaan miesten mukana,  jukurikäskijä sanoi.

Harjoituskauden perusteella yksi suurimmista kehittyjistä on ollut kolmatta visiittiään mikkeliläisryhmään tekevä Hämäläinen. Aiemmin rikkovan roolin pelaajana tunnettu keskushyökkääjä on kehittynyt kiekollisessa pelissä ja pystyy johtamaan oman ketjunsa peliä. 

Muista uusista tulokkaista silmään pistävimpiä ovat olleet röyhkeästi maalipaikoille hakeutuneet Hiltunen ja Pitkänen, joista jälkimmäinen ei kaihda myöskään fyysistä peliä. Hokissa viime kaudella 52 tehopistettä runkosarjassa iskenyt Guttig on pelannut harjoituskaudella vain muutaman ottelun, mutta osoittanut jo niissä olevansa erittäin kova hyökkääjä tähän sarjaan.

Oula Palvelle on tarjolla ykkössentterin rooli.
Oula Palvelle on tarjolla ykkössentterin rooli.
Kuva © Timo Savela

Joukkueen rouhijaosastoa edustavat viime kaudelta tutut Jani Savolainen, Nestori Lähde ja Jaakko Turtiainen sekä viime kauden positiivisimpiin yllättäjiin lukeutunut Kalliola. Taitoa hyökkäyspäähän tuovat Niko Laakkonen ja harjoitusotteluissa väkevästi esiintynyt Janne Väyrynen. Voimahyökkääjä Juuso Sipola joutuu jättämään alkukauden väliin loukkaantumisen vuoksi ja hänen roolinsa tullee muutenkin olemaan loukkaantuneiden paikkaaja.

Hyökkäys- että puolustuspäässä tilanne pelaajien osalta on hyvä, sillä laajuutta löytyy ja sen seurauksena kilpailu pelipaikoista käy kiivaana. Hyökkäyspäässä terävin kärki ei ole ehkä muiden kärkijoukkueiden veroinen, vaikka sieltä muun muassa Guttigin tasoinen pelimies löytyykin.

Hyökkäyksen syvyys kuitenkin kompensoi tätä puutetta, sillä esimerkiksi viime kaudella 29 ottelussa 12 maalia iskenyt Kalliola aloittaa todennäköisesti kautensa kolmos- tai nelosketjussa.

− Mielestäni joukkue on monipuolinen. Siinä on monenlaista osaamista ennen kaikkea ja lisäksi siinä on paljon monenikäisiä pelaajia. On paljon kokeneita pelaajia, mutta myös tulevaisuuden nimiä, jotka eivät ole vielä niin tunnettuja.

− Ollaan haettu pelaajatyypiltään sellaisia pelaajia, jotka on valmiita kantamaan itsestään vastuuta ja että heistä löytyy kunnianhimoa sekä halua kehittyä, Pennanen summaa joukkuetta.

Maalina mestaruus

Kestomenestyjänä pidetyn Jukureiden tavoitteena tulevallakin kaudella on vain ja ainoastaan mestaruus. Kauteen materiaalinsa puolesta ennakkosuosikkina lähtevän KooKoon horjuttaminen on kova haaste, mutta kuten viime keväänä nähtiin, pystyy vahvasti omaan tekemiseensä uskova jukurijoukkue kaatamaan ennakkoon kovemman joukkueen. 

Arvio: Sarjaan kakkossuosikkina lähtevän Jukureiden materiaali on erittäin laadukas ja laaja. Mitalipelien ulkopuolelle jääminen olisi valtaisa yllätys, joten lähtökohtaisesti joukkueen haarukassa ovat sijat yksi-kolme.

» Lähetä palautetta toimitukselle