Jugra Hanti-Mansijsk - Yhden miehen show

KHL / Artikkeli
Jugran tähti, Nikita Gusev.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Viime kaudella itäisen konferenssin 12:ksi jäänyt seura teki täksi kaudeksi linjauksen, että se ei ota yhtä ainutta ulkomaalaispelaajaa. Länsi-Siperian KHL-seura onkin heikentynyt reilusti viime kauden alkuun nähden. Seura on jäänyt viimeisen kolmen kauden aikana aina pudotuspelien ulkopuolelle, ja näin tullee käymään jälleen.

Joukkuetta on rakennettu kesän aikana mielenkiintoisesti pienellä budjetilla, kun seura on palkannut paljon pelaajia, jotka ovat erittäin työteliäitä ja tottuneet raatamaan KHL:n suurseuroissa pienessä roolissa. Jugralta löytyy yksi huippupelaajakin: 23-vuotias laitahyökkääjä Nikita Gusev jatkaa joukkueessa. Hänet nähtiin viime kaudella myös KHL:n All-Star -tapahtumassa, jossa hän esitti muun muassa yhden aivan uskomattoman rangaistuslaukauksen.

Maalivahdit:

Georgi Gelašvili

Vladislav Fokin

Seuran maalivahtiosasto on laitettu uuteen uskoon, kun Mihail Birjukov lähti jo kesken viime kauden Torpedoon ja kesken kauden Medvescakista tullut Barry Brust jatkaa uraansa Slovanissa.

Ykkösvahdin paikasta tulevat taistelemaan kuumaverinen Georgi Gelašvili ja Traktorista hankittu Vladislav Fokin. Gelašvili pelasi viime kaudella Torpedossa ja Jugrassa yhteensä vain reilut 200 minuuttia, joten voidaan sanoa, että lähes koko kausi meni ohi. Hän torjui kuitenkin toissa kaudella parikymmentä peliä Torpedon maalilla torjuntaprosentilla 93,9. Hän on edustanut KHL-uransa aikana Torpedon lisäksi Metallurg Magnitogorskia ja Lokomotivia.

Fokinin vähäiset pelit viime kaudella Traktorin maalilla sujuivat heikosti. Karri Kiven tekemistä Traktorin päävalmentajana ei ainakaan auttanut se, että Fokinin otteet olivat kaukana hyvästä tasosta kauden alussa, kun ykkösmaalivahti Michael Garnett oli loukkaantumisen vuoksi sivussa. Gelašvili on lähtökohtaisesti vahvasti kiinni ykkösveskarin tontissa.

Puolustus:

Jevgeni Khvostov - Jakov Seleznev

Aleksei Vasiltšenko - Grigori Želdakov

Stanislav Kalašnikov - Kirill Djakov

Seuralla oli viime kauden alkaessa puolustuksessa nimiä kuten Philip Larsen, Ilari Melart, vuosia seurassa loistanut Aleksei Pepeljajev, Andrei Sergejev ja kovaotteinen Artem Ternavski. He kaikki ovat poissa ja hankinnat ovat kaukana siitä, että lähteneiden aukot olisi saatu edes jollain tasolla paikattua.

Todetaan se heti alkuun - Jugran puolustuskalusto on aivan sarjan heikoimpia. Fyysisyyttä seuran puolustuksessa riittää, mutta missä on kiekollinen osaaminen? Puukätisestä pakista ei vain taiota Kirill Koltsovia tuosta vain. Vain muutaman ottelun viime kaudella isossa roolissa pelannut 34-vuotias Jevgeni Khvostov on pelannut seurassa kaudesta 2010-11 lähtien, jolloin Jugra liittyi KHL:ään. Hän on ollut kelvollinen puolustaja ja saanut seurassa hyvin vastuuta. Viime kaudella hänen tililleen kertyi kuitenkin vain kourallinen otteluita.

Vitjazista seura sai kovaa taklaavan isokokokoisen Jakov Seleznevin, joka tuo roppakaupalla fyysisyyttä. Neftehimikistä seuraan saapui Stanislav Kalašnikov, joka on puolustava puolustaja. Kalašnikov ei karta myöskään fyysistä peliä, mutta ei ole Seleznevin kaltainen raskaiden taklausten viljelijä. Fyysistä peliä lisää tuo seurassa jo viime kaudella pelannut Grigori Želdakov, joka ei kiekollisena ole ihmeitä esittänyt. 23-vuotiaan puolustajan parhaat vuodet ovat vasta tulossa.

Traktorin joukkueessa viime kaudella pelannut ja VHL:stä vauhtia hakemassa käynyt Kazakstanin maajoukkuepuolustaja (Venäjän passi löytyy) Aleksei Vasiltšenko on ollut ihan hyvä pakki, mutta 34-vuotiaan konkarin ura on jo laskusuunnassa. 22-vuotias Kirill Djakov pelasi viime kaudella kolmessa eri KHL-seurassa, mutta eniten pelejä kertyi kuitenkin VHL:n puolella.

Jugran pelaajilla on kovasti työtä, jos haluavat pudotuspeliviivan paremmalle puolelle
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Hyökkäys:

Nikita Gusev - Andrei Taratuhin - Konstantin Panov

Igor Volkov - Vitali Sitnikov - Andrei Ivanov

Aleksei Mihnov - Ivan Jatsenko - Artjom Buljanski

Vladimir Pervušin - Oleg Jašin - Igor Bortnikov

Hyökkäyksessä on käynyt melkein yhtä kova tyhjennys kuin puolustuksessa, ja uudistuminen alkoi jo viime kauden loppupuolella. Poissa ovat Lukas Kaspar, Toni Rajala, Ben Maxwell, tärkeä sentteri Igor Magogin ja taitava Nikita Filatov. Korvaajat ovat enemmän kovia taistelijoita kuin pisteitä takovia kärkimiehiä.

Seuran viime kauden paras pistemies Nikita Gusev jäi kuitenkin seuraan. Pienikokoinen ja kevytrakenteinen hyökkääjä teki 55 peliin tehot 21+16. 23-vuotias kiekkovirtuoosi on äärimmäisen taitava, energinen ja hyvin peliä lukeva hyökkääjä. Hänellä on huippuluokan laukaus, erinomainen luistelunopeus ja silkinpehmeät kädet. Gusevin rannelaukaus lähtee suorasta luistelusta salamannopeasti, mikä tekee sen vaikeaksi maalivahdeille luettavaksi: esimerkiksi Pavel Datsjukin maailmanluokan rannelaukaus on osoitus siitä, miten vaikea maalivahtien on lukea sitä. Gusevin laukauksessa on jotain samaa.

Nuoren tähtihyökkääjän kannalta on harmi, että seurasta ei löydy yhtä ainutta hyvää sentteriä, kun Maxwell ja Magogin ovat poissa. Monet joukkueet varmasti yrittävät pelata hänet pois, koska hän on ennakkoon selkeästi joukkueensa vaarallisin hyökkääjä.

Gusevin lisäksi tulosta odotetaan suoraviivaiselta, vahvalta, isokokoiselta ja maaliahneelta Konstantin Panovilta, joka saapui Traktorista. Hän teki viime kaudella pisteet 12+12. Panov kulkee kuin juna raiteillaan päästessään täyteen vauhtiin. Hän ei ole erityisen taitava, vaan enemmänkin suoraviivainen hyökkääjä.

Artjom Buljanskilta löytyy terävä laukaus ja hän on ollut seuran luottohyökkääjiä viime kausina. Lähes kaksimetrinen Aleksei Mihnov on todella taitava isokokoiseksi pelaajaksi, mutta asennepuolella ja viimeistelytaidossa olisi paljon toivomisen varaa. Hän pystyy kuitenkin todella näyttäviin harhautuksiin ja on hyvä kiekonsuojaaja.

Andrei Taratuhin ja Vitali Sitnikov ovat nimiä, joilta voidaan odottaa jotain. Atlantissa tehot 12+5 viime kaudella tehnyt Taratuhin on tottunut pelaamaan Salavatin ja Avangardin kaltaisissa KHL:n isoissa organisaatioissa. Hän voitti Salavatissa kaudella 2010-11 Gagarin Cupin, joskin rooli oli tuolloin varsin pieni. Taratuhin pelaa hyvin kahteen suuntaan, mutta on taitotasoltaan kovin kevyt tekijä toiseksi kärkisentteriksi.

Pienikokoisella ja hyvin luistelevalla Sitnikovilla on allaan varsin vaatimaton kausi seurassa. 33-vuotias konkari aloittaa seurassa viidennen peräkkäisen kautensa. Hän on ollut seuran runkohyökkääjiä vuosikausia, vaikka alla onkin vaikea kausi. Hän ei ole luontainen sentteri, vaikka pelannut sillä tontilla jonkin verran.

Uudet hankinnat Igor Volkov, Andrei Pervušin ja Andrei Ivanov ovat edustaneet kaikki samaan aikaan Avangardia kausina 2011-13. He olivat mukana, kun Avangard hävisi kaudella 2011-12 Dinamo Moskovalle KHL:n finaalisarjan, joskaan Pervušin ei pelannut pudotuspeleissä. Heitä yhdistää hyvä työmoraali. Kokeneilta Volkovilta ja Ivanovilta uskaltaa odottaa kyllä pisteitäkin, jos ja kun herrat saavat vastuuta enemmän.

Yhteenveto:

Jugralla on riveissään Gusevin kaltainen tähtihyökkääjä, mutta materiaali on kokonaisuudessaan hyvin vaatimaton - varsinkin senttereiden ja puolustajien osalta. Puolustuksen kiekollinen osaaminen on hyvin rajallista, vaikka fyysisyyttä löytyykin. Puolustus on kokonaisuudessaan sarjan heikoimpia, eikä hyökkäys juuri sen parempi ole. Maalivahtipelikin on kysymysmerkki. Uusi 57-vuotias päävalmentaja Pavel Jezovskih toimi viime kaudella seuran juniorijoukkueen valmentajana MHL:ssä. Hän ei ole koskaan toiminut KHL:ssä edes apuvalmentajana. Ennusmerkit eivät viittaa siihen, että Jugra tulisi pelaamaan pudotuspeleissä, vaikka itäinen konferenssi on heikkotasoisempi kuin läntinen.

Arvio: Viime kaudesta selvästi heikentynyt joukkue ei taistele paikasta pudotuspeleihin. Välivuosi. Itäisessä konferenssissa sijoille 12-14.

» Lähetä palautetta toimitukselle