Joukkueraportti 6.3.2001

NHL / Artikkeli

San Josen alamäki on herättänyt kysymyksiä mentäessä kohti pudotuspelejä.
Lähes ensimmäistä kertaa San Jose ei johda omaa konferenssiaan vaan paikan
on napannut nousujohteinen Dallas.

San Josen viime ottelut ovat olleet tervanjuontia. Ennen 7-2 tappiota Bluesille,
San Jose ei kertaakaan ollut päästänyt kuutta maalia enempää Darryl Sutterin
alaisuudessa, kauden 97-98 alusta lähtien. Ottawan tekemät kahdeksan maalia
ovat eniten sitten maaliskuun -96 jolloin Colorado näytti kaapin paikan ja voitti
8-3.

Nolanin paluu ei auttanut

Pelikiellosta palannut Nolan ei auttanut joukkuetta voittoon. Kaksi maalia Ottawan
verkkoon oli laiha lohtu. Ennen Ottawan tarjoilemaa nöyryytystä oli pisteet jääneet
Torontoon 2-1. Lisäksi viimeisin ottelu Bostonissa jätti Sharksit pisteittä, maalein 3-2.
Viimeiset kuusi peliä ovat tuoneet mukanaan vain kaksi sarjapistettä. Nolanin paluun myötä on
maalienteko hieman piristynyt mutta huolenaiheena on oman pään peli. Viimeisessä neljässä
pelissä on omissa soinut 20 kertaa mikä on todella suuri määrä ottaen huomioon
Sharksien kovan puolustuksen ja loistavan maalivahtipelin.

Viiden vuoden nousukausi meneillään

Sharks päässee kauden jälkeen historian kirjoihin. Vain puutyömiehen sormin laskettava
määrä joukkueita on onnistunut parantamaan pistesaldoaan viitenä kautena peräkkäin. Kuusi on
NHL:n ennätys jonka teki dynastiansa aikoina NY Islanders. Sharks on muutenkin erikoinen joukkue
tällä kaudella. Sen pelaamista jatkoaikapeleistä ei se ole kertaakaan poistunut kaukalosta
häviäjänä.

Mitä tästä eteenpäin?

Sharks on tunnetusti joukkue joka on tehty playoffseja ajatellen. Kovia työntekijöitä, kookas joukkue,
hyviä joukkuepelaajia sekä hyvä sekoitus nuoria ja kokeneita pelimiehiä. Onkin oletettavaa että
Sharks tulee olemaan iso kanto kaskessa kenelle tahansa. Jos Damphousse kuntoutuu playoffseihin,
saattaa Sharks mennä jopa lännen finaaliin tai taistelemaan Cupin voitosta. Kaupparajan lähentyessä
on tunnettua ettei Sharks tee mitään suuria kauppoja, mikäli tekee se myy vain varausvuoroja. Nuoret pelaajat
ovat varmasti haluttuja ympäri NHL:ää mutta GM Dean Lombardin ajatus on rakentaa itse menestyvä joukkue,
tähän ovat kaikki eväät olemassa. (5.3.2001)

Pitkin sanoa edelliset sanat... heti tapahtuu.

Rauhallisena kaupantekijänä tunnettu Lombardi räjäytti pankin hankkimalla
Teemu Selänteen. Kaupassa Sharks toi uuden ulottuvuuden maalintekoon ja pelinrakennukseen.
Teemu tullee pelaamaan Friesenin jättämässä aukossa vasemmalla laidalla. Teemulle ei
vasen laita ole omien sanojen mukaan paha paikka, peli sujuu sielläkin. Odotettavissa on
Selänne-Damphousse-Nolan kenttä kunhan Damphousse palaa kentälle.

Sharksien tappajasta liittolaiseksi

Selänne on urallaan tehnyt Sharkseja vastaan 36 maalia ja 72 pistettä. Kukaan pelaaja, nykyinen
tai lopettanut, ei ole Sharkseja kurittanut vastaavalla tahdilla. Myöskään Selänne ei ole mitään
joukkuetta vastaan vastaaviin lukuihin yltänyt. Vanha totuus, "paras tapa päästä vihollisesta on
tehdä siitä liittolainen" iskee kohdalle tässä kaupassa kuin märkä pyyhe. (6.3.2001)

» Lähetä palautetta toimitukselle