Jokeripelaajien todistukset kaudesta 2008-2009

LIIGA / Artikkeli
Jokerien kausi päättyi jälleen kerran suureen pettymykseen. Totaalisen ylipassiivista peliä esittänyt joukkue kampesi itselleen kotiedun pudotuspeleihin, mutta oli pelkkä suupala Oulun Kärpille.

Pelaajia arvostellessa on syytä ottaa huomioon myös päävalmentajan tekemä päätös pelitavasta. Joukkueen passiivinen pelitapa ei ainakaan helpottanut kiekollisten pelaajien peliä. Toisaalta, kun joukkueen senttereitä katsoo, ei tarvitse ihmetellä, että tie tyssäsi pudotuspeleihin. Joukkueen materiaali ei yksinkertaisesti riittänyt pidemmälle. Alla pelaajien kevättodistukset perusteluineen.

Maalivahdit

Juuso Riksman







(45 ottelua, 1,76 maalia/ottelu, torjuntaprosentti 94,37 %)

Jokerijoukkueen suurin onnistuja. Jokerien ja SM-liigan selkeä MVP. Kantoi joukkuetta läpi kauden, mutta joutui lopulta nöyrtymään pudotuspeleissä muun joukkueen mukana. Pelasi huikealla tasolla läpi kauden, vaikka kärsi kauden aikana selkävaivoista. HIFK-kasvatin sopimus kattaa myös tulevan sesongin. On iso palanen joukkuetta myös jatkossa. Selkävaivat arveluttavat.

Riksmania tuurasivat kaudella yhteensä 14:ssä ottelussa Joonas Hallikainen sekä tammikuussa hankittu Mikael Vuorio. Kumpikaan ei suoranaisesti pettänyt, mutta joukkue ei myöskään luottanut heihin samalla tavalla kuin Riksmaniin. Yhteensä Vuorio ja Hallikainen saivat kasaan kaksi kolmen pisteen voittoa.

Puolustajat

Kimmo Pikkarainen




(47 ottelua, 1+6= 7 pistettä, tehosaldo +5, 26 jäähyminuuttia)

Kokenut Pikkarainen ei löytänyt roolia joukkueessa ja jäi pieneen rooliin. Istui välillä katsomossakin. Pelasi perusvarmaa peliä, mutta ei pystynyt nousemaan isompaan ruutuun. Sopimus päättyy. Tuskin löytyy käyttöä ensi vuonnakaan.

3 Mikko Jokela




src="/images/joukkueet/smliiga/lowres/jokerit.gif">


(55, 8+20=28, +3, 72)

Joukkueen tärkein pelaaja Riksmanin jälkeen. Pelasi uransa parasta kiekkoa molemmissa päissä kenttää. Näytti vaihdosta toiseen suurta sydäntä joukkuetta kohtaan. ”Leksa” esitti läpi kauden hyvää kiekollista peliä höystettynä kovilla ja puhtailla taklauksilla. Oli liigan ehdotonta pakkieliittiä yhdessä Markus Seikolan kanssa. Valitettavasti pelannee ensi kaudella ulkomailla.

4 Antti Hulkkonen

src="/images/joukkueet/smliiga/lowres/jokerit.gif">


(58, 1+4=5, -3, 44)

Hulkkonen palasi kasvattajaseuraansa, mutta oli monelle suuri pettymys. Urallaan loukkaantumisista kärsinyt pelaaja ei päässyt liikkeelle missään vaiheessa. Tuntui olevan vaiheessa usein tilanteista eikä pystynyt ottamaan minkäänlaista kiekollista roolia. Toki pelaajien ”todistuksissa” on huomioitava myös joukkueen ylipassiivinen pelitapa. Sopimus päättyy, ei käyttöä ensi kaudella.

7 Mikko Kalteva


src="/images/joukkueet/smliiga/lowres/jokerit.gif">


(56, 0+7=7, 0, 34)

Kalteva pelasi jo viidennen kokonaisen kautensa kasvattajaseurassaan. On niitä harvoja ja valittuja jokerikasvatteja, joille Jokereissa on suotu mahdollisuus kehittyä. Pelasi jälleen kerran omaa peruspeliään kelvollisella tasolla. Pystyy ajoittain hyvään taklauspeliin, mutta kiekollinen peli ja liike kaipaisi edelleen kehitystä. Hyvä peruspakki, mutta se jokin puuttuu. Olisiko aika hakea uralle nostettaa muualta. Sopimus päättyy.

Marko Kauppinen





(52, 8+11=29, +1, 56)

Marko Kauppinen kantoi jälleen isoa ruutua puolustuksessa läpi kauden. Ei jaksa syttyä kaikkiin runkosarjan peleihin, mikä näkyy ajoittain huolimattomina virheinä. Parhaimillaan pystyy erinomaiseen kiekolliseen peliin. Myös Kauppisen kohdalla on huomioitava joukkueen pelitapa, joka ei ruokkinut ainakaan puolustajan tehoja. Nosti tuttuun tapaan tasoaan pudotuspeleissä. Sopimus päättyy, olisi käyttöä jatkossakin.

Sami Helenius



(45, 0+0=0, -3, 76)

”Hele” jäi menneellä kaudella entistäkin pienempään rooliin. Hyvä ja pidetty jätkä, mutta rooli joukkueessa on marginaalinen. Ei ole koskaan ollut mikään pikakiituri, mutta 35-vuoden ikä näkyy entistä enemmän tämän kunnanvaltuutetun liikkeessä. Hauskinta Heleniuksen tapauksessa on se, että sopimus jatkuu vielä tulevan kauden. Pitäisikö miettiä vielä?

Kimmo Eronen




(46, 1+2=3, +4, 24)

Vanha kettu teki yllätyspaluun liigaan Jokerien paidassa. Ei pysynyt välillä nopeampien kyydissä, mutta paikkasi nopeutta hyvällä sijoittumisella. Muutenkin fiksu pelaaja, joka pystyi yllättävän hyvin kantamaan vajaan kahdenkymmenen minuutin peliajan tuomaa vastuuta. Aika ajaa kuitenkin ohi turkulaisesta ja päättänee liigauransa tähän kauteen.

Tom Koivisto





(43, 5+17=22, +5, 56)

Tom Koivisto palasi Jokereihin kuuden vuoden tauon jälkeen. Edellinen visiitti päättyi mestaruusjuhliin, mutta samanlaista roolia Koivisto ei menneellä kaudella kyennyt ottamaan. Koiviston kova lämärikin pysyi liiaksi piilossa. Ajoittain väläytteli loistavia syöttöjään ja hyviä kiekollisia avuja. Sopimus jatkuu ja hyvä niin, sillä ensi vuonna näemme paremman ”Koikan”.

Hyökkääjät

Tomek Valtonen






(17, 4+1=5, -1, 34)

Tomek palasi Jokereihin torsoksi jääneen Ruotsin reissun jälkeen. Pääsi kaukaloon pitkän loukkaantumisen jälkeen vasta 2009 vuoden puolella. Ei ehtinyt huippukuntoon, mutta esitti tuttua halua pelata joukkueelle. Neljä narria Tomekille juuri siitä, että omaa suuren jokerisydämen. On aina valmis ajamaan maalille,blokkaamaan kiekkoja tai tekemään ylipäätänsä melkein mitä vain joukkueelleen. Tämä on nykypäivän Jokereissa harvinaista. Sopimus vuoteen 2011.

Janne Hauhtonen




(53, 10+12=22, +2, 85)

Iso pettymys. Liike ei meinaa riittää edes SM-liigaan eikä pysty ottamaan liigassa isoa kiekollista roolia. Heikko liike näkyy myös jäähymäärissä. Ei joukkueen kakkosentteri, jonka pitäisi pyörittää peliä voi istua kaudessa lähes sataa minuuttia jäähyllä. Hauhtonen menisi puolustavana kolmossentterinä, koska kädet eivät taivu kuin auttavaan kiekolliseen peliin. Sopimus jatkuu myös ensi kauden.

Jyrki Louhi




(49, 8+11=19, -16, 32)

Aloitti kauden pirteästi, mutta vajosi kevättä kohden varjojen maille. Sai vastuuta, mutta oli lopulta muun joukkueen tavoin pelkkää harmaata massaa. Piiskaa myös rumasta plus/miinus-saldosta. Sopimus päättyy ja vauhtia kannattaisi ehkä hakea muualta.

Jani-Petteri Helenius





(28, 1+1=2, -2, 8)

19-vuotias jokerikasvatti esiintyi pelaamissaan otteluissa äijämäisesti. Vahva vääntäjä, josta Jokerit saa hyvän puolustavan sentterin. Siis jos Virmasmatti ei osta tämänkin nuorukaisen paikalle jotain kolmosluokan jenkkiä. Jo ensi kaudella kolmos-nelosketjuun? Sopimus vuoteen 2011.

Petri Varis



(14, 0+0=0 -1, 4)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Petri Varis on suuri jokerilegenda, joka oli juhlimassa kolmea Suomen Mestaruutta 90-luvulla. Putki ei kuitenkaan enää liiku entiseen malliin, ja on Petrin aika tehdä tilaa nuoremmille. Oli suurimman osan kautta sivussa eikä päässyt loppu kaudesta mihinkään. Hieno pelaaja ansaitsee suuren kiitoksen Jokereille tekemästään työstä!

Joey Tenute





(56, 17+21=38 +2, 58)

Yksi monista pettymyksistä. Tenutelle tekisi mieli antaa kuitenkin pelitavan vuoksi jonkinlainen synninpäästö. Ei meinannut sopeutua eurooppalaiseen sentteripeliin ja siirrettiin laitaan. Koko kautena ei löytänyt sopivaa ketjua, ja jäi monesti yksin pyörimään pelin ulkopuolelle. Nosti tasoa playoffeissa. Ansaitsisi uuden mahdollisuuden paremman valmentajan alaisuudessa.

Juha Lind






(55, 12+10=22, +18, 28)

Jokeri-ikoni palasi kotiin ulkomaan reissuiltaan. Osoitti olevansa edelleen kelpo liigapelaaja. Tomekin tavoin omaa suuren jokerisydämen, ja se näkyy kentällä vaihdosta toiseen. Suuri johtaja niin kentällä kuin kopissa. Bonuksena joukkueen selkeästi paras tehotilaston lukema. Siitä sietäisi palkkasotureiden ottaa mallia. Lintu lentelee Ilmalassa ainakin ensi kauden – hyvä niin!

Jani Rita





(58, 14+16=30, -4, 12)

Yksi pelityylin suurista sijaiskärsijöistä. Jokerien oma kasvatti, joka osoittaa kiitettävää aktiiviisuutta illasta toiseen. Moitteita on kuitenkin annettava tehokkuudesta. Rita tarvitsee liian monta paikkaa tehdäkseen maalin. Toisaalta Ritalle ei ole ollut kahteen vuoteen tarjolla kunnon sentteriä. Viime kauden Hirschovits ja tällä kaudella Hauhtonen eivät paljon hurraahuutoja saa aikaan. Sopimus päättyy, mutta Ritan soisi jatkavan joukkueessa etenkin, kun joukkueeseen on ilmeisesti vihdoinkin tulossa huippuvalmentaja.

Kalle Kerman






(57, 12+18=30, -4, 32)

Jokerien paras hyökkääjä loppukaudesta. Siirrettiin sentteriksi ja sopeutui tähän nopeasti erinomaisin tuloksin. Omaa hyvän laukauksen ja yllättävän hyvän pelisilmän. Nousi joukkueen sisäisessä pistepörssissä kolmanneksi. Pelaaja, joka pelaa joukkueelle eikä itselleen. Sopimus katkolla.

David Ling




(23, 3+10=13, +3, 70)

Ling tuli joukkueeseen kesken kauden, ja aloitti ottamalla ensimmäisessä ottelussa kaksi pelirangaistusta. Kovalaukauksinen pelaaja ei löytänyt roolia eikä sopivia ketjukavereita joukkueessa. Ei lopulta pystynyt juurikaan auttamaan joukkuetta. Ei käyttöä jatkossakaan.

Ossi Saarinen





(53, 3+7=10, +5, 8)

22-vuotias jokerikasvatti pelasi liigassa jo kolmannen kautensa. Potentiaalia ja yritystä on enemmän kuin usealla kallispalkkaisella joukkuetovereilla. Pystyy myös kiekolliseen peliin, mutta peliaikakeskiarvo seitsemän minuutin luokkaa. Tätäkö Ismo Lehkonen tarkoitti edelliskesänä puhuessaan kovaan ääneen, kuinka Jokereissa juniorit saavat vastuuta? Sopimus katkolla, mutta toivottavasti jää, ja saisi yrittää paremman päävalmentajan alaisuudessa.

Quinn Hancock




(45, 3+20=23, +5, 26)

Hancock tuli joukkueeseen kesken kauden paikkaamaan loukkaantunutta Mike Bishaita. Hancockin hankinta on monella tapaa käsittämätön, sillä tämä arpa oli todettu tyhjäksi jo edellisvisiitillä. Hancock on kohtalainen runkosarjapelaaja, mutta ei koskaan pystynyt edes omalle tasolleen pudotuspeleissä. Aloitti hyvin, mutta vaipui nopeasti unholaan eikä pystynyt olemaan hyvä millään pelin osa-alueella. Passiivinen pelitapa ei kyllä tosin palvellut varmaan Hancockiakaan. Toivottavasti ei tee kolmatta visiittiään Jokereihin.

Janne Lahti





(41, 9+8=17, +8, 10)

Janne Lahti koki epäonnea loukkaantumisten kanssa eikä päässyt tasolleen kuin ajoittain. Osoitti parhaimmillaan hyvää aktiivisuutta, taklauspeliä sekä ajoittain mallikasta kiekollistakin peliä. Jos Jokereihin vielä joskus onnistutaan kasaamaan menestyvä joukkue, saattaisi olla todella hyvä playoff-pelaaja, kuten oli HPK:ssa aikanaan.

Jan-Mikael Juutilainen



(21, 1+0=1, -3, 6)

Vaikea paluu kasvattajaseuraan. Ei meinannut pysyä kyydissä, ja haki loppukauden vauhtia A-junnuista. 21-vuotiaan hyökkääjän olisi saatava ensi vuonna kunnolla roolia tai sitten hakea vauhtia esimerkiksi mestiksestä.

Pasi Nielikäinen




45, 0+0=0, -7, 75)

Jäi allekirjoittaneelle auki miksi Nielikäinen joukkueeseen hankittiin. 35-vuotias laituri sai keskimäärin neljän minuutin vastuuta. Näitä minuutteja voisi jakaa omille junioreille. Pasille kuitenkin pisteet siitä, että kentälle päästyään teki kovasti töitä.

Mike Bishai






(18, 4+7=11, +4, 4)

Loistava pelaaja, joka esitti erinomaisia otteita alkukaudesta. Teki pelaajista ympärillään parempia, toisin kuin kukaan muu jokerisentteri. Bishain välilevyvammaan kiteytyy koko jokerikausi. Se vähäinenkin kiekollinen peli hyytyi Bishain loukkaantumisen myötä. Hancock ei pystynyt edes parhaimmillaan lähellekään Bishaita. Olisi käyttöä jatkossakin, mutta selän kunto lienee liian iso riski.

Tomi Mäki





((57, 7+9=16, +4, 49)

Mäki pelasi varsin mukiin menevän kauden. Jokeritausta näkyy halussa painaa hommia joukkueelle. Taklaa ja vääntää kulmissa ankarasti, mutta tehoja saisi tulla enemmänkin. Ehdottomasti tulevaisuuden pelaaja Jokereissa. Tällaisia pelaajia Jokerit tarvitsevat. Paremmin valmennetussa joukkueessa avut tulevat aiempaakin paremmin esille. Sopimus kattaa tulevan kauden, eikä olisi virhe tarjota ajoissa jatkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle