Iltaotteluissa tasaista - Yhdysvallat ja Saksa voittoihin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Brock Nelsonin maali toisessa erässä riitti Yhdysvalloille kolmeen pisteeseen.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Perjantain iltaottelut olivat puolustuksen juhlaa, sillä niissä nähtiin yhteensä vain neljä maalia.

Yhdysvallat–Tanska 1-0 (0-0, 1-0, 0-0)

Kinkkisessä B-lohkossa Yhdysvallat tarvitsi pisteitä kavutakseen takaisin kärkipaikalle. Tanska sen sijaan oli kerännyt aiemmistaan otteluista vain yhden pisteen.

Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta tunnustelevaa ja hieman varoivaista pelaamista. Kovinkaan suurta intensiteettiä pelissä ei ollut. Molemmat joukkueet loivat muutamia maalintekotilanteita, mutta maaleja ei avauserässä nähty.

Yhdysvaltojen hyökkäyspeli tuotti tulosta ensimmäisen kerran toisen välin puolivälissä, kun Brock Nelson kiersi maalin ja iski kiekon ohi Tanskan maalivahtina pelanneen Sebastian Dahmin.

Tanska pääsi ottelussa useaan otteeseen pelaamaan ylivoimaa, mutta ei millään hyvistä yrityksistä huolimatta onnistunut ottelussa maalinteossa. Erityisesti Tanskan joukkueessa ensimmäisen ottelunsa pelanneella Oliver Björkstrandilla oli läjä hyviä maalintekopaikkoja.

Tanska haki lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta ei saanut luotua kunnon painetta. Yhdysvallat nappasi niukan 1-0-voiton.

Saksa – Latvia 2-1 (0-1, 0-0, 2-0)

A-lohkon kamppailussa Saksan ja Latvian välillä oli jaossa putoamistaistelua ajatellen erittäin tärkeitä pisteitä. Jatkopaikka on lipumassa molemmilta joukkueilta, sillä Sveitsi on tarrannut tiukasti kiinni lohkon neljännestä sijasta.

Saksan Patrick Hager istui jäähypenkillä, kun Latvia iski ottelun avausmaalin. Lauris Darzins vei Kaspars Daugavinsin syötöstä Latvian 1-0-johtoon.

Ottelu eteni 1-0-lukemissa kolmanteen erään asti, kunnes Saksa vihdoin onnistui maalinteossa. Saksan MM-joukkueen konkarin Michael Wolfin maali ylivoimalla toi Saksan tasoihin.

Matthias Plachtan laukaus kaksi minuuttia ennen ottelun loppua kimposi yläriman kautta juuri maaliviivan yli. Videotarkistuksen jälkeen tuomari osoitti kätensä keskelle, ja Saksa siirtyi 2-1-johtoon.

Latvia ei enää kahden viimeisen minuutin aikana saanut maalia aikaan, joten Saksa nappasi ottelusta tärkeät kolme pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle