IB-divisioonan MM-ennakko: Liettuan NHL-veteraanit Baltian suurimmalla näyttämöllä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Tuulettaako Liettua kotikaukalossaan?
Kuva © Jussi Siiriäinen
IB-divisioonan MM-kisat pelataan tänä vuonna Liettuan Kaunasissa. Jatkoaika seuraa turnausta paikan päällä, ja voit juttujen lisäksi seurata turnaustunnelmia Instagramin kautta. Kuuden maan turnauksen ennakkoasetelmat ovat kiehtovat.

Liettua sai tänä vuonna isännöitäväkseen IB-divisioonan MM-kilpailut. MM-kisojen kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla kilpaillaan paikasta IA-divisioonaan, eli siihen divisioonaan, johon päätason MM-kisoista tiputaan. Divisioonan huonoin tippuu seuraavaksi vuodeksi IIA-divisioonan MM-kilpailuihin.

Tänä vuonna IB-divisioona saa päänäyttämökseen Kaunasissa sijaitsevan Zalgiris Arenan, joka ahmaisee sisäänsä lähes 13 800 silmäparia jääkiekko-ottelussa. Monitoimihalli onkin Baltian maiden suurin sisätilanäyttämö urheilutapahtumille. Kisat pelataan ensimmäistä kertaa Kaunasissa, jossa kisat piti olla jo vuonna 2014, mutta ne siirrettiin viime hetkellä pääkaupunki Vilnaan.

Kaunasissa paikasta IA-divisioonaan kilpailevat tänä vuonna Ukraina, Viro, Japani, Romania, Liettua ja Kroatia. Viime vuonna Ukraina tippui IA-divisioonasta alemmalle sarjaportaalle, ja Romania puolestaan lunasti IIA-divisioonan voitolla paikkansa tänä vuonna IB-divisioonaan. Turnaus alkaa sunnuntaina 22.4. ja päättyy lauantaina 28.4.

1. Ukraina - Vahvassa laskusuhdanteessa

Vielä viime vuosikymmenellä Ukraina oli tuttu näky miesten MM-kisojen päätasolta. Vasta vuonna 2007 Ukraina tipahti ensimmäistä kertaa alempiin divisiooniin, eikä takaisin ole ollut nousemista. Viimeisten vuosien aikana Ukrainan suunta on ollut laskeva, ja se on muodostunut hissijoukkueeksi IA-divisioonaan ja IB-divisioonan välille.

Ukrainan tilanteeseen vaikuttaa luonnollisesti monikin seikka, kuten esimerkiksi poliittiset epävakaudet. Maan vanhan koulukunnan tähdet, kuten Ruslan Fedotenko ja Sergei Varlamov ovat jo ehtineet hekin lopettaa uransa. Vitali Litvinenkon kaltaiset maajoukkuejyrät ovat niin ikään ripustelleet hokkareita naulaan. Nykyään Ukrainan joukkue perustuu pitkälti kotimaan sarjan pelaajiin, eikä heidän tasonsa riitä kilpailemaan kunnolla IA-divisioonaan joukkueiden kanssa.

"Vielä viime vuosikymmenellä Ukraina oli tuttu näky miesten MM-kisojen päätasolta"

Lohduttoman vähän on löytynyt myöskään laadukkaita nuoria pelaajia. Kenties ainoa maan ilonaihe on 19-vuotias maalivahti Bogdan Dyachenko, joka pääsi jo viime vuonna pelaamaan yhden ottelun Ukrainan maajoukkueen riveissä IA-divisioonassa, ja onnistui tehtävässään mukiinmenevästi.

Viime vuonna IA-divisioonassa Ukraina ei kaatunut siihen, että maaleja olisi tullut liikaa omiin, mutta se ei kestänyt vertailua maalintekotilastoissa, jossa se oli selkeästi turnauksen heikoin. Nyt sarjaporrasta alempana myös hyökkäyskalusto kestää vertailun paremmin, ja Ukrainaa voidaankin pitää jälleen nousijasuosikkina takaisin sarjaporrasta ylemmäs.

Japani kuuluu nousijakandidaatteihin.
Kuva © Getty Images

2. Japani - Fukufuji torjuu kohti nousua

Japani, joka on keikkunut pitkään IA-divisioonan mitalisijojen tuntumassa, tippui vuonna 2016 yllättäen IB-divisioonaan. Viime vuonna kävi kehnosti, kun nousun ratkaisseessa turnauksen päätösottelussa Iso-Britannia oli etevämpi lukemin 4-0, joten japanilaisten nousu takaisin IA-divisioonaan jäi odottamaan ainakin tätä vuotta.

Nousevan auringon maa on nähty vielä vuosituhannen alkupuolella miesten MM-kisojen päätasolla, joskin pitkälti sen vuoksi, että vuodesta 1998 vuoteen 2004 kansainvälinen jääkiekkoliitto myönsi kaukoidän joukkueille yhden kiintiöpaikan MM-kisojen päätasolla. Tämän kiintiön poistuttua ei Japani kyennyt pitämään paikkaansa päätasolla, mutta on viimeisten vuosien aikana ollut melko vakinainen IA-divisioonan joukkue.

Nyt on kuitenkin edessä toinen peräkkäinen vuosi IB-divisioonassa. Tänä vuonna Japanin kompastuskivi tulee olemaan Ukraina tai kisaisäntä Liettua. Japani onkin ukrainalaisten ensisijainen haastaja kamppailussa paikasta IA-divisioonaan. Sen voi kuitenkin melko varmaksi sanoa, että Japani ottaa mitalin näistä kisoista.

Japanilaisten mielenkiintoisin nimi löytyy tolppien välistä. Maalivahti Yutaka Fukufuji pelasi neljä ottelua Los Angeles Kingsissä viime vuosikymmenellä. Hän vietti kaikkiaan kuusi kautta Pohjois-Amerikassa. Sittemmin hän pelannut kotimaassaan Nikko Icebucksin riveissä ja vuodesta toiseen Japanin maajoukkueen ykkösvahtina.

"Liettua on rekrytoinut legendatason osaamista riveihinsä"

Mielenkiintoiseksi nimeksi voidaan laskea myös Yuki Miura. Japanilaissentteri pelasi muutama vuosi sitten Tšekki A-nuorten pääsarjassa, mistä siirtyi Pohjois-Amerikkaan. Nykyään hän pelaa yliopistokiekkoa Lake Superior State Universityn riveissä.

3. Liettua - Löytääkö yleisö joukkueen taakse?

Kisaisännät haastavat tosissaan kaksi ennakkosuosikkia kotikisoissaan. Aika näyttää, millaisen kotiyleisön Liettua saa taakseen. Mikäli liettualaisyleisö innostuu jääkiekosta, voi lähes 14 000 ihmistä vetävä halli äityä melkoiseen hurmokseen. Liettualla on mahdollisuus tehdä yllätys, ja napata paikka vuoden 2019 IA-divisioonan MM-kisoissa, mutta se vaatii optimisuorituksen ja kenties hitusen onneakin.

Nyt liettualaisilla on kuitenkin siihen täydet mahdollisuudet, sillä ennakkosuosikki Ukraina on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin jo muutaman vuoden. Japanin Liettua onnistui haastamaan jo viime vuoden turnauksessa, vaikka maiden keskinäisen kohtaamisen päätöserässä tilanne hitusen repsahtikin japanilaisten suuntaan.

Kotikisoja varten Liettua on pelaillut harjoitusotteluita kauden edetessä, mutta samaan aikaan myös rekrytoinut legendatason osaamista riveihinsä. Kotikisoissa Liettuaa edustaa olympialaisissa kultaa, hopeaa ja pronssia Neuvostoliiton ja Venäjän paidoissa napannut Darius Kasparaitis. 45-vuotias Kasparaitis lopetti muun muassa 863 NHL-ottelua käsittäneen ammattilaisuransa keväällä 2010, mutta on sittemmin pelannut liettualaisen Hockey Punks -joukkueen paidassa.

Darius Kasparaitis edustaa Liettuaa tänä vuonna.
Kuva © Getty Images

Syksyllä Kasparaitis teki debyyttinsä Liettuan maajoukkuepaidassa, ja tavoitteena on nyt pelata vielä viimeinen MM-turnaus kotimaan paidassa. Vaikka Kasparaitis edusti urallaan Venäjää ja Neuvostoliittoa, on hän syntynyt Liettuan jääkiekkoilun kehdossa Vilnan kupeessa Elektrenaissa, josta ovat kotoisin esimerkiksi maan toinen suuri tähti Dainius Zubrus ja TPS:stä takavuosilta tuttu Tadas Kumeliauskas.

Myös Zubrus osallistuu turnaukseen hyvin suurella todennäköisyydellä. Pohjois-Amerikassa maaliskuussa pelatun hyväntekeväisyysottelun päätteeksi hän sanoi liittyvänsä kevääksi Liettuan maajoukkueen kokoonpanoon, joten hän nähtäneen niin ikään Liettuan paidassa.

Kisaisännät ovat nyt neljänä edellisenä vuonna ottaneet pronssia turnauksesta, jonka jatkoksi mitali kotikisoissa on minimivaatimus. Liettuan materiaali on turnauksen parempaa keskitasoa, jonka lisäksi mukana ovat supertähdet Kasparaitis ja Zubrus. Heidän pelikuntonsa on toki totaalinen arvoitus.

Suomalaisväriä joukkueeseen tuo Karhu-Kissojen A-nuorissa pelaava Kostas Gusevas. Alustavaan kokoonpanoon on merkitty myös SaiPan alle 18-vuotiaissa torjuva Laurynas Lubys, joka on pelannut kelpo kauden sputnikkien junioreissa.

"Kroatian avainpelaajiin lukeutuu  suomalaisille varsin tuttu Borna Rendulic"

4. Kroatia - #bornatobewild

Kroatia on tottunut taistelemaan hitusen korkeammista sijoista, mutta on jämähtänyt mitalitaistelujen ulkopuolelle viimeisten vuosien aikana. Viime vuonna kroatialaisten onnistuivat juuri ja juuri välttämään putoamisen alempaan IIA-divisioonaan Hollannin nenän edestä. Tänä vuonna Kroatia taistelee pisteistä ja mitalista kisaisäntien ja Viron kanssa.

Osasyy menestymättömyyteen voi olla sekin, että Kroatian maajoukkue ei ole enää viime vuosina ollut samankaltainen muukalaislegioona kuin vielä joitain vuosia sitten. Kroatiassa harrastettiin paljon niin sanottua kansalaistamista, eli pelaajien haalimista maajoukkueeseen muista maista myöntämällä näille kansalaisuus. Viime vuonna mukana oli enää neljä pelaajaa, jotka eivät olleet syntyperäisiä kroatialaisia. Tämä tietysti tekee pitkällä tähtäimellä hyvää maan kiekkoilulle.

Kroatian avainpelaajiin lukeutuu luonnollisesti suomalaisille varsin tuttu Borna Rendulic, jolta odotetaan tänäkin vuonna ihmeitä. Rendulicin lisäksi Kroatian maajoukkueesta on vaikea löytää kovinkaan monta suurta nimeä. Useampikin pelaaja pelaa EBEL-sarjassa KHL Medvesac Zagrebin riveissä, joka luo pohjan kroatialaisten maajoukkueelle.

Borna Rendulic on pelannut joitain otteluita myös Colorado Avalanchen NHL-joukkueessa.
Kuva © Getty Images

Ei kuitenkaan vuotta ilman kansalaistettuja. Alustavaan kokoonpanoon on merkitty Shaone Morrisonn, joka on pelannut urallaan lähes 500 NHL-ottelua. 35-vuotiasta Admiral Vladivostokin joukkueessa KHL:ää pelaavaa kroatiankanadalaista voidaan pitää äärimmäisen kovana vahvistuksena tälle tasolle.

5. Viro - Pitkin Suomea

Eestiläiset saavat todella taistella paikastaan IB-divisioonassa tänä vuonna. Virolaiset ovat kutakuinkin samoilla viivoilla Kroatian ja Liettuan kanssa, mutta Liettua voi olla kotijäällään paha pala purtavaksi eteläisille naapureillemme. Viimeisten vuosien aikana paikasta taisteleminen onkin kuulunut virolaisten tavoitteisiin, eikä maa ole ainakaan toistaiseksi yltänyt IB-divisioonassa mitaleille saakka.

"Viron joukkueessa pelaa vuosittain pelaajia, jotka ovat saaneet kiekko-oppinsa Suomessa"

Viron joukkueessa pelaa vuosittain pelaajia, jotka ovat saaneet kiekko-oppinsa Suomessa, ja niitä on mukana useampikin myös tänä vuonna. Liigassa heistä on tällä kaudella nähty Robert Rooba, joka onkin kotimaamme pääsarjassa jo tuttu näky.

Uusikaarlepyyläisessä Suomi-sarjajoukkue MUIK Hockeyssä kauden pelannut Artjom Gornostajev nähdään niin ikään Viron mukana Liettuassa. Lisäksi mukana ovat Kokkolan Hermeksen puolustaja Anders Kato, Liikunnan Riemun Riho Embrich ja KJT Keravan Maksim Simonov. Joukkuetta valmentaa Jussi Tupamäki.

Robert Rooba edustaa JYPiä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

6. Romania - Lähes toivoton tilanne

Romania lähtee kamppailemaan putoamispeikkoa vastaan. Viron tai Kroatian se voi hyvänä päivänä kaataa, ja sitä kautta sysätä jommankumman IIA-divisioonaan, mutta kovinkaan todennäköistä Romanian säilyminen ei ole. Viimeisten vuosien aikana Romania on ollut divisioonien välinen hissijoukkue.

Vaikka romanialaiset jälleen viime vuonna nousivat IIA-divisioonasta IB-divisioonaan, oli edellinen visiitti vuonna 2016 tällä sarjatasolla täysin onneton: ei yhtään voittoa ja maaliero -24. Tuolloin viimeistä edelliset Viro ja Kroatia höykyttivät romanialaisia. Viro kaatoi Romanian lukemin 3-0 ja Kroatia lukemin 5-1. Tätä peilaten Romania voisi heittää jo kirveen kaivoon, mutta pelit kuitenkin pelataan jäällä, ei paperilla.

Romanian joukkueessa on paljon pelaajia, jotka pelaavat Unkarin pääsarjassa Erste Ligassa, ja heistä suurin osa puolestaan sarjan romanialaisjoukkueessa ASC Corona Brasovin riveissä. Joukkueesta ovat lähtöisin esimerkiksi veljestrio Gergo, Matyas ja Otto Biro, jotka edustavat kaikki maajoukkuettakin. Heistä erityisesti Matyas oli tehokas viime vuonna, kun Romania lunasti paikkansa IB-divisioonaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle