Hokki - KooKoo: Jälleen vastakkain

MESTIS / Artikkeli
Maalivahteihin kumpikaan joukkue ei tässä sarjassa kaadu.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Mestiksen puolivälierissä nähdään uusinta viime keväältä, kun Kajaanin Hokki ja Kouvolan KooKoo asettuvat toisiaan vastaan. Joukkueet ovat kuluvalla kaudella pelanneet hyvin tasaisia otteluita keskenään KooKoon ollessa piirun verran kajaanilaisia vahvempi.

Dialogissa otteluparista keskustelevat Hokki-toimituksesta Aki Rossi ja KooKoo-toimituksesta Valtteri Kinnunen.

Rossi: Niin siinä vaan pääsi käymään, että viime kevään uusinta tässä saatiin aikaiseksi. Itseasiassa toivoin itse henkilökohtaisesti Hokin ja KooKoon kohtaavan jälleen puolivälierissä. Vuoden takainen sarja kun oli kaikin puolin mainio tapahtuketju, jonka voitti lopulta KooKoo täysin ansaitusti, vaikkakin niukasti. Millä mielin Kouvolassa lähdetään kaatamaan jälleen Hokkia?

Kinnunen: Kyllä Kouvolassa tätä otteluparia odotetaan taatusti innolla, tai ainakin syytä olisi. Mielenkiintoinen vastustaja pohjoisesta ja tällä kaudella joukkueet ovat pelanneet erittäin tasaväkisiä otteluita keskenään. Tällä kertaa kotietu on kajaanilaisilla. Mitä luulet, vaikuttaako se asiaan mitenkään?

Rossi: En usko kotiedun olevan sen suurempi kuin muissakaan ottelupareissa, vaikka maantieteelliset faktat ovatkin kiistattomat. Toisaalta viime sarjassa KooKoo käänsi yliotteen itselleen viidennessä ottelussa, joka pelattiin juuri Kouvolassa. Näen itse sarjassa monia mielenkiintoisia täkyjä, mutta panttaan niitä vielä hetken ja heitän pallon sinne suuntaan. Eli, mihin sarja ratkeaa?

Kinnunen: Maalivahtipelaaminen on molemmilla joukkueilla toiminut vakuuttavasti läpi kuluvan kauden, joten tähän ei minun mielikuvissani kumpikaan joukkue tule kaatumaan.

Mainitsemisen arvoista on viime aikoina Kouvolassa riehunut pahemman luokan flunssa-aalto, jonka seurauksena oranssimustilta puuttui runkosarjan viimeisistä peleistä monia tekijämiehiä kokoonpanosta. Hokilla voikin olla sarjan ensimmäisissä otteluissa iskun paikka, mikäli Kouvolan kaverit eivät ehdi tervehtyä pelikuntoon ajoissa.

Rossi: En jaksa uskoa KooKoon kaatuvan flunssa-aaltoon, mikäli pedin pohjalla ei oikeasti ole kahta ensimmäistä kentällistä. Tappio ensimmäisessä pelissä ei edes heilauttaisi KooKoo-laivaa, mutta toinen tappio perään olisi aika paukku.

Käsittääkseni Juujärvi on ajanut viime peleissä osin pakon edestä uusia kavereita sisään ilmeisen onnistunein seurauksin? Uskotko KooKoon onnistumisten olevan liiaksi harvojen harteilla?

Kinnunen: Nojoo, tuli tuossa hieman dramatisoitua tuota flunssa-aaltoa, sillä pelasihan KooKoo siitä huolimatta erittäin vakuuttavia kamppailuja. Eikä KooKoon onnistumiset ole vain harvojen harteilla, löytyyhän joukkueen niin kutsutuista "jarruketjuistakin" kovia kavereita. Otetaan esimerkkinä SM-liigaakin tahkonnut Mikko Alikoski, joka raataa oranssimustien kolmosketjussa, mutta Hokissa mies olisi taatusti ykkösketjun kamaa.

Rossi: Aivan, ja neloskenttien roolihan tunnetusti nousee arvoon arvaamattomaan näissä karkeloissa!

En kuitenkaan malta olla makustelematta Hokki-valmentaja Petri Mattilan ja KooKoo-käskyttäjä Juha Juujärven kohtaamisella. Viime sarjassa Juujärveltä nähtiin muutama mielenkiintoinen veto, kun taas Jatkoajan runkosarjan parhaaksi valmentajaksi noteeraama Mattila ei ole taikonut varsinaisia ässiä hihoistaan ratkaisuhetkillä.

Nuori valmentaja on luotsannut oranssimustaa laivaa nousujohteisesti.
Nuori valmentaja on luotsannut oranssimustaa laivaa nousujohteisesti.
Kuva © Teemu Eirtovaara

En myöskään näe, että kumpaakaan joukkuetta tällä hetkellä ylivalmennetaan. Kainuussa on totuttu kansallislajin parissa melkoisiin temppuihin, mitä tulee pelinjohtoon. Uskotko, että ratkaiseva ero joukkueiden kesken revittäisiin tällä kertaa penkin takaa?

Kinnunen: Toki penkin takana tapahtuvilla asioilla on vaikutusta, mutta en usko mihinkään ratkaisevaan. Yhtään Hokin pelaajamateriaalia vähättelemättä, onhan oranssimustilla jo pelaajamateriaalin osalta edellytykset mennä tästä parista jatkoon.

Täytyy kuitenkin muistaa, että pudotuspelit ovat pudotuspelejä. Tahto ja henkinen kantti nousevat valtavaan asemaan, varsinkin kun kyseessä on nuoria pelaajia.

Rossi: Kun kokonaisuus asetetaan puntariin, ei KooKoota voi olla nostamatta ennakkosuosikiksi. Asetan kuitenkin tässä ja nyt Hokin jatkoon menemiselle kaksi ehdotonta edellytystä. Nämä kaksi kulmakiveä ovat Teemu Virtalan pelikuntoisuus sekä kajaanilaisten kollektiivinen uskallus huojuttaa KooKoon tekemisen perusrutiinia.

Mikäli nämä ehdot toteutuvat, veikkaan sarjasta seitsenosaista mittelöä, jonka voittajaa en uskalla ennustaa. Asetapa kauniiksi lopuksi omat prinsiippisi pöydälle!

Kinnunen: KooKoon alkukausihan oli, kuten kaikki tiedämme, varsin tahmeaa. Vaikka kouvolalaiset kiekkohermannit ovat ehtineet vaatia Juujärvelle potkuja lokakuusta lähtien, on nuori päävalmentaja luotsannut laivaansa koko kauden nousujohteisesti, ja uskon saman jatkuvan pudotuspeleissäkin.

Joukkue värväsi juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista Justin DaCostan kiekollisen puolustajan rooliin ja miehen päästessä paremmin mukaan porukkaan, voi kaverista muodostua oranssimustien takalinjoille kovemman luokan kultakimpale. Eiköhän siinä samalla myös syty Matt Nickerson, joka luo kouvolalaisryhmään ja koko Kouvolaan aidon pudotuspelihengen.

Itse uskon vahvasti KooKoon kovanimiseen pelaaja-arsenaaliin ja poiketen edellä mainitsemistani kiekkohermanneista luotan Juujärven pelikirjaan täysin, joten eiköhän KooKoo klaaraa tämän sarjan nimiinsä voitoin 4-1 tai 4-2.

Joka tapauksessa, arvelen vahvasti, että tänäkin vuonna näiden joukkueiden välille saadaan erittäin mielenkiintoinen ja viihdyttävä tapahtumaketju aikaiseksi!

Rossi: Olen vahvasti samaa mieltä viimeisen kommenttisi kanssa. Odotan sarjalta jo tässä vaiheessa paljon!

» Lähetä palautetta toimitukselle