Hokki 2013-2014 – Uutta tulemista rakentamassa

MESTIS / Artikkeli
Petri Mattilan Hokin ennustetaan kamppailevan alemmassa keskikastissa.
Kajaanin Hokin runko ja valmennus Petri Mattilan johdolla ovat pysyneet yllättävänkin hyvin kasassa parin viime vuoden ajan. Tämä jatkuvuus on positiivinen asia, sillä Hokki on väläytellyt potentiaaliaan jo aiempina Mattilan kausinaan, mutta meno on yleensä kaatunut loukkaantumisiin. Uhkakuvana onkin jälleen kerran melko kapea materiaali. Vahvuudet löytyvät maalivahtipelistä ja tasokkaasta puolustuksesta.

Kajaanin Hokin joukkue on kokenut varsin vähän muutoksia viime kauteen verrattuna. Viime kausi päättyi heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta runkosarja sujui vähintään kohtuullisesti, olihan joukkue välillä sarjakärjessäkin. Loukkaantumissuma aiheutti kuitenkin ongelmia pitkin pimeintä talvea. Samanlaiseen loukkaantumiskierteeseen Hokilla ei ole varaa tällä kaudella. Jos linnapaidat pysyvät terveinä ovat he jälleen pelaamassa pudotuspelejä, mutta ennakkokaavailuissa kotietu menee muille joukkueille.

Tuttu runko kasassa

Joukkueen ydinrunko saatiin kasaan hyvässä vaiheessa. Loistavan kauden pelannut maalivahti Teemu Seppänen, puolustajat Casper Santanen, Jussi Makkonen, Veli-Valtteri Leinonen ja Veli-Antti Leinonen, sekä hyökkääjät Teemu Virtala, Miska Humaloja, Mika Koivisto, Veikko Karppinen ja Riku Toivo olivat kaikki mukana jo viime kauden alusta saakka.

Seppänen lienee yksi tulevan Mestis-kauden selkeimpiä ykkösvahteja ja pelaa niin paljon kuin haluaa ja kykenee. Virtala pyörittää Hokin ykkösylivoimaa juonikkaasti kuten tähänkin asti. Maestro Virtala jakelee oivaltavia syöttöjä ja intoutuu nykyisin itsekin laukomaan useammin. Riku Toivon kehityskäyrä näyttää olevan nousussa ja otteet harjoituspeleissä ovat olleet varsin pirteitä.

Teemu Seppänen kannattelee Hokkia illasta toiseen.
Teemu Seppänen kannattelee Hokkia illasta toiseen.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen

Yksi linnapaitojen ongelmia viime kaudella oli se, että Veikko Karppinen ei täysin täyttänyt kakkossentterin roolia. Nyt Hokki hankki kakkossentterin Ranskasta ja Karppinenkin voi pelata paineettomammin kolmossentterin roolissa.

Santanen ja Veli-Antti Leinonen edustavat linnapaitojen kiekollisia puolustajia ja molemmat pelasivat kelpo kauden viime kaudella. Molemmilla on toki rahkeita parantaakin otteitaan ja sitä heiltä odotetaan. Veli-Valtteri Leinonen ja Makkonen ovat enemmän peruspakkeja, joskaan eivät aivan kädettömiä. Makkosen suurin ongelma on hermokontrollissa. Rymistelevällä pelityylillä jäähyjä tulee muutenkin jo tarpeeksi, turhat koiruudet ja kostotoimenpiteet pitäisi pystyä unohtamaan – turhia jäähyjä ei kaivata.

Paluumuuttajia ja vanhoja tuttuja

Joukkueen täsmähankinnoiksi voidaan kuvata paluun linnapaitaan tekeviä Anssi Rantasta ja Arttu Niskakangasta. Edellisellä Hokki-kaudellaan ylivieskalainen Niskakangas teki peräti 18 maalia runkosarjassa. Viime kaudella Niskakangas teki kymmenen maalia TUTO-paidassa.

SM-liigaa Lukossa ja TPS:ssä lähes 160 ottelun verran pelannut Rantanen lienee vahvoilla, kun etsitään Hokin ykköspuolustajaa. Fyysisestä pelistään ennen kaikkea tunnettu Rantanen on Mestis-tasolle varsin monipuolinen puolustaja, joten myös tehopisteitä mieheltä voidaan odottaa. Kaudella 2008-2009 mies paukutti 26 ottelussa 17 tehopistettä, ja sen jälkeen Rantanen lähtikin liigaympyröihin.

Myös puolustaja Ville Hyvärinen ja maalivahtivalmentaja Jukka Kuusivuori ovat Hokille ennestään tuttuja muutamien vuosien takaa.

Voittamattomia gallialaisia?

Kajaanissa ei kovin usein ole nähty ulkomaalaisvahvistuksia koko kauden mittaisella sopimuksella. Tällä kertaa vahvistuksia löydettiin kuitenkin Ranskan maajoukkueesta kahden pelaajan verran. Anthony Guttig ja Teddy Da Costa ovat molemmat harjoitusotteluiden mukaan tärkeitä palasia linnapaitojen joukkueessa.

Pelin keskellä Guttig on hiukan näkymättömämpi pelaaja, kunnes nimi komeilee maalintekijänä tai maalin syöttäjänä. Hän liikkuu kentällä viisaasti eikä aikaile laukauksensa kanssa. Da Costa sen sijaan näkyy kentällä kaikessa. Mies on nopea, taitava ja näyttävä, mutta ensimmäisten harjoitusotteluiden perusteella puolustussuunnan pelaaminen kaipaa parempaa asennetta.

Ainoat ennestään Hokille tuntemattomat pelaajat ranskalaisten lisäksi ovat Arttu Heikkinen, joka siirtyi Hokkiin Kärppien A-junioreista ja Timo Hiltunen, joka tuli puolestaan KalPan A-junioreista. Lisäksi Hokin omista junioreista siirtyivät maalivahti Tuomas Tolonen, Antti Kurkinen, Samu Pyykkönen ja Heikki Klemetti.

Jatkuvuus joukkueen rakennuksessa on hyväksi, mutta onko joukkue vahvistunut edellisestä kaudesta? Maalivahtiosasto lepää pääasiassa Seppäsen harteilla. Viime kaudella kakkosvahteina pelasivat ensin Tomas Kral ja sitten Anssi Pesonen, ja molemmat suoriutuivat Hokissa varsin vahvasti. Nyt kakkosvahtina aloittaa nuori Tolonen.

Toloselle ei todennäköisesti montaa peliä siunaannu tililleen, ellei Seppänen loukkaannu, mutta harjoitusottelussa JYP-Akatemiaa vastaan Tolonen pelasi hyvin, lukuun ottamatta ajoittaista kiekon pomputtelua.

Paljon kysymysmerkkejä

Puolustuksen osalta joukkue on alustavasti pysynyt lähes entisellään, kenties vahvistunut hiukan. Henrik Forsbergin menetys on kova, mutta toisaalta Forsberg pelasi vain tusinan verran pelejä viime kaudella. Jussi Korvakangas ei pystynyt viimekaudella juurikaan vahvistamaan Hokki-puolustusta, joten pahasta menetyksestä ei voida puhua. Tilalle Hokki on hankkinut Rantasen ja Hyvärisen sekä omista junioreista nostetun Ville Määtän.

Puolustuksessa on toistaiseksi vasta seitsemän pelaajasopimusta, mutta harjoitusotteluissa urakoineen Hokki-ikonin, Jarkko Heikkisen sopimusta pidetään lähes varmana. Hyökkäystä voidaan pitää jollain tapaa vielä kysymysmerkkinä. Pysyykö Teemu Virtala terveenä? Onko Riku Toivo ottanut kehitysaskeleita? Miten realisoituu Guttigiin ja Da Costaan ladatut odotukset? Löytääkö Niskakangas maalivireensä?

Arttu Niskakangas on yksi Hokin tärkeimmistä syömähampaista. Odotettavissa on jälleen runsaasti täysosumia.
Arttu Niskakangas on yksi Hokin tärkeimmistä syömähampaista. Odotettavissa on jälleen runsaasti täysosumia.
Kuva © Jani Maukonen

Potentiaalia Hokin kapeahkossa hyökkäyksessä on! Kuten jo aiemmin on mainittu, Guttig ja Da Costa näyttävät olevan tärkeitä pelaajia palapelissä. Virtalan viime kauden pilasi loukkaantumiset, ja myös harjoituskaudella ongelmia tällä saralla on ollut. Kaikki tosin tietävät mihin mies pystyy terveenä ollessaan. Riku Toivo on myös ollut vahva harjoitusotteluissa ja näyttää ottaneet uuden kehitysaskeleen. Samaa voi sanoa Mika Koivistosta, joka tekee ankarasti töitä jokaisessa vaihdossa.

Suurimmaksi kysymysmerkiksi jäänee kuitenkin hyökkäyksen kapeus. Hyökkäyksen ollessa kapea (13 sopimusta), olisi junioreista nostettujen Kurkisen, Klemetin ja Pyykkösen, sekä Hiltusen pystyttävä täysipainoiseen Mestis-kiekkoon. Joukkueen mukana harjoittelee tosin tällä hetkellä myös KalPan Pasi Kouvalainen, sekä viimekaudelta tuttu Jevgeni Fofanov.

Arvio: Hokki taistelee alemmassa keskikastissa, mutta paikka pudotuspeleissä pitäisi olla realismia.

» Lähetä palautetta toimitukselle