Mike Hoffman osui lauantaina onnenkantamoisellakin.

Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Hoffman vahva läpi ottelun − siirto kakkosketjusta Brassardin ja Stonen rinnalle tuotti tulosta

Ottawa Senators nappasi Tukholmasta täydet neljä sarjapistettä. Lauantain, Senatorsille 4−3-lukemiin päättyneen ottelun näkyväksi pelaajaksi nousi Mike Hoffman. Hyökkääjä oli vahva läpi ottelun, mutta siirto ykkösketjuun kesken toisen erän toi peliin vielä enemmän puhtia.

Mike Hoffman oli lauantaina yksi ottelun keskeisimmistä hahmoista kahdella maalillaan. Perjantaina Hoffman pelasi yhdessä Matt Duchenen ja Zack Smithin kanssa, mutta lauantaina ketjuun tuli loukkaantuneen Smithin tilalle Alexandre Burrows.

Maalien lisäksi kanadalaishyökkääjä Hoffman osoitti ottelussa monipuolisuutta ja kykyä pelata tehokkaasti muun muassa puolustussuunnassa. Duchenen ja Burrowsin ketjussa Hoffman oli puolustava ja varmistava hyökkääjä antaen tukea maalin takana olleille puolustajlle.

Vastaiskun mahdollisuuden tunnistaessaan Hoffman kuitenkin kiihdytti muutamalla potkulla huippunopeuteensa keskialueelta hyökkäysalueelle. Ottelun aikana Senators pääsi ylivoimalle kuusi kertaa, ja Hoffmanin kokonaispeliajasta merkittävä osa koostuikin ylivoimalla pelatuista minuuteista.

Joukkueen ykkösylivoimalla laukaisu-uhan siniviivalla muodostanut kanadalainen pelasi yhteensä 18 minuuttia 16 sekuntia. Ylivoimalla hän kirjautti lähes seitsemän pelattua minuuttia.

53. peliminuutilla samankaltainen kuvio kuitenkin toistui, ja tällä kertaa onnistuneesti.

Hoffman oli jäällä, kun Avalanchen Blake Comeau ryntäsi kiekonriiston jälkeen läpiajoon ja vei joukkueen 1−0-johtoon. Maalia ei voinut kuitenkaan sysätä kenenkään jäällä olleen hyökkääjän piikkiin, sillä ratkaiseva virhe sattui tähtipuolustaja Erik Karlssonille.

Ottelussa Hoffman oli erityisesti ylivoimilla aktiivinen ja haki ratkaisuja niin b-pisteen kuin b-pisteen kaarenkin tuntumasta. Laukomaan hän ei kuitenkaan päässyt kahdessa ensimmäisessä erässä ykkössektorilta.

Kanadalaisen tehtävä ylivoimalla on ensisijaisesti tuottaa jatkuva laukaisu-uhka ja tehdä maaleja. Sen lisäksi Hoffman rakensi peliä ja liikutti pelivälinettä laitaa myöten sivuttaissuunnassa saadakseen liikettä vastustajan neliöön, ja oikean raon tullessa hän lävisti syötöllään tiiviinkin alivoiman.

Hyökkääjä avasi Senatorsin maalihanat toisessa erässä ainoastaan 12 sekuntia aloituskiekon pudottamisen jälkeen. Hän sai vasempaan laitaan syötön laitaan Derick Brassardilta ja lähetti kiekon kohti Avalanchen päätyä tarkoituksenaan vaihtaa peliä puolelta toiselle. Matkalla kiekko kuitenkin pomppasi jäästä vaihtaen piirun verran suuntaa mennen kohti maalia.

1−1-tasoituksen myötä kanadalainen venytti pisteputkeaan jo kahdeksaan otteluun, millä hyökkääjä ylsi uransa tähän astisiin ennätyslukemiin. Ottelun toisen erän puolessa välissä Hoffman sai siirron Brassardin ja Mark Stonen miehittämään ykkösketjuun, ja siitä lähtien ketjun yhteispeli rullasi jouhevasti Avalanchen puolustuspäässä.

Kolmannen erän alussa Duchenella oli vapaa paikka iskeä ottelua tasoihin Hoffmanin ollessa jäällä. Duchene sai Jonathan Bernierin vartioiman maalin kulmalle syötön Stonelta, muttei saanut osumaa pelivälineeseen, joka lopulta liukui ohi mailan.

53. peliminuutilla samankaltainen kuvio kuitenkin toistui, ja tällä kertaa onnistuneesti. Osat kuitenkin vaihtuivat aiemmin ohi kiekosta lyöneen Duchenen ja Hoffmanin välillä. Vaikka Avalanche-puolustuksen mailat olivat välissä, Hoffman sai maalin kulmalla lapaansa syötön Stonelta ja laukoi ottelun voitto-osuman ohi voimattoman Craig Andersonin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Senators Tukholman valtias − Hoffmanin vuoro ratkaista ottelu

NHL | 11.11.2017 23:47
NHL Global Seriesin toinen ottelu Tukholmassa tarjosi tasaista ja viihdyttävää jääkiekkoa. Ottelun ratkaisijaksi nousi Mike Hoffman, jonka pisteputki venyi kahdeksaan otteluun. lue lisää

Tutkapari Stone-Hoffman on Senators-hyökkäyksen selkäranka

NHL | 11.2.2017 16:00
Ottawa Senators on monena vuonna tukeutunut puolustaja Erik Karlssonin tehoihin. Laitahyökkääjät Mark Stone ja Mike Hoffman kuitenkin nousevat vääjäämättä kohti NHL:n kärkeä ja ovat nostamassa myös joukkuettaan takaisin pudotuspeleihin. lue lisää

Show, supertähdet ja ikimuistoiset elämykset – NHL-peleille on paikkansa Euroopassa

NHL | 13.11.2017 9:00
Tukholmassa saatiin viikonloppuna nauttia kahdesta NHL-pelistä. Pelien tasosta voi olla montaa mieltä, mutta tapahtumana supertähtiä ja show-elementtejä pursuileva spektaakkeli oli ilman muuta kokemisen arvoinen. lue lisää

Senatorsille kolaus hyökkäysosastolle - Smith sivuun kolmeksi viikoksi

NHL | 11.11.2017 18:44
Ottawa Senators ja Colorado Avalanche pelaavat lauantaina toisen perättäisen keskinäisen kohtaamisensa. Joukkueiden aloittavat maalivahdit vaihtuvat perjantaista. Senators-hyökkääjä Zack Smith on puolestaan sivussa seuraavat kolme viikkoa. lue lisää

Duchenella kelpo alku Senatorsissa, MacKinnon ykkössenttereistä etevämpi

NHL | 11.11.2017 11:00
Entiset seurakaverit Matt Duchene ja Nathan MacKinnon pelasivat perjantaina Globenissa ensimmäistä kertaa NHL:ssä toisiaan vastaan. Duchene pääsi hyvin sisään Senators-miehistöön, mutta kaksikosta MacKinnon oli kuitenkin selvästi parempi. lue lisää

Kommentit

Mike Hoffman

Ottawa #68 L kh
s. 1989 Kitchener, ON, CAN
183CM / 80KG
SOPIMUS: 2020
VARAUS: 2009 Ottawa Senators 5. kierros #130