HIFK ja Ilves selviin voittoihin, Jukurit karistaa SaiPa-peikon harteiltaan

LIIGA / Artikkeli
HIFK:n otteet ovat olleet viime aikoina hyviä.
Lauantain Liiga-kierroksella uskotaan ainakin HIFK:n vireen sekä Sportin vaikeuksien jatkumiseen.

Jukurit, 2,30

Sarjajumbona olevan Jukureiden peliesitykset ovat olleet viime aikoina pirteitä ja tiistaina se kaatoi TPS:n jatkoajalla. Maalinteko on ollut joukkueen suurin ongelma, mutta mikkeliläisryhmän tiivis puolustaminen on pitänyt myös päästettyjen maalien määrän vähäisenä.

Perjantaina jo neljänneksi sarjassa nousseen SaiPan vahvuudet ovat olleet myös tiiviissä puolustamisessa ja maalivahtipelaamisessa. Hyökkäyspäässäkin onnistumisia on tullut, mutta tasaisuus viimeistelystä puuttuu.

Oman haasteensa lappeenrantalaisille tuo pelirasitus, sillä Jukurit-ottelu on sille jo viikon kolmas ja palautumisaikaa perjantaisen KalPa-ottelun jälkeen jää tavallista vähemmän, sillä lauantain ottelu alkaa jo kello 15. Jukurit puolestaan pelasi viimeksi tiistaina.

Joukkueiden aiemmista kohtaamista yhtä vaille kaikki ovat päättyneet maalin erolla, joten tasainen kamppailu on odotettavissa. Jukureilla on puolellaan selkeä lepoetu ja vaikka lappeenrantalaisryhmä onkin ollut sille vielä voittamaton vastustaja, niin kotivoitosta tarjottu kerroin 2,30 on hyvä pelivaihtoehto.

HIFK (-1), 2,85

HPK:n otteet ovat viime aikoina olleet pääasiassa heikkoja, mutta TPS:ää vastaan joukkue esiintyi tappiosta huolimatta vahvasti. Ongelmana on ollut kuitenkin tasaisuuden puute, sillä hyvät otteet eivät ole kestäneet kovin peräkkäisessä ottelussa.

HIFK on ollut vahvassa lennossa ja se on pystynyt keräämään pisteitä hieman vaisummillakin esityksillä. Joukkueen alakerta on ollut tiivis ja hyökkäyspäästä on löytynyt ratkaisuvoimaa Juhani Tyrväisen johtaman ketjun johdolla.

Hämeenlinnalaisryhmällä on ollut vaikeuksia hyökkäämisen ja maalipaikoille pääsemisen kanssa, mikä on näkynyt joukkueen maalimäärissä. TPS:ää vastaan joukkue teki kolme osumaa, mutta yleisesti maalimäärät ovat jääneet kahteen.

Vaikka HIFK ei olekaan vieraskaukalossa vakuuttanut, lähtee se huomattavasti paremman nykykuntonsa ja lepoedun ansiosta kohtalaisen selvänä ennakkosuosikkina kamppailuun. Helsinkiläisryhmän yli kahden maalin voitosta tarjottu kerroin 2,85 onkin kelpo pelikohde.

Ilves (-1) 2,20

Hakametsän lauantai-illassa kohtaavat kaksi täysin erisuuntaista ryhmää, kun nousukuntoinen Ilves saa vastaansa jyrkässä alamäessä olevan Sportin. Tamperelaisryhmä on myös kauden keskinäisissä kohtaamisissa niskan päällä kahdella voitollaan.

Sportkin on osoittanut pystyvänsä ajoittain mallikkaaseenkin peliin, mutta peli ei kestä kasassa täytta kuusikymmenminuuttista ja viimeistely on ollut tehotonta. Ilves on puolestaan alkanut löytää tasapainoa pelaamiseensa ja varsinkin alkukaudesta takunneeseen maalintekoon on tullut parannusta. 

Ilveksen itseluottamus on myös varmasti voitollisten tulosten ja parempien peliesitysten johdosta kasvussa, kun taas vaasalaisryhmän henkinen tila ei ole parhaimmillaan tappioiden keskellä. Tämäkin osaltaan vaikuttanee Sportin otteiden ailahteluun pelien sisällä. 

Tamperelaisisännän vire on tälläkin kertaa liikaa Sportille. Vaasalaisjoukkue taistelee hetkittäin miehekkäästi, mutta Ilves rokottaa heikoilla hetkillä. Ilveksen vähintään kahden maalin voitosta tarjottu kerroin 2,20 kelpaa peleihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle