HC Sotši - värikäs KHL-tulokas

KHL / Artikkeli
Max Wärn siirtyi JYPistä KHL:n tulokasjoukkueeseen.
Kuva © Timo Savela
Historiansa ensimmäiseen KHL-kauteen valmistautuva seura pelaa kotipelinsä olympialaisista tutuksi tulleessa Sotšin kaupungissa. Mustanmeren rannalla, Etelä-Venäjällä sijaitseva noin 370 000 asukkaan kaupunki tunnetaan suosittuna lomakohteena. Mieluummin moni varmasti valitsee lämpimässä Sotšissa kuin Siperiassa pelaamisen, jos palkkatarjouksissa ei ole suurta eroa. Kaksi KHL:n muuta tulokasta, Jokerit ja Lada Toljatti, ovat perinteikkäitä seuroja, mutta Sotši on tyhjästä rakennettu KHL-seura.

Ensimmäiselle KHL-kaudelleen seura on saanut rakennettua mielenkiintoisen ja varsin nimekkään joukkueen. Se on onnistunut houkuttelemaan useita tällä tasolla laadukkaita pelaajia riveihinsä. Sotši voidaankin nähdä heti ensimmäisellä KHL-kaudellaan pudotuspeleissä. Suurin kysymysmerkki lienee päävalmentaja Vjatšeslav Butsajevin panos. 44-vuotiaalla valmentajalla on vain puolen kauden kokemus KHL:ssä päävalmentajana toimimisesta, kun hän korvasi Julius Suplerin kesken kauden 2011-12 TsSKA:ssa.

Maalivahdit:

Tomas Pöpperle (CZE)

Aleksei Volkov

Seuran maalivahtikaksikko on tulevalla kaudella varmasti pieni kysymysmerkki. Tomas Pöpperle palaa KHL:ään Tšekin Extraliigasta, jossa hänellä on allaan erinomainen kausi. Aleksei Volkov on puolestaan KHL:ssä mestaruuden kakkosvahtina voittanut maalivahti.

29-vuotias Pöpperle pelasi viime kaudella Sparta Prahassa 44 peliä 93,6 torjuntaprosentilla. Hänelle KHL on tuttu sarja toissa kaudelta, kun hän toimi Lev Prahan ykkösvahtina. Silloin Pöpperle ei vielä erityisesti vakuuttanut, mutta alla on varmasti itseluottamuksen pilviin nostanut kausi. Tarjolla on ykkösvahdin rooli.

34-vuotias Volkov on voittanut Dinamo Moskovassa kertaalleen KHL-mestaruuden keväällä 2012. Hän on isokokoinen ja luotettava kakkosvahti, mutta ykkösenä hän ei ole viime vuosina seuroissaan pelannut. Viime kaudella hän oli nimekkäässä Ufan joukkueessa kakkosvahti ja pääsi pelaamaan 20 ottelua.

Tämä duo ei ole missään nimessä KHL:n kärkeä, ja Pöpperlen pitää kyllä parantaa tasoaan edellisestä visiitistä, jos seura mielii taistella paikasta pudotuspeleihin. Maalivahtipeli onkin kysymysmerkki.

Puolustajat:

Clay Wilson (USA) - Aleksei Petrov

Andrei Pervušin - Joonas Järvinen (FIN)

Andrei Plehanov- Nikita Štšitov

Jefim Gurkin - Artjom Sedunov

Jos maalivahtipeli onkin hieman kysymysmerkki, ainakin seuralla on laadukas puolustus siinä edessä. Sotšin suurin vahvuus onkin nimivahva puolustus. Puolustukseen on saatu haalittua kovia tekijöitä eri KHL-seuroista ja yksi kovaotteinen suomalaispakki AHL:stä.

Puolustukseen on rekrytoitu useita kovia pelaajia, joista Clay Wilson on ehkä se kaikkein kovin nimi. Erinomainen yleispuolustaja on ollut kahdella peräkkäisellä kaudella Donbassin puolustuksen kärkinimiä. Hän lukee peliä erinomaisesti ja tukee vahvasti hyökkäyksiä. Wilsonilla on alla kaksi yli 20 pisteen kautta KHL:ssä. Monipuolinen huippupuolustaja.

Kovaa fyysistä osaamista takalinjoille tuovat Joonas Järvinen ja Aleksei Petrov. MM-kisoissa keväällä 2012 loistanut Järvinen on isokoinen, erittäin vahva ja kiekkojen eteen surutta heittäytyvä fyysinen puolustaja. Hän haki kaksi kautta AHL:n kautta paikkaa NHL:ssä, mutta ei päässyt pelaamaan peliäkään NHL:ssä. KHL on hyvä ponnahduslauta maailman kovimpaan kiekkosarjaan, jos Järvinen haluaa vielä palata rapakon taakse.

Kaksi viime kautta Atlantissa pelannut Petrov on Järvisen tavoin kovaotteinen puolustaja. Hän on varsin hyvä kiekollisenakin, mutta ei tee juurikaan pisteitä. Tämä kaksikko tuo fyysistä voimaa ja luotettavaa puolustuspelaamista seuran takalinjoille.

Andrei Pervušin ja Nikita Štšitov ovat tulevalla kaudella seuran pelaajia, mikä kertoo jo puolustuksen laadusta. Pervušin on pienikokoinen hyvin luisteleva kiekollinen puolustaja. Hän on edustanut useita KHL:n suurseuroja kuuden KHL-kautensa aikana ja pelaa nyt ensimmäistä kertaa hieman pienemmässä seurassa. Hän sai todella paljon vastuuta viime kaudella TsSKA:ssa, mutta loukkaantuminen pilasi puolet kaudesta. Štšitov aloitti kauden ensimmäisen puoliskon Neftehimikissä, josta siirtyi Ufaan. Hän on hyvä yleispuolustaja.

Puolustusta täydentävät nuori Jefim Gurkin ja Andrei Plehanov ovat kelvollisia KHL-puolustajia. 21-vuotias Gurkin pelasi viime kaudella todella pienessä roolissa Ufassa, mutta on hyvä syvyyspuolustaja. Plehanov on peruspakki, jonka tilastoista löytyy sellainen erikoisuus, että hän kävi pelaamassa kaudella 2011-12 NHL:n farminfarmi ECHL:ssä. Peruspakki ei ole tehnyt kahden viimeisen KHL-kautensa aikana maalin maalia, mutta jokohan tuo putki päättyisi tulevalla kaudella? Fyysisyyttä puolustukseen tuo isokokoinen Artjom Sedunov.

Sotšin puolustus vaikuttaa kovalta, mutta syvyyttä siinä ei juurikaan ole loukkaantumisten varalle. Puolustuksessa on vahvaa kiekollista osaamista, kokoa ja fyysisyyttä. Se on kokenut ja laadukas KHL:ään. Seuralla on huippuluokan kärkipakki Wilson ja useita laatupuolustajia tällä tasolla. Syvyyttä puolustuksessa ei ole samalla lailla kuin kärkijoukkueilla, mutta rantalomakaupunkiin on saatu houkuteltua viisi tälle tasolle laadukasta pakkia.

Myös Joonas Järvinen tuo suomalaisväriä Sotšin joukkueeseen.
Myös Joonas Järvinen tuo suomalaisväriä Sotšin joukkueeseen.
Kuva © Timo Savela

Hyökkääjät:

Andre Petersson (SWE) - Mark Olver (CAN) - Mihail Anisin

Roman Ljudutšin - Cory Emmerton (CAN) - Oleg Saprikin

Rafael Ahmetov - Igor Ignatuškin - Max Wärn (FIN)

Ilja Krikunov - Artjom Kryukov - Aleksei Krutov

Hyökkäys ei ole puolustuksen tasoa, mutta siinä on paljon potentiaalia. Yksikään hyökkäyksen ulkomaalaisvahvistuksista ei ole pelannut aiemmin peliäkään KHL:ssä, mitä ei voi laskea positiiviseksi asiaksi seuran kannalta. Joukkueesta löytyy monissa liemissä marinoituja kokeneita KHL-pelaajia ja hyökkäyksen ulkomaalaisosasto vaikuttaa hyvältä.

Hyökkäyksestä löytyy KHL-mestari Ufan riveistä keväältä 2011 ja hän on Oleg Saprikin. Saprikin on pelannut urallaan lähes 400 peliä NHL:ssä sekä kahdet MM-kisat, joista on taskussa maailmanmestaruus vuodelta 2009. Hänen viimeisimmästä NHL-kaudesta on kuitenkin aikaa jo lähes vuosikymmenen verran.

Saprikin on pelannut viime vuosina isossa roolissa KHL:n huippuseuroissa. Viime kaudella hän teki TsSKA:ssa tehot 10+8=18. Hyökkääjän vahvuuksia ovat nopeus, hyvä laukaus ja erinomainen työmoraali. Saprikinilla saattaa jäädä kuitenkin koko KHL-kausi väliin terveydellisten syiden takia. Tuo olisi kova kolaus hyökkäykseen.

Seuraan kokeilujakson kautta paikan sai taskukokoinen (165cm), huippunopea ja todella taitava Mihail Anisin. Hän pelasi aikanaan Vitjazissa SKA:n tähtihyökkääjä Artemi Panarinin kanssa. Silloin Anisin vaikutti vielä lahjakkaammalta pelaajalta kuin Panarin. Viime kausi hyökkääjällä päättyi kaukalon ulkopuolisten tapahtumien jälkeen potkuihin Donbassista.

Pienikokoinen pörriäinen voitti keväällä 2012 Gagarin Cupin Dinamo Moskovassa, jossa oli hurjassa vedossa pudotuspeleissä. Hyökkääjä teki 21 peliin tehot 14+5=19. Anisinilla on taitojensa puolesta kaikki eväät olla tähtiosaston hyökkääjä KHL:ssä. Saako 26-vuotias Anisin vielä uransa uuteen nousuun, vai menikö juna jo?

Hyökkäyksen tärkeisiin nimiin kuuluvat NHL:stä viime vuosilta tutut kanadalaishyökkääjät Cory Emmerton ja Mark Olver. Emmerton on tuttu näky Detroit Red Wingsin alemmista ketjuista. Hän pelasi seuran riveissä viime kaudella 18 peliä, mutta pääosa energisen ja luisteluvoimaisen hyökkääjän kaudesta kului AHL:ssä, jossa hän teki 53 peliin 44 pistettä. NHL:ssä eväät eivät riittäneet isoon rooliin, mutta KHL-tasolle hänellä on hyvät hyökkäyspään ominaisuudet. Sotšissa hän ottanee sentterin paikan toisesta kärkiketjusta.

Emmertonin tavoin 26-vuotias Olver on tuttu näky NHL:stä, vaikka viime kausi menikin AHL:ssä, jossa hän saalisti 65 peliin 49 pistettä. Hän on erinomainen luistelija, tekee hyvin töitä kahteen suuntaan ja pelikäsitys sekä syöttötaito ovat hyvällä tasolla, joten häneltä voidaan odottaa paljon. Kanadalaisille on tarjolla isoa ruutua.

Pohjoismaalaista väriä seuraan tuovat ruotsalainen Andre Pettersson ja JYPissä kovaa jälkeä viime kaudella tehnyt Max Wärn. AHL:ssä viime kaudella loistanut 23-vuotias Pettersson teki 65 peliin 56 pistettä. Hän on tehnyt hurjaa jälkeä eri ikäluokkien MM-kisoissa, mutta ei ole saanut NHL:stä paikkaa, vaikka on sitä hakenut kolmen AHL-kauden ajan.

Pienikokoisella Petterssonilla on silkinpehmeät kädet ja korkea taitotaso. Isossa kaukalossa miehen huikeat taidot pääsevät oikeuksiinsa, joten häneltä voidaan odottaa paljon. Wärnillä on alla selvästi uransa paras kausi pisteiden valossa, kun hän takoi 60 peliin tehot 14+21=35. Työteliäs hyökkääjä tuskin KHL:ssä hirveästi pisteillä juhlii.

Ratkaisuvoimaa voidaan odottaa ainakin Novokuznetskissa loistaneelta Rafael Ahmetovilta ja taiturimaiselta Roman Ljudutšinilta. Ahmetov on taitava ja nopea hyökkääjä, jolle viime kausi oli uran ensimmäinen KHL:ssä. Hän esiintyi niin hyvin Novokuznetskissa, että pääsi pelaamaan loppukaudesta Lokomotivin joukkueessa, jossa tosin ei löytänyt paikkaansa. Ljudutšin on parhaimmillaan hyvän tason KHL-pelaaja, mutta asennepuolessa on paljon toivomisen varaa.

Kokeilujakson kautta paikkaa hakivat Danis Zaripovin 24-vuotias pikkuveli Marat Zaripov ja legendaarisesta Krutovin suvusta tuleva Aleksei Krutov. Marat Zaripov ei saanut lopulta sopimusta seuraan. Krutov pelasi viime kauden umpisurkeassa Spartakin joukkueessa, jossa hän teki 42 peliin 16 pistettä.

Hyökkäyksessä on paljon kysymysmerkkejä, mutta kyllä Sotšissa on kasassa ainakin mielenkiintoinen hyökkäys. Osalla kärkinimistä on allaan heikko kausi, ja osa ei ole pelannut koskaan eurosarjoissa aiemmin. Miten tämä sekalainen seurakunta pelaa yhdessä?

Yhteenveto:

Sotšilla saa olla ensimmäisellä KHL-kaudellaan seitsemän ulkomaalaispelaajaa, kuten Vladivostokilla viime kaudella. Ei seura varmasti mestaruudesta taistele, mutta materiaalin puolesta sillä on ehdottomasti edellytykset päästä pudotuspeleihin. Puolustus on laadukas, mutta hyökkäyksessä riittää kysymysmerkkejä. Suurimmat heikkoudet ovat valmennuksessa ja mahdollisesti maalivahtipelissä. Lisäksi tyhjästä kasatun joukkueen yhteen hitsautuminen vie aikansa.

Arvio:

Venäjän lomaparatiisikaupunkiin on kasattu yllättävän hyvä joukkue, joka jäänee kuitenkin niukasti pudotuspelien ulkopuolelle. Sijoille 8-11.

» Lähetä palautetta toimitukselle