Tehtäköön heti alkuun kaikille selväksi, että Mestis on hieno sarja, jossa pelataan hyvää kiekkoa. Mestiksen korkeasta tasosta kertoo se, että liigaseurojen ylijäämäpelaajat tai nuorten SM-liigan kärkipelaajat ovat melko harvoin oikeita vahvistuksia Mestis-seuroille.
Sanottakoon samalla, että ne, jotka kuvittelevat Mestiksen olevan jo urheilulliselta tasoltaan SM-liigan kannassa, näkevät unta. SM-liiga on rakenteeltaan puhdas ammattilaissarja ja Mestis on vielä kaukana siitä.
Ongelman ydin on siinä, että seurojen talous ei ole kunnossa. Tästä lähtökohdasta seuraavat tarpeeseen nähden pahasti vajaat resurssit toiminnan ylläpitämiseen tai kehittämiseen. Esimerkiksi epäsuhta Jääkiekkoliiton ja seurojen välillä johtuu pitkälti taloudesta, eli seurojen edustajat joutuvat sitä kautta liian alisteiseen asemaan, ja ovat kyvyttömiä aidosti ajamaan oman seuransa asiaa. Seurojen edustajat tulevat kokouksiin selviytymään ja välttelemään omaan toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä sen sijaan, että he aidosti ajaisivat omaa etuaan. Sanoisin, että liian moni ei edes uskalla sanoa näkemyksiään avoimesti erilaisten sanktioiden tai byrokratian vaikeutumisen pelossa.
Olimme aikanaan varsin hämmästyneitä, kun osallistuimme ensimmäistä kertaa Sarjaseurojen hallituksen kokoukseen LeKin joukkueenjohtajan kanssa. Olimme poimineet esityslistalta sellaiset asiat, joissa negatiivinen päätös tulisi vaikuttamaan suoraan negatiivisesti seuramme kassaan, ilman mitään realistista vaihtoehtoa hyötyä näistä päätöksistä. Vastustimme kiivaasti näitä esityksiä, ja saimme osaksemme paheksuntaa. Esityslistaa ei ilmeisesti ollut tapana keskustella läpi, vaan kulttuuri oli ilmeisesti ollut sellainen, että esityslistaa pidettiin päätöslistana. Näin asia sitten olikin, kun saimme seuraavaa kokousta varten edellisen kokouksen pöytäkirjan, ja saimme sieltä lukea miten kaikki asiat oli päätetty yksimielisesti.
Keskustelimme ilmiöstä seurojen enemmistön kanssa, ja teimme siltä pohjalta muutosesityksen kokouskulttuuriin ja muihin asioihin liittyen. Kokouskulttuuri korjaantuikin väliaikaisesti merkittävällä tavalla, mutta se on käsitykseni mukaan valunut sittemmin taas takaisin vanhoille urille. Osittain tämä paluu juurille johtui siitä, että suuri osa muutosta vaatineista seuroista keskittyi taas jatkossa tuijottamaan kenkiensä kärkiä, mikäli käsiteltäväksi tuli asioita, joissa seurojen olisi pitänyt vetää yhtä köyttä Liiton ylivaltaa vastaan.
Kaiken kaikkiaan se kuva, mikä minulle Sarjaseurojen hallituksen toiminnasta jäi, oli sellainen, että monet oleelliset asiat oli jo päätetty kahden-kolmen ydinseuran ja kilpailupäällikön toimesta, ja tällä sisäpiirillä valmistelluista asioista ei juuri keskusteltu muiden kanssa. Ne hoidettiin läpi jyrällä tai kaikessa hiljaisuudessa.
Tätä subjektiivista käsitystäni en ihan vainoharha-osastolle sijoittaisi, jos miettii potentiaalisimpia ydinseuroja ja vaikkapa siirtosääntöjen korrelaatiota näiden seurojen intresseihin.
Kaiken huippuhan tässä Mestis-mafiaksi jäähalleilla nimitetyssä kuviossa on ollut tämä naurettava työvaliokunta, joka on luotu poliittisen sorron välikappaleeksi. Tämänkin kuvion voivat kaikki itse päätellä kun katsoo kokoonpanoja ja tehtyjä päätöksiä.
Seuroja hiertää eniten se, että seurat kokevat että ruuvia kiristetään, mutta he eivät saa ponnistuksiinsa riittävää tukea Liitolta. Tässä suhteessa jako ei kaiketi ole seurojen kokoluokista riippuvainen, vaan muutamat suuretkin seurat ovat täysin kypsyneet Liiton vaatimustasoon ja vastaavasti kokeneet saamansa vastineen kevyeksi.
Liitto järjesti esimerkiksi muutama vuosi sitten massiivisen auditoinnin, jossa siihen liittyneiden dokumenttien huolellinen täyttäminen olisi vienyt organisaatiolta päiviä. Lopulta tuntui siltä, että seurat auditoitiin kuin olisi ammuttu tykillä hyttystä ja sen pohjalta mikään ei nytkähtänyt seurojen kannalta positiiviseen suuntaan. Voisi sarkastisesti todeta, että seurat auditoitiin, mutta Liitossa ei opittu mitään seurojen rakenteesta.
Esimerkiksi Jääkiekkoliiton määrätyt yhteistyösopimukset sitovat seurojen käsiä varainhankinnassa. Kuitenkaan seuroille ei ole avattu näihin sopimuksiin liittyvää tulonjakoa. Samalla seurojen on kyllä toimitettava kuukausiraportit taloudestaan sakon uhalla, eli läpinäkyvyys on yhdensuuntaista.
Toiminta on muutenkin jotenkin hullunkurista, kun miettii, että syksyllä järjestettiin käsitykseni mukaan viiden päivän ajalle ulottunut Mestis Hockey Week -tapahtuma, johon seurojen johdon kehoitettiin osallistua, tai ainakin poisjääntejä paheksuttiin. Tapahtumalla ei tiettävästi ihan valtavaa lisäarvoa seurojen toimintaan tai kassaan ollut.
Jos ihan rehellisesti ajatellaan, että olisin itse jonkin suuren Mestis-seuran hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja, jolle maksettaisiin kuukausipalkkaa tulisi minulle sanomaan, että "lähden viikoksi risteilemään ja kokoustamaan", niin varmasti repeäisin liitoksistani. Joutuisin kyllä siinä kohtaa muistuttamaan, että et todellakaan käytä viikkoa varainhankintaan tarkoitettua aikaa selvittääksesi, että Ruotsissakin on jäähalleja.
Toisena näkökulmana voisi mainita sen, että kun seurat lähtökohtaisesti olettavat ja odottavat Liiton kautta saavansa ryhmävoimaa erinäisiin sopimuksiin, niin erikoiset lopputulokset eivät aina parhaiten tue sitä mielikuvaa, että liitto hoitelee asioita seurojen eduksi.
Esimerkiksi Mestis-pelaajien vakuutusasia on ollut jokavuotinen sirkus. Muistaisin, että joskus LeKissä purimme työsopimuksen päättymisen jälkeen pelaajien vakuutukset, joiden ylläpitoon meillä ei lain mukaan ollut enää velvollisuutta kauden jälkeen. Vakuutuskirjakin mahdollisti vakuutuksen katkaisemisen ja hyvityksen saannin. Tästä hankkeesta saimme etukäteen nuhteita liitolta, mutta toteutimme sen silti. Olihan kyse noin prosentista meidän liikevaihtoamme. Sittemmin vakuutuskirjaa muutettiin niin, että seuran on ollut pakko ulottaa maksettu vakuutusaika määräaikaisen työsopimuksen ulkopuolelle.
Kuluvalla kaudella minulle kerrotuista asioista oiva esimerkki lienee se, että kun koko kauden vakuutus taisi olla 700 euroa. Se oli jaettu kahteen osaan niin, että ensimmäinen osa koskee aikaväliä toukokuusta syyskuun loppuun ja toinen sitten loppukautta. Sikäli kun seura otti pelaajan 1.9. niin voitiin syyskuun ajaksi ottaa try-out-vakuutus 25:lla eurolla per viikko, eli ensimmäisen jakson viimeinen kuukausi maksoi satasen. Jos pelaaja jäi loppukaudeksi, niin toinen puolisko maksoikin 600 euroa eli säästöä oli vaikea tästä löytää.
Huikein esimerkki tuli kyseeseen kun osa seuroista otti 31.1. pelaajia Suomi-sarjasta. Esimerkiksi SaPKolla kausi kesti sen jälkeen 9 päivää ja uusien pelaajien vakuutus maksoi 700 euroa. Melko kallista?
Toinen farssi on siirtosääntöjen vaihtelu kaudesta toiseen. Tässä on käsitykseni mukaan kyse politiikasta. Jääkiekkoliiton tulisi kerta kaikkiaan päättää onko se nuoren pelaajan asialla vai ei. Nyt Jääkiekkoliitto ratsastaa tällä imagolla, mutta samalla tekee sellaisia ratkaisuja, joista huokuu suurten seurojen intressi. Pienille seuroille olisi hyvä, että olisi selkeä malli minkä mukaan pitää elää.
Tämä jatkuva sääntöjen muuttaminen ja sääntöihin liittyvät seurojen ajatuksista poikkeavat tulkinnat hämmentävät. Muistan kuinka kerran luettiin Lempäälässä neljän korkeakoulututkinnon voimin jotain siirtosääntöä, mutta ei sen tekstin perusteella päästy selvyyteen miten sääntöä olisi pitänyt tulkita. Monet liigaseuratkin kysyivät usein meiltä mitä jokin siirtosääntö tarkoittaa ja kirosivat sitten koko säännön kuultuaan meiltä mikä oli siihen liittyvä nykytulkinta.
Muutamat seurat ovat ajaneet alun perin sitä, että nuorten pelaajien siirtoraja siirrettäisiin helmikuun loppuun. Tällä haluttiin välttää sitä, että nuoret pelaajat joutuvat tammikuun lopun jälkeen loppukaudeksi katsomoon seuraamaan liigajoukkueensa esityksiä - mitä ainakin Tampereella oli paljon nähty.
Ongelma oli siinä, että liigaseura ei vielä tammikuun lopussa uskaltanut antaa pelaajaa Mestikseen, koska ei tiedetty esimerkiksi runkopelaajien toipumisaikataulua. Mikäli päätös olisi voitu tehdä kuukautta myöhemmin, olisi pelaaja saanut pelata sitä odotellessa kymmenen peliä Mestistä ja päätöksen jälkeen jatkaa Mestis-pelejä, jos seuran kausi jatkui.
Tämä ajatushan sössittiin heti lähdössä, kun nuorten pelaajien maaliskuun pelipaikka piti päättää kuitenkin jo tammikuussa. Sääntö ei käytännössä ajanut sitä tarvetta, jota varten sitä oli ehdotettu. Nyt tämäkin sääntö on kai poistettu. Tälle kaudelle kaiken huippu oli A-junioreiden SM-liigapelaajille tullut kahdeksan päivän karenssi Mestis-pelin jälkeen. Tämä, jos mikä, on nuoren pelaajan uran kehittämistä.
Mestis-lisenssihän on olllut Liiton lempilapsi, joten lausun siitäkin muutaman valitun sanan.
Muistan miten aikoinaan vastustimme Mestis-lisenssiä LeKissä. Koimme, että siitä pyritään tekemään keinotekoinen työkalu sellaisen ei-toivotun aineksen poistamiseen sarjasta, joka ei itse ymmärrä urheilullisesti pudottautua.
Lisenssihakemusprosessi oli järjettömästi ylimitoitettu verrattuna siihen, että liitollahan piti olla auditointien pohjalta jo suuri määrä tietoa seuroista. Jos jääkiekkosarjaan osallistuminen edellyttää 150 sivua dokumentteja, niin se tuntuu enemmän EU-jäsenyyteen kuin urheilutoimintaan liittyvältä hakemukselta.
Viime kevään ja kesän tapahtumat alleviivasivat koko farssin, jonka me ennustimme jo syksyllä 2010 vastustaessamme kirjallisesti lisenssijärjestelmähanketta. Se, että Jokipojat pääsi sarjaan, on tietysti hyvä Mestikselle ja jääkiekolle. En tietenkään toivonut, että heiltä olisi ovi sarjaan suljettu, sillä Jokipojat on tärkeä instituutio Mestiksessä. Sen sijaan moni jääkiekon parissa vaikuttava voisi laittaa kättä sydämelle ja miettiä, olisiko vaikkapa LeKille annettu pari kuukautta aikaa täytellä dokumentteja ja sen jälkeen mahdollisuus osallistua sarjaan edelleen vajailla dokumenteilla.
Minulle jäi sellainen muistikuva, että liiton puolelta sanottiin, että Jokipoikien pääsyä sarjaan ei voi pitää ennakkotapauksena, vaan jatkossa dokumenttien pitää olla kunnossa. Tähän sanon, että sanokaa koska saa nauraa. Haluaisin nähdä tilanteen, jossa joku oikeudellinen instanssi ei asiaa näkisi ennakkotapauksen luonteisena.
Olen ilolla seurannut, miten osassa Mestis-seuroja on vihdoin herännyt halu tarttua epäkohtiin ja haastaa Jääkiekkoliittoa konkreettisiin toimiin sarjan pelastamiseksi. Toivotan vilpittömästi näille toimijoille energiaa hankkeen läpivientiin.
Vieraileva kolumnistimme on entinen pelaaja ja manageri. Suoniemi pelasi vuosien 1996-2008 aikana LeKissä ja Ranskassa Annecyn sekä Lyonin joukkueissa. Mestis-otteluita Suoniemelle kertyi Kisan ensimmäisen Mestis-kauden ajalta 45 kappaletta ja tuolla kaudella Suoniemi valittiin Jatkoajan kakkostähdistöön yhtenä Mestiksen parhaista puolustajista. Tämän jälkeen Suoniemi toimi kolme täyttä kautta LeKin managerina vuosina 2009-2012. (toim. huom.)
