"Go hard or go home!" - HPK lähtee nöyränä pudotuspeleihin

LIIGA / Artikkeli
Hämeenlinnan pallokerhon playoff-urakka alkaa keskiviikkona kotipelillä Tampereen Ilvestä vastaan. Jatkoaika kävi päivä ennen h-hetkeä kyselemässä HPK:n valmentaja Jukka Jalosen mietteitä tulevista kamppailuista, psykologisesta sodankäynnistä, taktiikoista, perhe-elämästä pudotuspelien alla sekä joukkueen uudesta hiustyylistä.

Joukkueella hyvä henki päällä

HPK:n aamujää ei kiinnostanut suurta yleisöä - Jatkoajan toimittajan lisäksi hallissa oli vain pari muuta "vakoilijaa" huomista välieräpeliä ajatellen. HPK keskittyi pääasiassa harjoittelemaan ylivoima-, avaus- sekä maalineduspelaamista. Varsinkin ylivoimapeliä ja maskipelaamista harjoiteltiin tunnollisesti eikä yksikään pelaaja välttynyt maskimieheksi menemiseltä. Erikoisin anti harjoitusten kannalta oli puolustajaparien vaihtaminen - ylivoimassa pareina pelasivat Marko Tuulola ja Teemu Aalto sekä Sebastian Sulku ja Kimmo Peltonen. Kuka tietää onko tällä tarkoitus jollain lailla sekoittaa vastustajan pakettia. Aamujäällä verkkarit jalassa lätkinyt Pasi Määttänen tulee olemaan keskiviikon avausottelusta poissa nivusvaivojen takia. Miehen paluusta ei ole tällä hetkellä tietoa. Silmiinpistävää aamujään kannalta oli huomata joukkueen erinomainen henki, joka näkyi ja eritoten kuului katsomoon saakka - varsinkin Eric Perrin ja Antti Miettinen jaksoivat psyykata toisiaan ja pitää hauskaa jäällä.

Jukka Jalonen pääsee Jatkoajan kysymys-sateeseen suoraan jäältä ja fiilikset miehellä ovat ainakin päälle päin luottavaiset, mutta samaan hengenvetoon mies toteaa, että jännitys ja värinä ovat alkaneet viime hetkinä lisääntyä. "Tottakai sellasta pientä värinää alkaa olemaan jo ja mä uskon että jännitys tosta vaan lisääntyy ennen h-hetkeä. Se tietenkin auttaa että joukkue on pelannut hyvin ja että on ollut pakka hyvin kasassa eli sellasta syytä huoleen ei ole, niin kuin jollain muulla ehkä. Mutta nöyrin mielin kuitenkin.", kommentoi Jalonen mielialojaan ennen alkavia välieräpelejä.

HPK on pelannut koko runkosarjan nopeata, luovaa ja tehokasta viisikkopelaamista eikä pelityyliä tai taktiikkaa aiota Jalosen mukaan muutella palyoff-otteluiden takia. "Ei peruspelaaminen mihinkään muutu, ihan samalla lailla pelataan kuin runkosarjassakin tai ainakin pyritään pelaamaan. Tietenkin pyritään parantamaan tiettyjä yksityiskohtia omasta pelistä, jotta se olisi vieläkin tiiviimpää ja parempaa varsinkin puolustamisen osalta ja sitä kautta vielä vähemmän annettaisiin vastustajalle maalipaikkoja. Mutta kyllä se peruspeli ja se rohkeus kannattaa säilyttää - sillä me ollaan tässä kuitenkin näitä pelejä voitettu.".

HPK:n vastustaja, Ilves, on ollut viime aikoina hurjassa vireessä. Vahvuuksiin voi lukea kokemuksen (Helminen, Viitakoski, Nieminen), ykkösketjun (Viitakoski - Miettinen - Nemirowsky) sekä maalivahtipelaamisen. Heikkouksia tämän hetken Ilveksellä on vähän, mutta jos jotain pitäisi nimetä, niin kysymysmerkeiksi nousisivat hitaus ja puolustuksen leveys, joka koki pahan kolhun Ivan Majéskyn loukkaannuttua, kun HPK ja Ilves kohtasivat edellisen kerran. Jalosen mietteet vahvuuksien ja heikkouksien suhteen ovat melko lailla samat lukuunottamatta puolustusta, jota hän ei mainitse sanallakaan. "Niin, kyllä mä uskon että siellä on aika hyvä henki ja hyvä joukkue, semmonen suht. yhtenäinen ryhmä - ei ne muuten olisi tosta ahdingosta pystynyt nousemaankaan tässä loppukauden aikana. Tietenkin sitten yksi ketju on erittäin kuuma ja se meidän pitää pystyä pysäyttämään ja jos siinä onnistutaan, niin ollaan vahvoilla. Racine on kokenut maalivahti - mielenkiintoista nähdä kuinka hän onnistuu nyt meitä vastaan. Racine ei kuitenkaan ole ollut mikään seinä toistaiseksi ja meidän maalivahdit ovat olleet parempia kuin Racine keskinäisissä otteluissa, joten samaan tietenkin pyritään jatkossakin. Jos jotain heikkouksia haetaan ja verrataan meihin, niin meillä on ollut parempi liike ja sitä meidän pitää hyödyntää.".

Jalonen myöntää suosikin viitan olevan HPK:n harteilla: "No, jos me ollaan voitettu Ilves neljä kertaa tällä kaudella sekä ollaan runkosarjassa kakkosia ja Ilves seitsemäs, niin kyllähän me lähetään tietyllä tavalla ennakkosuosikkina, mutta sillä asialla ei sinällään hirveesti ole merkitystä kun pelit alkaa. Tottakai ammennetaan se tietty nöyrä itseluottamus sieltä ja pyritään se käyttämään hyväksi, mutta ihan yhtä lailla altavastaaja, jos se on henkisesti vahva, pystyy voittamaan näitä pelejä.".

Psykologinen sodankäynti alkanut?

Ensimmäisestä ottelusta pidetään yleensä kova meteli - niin nytkin. Jalonen ei kuitenkaan suostu suurentelemaan eikä vähättelemään ensimmäisen pelin merkitystä henkisesti. "No se on tietenkin henkisesti omalla tavallaan tärkeä, mutta se on kuitenkin vain yksi ottelu, että sillä ei vielä tätä sarjaa voiteta - voittaa se kumpi joukkue tahansa. Mutta ainahan voiton jälkeen on helpompi jatkaa ja se siirtää paineet aina vastustajalle, mutta ne paineet on jokatapauksessa kestettävä ja mitä vaan voi pleijareissa sattua niin kuin kaikki tietää. Ei se tähän ensimmäiseen peliin tämä sarja kuitenkaan ratkea.".

Sunnuntaina käydyn Ilves-SaiPa-ottelun jälkeen Ilveksen kakkosvalmentaja Juha Pajuoja aloitti osaltaan psykologisen sodankäynnin. Pajuoja laukoi Jatkoajan haastattelussa, että Jukka Jalonen on tällä kaudella arvostellut jo kaikkien muiden joukkueiden pelityylit ja nyt Jalosen kannattaisikin keskittyä vain ja ainoastaan omiensa luotsaamiseen. "Mä olen Tapparan pelityyliä arvostellut, en kenenkään muun toistaseksi eli 11 joukkuetta on jäänyt arvostelematta. Turha tuohon varmaan enää on mitään vastata, en tiedä mistä Pajuoja on nää tiedot saanut.", ihmetteli Jalonen Pajuojan kommenttia.

Psykologista sodankäyntiä ei ole muuten vielä tänä keväänä Jalosen mukaan esiintynyt ja hän onkin sitä mieltä, että ottelut ratkeaa kentällä eikä suuta soittamalla. "Kyllä nämä pelit ratkaistaan tuolla jäällä, että jokainen voi miettiä mitä haluaa. Me keskitymme omaan pelaamiseen niinkuin ollaan tehty runkosarjassakin, jos ei oltaisi keskitytty, niin saattaa olla ettei olis seitsemää kahdeksaa pistettä plakkarissa.".

Pudotuspelit - perheen painajainen?

Jalonen, niinkuin monet muutkin täysipäiväiset sm-liiga-valmentajat ovat perheellisiä miehiä. Valmentajan aikaa kuluu todella paljon jäähallilla ja erilaisissa haastatteluissa juoksemisessa ja pudotuspelit tuovat siihenkin oman mausteensa. Pudotuspelit voivat jopa muuttaa jonkun perheen (arvo)järjestyksiä pelien lähestyessä ja niiden aikana. Jalonen sanoo, ettei heidän perheessä ole ainakaan vielä näkynyt konkreettisia muutoksia: "Ei sillä lailla ole muuttunut mikään, että ihan samalla lailla tässä mennään. Kyllä noita runkosarjan pelejäkin tuossa tietyllä tavalla jännittää ja aina kun on pelipäivä, niin silloin itse on vähän muissa maailmoissa. En usko, että pudotuspelit mitenkään erikoisesti tulee muuttamaan järjestyksiä. Tietenkin nyt jos pelejä tulee paljon, niin silloinhan pelataan lähes joka toinen päivä ja siinä mielessä voi siinä olla vähän henkisesti kateissa kotona ollessa. Sit jos pelataan neljä viikkoakin ja pelataan sanotaan 14-15 ottelua, niin ei varmaan kotitöihin ehdi hirveesti osallistua.".

Jalonen ei ole havainnut itsessään tai omassa käyttäytymisessään ainakaan vielä minkäänlaisia muutoksia, eikä hän usko, että Rouva Jalonenkaan muutoksia on huomannut. "No mä luulen, että ei se vielä ole mitään eroa huomannut. Tänä iltana voi tietenkin vähän huomata jo, ehkä jotain, vaikea sanoo. Kyllä noi tavallisetkin liigapelit on sellaisia, että pelipäivä kun on, tai peliä edeltävä päivä, niin kyllä se tietyllä tavalla ehkä näkyy - et on tiukka paikka lähestymässä. Ja tollanen ottelu, joka on iso tapahtuma kuitenkin, niin ajatukset siirtyy pikkuhiljaa siihen ja sitten vähän niinkuin on vähän hajamielinen ja muissa maailmoissa.", juttelee Jalonen ulkoisesta käytöksestään playoffien alla.

Playoffien oma maailma

Viime vuosina, kun HPK on yltänyt pudotuspeleihin, on joukkueen traditio ollut leikkauttaa yhtenäinen hiusmuoti. Tänäkin vuonna näin on käynyt - harjoitusten jälkeen pukuhuoneeseen marssi jonossa pelaajia, jotka kaikki omasivat punaisen pään. Jalonen on huumorimiehiä, mutta hän ei luvannut värjätä omaa päätänsä punaiseksi. "No emmä usko et ne punasiksi menee ja Timpallahan ei tota tukkaa hirveesti edes ole, että sen pitäisi toi nahka maalata! Mutta kyllä mä uskon, että mä kuitenkin säilytän tämän oman kuosini. Meillä kuitenkin hyväksytään tää erilaisuus, että kaikkien ei tarvitse olla ihan samasta muotista, niinkuin olette varmaan tuolla kentälläkin nähneet.", totesi Jalonen ja Lehkonen nauroi vedet silmissä taustalla.

Playoff-pelipäivä on pitkä ja se alkaa oikeastaan jo peliä edeltävänä päivänä. Vaikka Jalonen väittää, ettei playoff-peliin valmistautuminen eroa mitenkään erikoisesti normaalistakaan ottelusta, niin ammattikiekkoilijan arki ei kuitenkaan ole pelkkää pelailua - joukkoon mahtuu kaikkea muutakin jääkiekkoon ja valmistautumiseen liittyvää toimintaa. "Meillä on palaveri peliä edeltävänä päivänä, mikäli siinä on välipäivä. Pelipäivänä aamujää, ruokailu, lepo - kukin lepää miten lepää, joku ehkä nukkuu vähän ja joku jollain muulla lailla rentoutuu. Pari tuntia ennen peliä hallille ja siitä se sitten lähtee liikkeelle.", ruotii Jalonen välieräottelua edeltävää ajankäyttöä.

Valmentajilla on hirvittävän suuret paineet ja hirvittävän suuri vastuu joukkueessa. Jos joukkue ei menesty haetaan useimmiten syytä ensimmäisenä valmentajasta. Pudotuspeleihin pääseminen on aina palkinto paitsi pelaajille, myös valmentajille, jotka ovat tehneet pitkän kauden saavuttaakseen asetetut tavoitteet. Jukka Jalonen näkee pudotuspelit kauden kohokohtana, "No, onhan tää kauden kohokohta niin valmentajan, kuin pelaajankin vinkkelistä. Kymmenen ja puoli kuukautta ollaan painettu hommia tiiviiseen tahtiin ja nyt ruvetaan sitten poimimaan hedelmiä - jotkut onnistuu siinä ja jotkut ei. Kyllä tämä kova henkien taistelu on.".

Lopuksi siteeraasin HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpelan slogania, "Hiljaa haastajana, kovalla työnteolla", kysyäkseni Jaloselta sloganin paikkansapitävyyttä. "No joo, se pitää varmaan ihan paikkansa. Meidän yksi slogani on myös "Go hard or go home!" eli jos ei huvita nyt pelata täysillä, niin voi jäädä kotiin. Kyllä toi ryhmä on sen oloinen, että kyllä me vedetään ihan viimeiseen asti. Tietenkin siellä on aina kova vastustaja vastassa, eikä mikään ole itsestäänselvää tai varmaa - ihan mitä vaan voi sattua, kaikkeen pitää varautua ja kaikkeen pitää reagoida nopeasti. Kuitenkin ryhmään luotetaan ja myös pojat luottavat itseensä ja toisiinsa."

Jatkoaika kiittää Jukka Jalosta haastattelusta!

» Lähetä palautetta toimitukselle