Dinamo Riika - nousun paikka

KHL / Artikkeli
Kuva © Riian Dinamo - http://www.dinamoriga.eu
Viime kaudella pohjakosketuksen ottanut latvialaisseura hakee uutta nousua. Materiaalia ei ole paljon vahvistunut viime kauteen nähden, joten paljon saa tapahtua, jos Riika nähdään KHL:n historiassa viidettä kertaa playoffeissa. Joukkueen hallissa on erinomainen tunnelma illasta toiseen, mutta miten yleisöä riittää, jos tulevallakin kaudella kyyti on illasta toiseen kylmää.
   
Dinamo Riika
Sijoitukset:
2012-2013 14. (länsi)
2011-2012 7. (länsi)
2010-2011 7. (länsi)
2009-2010 8. (länsi)
2008-2009 10.

Dinamo Riika on KHL:n mittapuulla pieni seura, mutta menestys on viitenä kautena ollut tuohon nähden vähintäänkin kohtalaista. Käyrä kuitenkin osoittaa alaspäin ja viime kausi oli ensimmäinen kerta, kun Riika ei playoffeihin yltänyt. Joukkueen parhaat kaudet osuivat kausille 2009-11, kun seura eteni playoffien avauskierrokselta puolivälieriin, joissa eväät kuitenkin molemmilla kerroilla loppuivat kesken. Riialla on tulevalla kaudella kasvojen pesun paikka katastrofaalisen kauden jäljiltä, Riika jäi tylysti 14 joukkueen läntisen konferenssin jumboksi.

Maalivahdit

Mikael Tellqvist (SWE)
Jakub Sedlacek (CZE)
Maris Jucers

Viime kaudelta tuttu maalivahtiduo jatkaa seurassa, jonka lisäksi Riika on hankkinut osaamista Tšekistä. Todennäköinen ykkösvahti tulevalla kaudella on KHL-tasolla varsin keskinkertainen Mikael Tellqvist. Ruotsalainen on KHL:ssä keskitasoa huonompi ykkösveskari. Varsin pienikokoinen maalivahti on monessa liemessä keitetty ja pelannut myös MM-tasolla Ruotsin maalilla. Tellqvist pelasi vielä 2008-09 kaudella NHL:ssä, mutta noista vuosista taso on pudonnut. Viime kaudella maalivahdin tilille kertyi 35 ottelua torjuntaprosentilla 90.9%, toki edessä oli aika heikko puolustus.

Ykkösvahdin tontille on tyrkyllä myös 26-vuotias, koesopimuksella pelaava Maris Jucers ja tšekkivahti Jakub Sedlacek. Jucers on kaksi viimeistä kautta toiminut seuran kakkosvahtina ja näytöt ovat edelleen varsin vaatimattomat. Pelasi viime kevään MM-kisoissa yhden ottelun, joka oli miehen ensimmäinen peli MM-tasolla. Tšekin pääsarjassa Zlinissä viime kaudella pelannut Sedlacek pelasi 31 peliä torjuntaprosentilla 92.1%. 23-vuotias veskari on kolunnut Tshekin juniorimaajoukkueet läpi. Olisiko Sedlacekista jopa ottamaan ykkösveskarin paikka? Harjoituspeleissä Sedlacek on esiintynyt vahvasti.

Lähtökohtaisesti Riialla on kuitenkin yksi KHL:n huonoimmista maalivahtiosastoista.

Puolustajat

Mat Robinson (CAN)-Georgijs Pujacs
Krisjanis Redlihs-Sandis Ozolins
Arvids Rekis-Oskars Cibulskis
Rodrigo Lavins-Kristaps Sotnieks

Puolustus on kokenut kesän aikana joitakin muutoksia. Pujacs saapuu seuraan korvaamaan viime kauden kärkipakin Guntis Galvinsin jättämää isoa aukkoa. Robinson yrittää paikata hieman flopanneen Mathieu Carlen jättämää aukkoa ja myös latvialaislegenda Sandis Ozolins palaa seuraan.

Kesän nimekkäin hankinta oli Omskin puolustuksen johtohahmoihin viime kaudella kuulunut Georgijs Pujacs, joka tuo fyysisyyttä takalinjoille sekä kiekollista osaamista. Hieman kulmikkaasti luisteleva Latvian maajoukkueen luottopuolustaja on KHL:n tasolla hyvä pelaaja. Omaa painavan laukauksen, jonka takia on varsin käyttökelpoinen myös ylivoimalla. Pujacs on rauhallinen ja kovan kokemuksen omaava pakki, joka ei pienestä järkähdä.

Puolustuksen ainut ulkomaalaisvahvistus on Timråsta hankittu Mat Robinson. Offensiivisen kanadalaispuolustajan vahvuuksiin kuuluu erinomainen luistelu ja laukaus. Pienikokoinen puolustaja teki viime kaudella SHL:ssä 55 peliin tehot 7+16=23. Miten pärjää omassa päässä taitavien ja nopeiden KHL-hyökkääjien kanssa?

Näiden kahden uuden hankinnan takana TOP6 -puolustajiin voidaan laskea ainakin Krisjanis Redlihs, Sandis Ozolins ja Arvids Rekis. Redhlihs on hyvä kahden suunnan puolustaja, jolla on alla todella hyvä kausi. Hän teki 43 peliin tehot 5+15=20. Redlihs oli viime kaudella Guntis Galvinsin ohella seuran tärkein puolustaja.

Ozolins palaa seuraan yhden Atlantissa vietetyn kauden jälkeen. Konkari lähti Riiasta pois varsin huonon kauden jälkeen, sillä oli puolustuspelissä pahasti kuutamolla toissa kaudella. Atlantissa paransi otteitaan joka osa-alueella viime kaudella. Alla latvialaislegendalla on kaksi peräkkäistä 20 pisteen kautta, mutta ongelmat ovat puolustuspelaamisessa olleet suuria viime vuosina. 34-vuotias Rekis tuo puolustukseen fyysisyyttä ja puolustusosaamista. Heikkoudet kiekollisessa pelissä ja liikkeessä. 25-vuotias Oskars Cibulskis taistelee myös TOP6 -paikoista.

Riian puolustus vaikuttaa paremmalta kuin viime kaudella. Kiekollista osaamista pitäisi riittää ja tulivoimaakin, mutta miten tuo puolustus hoitaa sen perustehtävän eli puolustamisen. Puolustus on oikestaan hieman kevennetty versio Latvian maajoukkueen puolustuksesta.

Hyökkääjät

Marcel Hossa (SVK)-Paul Szczechura (CAN)-Miks Indrasis
Aleksandrs Nizivijs-Kyle Wilson (CAN)-Marcel Hascak (SVK)
Martins Cipulis-Andris Dzerins-Gints Meija
Juris Upitis-Vitalijs Pavlovs-Roberts Bukarts

Riika on menettänyt viime vuosina aina kauden jälkeen sen kärkihyökkääjänsä, eikä tämä kesä ole ollut poikkeus. Joitakin paluumuuttajia on seura saanut, mutta ei hyökkäys näytä kovin tasokkaalta KHL:n mittapuulla.

Riialla on riveissään yksi latvialaisen kiekkoilun harvoista suurlupauksista nimeltään Miks Indrasis. Ikää isokokoisella hyökkääjällä on 22 vuotta ja takana kahdet MM-kisat. Viime kausi oli nuoren miehen ensimmäinen KHL:ssä ja nousi heti seuran johtavien hyökkääjien joukkoon. 43 peliin Indrasis teki tehot 14+12=26, joka kertoo jotain vahvasta avauskaudesta. Hyökkääjä on todella taitava, nopea ja röyhkeä pelaaja, omaa selkeästi maalintekijän vikaa. Nouseeko nuorukainen uudelle tasolle ja mahdollisesti jopa täyttämään Karsumsin jättämiä suuria saappaita? Indrasis tarvitsee vielä tasaisuutta lisää, mutta joka tapauksessa kyseessä on jo laatuhyökkääjä KHL:ssä.

Riian nimekkäimmät paluumuuttajat olivat Marcel Hossa ja Aleksandrs Nizivijs. Marcel Hossa on ollut KHL:ssä parhaimmillaan loistava pelaaja ja uran parhaat KHL-kaudet ovat pelattu juuri Riiassa 2008-10. Jälkimmäisellä Kaudella Hossa oli koko KHL:n pistepörssin 7:s. Viime kausi slovakilta sujui Levissä, jossa hän teki 19 pistettä. Hossa on iso, vahva, hyvä maalintekijä ja tilanteiden järjestelijänäkin laadukas pelaaja. Hossa on fanien suursuosikki.

36-vuotias Nizivijs on latvialaisen kiekkoilun legendoja. Erittäin ovela hyökkääjä aloitti viime kaudenkin Riiassa, mutta päätti sen Levissä. Hyökkääjän pisteet viime kaudella 40 peliin olivat 2+14=16. Pienikoinen ja äärimmäisen pehmeillä käsillä varustettu hyökkääjä on ollut kaksi viime kautta melko pihalla ja ura on ollut alamäessä. Kysymys kuuluukin, että onko alamäki lopullinen? Nizivijs omaa yhden KHL:n parhaista mailatekniikoista, mutta on samalla todella pehmeä pelaaja.

Joukkueen sentteriosastolla suurimmat odotukset kohdistuvat kanadalaiskaksikkoon Paul Szczechura - Kyle Wilson. Toissa kaudella vielä yhdeksän ottelua Buffalon riveissä NHL:ää pelannut Szczechura pelasi vahvan avauskauden seurassa. Hän aloitti kauden Prahassa, josta siirtyi Riikaan kolmen pelin jälkeen. 46 peliin Szczehura keräsi pisteet 8+20=28. Pienikokoiselta sentteriltä odotetaan jälleen vahvaa kahden suunnan pelaamista, jonka lisäksi on hyvä tilanteiden luoja ja nopea luistelija. Pelaillut melko paljon NHL:ssä viimeisen viiden kauden aikana.

AHL:ssä hyviä tehoja nakuttanut Wilson on seuran uusi hankinta. 28-vuotias hyökkääjä pelaa urallaan ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella, joten saa nähdä miten sopeutuu KHL:n erilaiseen pelityyliin. Ominaisuuksiltaan Wilson on ilmeisesti hieman Szczechuran tyylinen sentteri. Kanadalainen pelasi viime kaudella AHL:ssä 38 peliä, joissa teki 14 pistettä.

Nelikon Marcel Hascak, Gints Meija, Martins Cipulis ja Andris Dzerins takana sitten on lähinnä nuoria pelaajia, joilta ei hirveästi voi odottaa. Slovakian pääsarjan pistepörssin neljänneksi menneellä kaudella sijoittunut Hascak pääsi joukkueeseen koesopimuksen kautta. Nopea, taitava ja työteliäs Hascak on edustanut Slovakiaa kaksissa viime MM-kisoissa. Tavanomainen harhautus tuntuu harjoituspelien perusteella olevan röyhkeä pyöräytys maalin kulmalta maalin eteen.

Meija on pelannut Dinamossa koko seuran KHL-historian ajan. Paras kausi on tuottanut hänelle vain 13 pistettä. Cipulis on kokenut Latvian maajoukkuehyökkääjä, mutta myöskään häneltä ei voi paljon odottaa hyökkäyssuuntaan. Dzerins on ihan kelpo sentteri alempiin ketjuihin ja kehittynyt viime vuosina.

Sentteriosasto vaikuttaa varsin kevyeltä KHL:ään, eikä ratkaisijoita juuri ole Indrasisin ja Hossan takana. Joukkueessa on liikaa pelaajia joiden urat ovat alamäessä tai ainakin nämä pelaajat joutuvat liian isoon rooliin. Kapea kärki, heikohkot sentterit ja alamäessä olevat konkarit kertovat siitä, että hyökkäys ei ole KHL:n tasolla hyvä.

Yhteenveto

Riika tarvitsee melkein ihmeen selvitäkseen pudotuspeleihin. Viimeisen sijan toistaminenkaan ei olisi yllätys, sillä materiaali ei yksinkertaisesti ole riittävän kova KHL:ään. Maalivahtipeli on korkeintaan keskinkertaista, hyökkäyksestä puuttuu kärkiosaamista ja sentteritilanne on heikko. Puolustus on joukkueen parasta antia paperilla, mutta ei sekään ole loistava.

Arvio: Mikään ei auta ja Riika jäänee jälleen läntisen konferenssin viimeisille sijoille. Sijat 13-14.

» Lähetä palautetta toimitukselle