Dinamo Riika - Joko vihdoin, Ville Leino?

KHL / Artikkeli
Nuori Edgars Kulda palaa Pohjois-Amerikan reissulta kotimaahansa Latviaan.
Kuva © Getty Images
Dinamo Riikan viime kausi ei varmasti ollut fanaattisten kannattajien mieleen, kun seura jäi 11 pisteen päähän pudotuspeleistä ja oli läntisen konferenssin 12:s.

Seuran viime kautta haittasivat hieman talousvaikeudetkin. Kesällä seura menetti useita viime kauden pelaajiaan, mutta onnistui pitämään viime kauden neljästä selvästi tehokkaimmasta pelaajastaan peräti kolme.

Tulevaan kauteen Riikassa on kasassa mielenkiintoinen joukkue, jonka uutena päävalmentajana toimii KHL:ssä vuosia valmentanut Kari Heikkilä. Heikkilällä on käsissään nippu, jolla on eväitä venyä pudotuspeleihin, mutta taistelu lännen puolella tulee olemaan todella tasaista. Dinamo lähtee parantamaan viime kauden sijoitustaan, mikä ei ole helppo tehtävä.

Maalivahdit:

Joacim Eriksson (SWE)

Jakub Sedlacek (CZE)

Viime kaudella hyvin ailahtelevasti pelanneet Edgars Masalskis ja Jeff Deslauriers eivät ole enää seuran palkkalistoilla. Ykkösvahdin paikassa on kiinni AHL:ssä viime kaudella 41 peliä pelannut 25-vuotias ruotsalaisvahti Joacim Eriksson. Toissa kaudelta hänellä on tilillään uran ainut NHL-ottelu Vancouverin riveissä. Eriksson torjui Skellefteån SHL-mestariksi kaudella 2012-13. Nopeilla reflekseillä varustettu melko isokokoinen vahti hakee uralleen uutta nostetta. Ruotsalainen saattaa hyvinkin olla kova tekijä KHL:ssä.

Erikssonin kanssa ykkösvahdin paikasta taistelee samaan ikäluokkaan kuuluva pienikokoinen tšekkivahti Jakub Sedlacek, joka pelasi ihan hyvän kauden Dinamossa. Tuleva kausi on hänelle kolmas seurassa. Lähtökohtaisesti Erikssonista varmasti kaavaillaan ykkösvahtia. Dinamolla on kasassa mielenkiintoinen maalivahtikaksikko. Maalivahtitilanne vaikuttaa paremmalta kuin viime kaudella.

Puolustus:

Steven Seigo (CAN) - Krisjanis Redlihs

Tomas Kundratek (CZE) - Guntis Galvins

Oskars Cibulskis - Kristaps Sotnieks

Puolustuksen TOP6-nimistä voidaan sanoa kolmen vaihtuneen, kun 23 pisteen tehopakki Chay Genoway, Milan Jurcina ja epäonnistunut Georgijs Pujacs vaihtoivat maisemaa. Genowayn menetys oli iso, sillä hän oli seuran paras kiekollinen puolustaja. TPS:ää kahtena viime kautena edustanut Steven Seigo on hyvä kiekollinen puolustaja, jonka painava laukaus on tehnyt tuhojaan harjoituskaudella.

AHL:stä hankittu Tomas Kundratek edusti 2012-13 kaudella Washington Capitalsia 25 ottelun verran NHL:ssä. Hän on hyvä yleispuolustaja, mutta ei kovin fyysinen. Seigon tavoin myös Kundratekilla on painava laukaus. Itävallan pääsarjassa, italialaisjoukkue Bolzanon riveissä viime kaudella pelannut Latvian maajoukkueen luottopuolustaja Guntis Galvinsin pitäisi olla edelleen hyvä yleispuolustaja KHL:ään. Hän teki kuitenkin erikoisen seuravalinnan viime kaudeksi.

Puolustuksen ehdottomiin avainpelaajiin kuuluu Krisjanis Redlihs, joka tekee hyvin töitä kahteen suuntaan. Hän on vahva kiekollisena ja luistelee sulavasti. Oskars Cibulskis ja Kristaps Sotnieks ovat tuttuja näkyjä Latvian maajoukkueestakin. Cibulskis on ihan hyvä kiekollisena ja vahva kaksinkamppailuissa. Sotnieks tuo uhraituvaisuutta ja fyysistä osaamista takalinjoille. Hän oli joukkueen eniten taklannut puolustaja menneellä kaudella.

Hyökkäys:

Lauris Darzins - Tim Sestito (CAN) - Ville Leino (FIN) 

Mikelis Redlihs - Felix Schutz (GER) - Miks Indrasis

Roberts Bukarts - Andris Dzerins - Gints Meija

Edgars Kulda - Armands Berzins - Kaspars Saulietis

Kesän aikana on lähtenyt sisäisen pistepörssin voittaja Linus Videll, joka hakee uusia haasteita Torpedosta. Menetykseksi voidaan laskea myös Marcel Hossan lähtö. Uusista hankinnoista paljon odotetaan 15 peliä New Jersey Devilsissä viime kaudella pelanneelta Tim Sestitolta, joka on esiintynyt edukseen harjoituspeleissä. Fyysinen, hyvä luistelija ja kovalla asenteella varustettu kanadalainen vaikuttaa erinomaiselta hankinnalta. Hänelle tämä on 30-vuotiaana ensimmäinen kosketus eurokiekkoon.

Sentteriosastolle seura hankki Admiralissa toissa kaudella erinomaisesti pelanneen Felix Schutzin. Lisäksi Medvescakista saatiin todella taitava Ville Leino, joka hakee uralleen uutta nostetta. Schutzin viime kausi oli rikkonainen, kun hän edusti kolmea eri seuraa. KHL:n ainut saksalaispelaaja on osoittanut olevansa tällä tasolla erinomainen tilanteiden rakentaja, nopea luistelija ja pelaavansa hyvin kahteen suuntaan.

Ville Leino päätyi lopulta Dinamo Riikaan hakemaan uutta vauhtia uralleen
Kuva © Getty Images

Leino teki viime kaudella Medvescakissa 28 peliin 15 pistettä, mutta loppukausi sujui Klotenin riveissä Sveitsin pääsarjassa. Suomalaistaikurilla olisi eväitä vielä paljon viime kautta nähtyä parempaan. Ajoittain nähtiin väläyksiä siitä Leinosta, joka loisti Philadelphia Flyersin riveissä Stanley Cup -finaaleissa kaudella 2009-10. Leino voi edelleen olla parhaimmillaan täysin dominoiva pelaaja KHL:ssä, jos kaikki on asennepuolesta lähtien kunnossa.

Nyt olisi näytön paikka Heikkilän alaisuudessa. Hänellä on periaatteessa kaikki ominaisuudet olemassa ollakseen tähtikategorian pelaaja KHL:ssä. Vieläkö näemme joskus sen suomalaisvirtuoosin, joka loisti Stanley Cup -finaaleissa?

Joukkueen viime kauden kivenkova latvialaiskolmikko jatkaa, kun Miks Indrasis, Lauris Darzins ja Mikelis Redlihs jäivät Riikaan. Indrasis on iso, vahva, nopea ja todella taitava. Hän oli joukkueensa paras maalintekijä 16 osumalla. Darzins on vahva, isokokoinen ja taitava hyökkääjä. Hän oli Sotšin olympialaisissa Latvian tehokkain hyökkääjä ja teki maansa yhdeksästä maalista neljä. Redlihs on erinomainen luistelija, energinen ja varsin monipuolinen hyökkääjä.

Tämä kolmikko on isossa roolissa myös Latvian maajoukkueessa. Jokainen heistä on osoittanut pystyvänsä pelaamaan KHL:ssä korkealla tasolla, joskin Darzinsin ja Redlihsin yritykset pelata muualla kuin Dinamo Riikassa epäonnistuivat - Darzinsilla osin loukkaantumisten takia. Dinamossa miehet latovat kuitenkin pisteitä hurjaan tahtiin.

Taso putoaa kärkikuusikon takana reilusti. Hyvin kahteen suuntaan pelaava sentteri Andris Dzerins on hyvä joukkuepelaaja, mutta hänen taitotasonsa on rajallinen. Roberts Bukarts ja Gints Meija ovat kelvollisia hyökkääjiä, mutta heidän tasonsa on kaukana Latvian kärkikolmikosta. Kotoisesta Liigasta tuttu Kaspars Saulietis taistelee alempien ketjujen pelipaikoista. Dinamo saa kasaan pari kovaa ketjua, mutta syvyyttä puuttuu.

Yhteenveto:

Dinamo on valmis taistelemaan pudotuspelipaikasta kynsin ja hampain, mutta todennäköisempää on, että se jää niiden ulkopuolelle. Heikkilä on pätevä päävalmentaja ja ensimmäinen suomalainen päävalmentaja, joka on koskaan vienyt joukkueensa (Lokomotiv) KHL-finaaleihin. Eriksson voi olla maalilla parhaimmillaan todella kova tekijä. Puolustuksen kärki voisi olla kovempikin ja syvyyttä löytyä enemmän. Hyökkäykseen seura saa kasaan kaksi todella laadukasta ketjua.

Arvio: Parantanee viime kaudesta niukasti, mutta jäänee pudotuspelien ulkopuolelle. Läntisessä konferenssissa sijoille 9-11.

» Lähetä palautetta toimitukselle