Dinamo Riika - heikentyneet venymisen mestarit

KHL / Artikkeli
Fanaattiselle riikalaisyleisölle on tarjottu kohtuudella juhlan aihetta. Miten tulevalla kaudella?
Kuva © Riian Dinamo - http://www.dinamoriga.eu
Vuonna 2008 perustettu latvialaisseura on pelannut koko olemassaolonsa ajan KHL:ssä. Dinamo on ollut mukana jo sarjan ensimmäisestä kaudesta lähtien. Seuran kannattajat tunnetaan yhtenä sarjan fanaattisimmista, ja Riiassa pelattavissa peleissä onkin vuodesta toiseen erinomainen tunnelma. Joukkueen kotihalliin mahtuu hieman yli 10 000 katsojaa. Dinamo on ollut aina KHL:ssä varallisesti pienimpien joukossa, mutta siihen nähden se on menestynyt todella hyvin. Joukkueen runko on koostunut vuodesta toiseen Latvian maajoukkuepelaajista. Näin on myös tulevalla kaudella.

Mennyt kausi oli materiaalilta KHL:n heikoimpaan neljännekseen kuuluneelle Dinamolle suorastaan erinomainen. Seura päätyi läntisessä konferenssissa 93 pisteellä runkosarjassa viidennelle sijalle. Pudotuspeleissä se haastoi toden teolla selvästi isommalla pelaajabudjetilla liikkuneen Donbass Donetskin, mutta joutui taipumaan seitsemännessä pelissä, ja Donbass eteni puolivälieriin. Vaikka kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, se oli silti erinomainen, sillä seuran ei pitänyt päästä edes pudotuspeleihin mukaan. Dinamo näytti jälleen valtavaa venymiskykyä. Saavutus on melkoinen, kun toissa kaudella seura oli 51 pisteellä läntisen konferenssin viimeinen.

Tulevaan kauteen Latvian kiekkomahti lähtee heikentyneellä joukkueella, mihin syynä on pelaajabudjetin leikkaus. Materiaalin puolesta Dinamolla on entistä kovempi työ selviytyä pudotuspeleihin, mutta se ei ole ennenkään seuraa estänyt. Dinamon yksi ongelma on - kuten niin monella muullakin pikkuseuralla - että parhaat pelaajat viedään isompien seurojen toimesta kesäisin muualle. Dinamo ei pysty taistelemaan rahallisesti KHL:n huippupelaajista.

Maalivahdit:

Edgars Masalskis

Jakub Sedlacek (CZE)

Kesän aikana seuran maalivahtirintamalla on tapahtunut yksi muutos, kun Mikael Tellqvist palasi takaisin Ruotsiin ja tilalle tuli 34-vuotias konkarivahti Edgars Masalskis. Suurta muutosta vaihdos ei tasossa aiheuta suuntaan tai toiseen.

Masalskisin viime kausi oli hyvin erikoinen, sillä mies oli pitkään pelaamatta ja teki lopulta vuoden alussa sopimuksen Slovakian pääsarjassa pelaavan SKP Popradin kanssa. Hän pelasi tuolla runkosarjaa vain yhdeksän peliä ja vain muutamia pelejä ennen olympialaisia. Masalskis pääsi pelaamaan kolme peliä olympialaisissa ja oli todella hyvä pelaamissaan otteluissa. Ennen viime kautta Masalskis vietti kolme kautta Jugran riveissä vaihtelevalla menestyksellä. Nyt hän palaa kotimaansa KHL-seuraan.

Kymmenen vuotta Masalskisia nuorempi tšekki Jakub Sedlacek jatkaa seuran riveissä ja tulee haastamaan Masalskisin taisteluun ykkösvahdin paikasta. Sedlacekin torjuntaprosentti viime kaudella 17 pelissä oli 91.0. Ei mikään huippukausi häneltä, mutta ei missään nimessä huonokaan.

Dinamolla on kaksi potentiaalisesti ihan kelvollista maalivahtia, mutta Masalskis ei ole KHL:ssä viime vuosina erityisesti loistanut ja Sedlacek on myös vielä hieman arvoitus. Hieman riskialtis kaksikko.

Puolustajat:

Chay Genoway (CAN) - Georgijs Pujacs

Milan Jurcina (SVK) - Krisjanis Redlihs

Oskars Cibulskis - Kristaps Sotnieks

Arvids Rekis - Martins Porejs

Dinamo Moskova vei huippukauden pelanneen Matt Robinsonin, ja Sandis Ozolins lopetti pelaajauransa. Paikkaajat ovat Chay Genoway ja Milan Jurcina, joten puolustus on paperilla heikentynyt. Muita merkittäviä menetyksiä puolustuksessa ei ole.

Robinsonin korvaajaksi hankittu kanadalaispuolustaja Chay Genoway on todella pienikokoinen puolustaja. Hänen isoveljensä Colby Genoway muistetaan Ilveksen riveistä viime vuosikymmenen lopulta, jossa hyökkääjä pelasi todella hyvin. Chay pelasi viime kaudella AHL:ssä 52 peliä, joissa teki 14 pistettä. Hänessä on paljon samaa kuin Robinsonissa, mutta vaikea kuvitella nähdyn perusteella, että hän tulisi olemaan Robinsonin kaltainen huippuvahvistus.

Puolustuksen isäntä ja joukkueen kapteeni on ruutitynnyri Pujacs, joka tuo puolustukseen taklausvoimaa. 33-vuotias kokenut puolustaja on hyvä myös kiekollisena, mutta suurimmat vahvuudet ovat puolustustaidoissa. Hän on hyvän tason KHL-puolustaja. Toinen puolustuksen latvialainen kärkinimi on Krisjanis Redlihs, joka on Pujacsin kanssa samaa ikäluokkaa. Hän on hyvä yleispuolustaja, jonka vahduudet ovat kiekollisessa pelissä. Kaksikko kantoi jo viime kaudella isoa vastuuta Dinamossa. Redlihs on edustanut Dinamoa kaikki seuran kuusi KHL-kautta.

Try-outin kautta pelipaikkaa hakeva isokokoinen slovakialaispuolustaja Milan Jurcina pelasi vielä NHL:ssä kaudet 2005-12. Hänet nähtiin viime talvena Slovakian olympiajoukkueessa. 31-vuotiaan pakin suurin vahvuus on erinomainen laukaus, jonka takia hän on pelote ylivoimalle. Liikkeen kanssa Jurcinalla tulee varmasti ongelmia KHL:ssä.

Oskars Cibulskis, Kristaps Sotnieks ja Arvids Rekis tuovat syvyyttä puolustukseen ja he kaikki ovat tuttuja näkyjä Latvian maajoukkueesta. Cibulskis on vahva kaksinkamppailuissa, mutta hän on samalla virheherkkä puolustaja. Koko KHL-uransa seuraa edustanut Sotnieks tuo fyysistä osaamista puolustukseen. ECHL-kaukaloita Pohjois-Amerikassa nuorena miehenä kolunnut Rekis aloittaa viidennen kautensa seurassa. 35-vuotias konkaripuolustaja tuo fyysistä osaamista takalinjoille. Hänellä ei ole juurikaan annettavaa hyökkäyssuuntaan.

Puolustus on heikentynyt jonkin verran viime kauteen nähden. Paljon on kiinni siitäkin, miten kirjoittamaton kortti Genoway pystyy kantamaan vastuuta kiekollisesta pelistä ja ylivoimapelistä. Pujacs ja Redlihs ovat hyviä pakkeja tällä tasolla, mutta puolustus vaikuttaa varsin hitaalta ja haavoittuvaiselta. On sarjassa huonompiakin puolustuksia, mutta ei kovin montaa.

Milan Jurcina kohtaa jälleen Jokerit.
Milan Jurcina kohtaa jälleen Jokerit.
Kuva © Timo Savela

Hyökkääjät:

Lauris Darzins - Pjotr Stšastlivi (RUS) - Mikelis Redlihs

Marcel Hossa (SVK) - Andris Dzerins - Miks Indrasis

Martins Cipulis - Maris Bicevskis - Gints Meija

Roberts Bukarts - Arturs Ozolins - Vitalijs Pavlovs

Hyökkäys on laitettu pakon sanelemana uuteen uskoon, kun budjettia leikattiin kesän aikana, joten seuran hyökkäys on väistämättä paperilla heikentynyt. Sentteriosastolta vietiin viime kauden kärkikaksikko Kyle Wilson ja Paul Szczechura. Joitakin muitakin hyökkääjiä on lähtenyt ja samettisilla käsillä varustettu Aleksandrs Nizivijs siirtyi apuvalmentajaksi. Heitä korvaamaan on tullut lähinnä latvialaisia nuoria pelaajia. Sentteriosastolle jäi valtava aukko ja Riikalla ei ole vielä riveissään käytännössä ollenkaan kärkisenttereitä. Sentteriosasto on tälläisenään varmasti lähellä KHL:n huonointa.

Dinamo sai pidettyä viime kauden parhaan maalintekijänsä, kun 22 maalia ja 41 pistettä tehnyt Marcel Hossa jatkaa seurassa. Marian Hossan pikkuveli on pelannut Dinamossa kolme kautta ja saman verran muissa KHL-seuroissa. Oikeastaan vain Riiassa väkivahva hyökkääjä on ollut erinomainen ja kolmen kauden maalikeskiarvo seurassa on käsittämätön 26.3. Hyvin luisteleva Hossa on Riian hyökkäyksen hiottu timantti. Hän on huippuluokan maalintekijä ja tulee tekemään varmasti jälleen sen +20 maalia tulevallakin kaudella, jos ei loukkaannu. Toki nykyisestä sentterikapeikosta kärsii myös Hossa.

Hossan lisäksi hyökkäyksen terävimmästä kärjestä löytyvät Latvian maajoukkueen kärkihyökkääjiin kuuluvat Lauris Darzins ja Mikelis Redlihs. Darzins on isokokoinen, taitava ja maaliahne hyökkääjä, jolla on kolme loukkaantumisten sävyttämää vuotta takana KHL:ssä. Hän oli talven olympiakisoissa Latvian tehokkain hyökkääjä ja teki maansa yhdeksästä maalista neljä. Parhaimmillaan hän ollut KHL:ssä todella hyvä hyökkääjä.

Redlihs palaa "kotiin" kahden vaatimattoman kauden jälkeen, jotka hän vietti Lokomotivissa. Ennen lähtöään Lokomotiviin pelasi hän kaksi yli 40 pisteen kautta Dinamo Riikassa. Redlihs on erinomainen luistelija ja hänen hyökkäyspään taitonsa ovat hyvällä tasolla. Luo paikkoja ja ratkoo itse. Varsin monipuolinen ja energinen hyökkääjä haluaa varmasti kääntää uransa suunnan nousuun kahden heikomman kauden jälkeen.

Seuran riveistä löytyy 23-vuotias talentti Miks Indrasis, joka on seuran TOP-4 laitahyökkääjiä edellä mainitun kolmikon lisäksi. Häneltä löytyy pehmeät kädet, luisteluvoimaa ja terävä rannelaukaus. Viime kaudella Indrasis saalisti 49 peliin tehot 12+19=31. Hän on näyttävä pelaaja, jonka maalituuletukset ovat varmasti sarjan parhaimmasta päästä.

Seura hakee edelleen ykkössentteriä, mutta vielä sellaista ei ole löytynyt. Nykyiset kärkisentterit Andris Dzerins ja Pjotr Stšastlivi ovat auttamatta liian heikkoja, jos Dinamo oikeasti haluaa taistelella paikasta pudotuspeleihin. Dzerins on kyllä työteliäs ja hyvin kahteen suuntaan pelaava sentteri, mutta hän on kaukana laadukkaasta kärkisentteristä. 35-vuotias Stšastlivi on kokenut konkari ja hänellä on potentiaalia olla kelvollinen kärkisentteri, vaikka joutui hakemaan viime kaudella vauhtia VHL:stä asti. Venäläissentteri on varmasti irronnut halvalla, kun tuskin muualla on ollut ottajia, kun alla on niin surkea kausi.

Hyökkäyksen kokenutta osastoa edustavat Latvian maajoukkueesta tutut Martins Cipulis, Roberts Bukarts ja Gints Meija. Kokenut Cipulis on kyllä työteliäs hyökkääjä, mutta hänellä ei ole enää hirveästi annettavaa hyökkäyssuuntaan. Bukarts on 24-vuotias hyökkääjä ja hänen pitäisi pystyä nostamaan tasoa monen muun ohella, jos Riika mielii pudotuspeleihin. Meija on ihan kelvollinen hyökkääjä alempiin ketjuihin.

Seuralla on laadukkaat TOP-4 laitahyökkääjät, mutta sen jälkeen taso putoaa auttamatta rajusti. Sentteriosastolle haetaan vielä vahvistusta, mutta se näyttää tällä hetkellä todella heikolta. Riika elää vahvasti muutaman huippuhyökkääjänsä varassa. Näistä, jos parikin loukkaantuu niin näkyy se varmasti selkeästi joukkueen hyökkäyspelissä.

Yhteenveto:

Päävalmentajana jatkava Artis Abols teki erinomaista työtä viime kaudella, mutta nyt hänellä on käsissään heikentynyt pelaajamateriaali, joka elää paljon muutaman avainpelaajan varassa, joiden on pakko kantaa joukkuetta illasta toiseen. Maalivahtipeli on kysymysmerkki, puolustuksessa ei ole nimeksikään syvyyttä ja se on heikentynyt ja hyökkäys on kevyillä kantimilla. Seura ei yksinkertaisesti kestä yhtään avainpelaajiensa loukkaantumisia. Taistelutahtoa ja suurta sydäntä Dinamo varmasti näyttää peleissä tulevalla kaudellakin, mutta riittääkö se mihinkään vai onko kaudesta tulossa toissa kauden kaltainen mahalasku? Tällä joukkueella edes venymisen mestarit eivät lännen puolelta kahdeksan joukkoon mene, mutta muutama vahvistus tekisi kummia. Dinamo hakee ilmeisesti ykkössentteriä vielä, joka voi nostaa seuran osakkeita.

Arvio:

Pudotuspeleihin eteneminen vaatisi pienen ihmeen tai ainakin muutaman kovan vahvistuksen.  Pudotuspelipaikka ei ole mahdoton ajatus, mutta se on entistäkin kovemman työn takana. Sijoille 13-14.

» Lähetä palautetta toimitukselle