Buffalo vahvempi Philadelphiaa vastaan

NHL / Artikkeli
Philadelphian kausi sai murheellisen päätöksen lauantai-iltana, kun Buffalo tiputti joukkueen jatkosta kuudennessa pelissä. Kauden loppu jätti monta kysymystä tulevaisuutta ajatellen.

1. kierros, Philadelphia - Buffalo

Joukkueet lähtivät ensimmäiselle kierrokselle erilaisista lähtökohdista. Buffalo oli pelannut todella vahvan loppukauden, kun taas Philadelphia oli takerrellut erinäisistä syistä runkosarjan lopussa. Flyers varmisti kuitenkin kotiedun Buffaloa vastaan pelatussa runkosarjan viimeisessä pelissä hienolla 2-1 taisteluvoitolla Roman Cechmanekin johdolla. Asetelmat sarjaan olivat kaikin puolin tasaiset, ja ennakkokaavailut pitivät paikkansa useassa mielessä.

1. ottelu

Philadelphia voitti kaikki kauden neljä keskinäistä peliä runkosarjassa, mutta Buffalo maksoi potut pottuina heti kättelyssä arvokkaalla 2-1 vierasvoitolla. Ottelun kaikki maalit tehtiin avauserässä, ja kahta jälkimmäistä erää Buffalo dominoi puolustuspäässä täydellisesti. Dominik Hasek torjui ottelussa 31 kertaa, mutta Flyers ei onnistunut luomaan tarpeeksi vaarallisia maalintekopaikkoja.

Flyers sai otteluun mahdollisimman huonon alun, kun Phillyn Rick Tocchet joutui jäähylle väkivaltaisuudesta. Heti jäähyn loputtua Buffalon Chris Gratton laukoi ottelun avausmaalin Roman Cechmanekin suosiollisella avustuksella. Maalin jälkeen Philadelphian Mark Recchi pääsi kokeilemaan maalintekotaitojaan rangaistuslaukauksesta: Buffalon James Patrick nappasi kiekon hanskaansa maalivahdin alueella, kun John LeClair yritti survoa reboundia verkon perukoille. Recchi yritti harhauttaa Hasekia valelaukauksella, mutta näpäkkä rannelaukaus osui suoraan Hasekin rintapanssariin. Flyers yritti järkyttää Buffaloa ja Hasekia kovalla kontaktipelillä, ja erän puolivälin jälkeen taktiikka tuotti tilapäisesti tulosta. Paul Ranheim luisteli vauhdilla Buffalon maalille 1-1 vastaan tilanteessa, mutta menetti kiekon hallinnan. Taustalta noussut Phillyn kapteeni Eric Desjardins sai irtokiekon haltuunsa ja viimeisteli hallitusti Hasekin selän taakse. Valitettavasti piakkoin maalin perään Buffalo meni vanhan kehäkettu Doug Gilmourin maalilla 2-1 johtoon. Eric Desjardins teki pahan merkkausvirheen maalin syntyessä. Ottelun ensimmäinen erä oli hyvin tasainen, ja paremmalla tuurilla Flyers olisi marssinut pukukoppiin johtoasemassa.

Toinen erä olikin sitten odotettua pudotuspelivääntöä. Kumpikin joukkue taklasi kaikkea liikkuvaa, ja molempien joukkueiden puolustus pelasi kovaa ja tarkasti. Maalintekopaikat olivat vähissä kummallakin joukkueella, mutta Flyers sai ratkaisun avaimet käsiinsä erän ensimmäisellä puoliskolla, kun Sabresin Miroslav Satan otti tuplakakkosen korkeasta mailasta. Jäähyn aikana Sabres näytti, miksi he ovat liigan paras alivoimajoukkue. Flyers ei saanut luotua lainkaan tilanteita Buffalon maalin suulle, ja tauolle mentiin muuttumattomassa tilanteessa.

Kolmas erä olikin sitten asemasotaa joukkueiden välillä. Buffalo taklasi, sumputti, koukki ja ronkki Phillyn täysin tehottomaksi. Erän paras tilanne oli Buffalon Chris Grattonilla erän alussa, mutta reboundista lauottu kiekko osui Phillyn maalin pystytolppaan. Puolitoista minuuttia ennen erän loppua Bill Barber otti Cechmanekin pois maalinsuulta, mutta tasoitusta Flyers ei saanut aikaiseksi. Näin kotietu oli menetetty.

Pessimistisimmät ennakkokaavailut toteutuivat ottelussa pahimmalla mahdollisella tavalla. Buffalo pelasi kykyjensä mukaan uskomattoman tarkkaa puolustuspeliä, ja maalinsuulla The Dominator hoiti loput varmoilla torjunnoillaan. Flyersin hyökkäys oli jälleen kerran todella mielikuvituksetonta ja heikkoa, mutta Phillylla oli myös omat paikkansa ottelun kääntämiseksi. Ensimmäisessä erässä Mark Recchi epäonnistui rangaistuslaukauksessa, ja muutama muukin hyvä maalipaikka tuhrittiin. Toisessa erässä Flyers ei onnistunut hyödyntämään neljän minuutin ylivoimaa. Tässä ottelussa erikoistilannepelaaminen oli eräs ratkaisu, ja etukäteen vahvemmaksi arvioitu Buffalo näytti vahvuutensa. Kaksi viimeistä erää olikin sitten täysin Buffalon hallintaa, joten tappio oli enemmän kuin ansaittu. Flyersin akilleenkantapääksi arvioitu aloituspeli oli kohtalaisen hyvää, mutta sekään ei riittänyt voittoon. Philadelphiasta tuttu Chris Gratton oli eräs ottelun hahmoista erinomaisella hyökkäyspään pelillään.

2. ottelu

Toinen ottelu oli avoimempaa ja hyökkäysvoittoisempaa peliä, mutta tälläkin kertaa vierasjoukkue lähti voittajana Flyersin kotikaukalosta. Ottelu alkoi kuitenkin tiukalla puolustuspelaamisella, ja Sabres ei laukonut kertaakaan Flyersin maalia kohti erän ensimmäisellä puoliskolla. Kumpikin joukkue pääsi kokeilemaan tuloksetta maalintekoa ylivoimalla. Erän puolivälin jälkeen alkoi kuitenkin tapahtumaan. Buffalon Donald Audette esitti oman versionsa kuolevasta joutsenesta, jonka erotuomarit palkitsivat kahden minuutin jäähyllä epäurheilijamaisesta käytöksestä. Vihellyksen jälkeen Jay McKee alkoi heiluttelemaan nyrkkejä Flyersin maalilla ja Doug Gilmour sekä Dan McGillis tiputtivat hanskansa, mutta McGilliksen tyylipuhtaan selätyksen ansiosta kumpikin pelaaja selvisi pikkukakkosilla väkivaltaisuudesta. Tilanteen ansiosta Flyers pääsi pelaamaan kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan. Vain 19 sekunnin ylivoiman jälkeen Phillyn Daymond Langkow vei kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon ottelusarjan aikana LeClairin ja Desjardinsin syötöistä. Desjardins laukoi siniviivalta ja Langkow ohjasi kiekon Hasekin selän taakse. Alivoiman jälkeen Buffalo onnistui luomaan lopultakin pari tilannetta Flyersin maalille, mutta Cechmanek veti pidemmän korren tällä kertaa. Erä oli Flyersilta kurinalaista ja varmaa peliä, eritoten puolustuspäässä, mutta erän lopulla Daymond Langkow otti typerän kakkosen väkivaltaisuudesta. Alexei Zhitnik rusikoi Langkowta keskialueella, ja tästä suivaantuneena Langkow päätti tasoittaa tilit nyrkiniskulla Zhitnikin naamaan. Erotuomari oli armoton ja palkitsi Langkown istunnolla. Jäähy ei ollut välttämättä pudotuspelien hengen mukainen, mutta joka tapauksessa typeriin jäähyihin ei ole yksinkertaisesti varaa tiukoissa pudotuspeleissä.

Langkown jäähy osoittautui kohtalokkaaksi Phillyn kannalta. Buffalon slovakkisniper Miroslav Satan laukoi tasoitusmaalin Chris Therienin virheen jälkeen Grattonin ja Zhitnikin syötöistä. Maalin jälkeen Philly syyllistyi kolmeen hirvittävään virheeseen omalla puolustusalueella, ja ainoastaan Roman Cechmanekin loistavat torjunnat pitivät Flyersin pelissä mukana. Hidas mutta kankea Chris McAllister oli erityisen pihalla erän aikana, ja Phillyn Bill Barber hyllyttikin miehen täysin ansiosta loppupelin ajaksi. Cechmanek joutui antautumaan lopulta puolivälissä erää, kun Alexei Zhitnik laukoi Sabresin johtoon vasemmalta b-pisteeltä Dan McGilliksen mailan kautta. Erän alkupuolisko oli Buffalon totaalista hallintaa, mutta Flyers ei lannistunut. John LeClair viimeisteli tärkeän tasoitusmaalin loistavalla lyöntilaukauksella Derek Planten syötöstä. Heti maalin perään Chris Therien ja J-P Dumont ottivat kakkoset väkivaltaisuudesta, ja jäähyjen aikana Philly otti jälleen johdon. Mark Recchi survoi johtomaalin Michal Sykoran osittain blokatusta laukauksesta. Erän toinen puolisko oli puolestaan Flyersin selvää hallintaa.

Kolmanteen erään kaukaloon tuli hyvin latautunut vierasjoukkue. Erän alussa Vaclav Varada sai ronkittua kiekon aloituksen jälkeen Curtis Brownille, ja verkko heilui jälleen Cechmanekin maalin takana. Tuomarit olivat ilmeisesti unohtaneet pillinsä erätauolla pukukoppiin, ja kumpikin joukkue hyödynsi tilannetta oivallisesti. Repimistä, ronkkimista ja koukkua viljeltiin ansiokkaasti kummankin joukkueen osalta, mutta siitäkin huolimatta tilanteita luotiin kummallekin maalille. Sekä Cechmanek että Hasek pelasivat kuitenkin varmasti, ja näin ollen ottelusarjassa mentiin ensimmäistä kertaa jatkoajalle.

Jatkoaika oli hivenen yllättäen avointa ja hyökkäysvoittoista peliä, jossa kummallakin joukkueella oli omat paikkansa ratkaista ottelu jo hyvissä ajoin. Valitettavasti Flyersin kannalta Buffalon kovaotteinen pakki Jay McKee päätti ottelun ensimmäisen jatkoerän lopulla Erik Rasmussenin hienosta syötöstä. McKee laukoi vasemmalta b-pisteen kaarelta matalan rannelaukauksen maalia kohti ja Cechmanek joutui antautumaan. Laukaus olisi ollut täysin torjuttavissa, mutta tällä kertaa Cechmanek ei ollut terävimmillään. Tappiosta on kuitenkin turha syyttää maalivahtia, sillä ilman Cechmanekin useita huippupelastuksia peli olisi ratkennut todennäköisesti jo tavallisella peliajalla Buffalon eduksi.

Ottelu oli täysin erilainen ensimmäiseen kohtaamiseen verrattuna. Siinä missä ensimmäinen peli oli tiukkaa puolustusvääntöä, niin toinen peli oli avointa ja yleisöystävällistä kiekkoilua. Valitettavasti edes avoimempi pelitapa ei auttanut Phillya tasoittamaan ottelusarjaa. Flyers teki kolme maalia Hasekin selän taakse, ja tiukoissa pudotuspeliväännöissä se pitäisi olla riittävä määrä. Karmaisevien puolustuspään virheiden takia voitto jäi kuitenkin jälleen haaveeksi. Eritoten Chris Therien ja Chris McAllister olivat pelin aikana pihalla kuin lumiukot, ja pelin jälkeen Bill Barber päättikin siirtää McAllisterin ensi peliksi lehdistökatsomon puolelle. Tilalla kaukaloon hyppää Andy Delmore, ja ratkaisu oli täysin oikea! McAllister on hidas, kömpelö ja kankea jääkaappipakastinyhdistelmä, jolla ei ole mitään asiaa kaukaloon tiukoissa pudotuspeleissä. Myös Therienin peli oli paha pettymys. Runkosarjassa loistavasti puolustuspäässä pelannut Therien oli hätää kärsimässä ja katseli kolmea Buffalon maalia aitiopaikalta. Edellisessä pelissä kohtalaisesti toiminut aloituspeli oli taas luokatonta. Sabres voitti Gilmourin johdolla kaikki tärkeät aloitukset, ja eritoten Phillyn ykkössentteri Daymond Langkow oli surkea aloituksissa läpi ottelun. Buffalo loi paljon vaarallisia maalipaikkoja nimenomaan voittoisilla aloituksilla, ja Flyers joutui tekemään tuplasti töitä kiekon saamiseksi. Seuraavassa ottelussa Flyers saa riveihinsä elintärkeän sentteri Keith Primeaun, jonka paluu piristää varmasti heikkoa hyökkäyspeliä. Lisäksi Primeau on tärkeä mies myös puolustuspäässä ja aloituksissa. Joka tapauksessa Philly on ajanut itsensä pahasti nurkkaan ja vain täydellinen peli voi pelastaa joukkueen kauden erinomaisen runkosarjan jälkeen. Ainoastaan 31 kertaa 235 sarjassa 0-2 tappiolla ollut joukkue on noussut voittoon.

3. ottelu

Flyers oli koonnut rivinsä kahden tappiollisen pelin jälkeen ja nousi jälleen taisteluun pääsystä toiselle kierrokselle erinomaisen 3-2 vierasvoiton jälkeen. Kokoonpanoon nostettu Andy Delmore näytti valmentajalle olevansa luottamuksen arvoinen viimeistelemällä ottelun voittomaalin kolmannessa erässä. Flyersin kokoonpanoon kolmen viikon tauon jälkeen palannut Keith Primeau oli todellinen piristysruiske Flyersille, ja mies urakoikin liki 20 minuuttia kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Ottelun ensimmäinen vaihto näytti jo mitä oli tulossa. Buffalon Vaclav Varada taklasi Keith Primeauta rajusti ja vaihdon päättyessä Primeau törmäili usean Sabresin pelaajan kanssa. Buffalon tarkoituksena oli ilmiselvästi kuumentaa Primeauta, ja tässä he myös onnistuivat, tosin heidän kannaltaan väärällä tavalla.. Toisessa vaihdossa Dan McGillis laukoi Buffalon maalille ja Rock Tocchet meni tavoilleen uskollisena survomaan irtokiekkoa maalinperukoille. Buffalon puolustus siivosi maalinedustaa ronskin ottein ja Tocchet lensi suoraan päin Hasekia. Kaikesta näki että tällä kertaa Phillylla oli tosi kyseessä. Erän neljännellä minuutilla Luke Richardson joutui jäähylle rusikoituaan Curtis Brownia oman maalin edustalla, ja Buffalo ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Erinomaiset pudotuspelit pelannut Doug Gilmour laukoi kiekon maalille ja Chris Gratton laukoi paluukiekon verkon perukoille. Erä oli erittäin kovaotteinen, kun kumpikin joukkue näytti parasta osaamistaan taklauspelin osalta. Flyers taklasi erityisen brutaalisti ja selvisi pariin otteeseen ilman jäähyä melko selkeistä tilanteista. Phillyn hyökkäyspeli oli luokatonta ja laukaukset menivät 8-3 Buffalolle. Phillyn paras paikka oli erän puolivälissä Daymond Langkowlla, mutta Dominik Hasek venytti uskomattomaan torjuntaan.

Philadelphia sai ottelun toiseen erään hienon alun. Karvausketjun tärkeä sentteri ja työmyyrä Kent Manderville tasoitti pelin hienolla rannelaukauksella. Buffalon Donald Audette syötti käsittämättömästi omalla puolustusalueella suoraan Mandervillen lapaan ja hänellä oli helppo työ viimeistellä tärkeä tasoitus. Maalin jälkeen Dominik Hasek kalasti jäähyn Dean McAmmondille hienoilla näyttelijänlahjoillaan. Jäähyn aikana Buffalon Steve Heinze tasoitti pelin Miroslav Satanin laukomasta paluukiekosta. Roman Cechmanek venytti hienosti Satanin laukauksesen, mutta Eric Desjardins ei onnistunut pitämään Heinzea maalinedustalla. Lisää vaikeuksia oli tulossa, kun Rick Tocchet otti uskomattoman typerän jäähyn heti maalin perään. Tocchet löi Buffalon J-P Dumontia poikittaisella mailalla suoraan käsivarteen ja Tocchetin maila katkesi iskun voimasta. Käsittämätöntä toimintaa kokeneelta kehäketulta. Flyersin ja Tocchetin onneksi Philly tappoi jäähyn onnistuneesti Cechmanekin johdolla. Erän puolivälissä Buffalon Curtis Brown sai jäähyn koukkaamisesta ja Flyers ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Vaisusti loukkaantumisen jälkeen pelannut Simon Gagne tasoitti pelin Keith Primeaun laukomasta kiekosta. Bill Barber oli koonnut peliin runkosarjan tehoketjunsa Gagne / Primeau / Recchi, ja ketju olikin Flyersin paras. Myös Recchi sai syöttöpisteen maaliin. Maalin jälkeen Jody Hull ja Chris Gratton saivat jäähyt huitomisesta, ja heti perään Simon Gagne joutui jäähylle. Buffalo ei onnistunut kuitenkaan tällä kertaa ylivoimapelissään ja erätauolle mentiin 2-2 tasalukemissa. Erä oli niukkaa Flyersin hallintaa.

Kolmas erä oli kummaltakin joukkueelta varovaista peliä, ja molemmat joukkueet kyttäsivät toisten virheitä. Ensimmäinen tilanne tuli Buffalon Rhett Warrenerille Mark Recchin huolimattoman syötön jälkeen, mutta Cechmanek pelasti tilanteen hyvällä torjunnallaan. Myös jatkossa Sabresilla oli parempia tilanteita, mutta Cechmanek piti joukkuetta edelleen pystyssä. Erän puolivälin jälkeen Flyers ratkaisi ottelun Andy Delmoren maalilla. Daymond Langkow katkaisi Buffalon purkuyrityksen ja laukoi kiekon Buffalon maalille. Delmore oli noussut käsittämättömästi puolustajan tontilta maalille, mutta tällä kertaa ratkaisu koitui Phillyn eduksi. Maalin jälkeen Philadelphia hyydytti peliään ja Sabresilla oli vaikeuksia luoda hyviä maalipaikkoja. Ottelun loppu oli kuitenkin Sabresin myllytystä ja ainoastaan Cechmanekin loistopeli esti tasoituksen synnyn.

Voitolla Flyers on taas taistelussa mukana. Välillä Philly oli hätää kärsimässä, mutta loppua kohden joukkueen peli parani huomattavasti. Keith Primeaun paluu oli elintärkeä joukkueelle. Ykkösketju oli Primeaun johdolla vahvassa vireessä, ja hänen paluunsa paransi mm. heikkoa aloituspeliä huomattavasti. Flyersin onneksi Primeaun polvivammasta ei ollut tietoakaan, joten myös tulevissa peleissä häneltä voidaan odottaa loistavia otteita. Primeaun paluu piristi eritoten Simon Gagnea, joka näytti taas samalta, loistavalta pelaajalta. Myös John LeClair on pääsemässä loukkaantumisten jäljiltä hienoon pelivireeseen. Roman Cechmanekin peli oli kuitenkin voiton tärkein avain. Ilman hänen täydellisestä peliään Flyers voi haudata haaveensa ottelusarjan kääntämisestä. Phillyn puolustukselle sattui edelleen pahoja virheitä aivan liikaa, mutta tällä kertaa onni ja Cechmanek toivat elintärkeän voiton Philadelphiaan. Myös Phillyn alivoimapelin on parannuttava huomattavasti seuraavaan peliin.

4. ottelu

Philadelphia sai jälleen katastrofaalisen alun elintärkeään neljänteen otteluun. Buffalo johti peliä jo 2-0 kahden minuutin jälkeen Miroslav Satanin ja Donald Audetten maaleilla. Tämä oli ensimmäinen kerta sarjan aikana, kun toinen joukkue johti kahdella maalilla. Flyers ei kuitenkaan lannistunut nopeista takaiskuista, vaan alkoi taistelemaan pelin voitosta. Erän seitsemännellä minuutilla John LeClairilla oli erinomainen paikka kaventaa ottelu, mutta tälläkin kertaa Dominik Hasek veti pidemmän korren. Erän kuluessa pelin painopiste kääntyi Buffalon maalille, mutta Hasek ei ollut yllätettävissä. Sitä vastoin Buffalo loi muutaman maukkaan vastaiskun, mutta tolpat olivat maalin synnyn esteenä. Erän puolivälissä Phillyn Keith Primeau joutui jäähylle, mutta Buffalo ei onnistunut maalinteossa. Lopulta Philadelphian yritys palkittiin, kun Daymond Langkow teki maalin toisessa peräkkäisessä pelissä. John LeClair pysäytti hienosti purkukiekon hyökkäyssiniviivalla ja heitti rystynoston maalille. Rock Tocchet teki hänelle tyypilliseen tyyliin arvokasta työtä maalinedustalla ja lopulta Langkow onnistui ronkkimaan kavennuksen Hasekin nenän edestä. Philly pääsi kokeilemaan ylivoimapelinsä tehokkuutta aivan erän lopussa, kun Buffalon Chris Gratton joutui jäähylle korkeasta mailasta. Tilanteessa Gratton ja Dan McGillis ottivat yhteen, mutta ainoastaan Gratton sai jäähyn. Rangaistuksen aikana Flyers sai kiekon hyvin liikkeelle, mutta todelliset maalintekotilanteet jäivät puuttumaan. Näin ollen erätauolle mentiin kotijoukkueen 2-1 johtolukemissa.

Philadelphia sai puolestaan loistavan alun toiseen erään. Heti ensimmäisessä vaihdossa Phillyn Mark Recchi nappasi irtokiekon hyökkäyspään vasemmasta nurkkauksesta ja syötti maalin edustalla kytänneelle Simon Gagnelle. The Dominator oli voimaton Gagnen ohjauksen edessä, ja näin peli oli tasoissa. Pari minuuttia myöhemmin sekä Ruslan Fedotenko että Dominik Hasek saivat yhtäaikaiset jäähyt. Fedotenko luisteli Buffalon maalin edestä ja osui samalla Hasekiin. Buffalon tähtimaalivahti lensi antaumuksella selälleen, mutta tällä kertaa jäähyn kalastelu koitui Buffalon tappioksi, kun Hasek sai jäähyn sukeltamisesta. Tasa-alivoimalla Flyers sai hyvän mylläkän aikaiseksi Buffalon maalille, ja jäähyjen lopussa Buffalon Richard Smehlik joutui turvautumaan kepulikonsteihin Flyersin pysäyttämiseksi. Seuranneen ylivoiman aikana Simon Gagnella oli loistava tilaisuus viedä Flyers johtoon, mutta kova laukaus viuhui ohi maalin. Jäähyn jälkeen Buffalo pääsi paremmin pelin mukaan, ja ainoastaan Roman Cechmanekin loistavat torjunnat pitivät pelin tasoissa. Erän puolivälin jälkeen viime ottelun sankari Andy Delmore joutui jäähylle poikittaisesta mailasta Miroslav Satanin niskaan. Buffalo ei onnistunut jäähyn aikana maalinteossa, mutta heti jäähyn päätyttyä Chris Gratton vei kolmannella pudotuspelimaalillaan Sabresin jälleen johtoon. Erän lopussa Buffalon Vaclav Varada pääsi loistavaan maalintekopaikkaan, mutta tälläkin kertaa tolppa oli Roman Cechmanekin paras kaveri.

Flyers tuli hyvin latautuneen kolmanteen erään. Ensimmäisen viiden minuutin aikana Phillylla oli kolme loistavaa maalipaikkaa, mutta huono tuuri ja Hasekin torjunnat estivät tasoituksen synnyn. Alun jälkeen Buffalo pääsi taas niskanpäälle, ja Roman Cechmanek joutui venymään taas parhaimpaansa Phillyn maalinsuulla. Peli oli yllättävänkin avonaista ja yleisöystävällistä. Erän puolivälissä Phillyn Chris Therien sai erittäin kyseenalaisen jäähyn, mutta Flyersin onneksi jäähy ei osoittautunut kohtalokkaaksi. Päinvastoin Philly onnistui tasoittamaan pelin kaikkien yllätykseksi alivoimalla. Kent Manderville ja Paul Ranheim karkasivat ylivoimahyökkäykseen, mutta Hasek onnistui torjumaan ensimmäisen laukauksen. Paluukiekko tuli Ranheimin lapaan, joka puolestaan vapautti Dan McGilliksen maalintekoon. Hasek oli hukannut mailansa ensimmäisen tilanteen aikana ja McGillis sijoitti kylmänviileästi kovan matalan laukauksen Hasekin jalkojen välistä maalin perukoille. Jäähyn jälkeen Flyers sai hengen päälle, mutta voittomaali jäi syntymättä Phillyn kannattajien harmiksi. Edessä oli siis jälleen kutkuttavan jännittävä jatkoerä.

Flyers oli ensimmäisen jatkoerän alussa huomattavasti aktiivisempi osapuoli, mutta Buffalon kivikova puolustus ei antanut mahdollisuuksia Flyersin hyökkääjille. Jopa Buffalon fanit osoittivat turhautumistaan, kun Sabres turvautui useaan otteeseen pitkään kiekkoon. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä Philadelphian kannalta, mutta jatkoerän seitsemännellä minuutilla tapahtui pahin mahdollinen. Buffalon Curtis Brown sai syötön Vaclav Varadalta Phillyn maalin takana, ja lähti nousemaan maalille. Philadelphian kapteeni Eric Desjardins yritti roikkua Brownin kintereillä, mutta vastusteluista huolimatta Brown pääsi nousemaan vapaasti maalinedustalle. Roman Cechmanek oli voimaton Brownin rannelaukauksen edessä ja jälleen Philadelphia sai poistua kaukalosta musertavan tappion jälkeen.

Ottelu oli jälleen erittäin tasainen ja kumpi tahansa joukkue olisi voinut poistua kaukalosta voittajina. Buffalo on onnistunut terävämmin viimeistelyssä läpi sarjan, mutta Phillyn taistelutahdossa ei ole ollut mitään hävettävää. Tässäkin pelissä Flyers nousi kahdesti tappioasemasta tasoihin, mutta onni ja taito eivät olleet Phillyn puolella tänäänkään. Voittomaalissa Eric Desjardins teki jälleen kerran kaksi kohtalokasta virhettä eikä Buffalo jättänyt tilannetta käyttämättä. Phillyn kapteenin peli on ollut suuri pettymys pudotuspeleissä, ja hän on seurannut vastustajien maalintekoa aitiopaikalta liian monta kertaa. Eräs ottelusarjan ratkaisuista tähän asti on ollut Buffalon materiaalin leveys. Buffalo voi pistää peliin neljä tasaista ja kovaa ketjua, kun taas Phillylla on ainoastaan kolme hyvään peliin pystyvää ketjua. Lisäksi Sabresin puolustus on ollut luokkaa varmempi ja parempi, ja Flyers on syyllistynyt kaikissa otteluissa alokasmaisiin virheisiin kapteenia myöten puolustusalueella. Ainoastaan Dan McGillis on selvinnyt jotakuinkin puhtain paperein Phillyn puolustuksessa. Tähän mennessä Buffalo on ollut selvästi parempi joukkue ja ansaitsee täysin johtoasemansa. Philadelphian mahdollisuus piilee Cechmanekin yliluonnollisessa pelissä ja koko joukkueen puolustuspelin terästäytymisessä. Huolestuttavinta Flyersin kannalta on se että Sabres on kyennyt voittoihin, vaikka Dominik Hasek on ollut kaukana omasta, loistavasta tasostaan. Seuraava peli pelataan Philadelphian kotiareenalla ja ainoastaan voitto pitää Phillyn taistelussa mukana. Historian valossa Flyers on toivottavan tehtävän edessä, sillä kertaakaan Flyers ei ole noussut 1-3 tappioasemasta voittoon eikä Buffalo hävinnyt johdettuaan 3-1 ottelusarjaa.

5. ottelu

Flyers oli kovan paikan edessä otteluun lähdettäessä, sillä ainoastaan voitto kotiareenalla pitäisi Phillyn taistelussa mukana. Valmentaja Bill Barber oli muuttanut hivenen kokoonpanoaan edellisestä pelistä, kun Andy Delmore sekä Peter White olivat joutuneet vilttiin. Heidän tilalleen pukivat ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä P.J. Stock sekä Derek Plante. Barber päätti lähteä ainoastaan viidellä puolustajalla otteluun, joka olikin oikea ratkaisu. Hyökkäyspään ketjut olivat muuten samat kuin aiemminkin, paitsi että Derek Plante oli tullut Peter Whiten tilalle kolmosketjun sentteriksi. Tällä ratkaisulla pyrittiin piristämään ketjun hyökkäyspeliä, sillä aiemmissa kohtaamisissa kolmosketju on ollut toisin pimennossa. P.J. Stock pelasi ylimääräisenä hyökkääjänä vaihtoja eri ketjuissa ja puolustusparit vaihtuivat kesken ottelun. Barberin uhkapeli tuotti tulosta ja sarja jatkui hienolla ja ennen kaikkea ansaitulla 3-1 -voitolla.

Ottelun alku oli erityisen tärkeä Flyersin kannalta, sillä kahdessa edellisessä ottelussa Buffalo oli mennyt nopeasti johtoon. Tällä kertaa ottelun alku oli kummaltakin melko varovaista ja tunnustelevaa peliä. Buffalo oli kuitenkin hivenen yllättäen joukkueista aktiivisempi osapuoli, ja Phillyn pelaajat näyttivät todella hermostuneilta ottelun alussa. Flyersin onneksi Buffalo ei saanut erän alkuun vapauttavaa maalia hyvistäkään tilanteista ja lopulta Phillykin pääsi peliin mukaan. Erän kuudennella minuutilla Phillyn Jody Hull riisti kiekon maalin takana seikkailleelta Dominik Hasekilta, mutta Flyersin harmiksi kukaan ei onnistunut pistämään kiekkoa verkkoon maalinedustalta. Heti perään Buffalon Maxim Afinogenov keräili kamojaan jäästä Dan McGilliksen loistavan taklauksen jäljiltä ja tästä suivaantuneena Afinogenov taklasi maalin takana Eric Desjardinsia. Erotuomari päätti lähettää Afinogenovin istunnolle hivenen kyseenalaisen tuomion jälkeen, ja Flyers pääsi ensimmäistä kertaa ottelussa ylivoimalle. Maali jäi kuitenkin vielä syntymättä, mutta Philly sai hyvän otteen pelistä. Erän puolivälissä Kent Manderville joutui jäähylle, mutta myöskään Buffalo ei onnistunut maalinteossa. Jäähyn jälkeen Phillylla oli muutama makoisa paikka avata ottelun maalitili, mutta Hasek oli jälleen ohittamaton. Lopulta kotiyleisö sai aiheen riemuita, kun Buffalon Rhett Warrener joutui jäähylle Recchin kampittamisesta. Jäähyn alussa John LeClairilla oli kaksi loistavaa maalintekopaikkaa, mutta vielä silloin verkko ei heilunut Hasekin selän takana. Buffalon Miroslav Satan löi jälkimmäisessä tilanteessa LeClairia korkealla mailalla kasvoihin, mutta tuomareilta jäi selvä jäähy viheltämättä. LeClair meni paikkailtavaksi vaihtoaitioon ja hänen tilalleen tullut Ruslan Fedotenko alustikin ottelun avausmaalin. Fedotenko syötti maalin takaa Keith Primeaulle, jonka hieno syöttö tavoitti puolestaan hyvään vireeseen päässeen Simon Gagnen. Hasek torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Gagne viimeisteli omasta reboundista sarjan kolmannen maalinsa. Erän lopussa kummallakin joukkueella oli muutama hyvä maalipaikka, mutta lisää maaleja erässä ei nähty. Ottelu alkoi kuumentui erän loppupuolella, ja ensin sekä Fedotenko että Chris Gratton joutuivat yhtäaikaiselle jäähylle huitomisesta. Aivan erän loppuun myös Dan McGillis sekä Miroslav Satan ottivat pienen painiottelun nurkassa, ja kumpikin pelaaja saivat jäähyt väkivaltaisuudesta. Ensimmäinen erä oli erittäin tasainen, mutta tällä kertaa Flyers oli terävämpi viimeistelyssään.

Keith Primeau joutui jäähylle heti toisen erän alussa rusikoidessaan Jay McKeeta, mutta kaikkien hämmästykseksi Philly onnistui luomaan paremmat maalitilanteet jäähyn aikana. Philly sai taas hyvän hengen päälle ja myllytti tilanteita tilanteita Buffalon maalille jäähyn jälkeenkin. Hasek piti kuitenkin Buffaloa pystyssä ja erinomainen tilaisuus ottelun ratkaisemiseksi jäi käyttämättä. Buffalo pääsi erän kuluessa paremmin peliin mukaan, ja myös Roman Cechmanek joutui venymään muutamaan loistotorjuntaan. Puolivälissä erää Buffalo sai lopultakin aikaiseksi tasoituksen, kun tuulennopea Maxim Afinogenov nousi vauhdilla vasenta laitaa maalille Phillyn vaihdon aikana. Roman Cechmanek oli voimaton Afinogenovin kovan laukauksen edessä ja näin Afinogenov viimeisteli uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin. Flyers sai jälleen tilaisuuden mennä johtoon, kun Stu Barnes joutui jäähylle taklatessaan laittomasti Kent Mandervillea. Vihellyksen jälkeen Paul Ranheim sekä J.P Dumont ottivat yhteen Buffalon maalin edessä, mutta ainoastaan Ranheim komennettiin tilanteesta jäähylle. Näin peliä jatkettiin tasavajaalla Phillyn harmiksi. Minuutin kuluttua Flyers pääsi lopulta ylivoimalle, kun Curtis Brown sai jäähyn korkeasta mailasta. Tällä kertaa Flyers ei jättänyt tilannetta käyttämättä, kun Mark Recchi vei Phillyn jälleen johtoon jäähyn lopussa. Recchi nousi vapaasti siniviivalta b-pisteen kaarella ja yllätti Hasekin oikean tolpan vierestä. Myöhemmin Philly näytti menneen jo 3-1 johtoon, mutta erotuomari päätti hylätä Phillyn maalin todella kyseenalaisessa tilanteessa. Loppuerässä peli kuumeni taas, kun molempien joukkueiden pelaajat käyttivät mailaa ja hanskoja muuhun kuin kiekonpelaamiseen. Erätauolle mentiin Flyersin ansaitussa johdossa.

Flyers tuli kolmanteen erään nälkäisenä ja päättäväisenä. Heti erän alussa Hasek torjui loistavasti Mark Recchin laukauksen, mutta lopulta Flyers sai tehtyä elintärkeän kolmannen maalin. Daymond Langkow voitti hyökkäyspään aloituksen Chris Grattonilta, ja syötti siniviivalle Chris Therienille. Therienin rannelaukaus näytti muuttavan suuntaa Dave Andreychuckista, ja Hasek oli voimaton tilanteessa. Philly jatkoi aktiivista ja aggressiivista peliä myös maalin jälkeen, ja kummallakin joukkueella oli omat paikkansa maalintekoon. Erän kahdeksannella minuutilla Dominik Hasek sai kahden minuutin jäähyn menetettyään hermonsa viheltämättä jätetystä jäähystä. Heti Hasekin jäähyn perään Steve Heinze joutui jäähylle kampitettuaan Derek Planten, mutta Flyers ei onnistunut maalinteossa kummankaan jäähyn aikana hyvistä paikoista huolimatta. Sabres panosti loppuerässä hyökkäyksiin ja Flyers pääsi muutamaan otteeseen hyviin vastaiskuihin. Maaleja ottelussa ei enää kuitenkaan nähty, ja Sabres ei onnistunut missään vaiheessa uhkaamaan Phillyn voittoa.

Viides ottelu oli selvästi parasta peliä Flyersilta tämän sarjan aikana. Ensimmäistä kertaa koko joukkueen puolustuspeli oli varmaotteista ja aiemmin nähtyjä karmaisevia puolustuspään virheitä ei näkynyt. Bill Barberin uhkarohkea päätös peluuttaa ainoastaan viittä puolustajaa osoittautui jälkikätten ajateltuna loistavaksi. Kaikki puolustajat pelasivat hyvän pelin eikä Sabres onnistunut tosissaan uhkaamaan kertaakaan Phillyn voittoa ottelun aikana. Eritoten johtoasemassa purkukiekot omalta alueelta onnistuivat mainiosti ensimmäistä kertaa sarjan aikana. Eräs avaintekijä ottelussa oli jälleen kerran erikoistilannepelaaminen. Flyers onnistui loistavasti omassa alivoimapelissään ja ratkaisi lopulta ottelun ylivoimalla. Keith Primeaun paluu on piristänyt joukkueen peliä kaikilla osa-alueilla huomattavasti, ja voitot Primeaun aikana ovatkin 2-1 Phillylle. Tärkeintä pelissä oli kuitenkin koko joukkueen uskomaton taistelu jokaisessa tilanteessa. Kaikki hyökkääjät taklasivat ja karvasivat antaumuksella, mikä loi tilanteita Buffalon maalille ja samalla esti tilanteiden syntyä Phillyn maalille. Merkittävää on myös se, että Philadelphia on onnistunut neljässä peräkkäisessä pelissä tekemään kolme maalia Hasekin selän taakse. Hasek näytti pelissä useaan otteeseen turhautumistaan, mikä on erinomainen merkki Phillyn kannalta. Kaiken kaikkiaan Philadelphia oli pelissä ensimmäistä kertaa selvästi parempi joukkue, ja voitto oli täysin ansaittu. Seuraavassa pelissä Flyers on jälleen pakkovoiton edessä vieraskaukalossa.

6. ottelu

Philadelphian haaveet jatkopaikasta kariutuivat kuudennessa pelissä Buffaloa vastaan. Edellisessä pelissä loistavasti taistellut Flyers hävisi todella hengettömän pelin jälkeen peräti 0-8 Buffaloa vastaan.

Philadelphia sai jälleen todella huonon alun otteluun. Reilun kahden minuutin pelin jälkeen Buffalon kokenut Dave Andreychuck laukoi Miroslav Satanin syötöstä maalille ja loistavat pudotuspelit pelannut Chris Gratton ohjasi elintärkeän avausmaalin Roman Cechmanekin vasemman olkapään yli maalin perukoille. Maalin jälkeen Phillylla oli oma etsikkoaikansa, mutta Dominik Hasek torjui loistavasti Mark Recchin laukauksen ylivoimahyökkäyksestä. Flyers hallitsi peliä erän ensimmäisellä puoliskolla, mutta todelliset maalipaikat jäivät puuttumaan. Erän puolivälissä Buffalon Vaclav Varada pääsi loistavaan maalipaikkaan, mutta Roman Cechmanek torjui epäonnistuneen laukauksen helposti. Heti tilanteen perään Phillyn Chris Therien rusikoi Varadaa jäähyn arvoisesti, ja Buffalo ei jättänyt tilannetta käyttämättä. Ylivoiman aikana Sabres pääsi ylivoimahyökkäykseen ja hienot pudotuspelit pelannut Doug Gilmour viimeisteli tärkeän ylivoimamaalin Andreychuckin syötöstä. Maalin jälkeen Buffalon Jay McKee joutui jäähylle, mutta Flyers ei onnistunut maalinteossa. Paras paikka ylivoimalla siunaantui Phillyn kapteeni Eric Desjardinsille, mutta Hasek oli tälläkin kertaa vahvempi. Jäähyn jälkeen Buffalo pääsi jälleen hyvin peliin mukaan. Atlantasta siirtynyt Donald Audette laukoi rannelaukauksella Buffalon jo 3-0 johtoon onnekkaan pompun jälkeen. Flyersin Michal Sykora blokkasi Alexei Xhitnikin laukauksen, mutta kiekko ajautui Audettelle vapaaseen paikkaan ja Cechmanek oli jälleen voimaton. Laukaus ei ollut mahdoton torjuttava, mutta tällä kertaa hienon kauden pelannut Cechmanek joutui antautumaan. Heti maalin perään Luke Richardson joutui jäähylle kyynärpäätaklauksesta ja todellinen katastrofi oli valmis. Dave Andreychuck ohjasi Jason Woolleyn siniviivalaukauksen verkon perille ja tilanne oli Flyersin kannalta murheellinen 0-4. Erän lopussa Buffalon Vaclav Varada joutui vielä jäähylle, mutta antautunut Flyers ei saanut mitään aikaiseksi jäähyn aikana. Phillyn Roman Cechmanek torjui kahdeksasta laukauksesta tasan puolet ja kapteeni Eric Desjardins oli kaukalossa jokaisen Buffalon maalin aikana. Erä oli täysi katastrofi Philadelphian kannalta, mutta pahempaa oli vielä edessä.

Toisen erän alussa Flyers ei saanut maalia aikaiseksi ylivoimalla hyvistä tilanteista huolimatta ja kaiken huipuksi John LeClair joutui jäähylle estettyään erotuomarin mielestä Hasekia maalinedustalla. Seuranneen ylivoiman aikana Sabres ei onnistunut maalinteossa, mutta heti jäähyn perään verkko soi jälleen. Buffalon J.P. Dumont riisti kiekon Chris Therienilta ja karkasi läpiajoon. Dumont nosti rystyltä hienosti ylänurkkaan ja tässä vaiheessa Cechmanek sai tarpeekseen. Maalin suulle luisteli Brian Boucher, mutta tämäkään ei herättänyt nukkuvaa Flyersia. Phillyn Dan McGillis joutui jäähylle kampattuaan Curtis Brownin ja Sabres ei antanut armoa jäähyn aikana. Steve Heinze nousi maalin takaa hyvään laukaisupaikkaan, mutta Boucher torjui ensimmäisen laukauksen. Heinze viimeisteli kuitenkin musertavat 6-0 lukemat omasta reboundista. Tämä oli Sabresin kolmas ylivoimamaali neljännestä tilanteesta. Loppuerässä Buffalo pääsi pelaamaan kahdesti ja Philly kerran ylivoimaa, mutta maaleja erässä ei enää nähty. Erä oli kokonaisuudessaan tasainen, mutta Buffalo oli terävämpi viimeistelyssä.

Kolmas erä olikin sitten pelkkää pelailua. Erän alkuun J.P. Dumont teki ottelun toisen maalinsa läpiajon päätteeksi. Muutama minuutti maalin jälkeen Phillyn Todd Fedoruk turhautui tilanteeseen ja lensi ottelusta pihalle nujakoituaan Sabresin vaihtopenkin kanssa. Ottelun lopussa Chris Gratton viimeisteli ottelun loppunumerot 8-0. Ottelu oli todellinen katastrofi ja häpeä Flyersin kannalta, ja tulos ei jättänyt mitään selittelyjä. Kukaan Flyersin pelaajista ei onnistunut pelissä, mutta eritoten Eric Desjardins ja Chris Therien olivat täydellisesti pihalla läpi ottelun. Loistavan kauden pelannut Roman Cechmanek epäonnistui myös kauden tärkeimmässä paikassa, mutta häntä ei voi syyttää tappiosta. Flyers näytti todella haluttomalta läpi ottelun, joten onkin syytä ihmetellä mitä tapahtui edellisen ja tämän ottelun välillä. Joka tapauksessa oikea joukkue meni jatkoon, sillä Buffalo oli selvästi parempi joukkue läpi sarjan.

Sarjan ratkaisu

Ottelusarja ratkesi Buffalon laajempaan ja tasaisempaan materiaaliin sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Buffalolla oli heittää kentälle neljä ratkaisuihin pystyvää kenttää Phillyn kolmea vastaan. Keith Primeaun puuttuminen kahdesta ensimmäisestä pelistä heikensi Flyersin hyökkäyskalustoa ratkaisevasti, mutta joukkue ei voi kaatua yhden miehen poissaoloon. Primeaun paluu piristi peliä huomattavasti, mutta lopulta Flyers joutui antautumaan kuudennessa pelissä rumin lukemin. Philadelphian puolustus pelasi epävarmasti läpi sarjan, joka oli hivenen yllättävää lähtökohdat huomioon ottaen. Flyersin puolustusta pidettiin nimenomaan hyvänä omassa puolustuspäässä, mutta Buffalon hyökkäys oli tällä kertaa liian vahva. Kukaan puolustajista ei pelannut omalla tasollaan, mutta erityisesti joukkueen kapteeni Eric Desjardinsin peli oli murheellista seurattavaa. Joukkueen johtajalta ja kapteenilta on syytä odottaa parempaa peliä, mutta kaikkien pelaajien on syytä katsoa peiliin kauden päätyttyä. Ainoastaan nelosketjun Kent Manderville ja Paul Ranheim saavat puhtaat paperit pelien jälkeen. Myös Daymond Langkow pelasi hyvät pudotuspelit, mutta joukkueen muut tähden Primeauta lukuun ottamatta olivat pahasti pimennossa. Mark Recchi ja luultavasti viimeisen pelin Flyers-paidassa pelannut John LeClair eivät saaneet peliään kulkemaan missään vaiheessa, kun taas Buffalon hyökkääjät venyivät parhaimpaansa. Miroslav Satan oli vaarallinen läpi sarjan ja voittikin sarjan pistepörssin. Myös Philadelphiassa aiemmin pelannut Chris Gratton pelasi erinomaiset pelit.

Buffalon koko joukkueen puolustuspeli toimi erinomaisesti läpi sarjan ja hyydytti Flyersin hyökkääjät tarkalla ja varmalla puolustuspelillä. Toisaalta Phillylla oli omat etsikkoaikansa varsinkin sarjan alussa, mutta Dominik Hasek oli liian vahva maalinsuulla. Toisaalta Flyers ei hallinnut pelejä missään vaiheessa suvereenisesti ja laukaukset tulivat liian usein heikoista maalipaikoista. Hasekia ei päästy testaamaan kunnolla missään vaiheessa sarjaa, ja useimmissa peleissä Hasek näytti tavalliselta kuolevaiselta. Roman Cechmanek hermoili hieman sarjan alussa ja päästi muutamia helppoja maaleja, mutta Flyers ei kaatunut maalivahtiinsa. Viimeisessä pelissä Cechmanekille sattui koko joukkueen tavoin todella synkkä päivä, mutta se ei himmennä Cechmanekin hienoa kautta. Ilman Cechmanekin erinomaisia pelejä Flyersin kausi olisi saattanut olla täydellinen pannukakku, mutta toisaalta sarjan viidenneksi suurimmalla budjetilla pelaavalta joukkueelta olisi syytä odottaa enemmän. Tämä herättääkin monia kysymyksiä tulevaisuudesta, joihin saamme toivottavasti vastauksia kesän aikana. Kaiken kaikkiaan Buffalo oli selvästi parempi joukkue ja ansaitsi täysin voittonsa.

Tulevaisuus

Philadelphian kausi päättyi siis todella murheellisissa merkeissä. Mitä sitten on odotettavissa joukkueen osalta kesän aikana? Joukkueen GM:n Bobby Clarken asema tulisi asettaa kyseenalaiseksi heikon menestyksen takia. Koko kauden jatkunut Lindros-saaga tiputti Clarken pisteitä roimasti ja juuri ennen kauden tärkeimpiä pelejä annetut lausunnot eivät varmasti ainakaan parantaneet joukkueen asemaa. Clarke epäonnistui tehtävässään toimitusjohtajana ja mielestäni joukkueen johdon olisi syytä miettiä uusia vaihtoehtoja GM:n paikalle. Clarke ei onnistunut vahvistamaan eikä tukemaan joukkuetta kauden aikana. Bobby Clarken suonissa virtaa oranssia verta, mutta hyväksi toimitusjohtajaksi hänestä ei ole. Phillyn kausi on päättynyt liian monta kertaa liian aikaisin, vaikka rahanpuutteesta ja kunnianhimosta seuraa ei voi syyttää. Luultavasti Clarke jatkaa kuitenkin ensi kaudella.

Tulevaisuutta ajatellen Flyersin tilanne näyttää kuitenkin kohtalaisen hyvältä. Tällä kaudella NHL:n eliittiin noussut maalivahti Roman Cechmanek takaa tason maalinsuulla ja kakkosmaalivahtina on vielä nuori ja kehityskelpoinen Brian Boucher. Flyersin organisaatiossa on myös ehkä NHL:n lupaavin maalivahti Maxime Oullet sekä TPS:n Antero Niittymäki. Maalivahtitilanne näyttää siis todella hyvältä. Kesken kauden valmentajaksi tullut Bill Barber vakuutti myös kauden aikana kypsillä otteillaan, joten valmentajakuviokin on selvänä ensi kautta ajatellen. Joukkueessa on nuoria ja lupaavia pelaajia, kuten Simon Gagne, Justin Williams sekä Ruslan Fedotenko, joiden kaikkien odotetaan kehittyvän jatkossakin. Farmista on myös tyrkyllä muutama lupaava hyökkääjä ensi kauden kokoonpanoon. Philadelphian akilleenkantapää on heikko puolustus. Tällä kaudella uskomattoman paljon kehittynyt Dan McGillis oli joukkueen liideri puolustuspäässä, mutta pudotuspeleissä hänkin katosi kuvioista muun joukkueen tavoin. Kapteeni Eric Desjardins pelasi todella heikon kauden ja epävarmat otteet huipentuivat kevään pudotuspeleissä. Joukkueen johtajaksi Desjardinsista ei ole, joten seurajohdon on syytä miettiä hänen tilannettaan kesän aikana. Muuten puolustus on täynnä kädettömiä ja kankeita puolustavia puolustajia. Puolustuksen vahvistaminen on kaiken a ja o tulevaisuutta ajatellen. Organisaatiossa ei ole tulossa ketään todella lupaavaa puolustajaa, joten johdon on syytä suunnata katseensa UFA-markkinoille sekä pelaajakauppoihin. Flyers kaipaisi kipeästi monipuolista puolustajaa a´la Rob Blake, mutta valitettavasti kyseisentyyliset puolustajat ovat kiven alla. Ensi kesänä vapailla markkinoilla olisi saatavissa todella paljon kovia nimiä lähinnä hyökkäyspäähän, joten puolustuksen vahvistaminen ei todennäköisesti onnistu vapaiden agenttien kautta.

Bobby Clarken (tai muulla GM:n) tärkein tehtävä on kuitenkin Eric Lindrosin tilanteen ratkaiseminen. Koko kauden istunut tähtisentteri on myytävä pois kesän aikana, tai muuten koko ensi kausi on jälleen arpomista tilanteen osalta. Jos Lindros olisi myyty jo tällä kaudella, olisi kauden päätös ollut todennäköisesti huomattavasti valoisampi. Miehestä saataisiin todennäköisesti kohtuullinen korvaus, ja ennen kaikkea seurassa olisi jälleen rauha maassa. Toinen ongelma Flyersin kannalta on monivuotisen tähtilaituri John LeClairin sopimuksen loppuminen. Tällä hetkellä näyttää hyvin todennäköiseltä, että hänen pelinsä ovat pelattu Phillyn paidassa. Clarke tarjoaa todennäköisesti uutta sopimusta LeClairille, mutta hänen jatkamisensa on hyvin epätodennäköistä. LeClairin lähdöstä vapautuisi mukavasti rahaa pelaajabudjettiin, jonka voisi käyttää esimerkiksi tähtipuolustajan palkkaan. Seurajohdolla on edessä työntäyteinen kesä.

Kokoonpano 21.4. Buffaloa vastaan

1 – Simon Gagne / Keith Primeau / Mark Recchi

2 - John LeClair / Daymond Langkow / Rick Tocchet

3 – P.J. Stock-Todd Fedoruk / Derek Plante / Ruslan Fedotenko

4 – Paul Ranheim / Kent Manderville / Jody Hull

D – Eric Desjardins, Chris Therien, Dan McGillis, Luke Richardson, Michal Sykora

G – Roman Cechmanek / Brian Boucher

Scratches – Chris McAllister / Dean McAmmond / Andy Delmore / Peter White

» Lähetä palautetta toimitukselle